Islamilainen valtio (IS) leviää - nukummeko?

Muutamassa viikossa kesäkuusta alkaen Pohjois-Irakin vanha kulttuuri oli pyyhitty pois. Mosulissa 1600 vuotta säännöllisesti pidetyt messut lakkasivat. Kristityt saivat kolme vaihtoehtoa: kääntyä islamuskoon, maksaa erityistä veroa tai tulla surmatuksi. Vero määrättiin niin suureksi ja toistuvaksi, ettei juuri kenelläkään ollut mahdollisuutta yrittääkään maksaa henkensä säilyttämisestä.

IS:n sotilaat, tultuaan erääseen köyhään perheeseen, kun heillä ei ollut antaa, mitä pyydettiin, raiskasivat äidin ja tyttären aviopuolison ja isän edessä. Epätoivoinen perheen pää teki itsemurhan.

Anglikaanikirkon lähettiläs, kanoni Andrew White, Bagdadin kirkkoherraksi nimetty, totesi facebook-sivullaan nähneensä Irakissa palvellessaan liian järkyttäviä kuvia julkaistavaksi. Kauheinta oli kuva 8-henkisestä kristitystä perheestä, jotka kaikki oli surmattu ampumalla kasvoihin. Ruumiit makasivat verilammikossa, avoin Raamattu sohvalla. Perhe ei ollut suostunut kääntymään islamiin. Toivo ja lohtu tässä tilanteessa on se, että nämä rakkaat ystävät ovat nyt Jeshuan luona kirkkaudessa, kirjoitti kirkkoherra White.
(Marja Rantanen)
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/618/islamilainen_valtio_(is)_leviaa_-_nukummeko
761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Herättelevä kirjoitus Rantaselta. Totta on kaiken lisäksi.

Äänestä

Paavi ounasteluille on perusteita riittävästi.

Äänestä

Suoraa jatkumoa Danielin neljännestä pedosta:

Daniel 7:7-8. Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.

Äänestä

Jarmo.
Näin näen minäkin.

Äänestä

KTS22.5.2014 15:400 SULJE
"Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

KTS (Ei kirj.)23.8.2014 12:180 SULJE
Meijän iranilaisten vallankumouskaarti oli Irakissa jo paljon ennen USA:n ilmaiskuja laittamassa esteitä Isixen etenemiselle, joten meillä on ensmäinen pelivuoro!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuutta kirjoitti:

Muutamassa viikossa kesäkuusta alkaen Pohjois-Irakin vanha kulttuuri oli pyyhitty pois. Mosulissa 1600 vuotta säännöllisesti pidetyt messut lakkasivat. Kristityt saivat kolme vaihtoehtoa: kääntyä islamuskoon, maksaa erityistä veroa tai tulla surmatuksi. Vero määrättiin niin suureksi ja toistuvaksi, ettei juuri kenelläkään ollut mahdollisuutta yrittääkään maksaa henkensä säilyttämisestä.

IS:n sotilaat, tultuaan erääseen köyhään perheeseen, kun heillä ei ollut antaa, mitä pyydettiin, raiskasivat äidin ja tyttären aviopuolison ja isän edessä. Epätoivoinen perheen pää teki itsemurhan.

Anglikaanikirkon lähettiläs, kanoni Andrew White, Bagdadin kirkkoherraksi nimetty, totesi facebook-sivullaan nähneensä Irakissa palvellessaan liian järkyttäviä kuvia julkaistavaksi. Kauheinta oli kuva 8-henkisestä kristitystä perheestä, jotka kaikki oli surmattu ampumalla kasvoihin. Ruumiit makasivat verilammikossa, avoin Raamattu sohvalla. Perhe ei ollut suostunut kääntymään islamiin. Toivo ja lohtu tässä tilanteessa on se, että nämä rakkaat ystävät ovat nyt Jeshuan luona kirkkaudessa, kirjoitti kirkkoherra White.
(Marja Rantanen)
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/618/islamilainen_valtio_(is)_leviaa_-_nukummeko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu