Moi... Oon 21wee likka ja olen ollut mieheni kanssa 3,5 vuotta, siitä ajasta virallisesti olemme asuneet yhdessä reilut 2 vuotta ja kihloihin mentiin puolisen vuotta sitten. Kaikki on mennyt tähän asti viime erosta (noin vuosi sitten asuimme erillään 2kk) hyvin. Olemme olleet onnellisia, ainakin minun mielestäni. Viime päivinä suhdettamme on varjostanut poikaystäväni ärtyneisyys ja hermostuneisuus. Hän lähtee inttiin maanantaina n.100km:n päähän. Hän tiuskii joka asiasta, mitään en osaa tehdä oikein. Olen vain mätkättävä akka. Viinaa on kanssa alkanut menemään vähän liikaakin. Tänään hän suuttui ja lähti äitinsä luo (joka on oikea takapiru) ja uhkasi että ei tartte oottaa tänään enää kotiin. Eli lähtee varmaan taas ryyppäämään. Tuntuu etten mahdu enää hänen elämäänsä, eikä hänellä ole enää intressiä pitää suhdetta tasapainossa. Pelkään ettei suhteemme kestä hänen armeijaansa. Minä kyllä jaksan, mutta hän ei. Mitä teen väärin? Onko väärin olla hyväksymättä hänen äitiään joka suunnilleen "asuu välissämme"? Asumme sen kämpässä, ajamme sen autolla, poikaystäväni käy heillä joka päivä (useastikin), ja kaiken lisäksi päättää mihin kulutamme rahaa. Poikaystävälläni ei ole mitään tätä vastaan. Minä käyn töissä ja maksan kuluista puolet omalla palkallani joka on tosi pieni. Jos ostan vaatteita/huonekaluja, tai ylipäätänsä mitään itselleni tämä rakas anopppini arvostelee ja valittaa minulle. Tulen hulluksi... auttakaa please!
suhteessa vikaa?
onneton
3319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuule sulla on elämä omissa käsissä ja pitäis ihmisen vaan yrittää elää niin että olis hyvä olla, muuten ei jaksa.
Olet niin nuori että ajattele nyt itseäsi, vielä on helppo muuttaa elämää.
Teidän parisuhde kyllä kärsii poikakaverin intin takia, se on kova paikka poitsulle, et voi kuvitellakkaan, harmi van jos on viinaanmenevä tyyppi, kyllä tosi miehen pitäis kestää se alkoholisoitumatta.
Voithan sä odottaa ja katsoo tasottuuko elämä sen intin jälkeen ja lähtee sitte vasta tai jos oikeen raskaaks muuttuu niin lähe kun oot kypsä.
Mä erosin avioliitosta kolme vuotta sitten ja kova paikka se oli kun on tytärkin aika pieni, mutta en kadu enää hetkeekään, ei kannata yrittää sellasta jonka sisimmässään ei tiedä kestävän, se on kato niinkuin hiekanjyvä kengässä, se pahenee ajan myötä.
Ajattele rauhassa ja kuuntele sisintä, sen kun oppii niin sitten helpottaa, nuorena sitä on vähän vaikee tietää mikä olisi parasta, se vaan on sitä mikä tuntuu hyvältä ja sen mukaan pitää yrittää elää.
...tiedät varmaankin jo vastauksen.
Caalepin kanssa olen samaa mieltä, elämäsi on vasta aluillaan ja jos jo tässä vaiheessa tuntuu tuolta, ei se siitä parane- ainakaan jos yrität yksin pitää suhdetta kasassa.
Lähdin avoliitosta pienen pojan kanssa omaan kotiin muutama kuukausi sitten ja en ole kyllä katunut. Itse asiassa suhteemme pojan isän kanssa on parempi kuin vuosiin (olimme yhdessä 13 v.)kun ei ole valtataistelua ja pakotteita, vaan olemme nykyisin tarpeen mukaan yhteydessä toisiimme vapaasta tahdostamme.
Tottakai suhteen eteen pitää tehdä töitä ja jos (niinkuin varmaan) rakastat, moni suhde onkin säilyttämisen arvoinen. Mutta yksin sitä ei pidetä koossa.
Elämä on kallisarvoinen lahja, älä jää sellaiseen suhteeseen jossa sinusta tuntuu JATKUVASTI pahalta!
"Anopista" vielä. Hänelläkin on OMA elämänsä, eläköön sitä!
.. nyt kundikaverisi siis on jo lähtenyt inttiin.
ilmeisesti hän ei ole tarpeeksi itsenäistynyt äi-
distään, koska muuten hän seisoisi myös sinun rin-
nallasi yhteisissä asioissanne, liittyen äitiin.
Onko mitään mahdollisuuksia , liittyen hänen huo-
notuulisuuteensa, että hän olisi mustasukkainen -
ja sen takia inttiin lähtö rassasi?
Kuten edelliset jo mainitsivat, niin ikä tuo li-
sää kokemusta, mutta kyllä kundin pitää osata ir-
rota himasta(riippuvaisuus) ja äidin olla "kuun-
teluoppilaana" - ei teitä määräilevänä henkilönä -
vaikka äitee onkin. Hänellä todellakin on oma elämänsä ja siinä oma paikkansa.