Suuren kuuluisat suvut pääsevät kirjanpitoihin käsiksi manipuloimaan kirjanpitoa koska kaikki ovat lakimiehiä ja vanhemmistoon kuuluvia.
Myyvä jonkin leirikeskuksen ja sitten ilmestyykin koko suvulle tilaautot vieläkään ei raha riitä "seurakuntatyöhön" vaan kerjuu kirjeitä lähetetään seurakuntalaisille, viime vuodet tuollaista menoa! Verotarkastaja kirjapitäjät heti kääntämään ko. seurakunnan tilit? Tuskin ne mitään löytää kun oma lakimieskin on mukana.
Pimittääkö myös Vapaakirkko rahoja Mahtisuvun omaan pussiin?
2
176
Vastaukset
- Sanominunsanoneeni
Heloo! Voin itse sanoa että olen sukua ja lapsuuteni varallisuus kertoo ihan toista mitä sanot. Isäni ei ottanut välillä palkkaa itselleen ja perheeni ruokatalous oli kokonaan riippuvainen ruokajakelusta (yleensä otettiin jämät jos jäi). Saatettiin koko iso poppoo syödä PELKKÄÄ perunaa viikko (olisin ollut kiitollinen lastensuojeluilmoituksesta). Nyt olen eronnut Vapaaseurakunnasta koska muuten ihan täysin harhaoppinen lahko, mutta rahat menevät seurakunnan toimintaan. Ja ne tila-autot on sitten ostettu velalla jos on (Isälläni jumalattomat velat.) Surullista koko toiminta. Jos omia raha-asioitaan ei osaa hoitaa niin ei osaa myöskään seurakunnankaan raha-asioita. Saa nähä millon koko höskä menee konkkaan.
- Tarmis
Raamatun opetus on Vapiksellla kyllä ihan huippua! Vapiksella uskalletaan vielä puhua synnistä, Jeesuksen Verestä joka pesee synnit ja ylösnousseesta Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta! Pyhä Henki on väkevästi Vapislaisten elämässä läsnä! Olen käynyt muissakin srk:ssa ja valitettavasti synti-sana on käynyt harvinaisemmaksi! Jeesuksen Pyhästä Verestä puhuminen on nykyään ihmisille, uskovillekkin kauhistus. Tiedostetaan alitajuisesti, että ollaan syyllisiä suurimpaan rikokseen ikinä, kun Jeesus on meidän tähtemme ristiinnaulittu! Samat kauhistelevat ihmiset katsovat ties mitä tappamiselokuvia ja raakuuksia televisiosta!
Rahakirstun vartijan, mikä seurakunta tai yhteisö tahansa onkin kyseessä, tulee nauttia jäsenten luottamusta ja kirjanpito on oltava kohdallaan! Ainakin meidän seurakunnassa tarkistetaan huolella kaiken. Kolehtirahoja ei laske koskaan yksi ihminen vaan siiinäkin on allekirjoitusten kanssa useampi tarkistamassa. Seurakunnan tilille tulevat rahalahjoitukset ja kymmenykset on helposti tarkistettavissa seurakunnan tiliotteissa. Nykyiset tietokonesysteemit ei helpolla mahdollisesti vilpillistä rahanhimoista päästä rahoihin käsiksi! Herralle kiitos, jotakin hyötyä tietokoneestakin!
Eiköhän tässä raha- asiassa ole aika paljon tietämättömyydestä ja kaunoista kysymys.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882