Johtaako keskusta hallituspolitiikkaa?

Jaba_43

Mikko-B esitteli politiikan faktoja nyt jo kakkossivulle painuneessa avauksessaan, mihin kirjoitin eilen pitkän vastineen. Se ei näyttänyt Mikkoa kiinnostavan, joten nostan sen nyt kopiona tähän, mikäli muilla olisi asiaan mielipiteitä.

Saitin keskustalaiskirjoittajathan ovat sitä mieltä, että Vanhanen johtaa maata, demarit ovat apupuolueena ja Lipponen on syrjäytetty.

Miten lienee, mutta tässä se juttu:

- - -

Ennen viime eduskuntavaaleja keskustalla oli tavoitteenaan mm. alentaa elintarvikkeiden al-veroa, palvelualojen työnantajamaksuja, yritysveroa, bensaveroa ja edistää pk-yrittäjyyttä.

Elintarvikkeiden al-veroa ei ole edes esitetty alennettavaksi, työnantajamaksuja alennetaan, mutta hyvin vähän ja hyvin myöhään, eli vasta 2006 alusta. Yritysveroa alennettiin, mutta liian vähän ja osinkoverolla rangaisten, bensaverosta ei saa edes puhua ja pk-yrittäjyyttä on edistetty vain alv:n perinnän alarajaa nostamalla, mikä oli demareiden tavoite ennen vaaleja.

Pääministeriytensä alkuvaiheessa Matti Vanhasella oli omia mielipiteitä mm. EU:n perustuslaista, EU:n puolustuksesta, EU:n ytimiin menemisestä, USA:n roolista maailmanpolitiikassa ja Natostakin, mutta kaikki alkuaikojen näkemykset ovat lähentyneet Lipposen näkemyksiä mm. suurten sanomalehtien kommentaattoreiden mukaan.

Nimityspolitiikassa Matti Vanhanen on esittänyt huippuvirkoihin Lipposta, Liikasta ja kepu muuten vaan Backmania ilman että mennään pienempiin virkanimityyksiin, ja näistä kepu on saanut vaihtokauppana vain Rehnin nimityksen komissioon.

Työmarkkinapolitiikassa Vanhanen asettui julkisesti SAK:n tueksi sitomalla veronalennukset tupo-neuvotteluun, vikka työnantajapuoli vastusti asiaa. Kun Vanhanen sitten otti pääministerinä ja kolmikannan yhtenä osapuolena kantaa tupo-neuvottelujen keskeisimpään kysymykseen, eli ns. palkkamalliin, hänet pantiin sulkemaan suunsa Ihalaisen äkäisellä käskyllä.

Tuossa on nyt aluksi joitain aika konkreettisia juttuja, joiden perusteella voisi väittää kepun olevan hieman heikoilla omaa politiikkaansa toteuttaessaan, kun tuloksia ei näy, mutta demarien tuloksia taas näkyy.

Kaikkein surkeinta kepun kannalta on tietysti hallituksen alkuajat. Median poliittisten kommentaattoreiden arvion mukaan hallitusohjelmassa ei ole mitään kepun tavoitteita eikä kepulla ole yhtään todella painavaa avainministerin salkkua.

Kaiken lisäksi kepu nöyryytettiin hyväksymään hallituksen pelinsäännöt, eli SDP:n puoluekuri, jonka mukaan keskustalaiset eivä saa julkisesti puhua mitään, mikä on ristiriidassa SDP:n linjausten kanssa. Tämäkin on lehdistön poliittisten kommentaattoreiden analyysistä.

Kaikkein surkeimmasta kepun alistumisesta SDP:n ja Lipposen painostukseen täällä onkin keskusteltu hyvin paljon, eli siitä, kun keskusta erotti Jäätteenmäen, että se pysyisi demareiden kanssa hallituksessa eikä olisi joutunut uusien hallitustunnustelujen eteen, jotka se pelkäsi häviävänsä, jos keskusta olisi äänestyttänyt eduskuntaa Jäätteenmäen luottamuksesta kesällä 2003.

Nämä ovat sitoutumattoman antisosialistin merkille panemia asioita ja minä sentään toivon, ettöä keskusta ja kokoomus olisivat joskus ihan aidossa porvarihallituksessa.

Mielelläni luen ja omaksun myös toisensuuntaista faktaa, jossa keskustalaiset osoittavat konkreettisten esimerkkien kautta, millä tavalla hallitus toteutta keskustajohtoista politiikkaa, sillä korjaan hyvin mielelläni kaikki väärät käsitykseni, koska minua kiinnosta ainoastaan se, miten asiat todellisuudessa ovat ja miten asiat voi tässä maassa saada paremmalle tolalle, mikä minun mielestäni ei nyt punamullalta onnistu, kun kepu antaa liikaa periksi Lipposelle ja demareille.

4

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokoomus on

      oppositiossa ja nyt on seuraavat vaalit kuntavaalit. Ei ole vielä eduskuntavaalit.

      Jaba tuo Lipposen nuolijainen kopioi samoja papereitaan. Tuokin kirjoitus on ollut ainakin kymmenen kertaa.

      Kokoomuksen täydellinen kuntavaalitappio on kokoomuslaisten omaa syytään.

      Räksyttämällä ei kannatus nouse ja lisäksi kun vielä nuoleskelet Lipposta, niin kuka kunnon iihminen äänestää kokoomusta.

      • Jaba_43

        Olisihan sinulla taaskin ollut tilaisuus esitellä keskustan poliittisia saavutuksia, mutta kirjoituksestasi päätellen sinä et niitä tunne tai sitten niitä ei ole olemassakaan.

        Kumpi vaihtoehto on oikea?


      • Otsikossa melkein kaikki

        *27.3.-98 *Pohjalaisen päätoimittaja Kari Mänty: “Keskustapuolueen puoluekoneisto tuntuu jo vääntävän turboahdinta tulevia parlamentti- ja eurovaaleja ajatellen Samalla kun valitellaan, että maan asioiden hoito kärsii liian aikaisesta vaalitaistelusta, itse korskutaan lähtökuopissa kuin vantterat Suomen hevoset Seinäjoen raviradalla. Keskustan puolue- ja propagandakoneisto paahtaa päivittäin rumputulta, jonka pääkohde on Kokoomus. Demareita ammutaan vain räkäpäillä, sillä kepun tarkoitus on liehitellä punamulta henkiin. Opposition johtavan voiman kyyninen viesti kuuluu, mikä sopii keskustalle, ei sovi muille, ei ainakaan Kokoomukselle. Esko Aho voi kyllä vaihtaa vaalipiiriä ja asettua ehdolle Helsinkiin, mutta kun Sauli Niinistö tekee niin, se on peesaamista.”

        10.8.2002 Turun Sanomat: “Kepu ampuu Kokoomusta
        TSn mukaan kepu tavoittelee paalupaikkaa ensi kevään hallitusneuvotteluihin. Lehden mukaan kepun kesäkokous Kouvolassa kertoi puolueen taktiikasta. Kakkospaikalta aiotaan nousta ykköseksi, kun vaalitulos on laskettu.
        ”Kepulle Sonera-soppa tuli kuin tilauksesta. Siitä otetaan mausta välittämättä kaikki irti. Puolueen propagandatykki, ek-ryhmän pj. Mauri Pekkarinen on ampunut täyslaidallisia erityisesti Kokoomukseen, eikä aivan syyttä.
        Nyt kepussa on vallalla vahva usko vaalivoittoon ja sen myötä hallitukseen. Porvarihallitusta ei pidetä reaalisena vaihtoehtona. Ne ovat mahdollisia vain poikkeuksellisissa oloissa. sellaista ei ole näköpiirissä. Siksi puolue voi rökittää Kokoomusta mielin määrin.
        Puolueen uho on kova ottaen huomioon, että vaaleihin on aikaa vielä runsaat puoli vuotta. Puolueen mahdollisuudet ovat sidoksissa pitkälti samoihin asioihin kuin kilpailijoiden. Budjetin ek-käsittely ja tuloneuvottelut heijastuvat kevään vaaleihin.”


      • Otsikossa kaikki "saav...
        Jaba_43 kirjoitti:

        Olisihan sinulla taaskin ollut tilaisuus esitellä keskustan poliittisia saavutuksia, mutta kirjoituksestasi päätellen sinä et niitä tunne tai sitten niitä ei ole olemassakaan.

        Kumpi vaihtoehto on oikea?

        ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe