Alkuperäinen sosialidemokratia, johon kuului tuotantovälineiden haltuunotto, kulki mukana tavoitteiden salkussa vielä Kalevi Sorsan voiman päivinä. Kun ideologia romahti ja Sdp "joutui integroitumaan markkinatalouteen", koska sen ohjelman mukainen hyvinvointiyhteiskunta piti jotenkin rahoittaa, jäi puolueelle silti puolustettavaa - valta ja valtarakenteet.
- Demarit joutuivat luopumaan pakon edessä alkuperäisestä hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusmallistaan eli sosialisoinnista, mutta eivät onneksi vallasta.
- Demarit joutuivat luopumaan pakon edessä alkuperäisestä hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusmallistaan eli sosialisoinnista, mutta eivät onneksi vallasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kustaa Hulkon ja Jorma Pöysän kirjasta ”Vakaa markka” (1998):
”Hallituksen ja Suomen Pankin työnjako heijastui myös julkiseen keskusteluun. Poliitikot ottivat liberalisointiin kantaa vain harvoin. Näkyvä poikkeus oli Paavo Väyrynen, ”Suomessa ei ole koskaan keskusteltu sen paremmin julkisuudessa kuin päätöksentekijöiden keskuudessa siitä, mikä on Suomen etu pääoma- ja rahamarkkinoiden yhdentymistä toteutettaessa ja miten sen vaikutukset on otettava Suomen sisäisessä kehityksessä huomioon”, hän sanoi kesäkuussa 1984 kepun puoluekokouksessa. ”Johtavien läntisten kapitalististen maiden tie ei tarvitse olla Suomen tie.”
Paavo Väyrysen ajatukset taloudesta tuntuvat näin jälkeenpäin ajatellen täysin oikeilta. Mauno Koiviston Suomessa hänellä ei kuitenkaan ollut tulevaisuutta.
Mauno Koiviston valinta presidentiksi oli suuri onnettomuus maallemme, jonka laskua vieläkin maksamme.
Mutta demareiden arvostelu johtaa sensurointiin.
Saas nähä milloin kirves heilahtaa.
PS. Kepu on paras!
Urho Kekkosen valinta presidentiksi oli suuri onnettomuus maallemme, jonka laskua vieläkin maksamme.
Poliittinen kaupankäynti aina aiheuttaa sen, että politiikan muuttuessa entinen poliittinen kaupankäynti muuttuu arvottomaksi ja edessä ovat massiiviset, konkurssien kautta tapahtuvat muutokset. Tehottoman idänkaupan päästäminen niinkin hallitsevaan asemaan Suomen taloudessa Kekkosen aikana kuin mitä tapahtui, oli megaluokan virhe. Sorry vaan kepu ja kekkosfanit.
Väyrynen kepun ydinarvoista v. 1983:
”Me olemme maatalousyhteiskunnan puolue ja meille siirtyminen tähän keskittyneesen kovaan teknologiaan perustuvaan teolliseen yhteiskuntaan on ollut jatkuvasti kielteistä kehitystä. Me olemme koko ajan kokeneet menetyksiä omien ihanteidemme kannalta. Nyt minä näen, että tämä teknologinen muutos kääntää tavallaan pyörää ja monissa asioissa tulee mahdollisuus palata lähemmäksi maaseutuyhteiskunnan miellyttävämpiä olosuhteita.”
”Toinen ulottuvuus, joka erotti Kokoomusta ja kepua, olivat painotukset. Kun Kokoomus yritti saada teknologiateemalla yhteyksiä länteen, kepu näki siinä mahdollisuuden pysytellä juurillaan maaseudulla, eikä liittänyt sitä Suomen lähentymiseen länteen.”
Vuodelta 1983.
Lainaisitpa jotain noilta vuosilta Haloskalta tai Lipposelta.
...