Palvelun laatu heikko

Kunnallisessa

Jo aikanaan, kun bussilinjoja hoiti kunnat, kuskit olivat yrmeitä, lakkoilivat jatkuvasti jne. Nykyään busseissa saa palveluakin. Ainakin sillä puolella yksityistäminen on ollut selvä askel eteenpäin!

3

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juntti

      Autokalusto uusiutui hetkessä kilpailuttamisen ansiosta. Samoin reititykset vastaavat käyttäjien tarpeita paremmin kuin ennen.

      Julkinen liikenne on myös merkittävä saastuttaja tai sen minimoija - kiitos kilpailuttamisen on päästy myös päästövähennyksiin, kun sitä kilpailutuksessa on osattu vaatia.

    • kiki

      Liikennöinnin järjestäminen ei kuulu ns. määriteltyihin PERUSpalveluihin, joten sitä saa kilpailuttaa.

      Sen sijaan oikeat peruspalvelut, kuten sosiaali- ja terveydenhuolto sekä koulutus täytyisi tasa-arvoisuuden nimissä säilyttää julkisen puolen hallussa/hoidettavana. Markkinatalous ei ole oikea ratkaisu niissä.

      • Juntti

        Ethän sinä raasu taida edes tietää, mistä kirjoitat.

        Jo kolmannes mainitsemastasi sosiaalipalvelusta on jo ulkoistettu. Monien kuntien lääkäri- ja ambulanssipalvelut ovat toimineet jo pitkään yksityisen sektorin varassa, enenevä määrä vanhustenpalvelua ja lastenhoitoa hoituu yksityisinä palveluina, Helsingissä toimii jopa kymmenia yksityisiä kouluja rinnan kunnallisten kanssa asukkaiden edes huomaamatta sitä, onko kyseessä kunnallinen vai yksityinen koulu.

        Kertaan siis: kuntien vastuu säilyy aina sille määrättyjen palveluiden järjestämisessä. Kilpailuttamalla kunta saa arvokasta tietoa siitä miten palvelut on järkevintä toteuttaa ja saada paras hinta/laatusuhde. Kunta voi vapautua myös lisäinvestoinneilta ja kiinteiltä kustannuksilta voidessaan tasata kysynnän piikkejä yksityisen sektorin avulla.

        Yksityisten palveluiden kautta kunnat ovat oppineet itse uusia toimintatapoja, joutuneet järkevöittämään omia palveluitaan ja oppimaan enemmän asiakaslähtöisyyttä, kustannus- ja laatuseurantaa.

        Suomesta löytyy paljon hienoja esimerkkejä onnistuneesta yhteistyöstä kunnan ja yksityisen sektorin välillä.

        Jostain syystä puolueet haluavat nyt kosia kuntien työntekijöiden ääniä silottelemalla asiaa toisin kuin mitä se jo on ja antaa mahdollisuuksia.

        Alimman riman alitti Lipponen, ja toisena Siimes, koska alentuivat selvästi virheellisen ja harhaanjohtavan tiedon antamiseen vain pitääkseen ktv-läiset äänestäjät hiljaisina ennen vaaleja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6975
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      107
      4727
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      54
      3966
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3344
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      685
      2035
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      234
      1417
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1338
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1283
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      972
    Aihe