Eduista kiinni pitäminen vie kuralle

misterone

Suomen talous on huolestuttavassa tilassa.
Mistään ei olla valmiita tinkimään, vaan kaikki haluavat vain lisää. Kun palkat nousevat, on tuloksena, että työpaikoille käy heikosti: ne yksinkertaisesti loppuvat.

Meillä pitäisi olla yhden puolueen hallitus, joka uskaltaisi tehdä rohkeita, realistisia päätöksiä.Nyt yritetään pitää kaikki puoluerymittymät hyvällä tuulella, ja yhteistä hyväöäö jaetaan sulle ja mulle -periaatteella Kukaan ei halua tinkiä vanhoista eduistaan. Päinvastoin: kaikki hamuavat lisää.

Mister Wälläri ajoi hallintovuosinaan kaupallisen merenkulkutoiminan pahaan jamaan. Nyt ei juurikaan ole enää suomalaista kauppamerenkulkua. Eläköön, Wälläri! Hyvin menee!

Ruotsissa on älykkäämpiä ja samalla viisaampia yhteiskunnallisia päätöksentekijöitä. Siellä voidaan kylmästi kuluja karsia, jos talous ei anna niiden säilyttämiseen mahdollisuutta Me emme pärjää tätä nykyä kansainvälisessä kilpailussa, koska tuotteemme ovat niin kalliita: ne eivät mene kaupaksi. Miksi ne eivät mene kaupaksi? Sen takia, että nmeidän palkkatasomme on niin korkea.

Jos meillä olisi vielä markka, se olisi sopivasti devaltoitunut. Nyt euroa on kallis, eikä sillä ole yhtä hyvä käydä kauppaa kuin olisi markalla. Meidän olisi pitänyt Euroopan unioniin liittyessämme säilyttää markka. Ruotsi säilytti kruunun, ja sillä pyyhkii hyvin.

Suomen pelastus on vähemmistöhallitus, esim. kokoomusjohtoinen. Sille on sitten saatava eduskunnalta tuki, ja se tulee persuilta, jotka ottavat saatanallisen vaalivoiton tulevissa erduskuntavaaleissa. Siitä tulee jo kokoomuksen kanssa enemmistö.

Ja sitten alkaa tämä holtittomien tukien alasajo.

6

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisää etuja!!!

      "Meillä pitäisi olla yhden puolueen hallitus, joka uskaltaisi tehdä rohkeita, realistisia päätöksiä" KUKAAN ei äänestä puoluetta joka leikkaa etuja! Äänestäjät äänestää vain "kivoja" ehdokkaita: laulajia, missejä, olympiavoittajia, tv-kasvoja.....

    • kenen palkat?

      Aina kun ryhdytään puhumaan että palkat ovat liian korkeita niin syytetään vain niitä keiden palkat ovat jo valmiiksi matalimpia ja seuraavaksi julkisen sektorin virkamiehet saavat roimat palkankorotukset eikä kukaan puhu siitä mitään...

    • 10+12

      Totta on, että kaikki haluaa lisää aina vain. Ja nimenomaan yritysjohtajat ja muut, joilla jo on valtavat palkat ja omaisuudet, näyttävät erinomaista esimerkkiä. Jos katsotaan mitä tahansa tilastoa, niin huipputuloiset ovat kasvattaneet osuuttaan yhteisestä kakusta huimasti.

      Kaikki toki tietävät, että huipputuloisten palkat ovat rikka rokassa, mutta esimerkkihän miten toimitaan tulee juuri sieltä.

      Toki oma markka ja sitä myöden delvalvaatiomahdollisuus helpottaisi valtavasti kansan köyhdyttämistä verrattuna nyt käytettävissä oleviin keinoihin eli karsintoihin ja irtisanomisiin ja ulosliputuksiin. Kansan köyhdyttämistarpeen näkökulmastahan Eurossa mukana olo on suuri virhe.

    • ongelmia

      Jos palkkoja alennetaan, myös kotitalouksien kulutus vähenee samalla, jolloin kotimaan markkinoille keskittyneet yritykset joutuvat. Jos itselläni tippuisi tulot 100 euroa, vähentäisin vähentään 110 euroa menoista. Se on ihan helppoa, parin puhelinsoiton jälkeen muutama lehtitilaus katkeaa, tabletissa oleva nettiliittymä ei ole välttämätön joten poikki vaan, laajakaistan voi vaihtaa hitaampaankin, oikeastaan kännykän nettikään ei ole pakollinen. Sitten jos leikkauksia jatketaan, vaihdan kotimaiset tuotteet ulkomaisiin, luovun autosta kokonaan jne.

      Toki minulla menee noin 300 euroa joka kuukausi säästöön, mutta säästön määrästä en tingi euroakaan, eli siirrän kaiken palkan muutoksen suoraan kulutukseen.

      • Kohta rytiseee

        Tilanne alkaa olla kestämätön enää ei selvitä "jääkiekkokentän auraamatta jättämisillä" kunnilta ja valtiolta vaan väkee pihalle siis TURHAA väkee! Kuka senkin päättää? No velat kun kasvaa tarpeeksi sen päättää joku muu kuin Suomalaiset!


      • cvngfngfnq
        Kohta rytiseee kirjoitti:

        Tilanne alkaa olla kestämätön enää ei selvitä "jääkiekkokentän auraamatta jättämisillä" kunnilta ja valtiolta vaan väkee pihalle siis TURHAA väkee! Kuka senkin päättää? No velat kun kasvaa tarpeeksi sen päättää joku muu kuin Suomalaiset!

        ans kattoo niin kun "turha" väki on laitettava kunnilta ja valtiolta pois niin duunarit lähtee ja herrat jää mutta unohtavat että kukas ne suorittavat työt tekee, eihän herrat voi sellaiseen alentua...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      294
      3286
    2. 202
      2908
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2504
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      224
      1969
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      15
      1398
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      163
      1252
    Aihe