Siimes tentistä

Konsta P.

Saiko kukaan tolkkua puhj. Siimeksen puheista tv:n vaalitentissä eilen aamulla. Minusta hän on perin sekoileva puheissaan. Aikoinaan kannatti ministerinä jopa Mandatumin ostoa ylihinnalla eräältä nallelta.

6

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reviisori

      Tarina ei kerro, mikä oli Suvi-Annen provisio.

    • Lokakuu

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes selvisi mainiosti MTV3n kunnallisvaalitentistä. Keskustelun avasi Mari Kiviniemi (kesk.), joka sairaslomalla olevaa Matti Vanhasta tuuratessaan piti linjapuheen, missä "Keskusta on vastuussa kaikesta".

      Lipponen hymyili vienosti, koska huomasi Keskustan paljastaneen avoimen kylkensä Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton oppositiopolitiikalle.

      Lipponen kuitenkin onnistuneesti pani kokoomuksen Jyrki Kataisen kieltämään Kokoomuksen kunnallisvaalien pääteeman, palveluiden yksityistämisen ja kilpailuttamisen.

      Yleensä sanoissaan takeltelevan puolusjohtajan avuksi tulee puoluesihteeri, niin kuin Heikki A. Ollila silloin kun Ville Itälä oli Kokoomuksen puheenjohtajana, mutta koska Harri Jaskarista ei ole oikein sanan säilän käyttäjäksi, saanee Maija "Mamma" Perho riittää vahvistukseksi. Varsinais-Suomi on kokoomuksen vahvinta aluetta ja loimaalaissyntyinen, Turun sosiaalijohtajana toiminut Maija Perho on juuri sopiva hahmo
      http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,2,0,0,186540,2004-10-21

      Mari Kiviniemen koettelemukset jatkuivat kun hän yritti selitellä rahoitusta selittääkseen, että Kataisen kritiikki on aiheetonta. Silloin Suvi-Anne Siimes alkoi puhua rahan sijaan ihmisistä ja arvoista.

      Kaksi kansantaloustieteilijää otti mittaa toisistaan. Toinen jäi selittämään budjettikehityksiä ja toinen puhui ihmisestä. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, kumpi on poliitikko.

      Myös Soininvaara jäi jotenkin taustalle. Timo Soini sen sijaan teki muutamia nokkelia vetoja, joista parast taisi olla:"Kokoomus myi Espoon (sähkölaitoksen) ja vihreät pitivät kiinni hännästä." Voisiko sen paremmin lehmäkaupasta sanoa?

      • femie

        Minusta Suvi-Anne selvisi keskinkertaisesti, taisi otsakiehkurat hurmata Lokakuun, kun ei nähnyt idelogian konkurssia. Mutta vasemmisto sosialidemokraatiksi aika hyvin sittenkin.


      • Kotilainen

        Kuntavaaleissa ei todellakaan valita puoluejohtajia kansanäänestyksellä. Lähinnä viihteellisessä mielessä voidaan arvioida eri henkilöiden menestymistä julkisissa esiintymisissä.
        Mielestäni MTV3:n keskustelun heikoin lenkki puoluejohtajista oli Enestam. Ilmeisesti kieliongelmat yksinkertaistivat sanomaa, esiintyminen sinällään oli asiallista.
        Kiviniemi tuurasi Vanhasta, kuten rivikansanedustaja puoluejohtajaa tuuraa. Esiintymisessä ei ollut johtajuuden tuomaa auktoriteettia ja sanomakin kuulosti välillä siltä, kuin hän olisi ollut puhumassa omalle väelleen.
        Loput keskustelijat tekivät mielestäni ammatti-ihmisen rutiinisuorituksen, tosin Kataisen kehaisu "puolueen puheenjohtajana olisin kyllä tietoinen..." särähti korvaan. Ei ilmeisesti uskonut katsojien tietävän, että hän on puolueensa puheenjohtaja.
        Lipponen tapansa mukaan jäyhä, Soini ryyditti sanomaansa huumorilla, Räsänen puhui odotetusti kuten Soininvaarakin. Viimemainittu sijoitti huumoria myös vastatessaan kysymykseen vihreiden törttöilyistä. Siimes suoritti osuutensa onnistuneesti, kuten hänen tapanaan on jo vuosia ollut.
        Tämän illan keskusteluun odotan enemmän poliittista paatosta ja tunnetta. Varsinkin, kun Manninen tulee kepun jyräksi.


      • Lokakuu
        femie kirjoitti:

        Minusta Suvi-Anne selvisi keskinkertaisesti, taisi otsakiehkurat hurmata Lokakuun, kun ei nähnyt idelogian konkurssia. Mutta vasemmisto sosialidemokraatiksi aika hyvin sittenkin.

        Taikina-Anne on helsinkiläinen liberaali. Sen kansandemokraattisempaa aatetta häneltä on vaikea odottaa.


    • t.i.ruskeepaa

      Voiko Vasemmistoliiton puheenjohtaja olla selväpuheinen ja ymmärrettävä? Uskon, että tämä on Konsta Pn kysymys sen oikeissa vaatteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5445
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2286
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1840
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1565
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1477
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1368
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      219
      989
    Aihe