Ulkopolitiikasta puhuttaessa Suomessa lainataan toisinaan J.K. Paasikiven suuhun laitettua lausetta: "Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku." Puhuja haluaa todistaa, että Venäjä on silloinkin oikeassa kun se kansainvälisen oikeuden mukaan on väärässä.
Jyri Häkämies piti Washingtonissa syyskuussa 2007 puolustusministerinä puheen, jossa sanoi: "Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen tämän päivän kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Eikä tämä koske vain Suomea vaan meitä kaikkia."
Ulkoministeri Alexander Stubb kohautti suurlähettiläspäivillä elokuussa 2008. Hänellä oli heti Venäjän ja Georgian välisen sodan jälkeen kolme pointtia: "1) 080808 on käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) 080808 asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) 080808 vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan."
Molemmista puheista nousi jälkisuomettunut kohu. Suomessa on edelleen päättäjiä, joiden mielestä juuri ulkopolitiikkaa pitää käsitellä valikoiden. Ei saisi hyväksyä tosiasioita sellaisinaan, vaan muuntaa tai värittää ne omien toiveiden mukaisiksi - tai jopa naapurin mieliksi. Sitä kutsutaan älylliseksi epärehellisyydeksi.
Paavo Väyrynen ei pitänyt Georgian sotaa maailmanpolitiikan käännekohtana, ei edes oman maanosamme kehityksessä. Hän huomautti, että Georgia oli se, joka aloitti sodan, ja Venäjän reaktio hyökkäykseen oli "looginen". Useimmat muutkaan politiikan toimijat eivät nähneet Venäjän menettelyssä mitään merkillistä. Putinin kissa oli vienyt kielen.
Venäjä on omilla toimillaan antanut Häkämiehen ja Stubbin puheille vahvistuksen. Käytännössä maa on sanoutunut irti kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä. Ety-järjestön jäsen Venäjä ei noudata yhteisesti sovittuja periaatteita, joiden mukaan Euroopan rajoja ei saa väkivallalla muuttaa. Miten sanottiinkaan Tuntemattomassa sotilaassa: "Toiset sitä vaan turvallisuuttaan varjelee, kun rajoja siirtelevät..."
Suomi on mukana EU:n ja Yhdysvaltojen määräämissä talouspakotteissa Venäjää vastaan. Ne eivät ainakaan vielä näytä toimivan halutulla tavalla. Mutta mitä tilalle? Eri puolilla Suomen poliittista kenttää olisi haluja lipsua pakotteista ja hoitaa asiat kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Sitä Venäjä nimenomaan haluaa.
Kysymys on arvoista, joista erityisesti pienten valtioiden kannattaa pitää kiinni. Oltermannin menekki ei voi ohjata ulkopolitiikkaamme, kun Euroopassa käydään valloitussotia ja ammutaan alas siviilikone. Solidaarisuudella on hintansa. Jos ei sitä olla valmiita maksamaan, ollaan kohta taas syvällä karhun kainalossa.
Vänrikki Vilho Koskela linjasi Tuntemattomassa sotilaassa: "On muistettava, etteivät ne ihmistä kummempia ole nekään. Lyijyä ne tottelee niin kuin kaikki muutkin." Siksi myös varautuminen on viisautta kaikkina aikoina, ja kumppanuus kullanarvoista.
Jyri Häkämies piti Washingtonissa syyskuussa 2007 puolustusministerinä puheen, jossa sanoi: "Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen tämän päivän kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Eikä tämä koske vain Suomea vaan meitä kaikkia."
Ulkoministeri Alexander Stubb kohautti suurlähettiläspäivillä elokuussa 2008. Hänellä oli heti Venäjän ja Georgian välisen sodan jälkeen kolme pointtia: "1) 080808 on käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) 080808 asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) 080808 vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan."
Molemmista puheista nousi jälkisuomettunut kohu. Suomessa on edelleen päättäjiä, joiden mielestä juuri ulkopolitiikkaa pitää käsitellä valikoiden. Ei saisi hyväksyä tosiasioita sellaisinaan, vaan muuntaa tai värittää ne omien toiveiden mukaisiksi - tai jopa naapurin mieliksi. Sitä kutsutaan älylliseksi epärehellisyydeksi.
Paavo Väyrynen ei pitänyt Georgian sotaa maailmanpolitiikan käännekohtana, ei edes oman maanosamme kehityksessä. Hän huomautti, että Georgia oli se, joka aloitti sodan, ja Venäjän reaktio hyökkäykseen oli "looginen". Useimmat muutkaan politiikan toimijat eivät nähneet Venäjän menettelyssä mitään merkillistä. Putinin kissa oli vienyt kielen.
Venäjä on omilla toimillaan antanut Häkämiehen ja Stubbin puheille vahvistuksen. Käytännössä maa on sanoutunut irti kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä. Ety-järjestön jäsen Venäjä ei noudata yhteisesti sovittuja periaatteita, joiden mukaan Euroopan rajoja ei saa väkivallalla muuttaa. Miten sanottiinkaan Tuntemattomassa sotilaassa: "Toiset sitä vaan turvallisuuttaan varjelee, kun rajoja siirtelevät..."
Suomi on mukana EU:n ja Yhdysvaltojen määräämissä talouspakotteissa Venäjää vastaan. Ne eivät ainakaan vielä näytä toimivan halutulla tavalla. Mutta mitä tilalle? Eri puolilla Suomen poliittista kenttää olisi haluja lipsua pakotteista ja hoitaa asiat kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Sitä Venäjä nimenomaan haluaa.
Kysymys on arvoista, joista erityisesti pienten valtioiden kannattaa pitää kiinni. Oltermannin menekki ei voi ohjata ulkopolitiikkaamme, kun Euroopassa käydään valloitussotia ja ammutaan alas siviilikone. Solidaarisuudella on hintansa. Jos ei sitä olla valmiita maksamaan, ollaan kohta taas syvällä karhun kainalossa.
Vänrikki Vilho Koskela linjasi Tuntemattomassa sotilaassa: "On muistettava, etteivät ne ihmistä kummempia ole nekään. Lyijyä ne tottelee niin kuin kaikki muutkin." Siksi myös varautuminen on viisautta kaikkina aikoina, ja kumppanuus kullanarvoista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä arvoja edustaa se vastapuoli?
Vallankaapannut gangsteripresidentti? UKrainan hallituksessa lymyilevät Neofasistit?
Naton sotahaukat ?
On parempi toimia oman lompakon mukaan kuin näiden edellämainittujen vastapelureiden pillin tahtiin.
Krim on vanhaa venäläistä aluetta joka on jopa asaksi luovutettu Venäjän armeijan käyttöön.
Nämä vanhat sopimukset eivät sido enää näemmä ketään ,koska esim meillä on littoutumattomuussopimus Venäjän vihollisten kanssa.
Kas kun ei asiasta ole liiemmin kirjoitettu.
Vastapuoli? Ukrainassa demokratia voitti Venäjän masinoiman marionettivaltion.
Nykyinen hallinto edustaa Ukrainan kansan tahtoa. Entinen hallinto edusti fasisti Vladimir Putinin tahtoa.