ÄLÄ RUOKI TROLLIA

Niin kauan kuin netissä on ollut keskustelupalstoja, on niillä pyörinyt trolleja: henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on häiritä ja ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan. Mitä suurempi reaktio, sitä suurempi on trollin mielihyvä.

– Kanadalaisessa tutkimuksessa vapaaehtoisille trollaajille tehtiin persoonallisuustestejä, joiden tulokset kertoivat samanlaisista piirteistä kuin sadisteilla on, median ja journalistiikan tutkija Maria Lassila-Merisalo kertoo Yle Uutisille.

Trollit ovat valmiita käyttämään paljon aikaa siihen, että saavat haluamansa reaktion muilta keskustelijoilta. Jotkut trollit ovat valmiita rakentamaan jopa toisen identiteetin itselleen, että pääsevät mukaan arkoja aihepiirejä käsitteleviin keskusteluihin. Reaktiotta jääminen puolestaan yleensä kesyttää trollin.

– Tiedän tapauksen, missä eräs trolli oli soluttautunut tarkoin valvottuun oman lapsen kuolemaa käsitelleeseen keskusteluun. Hän oli luonut hahmon, sille tarinan ja kerännyt sympatiaa muilta keskustelijoilta. Jonkin ajan kuluttua hän oli aloittanut muiden kertomien tarinoiden vähättelemisen ja kiusanteon, Lassila-Merisalo kertoo.

Perustrollin määrittäminen on vaikeaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yleensä trolli viettää paljon aikaa tietokoneella ja netissä, ja hänellä ei ole paljon sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.

Toisaalta trolli voi olla ihan tavallinen tallaaja. Verkkokeskusteluissa trollin tietysti tunnistaa helpommin.

– Monesti trollaaja tulee keskusteluun mukaan sivusta ja heittää heti hirvittävän provokatiivisen kommentin keskusteluun. Pyrkii siis vain ottamaan huomion itseensä ja kalastamaan kommentin, Lassila-Merisalo sanoo.

http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/ala-ruoki-trollia-verkkohairikko-hiljenee-kun-haneen-ei-reagoida
32289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Niinpä, ei todellakaan kannata ruokkia trollia joka on kuin onkin palstan pääfeikki, Late Lapista.

Joten olkamme kommentoimatta sen aivopieruhin ja typeiin huutoihin.

Äänestä

Trollille pitää pistää kynsin hampain kampoihin, mä olen voittanut jokaisen väittelyn trollin kanssa!

Äänestä
  • Eli sä sit ET ruokkinu Trollia väittelemällä sen kanssa vai? :)

    Äänestä

Pas-kayliopiston pseudo"tieteen" "tutkija".

Kun suomalainen media kutsuu jotain "tutkijaksi", ilman että tekee selväksi alaa, kysymys on aina sosiologista tai vastaavasta huuhaasta.

Äänestä

Hantastista ! Äänestä Kokoomusta.

Äänestä

Joku härski pornokuva sopisi tähän ketjuun.

Äänestä
  • Taisi mennä rasismin puolelle :)

    Äänestä

Niin. Joskus siinä ei ole mitään sen syvempää ideologista taustaa. On vaan pirun kivaa huomata, miten tyhmiä ihmiset pohjimmiltaan ovatkaan. Sitten saa itsekseen nauraa partaansa. Myönnetään, että hulluilla on halvat huvit, mutta ei tässä maassa oikein kalliimpiinkaan harrastuksiin rahaa ole:)
Trollaus on myös laji, jossa on helppo kehittyä ja tulla yhtä paremmaksi!
Ainoa mikä vituttaa on se, että joskus saa vastaansa itseään paremman trollin.

Äänestä

Niin kauan kuin netissä on ollut keskustelupalstoja, on niillä pyörinyt trolleja: henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on häiritä ja ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan. Mitä suurempi reaktio, sitä suurempi on trollin mielihyvä.

avoimen keskustelun luonne on dynaaminen ja muuttaa suuntansa, vapaa keskustelu tuo mielihyvää

– Kanadalaisessa tutkimuksessa vapaaehtoisille trollaajille tehtiin persoonallisuustestejä, joiden tulokset kertoivat samanlaisista piirteistä kuin sadisteilla on, median ja journalistiikan tutkija Maria Lassila-Merisalo kertoo Yle Uutisille.

tehdessään avoimen keskustelun osaanottajille persoonallisuustestejä ihmisen kaikki luonnolliset piirteitä tulevat esille

Trollit ovat valmiita käyttämään paljon aikaa siihen, että saavat haluamansa reaktion muilta keskustelijoilta. Jotkut trollit ovat valmiita rakentamaan jopa toisen identiteetin itselleen, että pääsevät mukaan arkoja aihepiirejä käsitteleviin keskusteluihin. Reaktiotta jääminen puolestaan yleensä kesyttää trollin.

avoimessa keskustelussa on enemmän kuin yksi osaanottaja-ryhmän jäsenet muokataan rooleihinsa välillä osaan jota eivät ovat persoonan mukainen
ts. ryhmädynamiikka vapaan keskustelun aikaansaamiseksi
reaktiotta jättäminen puolestaan estää vapaan keskustelun

– Tiedän tapauksen, missä eräs trolli oli soluttautunut tarkoin valvottuun oman lapsen kuolemaa käsitelleeseen keskusteluun. Hän oli luonut hahmon, sille tarinan ja kerännyt sympatiaa muilta keskustelijoilta. Jonkin ajan kuluttua hän oli aloittanut muiden kertomien tarinoiden vähättelemisen ja kiusanteon, Lassila-Merisalo kertoo.

tapauksessa missä keskustelija osallistuu keskustelevan asiaan hienovaraisesti ryhmäroolin mukaisesti esittäessä perusteita asian puolesta-myös käyttämällä keskusteluaiheen estävien asioiden vastaväitteitä
vapaan keskustelun aiheiden jarruttavia väitteiden huomionottaminen muokatuin vastaväittein, ryhmäroolin mukaisesti

Perustrollin määrittäminen on vaikeaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yleensä trolli viettää paljon aikaa tietokoneella ja netissä, ja hänellä ei ole paljon sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.

peruskeskustelijan määrittäminen on helppoa-ihmisen mieli vuorovaikuittaessa ympäristöön ja sen ryhmäroolien avuilla hyväksikäyttäen kehityskulku nykyhetkeen ja projektio tulevaisuuteen hyväksikäyttäen
yleensä vapaan keskustelun osaanottaja osallistuu vapaan ympäristön keskusteluissa, siellä missä sanaa on vapaa-ryhmärooleja hyväksikäyttäen ja poistaen

Toisaalta trolli voi olla ihan tavallinen tallaaja. Verkkokeskusteluissa trollin tietysti tunnistaa helpommin.

toisaalta keskustelija voi olla ihan tavaallinen tallaaja ja on tunnistettavissa mielen ja ympäristön vuorovaikutuksen avulla

– Monesti trollaaja tulee keskusteluun mukaan sivusta ja heittää heti hirvittävän provokatiivisen kommentin keskusteluun. Pyrkii siis vain ottamaan huomion itseensä ja kalastamaan kommentin, Lassila-Merisalo sanoo.

keskustelun kehityssuunta ollessaan dynaaminen suunnanmuunnoksia tapahtuu-lukitussa keskustelussa muusta ei saa puhua ja osallistujat ovat lukittuina asiaan ja ryhmän rooleihin

että tällaisestakin vuodatuksesta on maksettu

Äänestä

Hei trollaati trollaati trolaa,
trollaati trollaati trolallalei! :,:

Äänestä

Lassila-Merisalon kommentti trolleista voidaan yleistää mihin tahansa keskusteluun. Jos osaa keskustelijoista noilla tunnuspiirteillä kutsutaan trolleiksi, niin ehken olisi kuitenkin parempi puhua vain kansanomaisesti "huonosti käyttäytyvistä keskustelijoista". Yleensä kaiken dialogin tarkoitus on vaikuttaa tai saada reaktio aikaiseksi, joten Lassila-Merisalon TUTKIMUS on verorahojen haaskausta.

Luettuani tämän avauksen en voi välttyä ajatukselta että Lassila-Merisalo kärsii voimakkaasta narsismista, omaa patoutumia kuviteltuja trolleja vastaan ja luulee että jos kirjoittaa kommentin TROLLEISTA niin pystyy vaikuttamaan muiden ihmisten mielipiteisiin. Nainen pitää itseään ilmeisesti muita fiksumpana. Olisiko joku sosiologi joka taas tuntee ihmiset paremmin kuin ihmiset itse ?

Äänestä

Mitkä näistä kirjoituksista ovat trolleja, ei osaa eroitella niitä toisistaan.

Äänestä
  • suomi24 nimi pitää muuttaa peräsuoli24.fi:ksi

    Äänestä

Bigmac ateria tarjottu

Äänestä

Kieltämättä mielisairas sadisti tulee mieleen trolleista, jotka pakonomaisesti hakevat huomiota ja haluavat pilata asiallisia keskusteluketjuja.

Äänestä
  • Haluko sina tulinen vai mieto kashtike?

    Äänestä

  • Halem. kirjoitti:

    Haluko sina tulinen vai mieto kashtike?

    Sinako moitia minu kastiketta ?

    Äänestä

Tämä on julkisen palvelimen päivän pääaihe. Tässä yhteydessä sopii päästellä vaikka mitä, kunhan ei erehdy ottamaan kantaa mihinkään tärkeään asiaan.

Äänestä
  • Mitä ihan aikuisen oikeeta tärkeetä nyt suomessa taphtuu, muuta kuin pääministerin sefie kuva ?

    Äänestä

Tässä tulee hirmuinen trollii, on mulla metsässä tölli. Ja siellä mä asustelen,ja sieltä mä hiippailen.

Mä varjoissa hiiviskelen ja aikuisia säikyttelen. Ja se on vasta mukavaa, kun kaikkia pelottaa!

En ole minä mikään määkivä lammas,on suussani yksi iso hammas. Ja sillä mä irvistelen ja kaikkia säikyttelen.

Hei tilipitappi tilipitappi tilipitappi tilipitappi tilipitappi tilipitappi taa!

Äänestä

Ei pidä paikkaansa!
Ainoa mahdollinen trolli-laji on Venäjän valtion palkatut trollit. kuten Haglund fiksuna miehenä "tiesi" sanoa!

Äänestä

Kyllähän tämä Ylen trollitoimittajien hanke on aika pöyristyttävä.
Halutaan leimata trolleiksi kaikki jotka eivät tue natotusta tai kriitikitöntä Usan ihailua.
.Muualla maailmassa tälle asialle on perinteisempi sana eli sensuuri.
Sitähän nämä uudet kokoomustoimittajat ajavat takaa eli tämän leimaamisen kautta tappaa vapaa keskustelu.
Onneksi suurin osa ihmisistä täjuaa tämän hankkeen typeryyden.

Äänestä

Palstan Putinin perskärpäset ovat sitä aidointa rolliraattoreita! hEH, !

Äänestä

Rakastan kurkien vapauttajaa.

Äänestä

Venäläisiä keksintöjä paikallisesta ajatushautomosta ei ole patentoitu, koska se vain savuttaa Kremlin aivopieruja.

Äänestä

Nuo trollien puheet ovat niin tyhmiä ja aivottomia, että eihän tosi suomalainen noihin usko.

Ihan turha yrittää. Minua ainakin hymyilyttää, että viitsivätkin työntää tänne moista soopaa.

Äänestä

Nimo kertoi saaneensa kuulla vihamielisiä kommentteja suomalaisen olemuksensa ja pukeutumistyylinsä takia.

- Monesti somalialaistaustaiset ihmiset puhuvat minusta pahaa. Olen esimerkiksi kuullut junassa, kun somaliaa puhuvat lapset ja nuoret haukkuvat minua somaliaksi ja luulevat, etten ymmärrä, hän selitti.

- Olen kuullut muun muassa, että yritän olla suomalainen. Se johtuu siitä, etten esimerkiksi käytä huivia. Kerran kuuntelin tällaista puhetta ihan rauhassa, mitään sanomatta. Vastasin sitten yhtäkkiä somaliaksi, että en todellakaan yritä olla suomalainen. Niiden leuat loksahtivat.

Äänestä

2014-09-12 Wali Hashi: Muslimiyhteisön on korkea aika katsoa peiliin"

Äänestä
  • Mikähän se media oli joka opasti sinua? Samako joka valehteli Irakin joukkotuhoaseista?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uutinen kirjoitti:

Niin kauan kuin netissä on ollut keskustelupalstoja, on niillä pyörinyt trolleja: henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on häiritä ja ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan. Mitä suurempi reaktio, sitä suurempi on trollin mielihyvä.

– Kanadalaisessa tutkimuksessa vapaaehtoisille trollaajille tehtiin persoonallisuustestejä, joiden tulokset kertoivat samanlaisista piirteistä kuin sadisteilla on, median ja journalistiikan tutkija Maria Lassila-Merisalo kertoo Yle Uutisille.

Trollit ovat valmiita käyttämään paljon aikaa siihen, että saavat haluamansa reaktion muilta keskustelijoilta. Jotkut trollit ovat valmiita rakentamaan jopa toisen identiteetin itselleen, että pääsevät mukaan arkoja aihepiirejä käsitteleviin keskusteluihin. Reaktiotta jääminen puolestaan yleensä kesyttää trollin.

– Tiedän tapauksen, missä eräs trolli oli soluttautunut tarkoin valvottuun oman lapsen kuolemaa käsitelleeseen keskusteluun. Hän oli luonut hahmon, sille tarinan ja kerännyt sympatiaa muilta keskustelijoilta. Jonkin ajan kuluttua hän oli aloittanut muiden kertomien tarinoiden vähättelemisen ja kiusanteon, Lassila-Merisalo kertoo.

Perustrollin määrittäminen on vaikeaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yleensä trolli viettää paljon aikaa tietokoneella ja netissä, ja hänellä ei ole paljon sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa.

Toisaalta trolli voi olla ihan tavallinen tallaaja. Verkkokeskusteluissa trollin tietysti tunnistaa helpommin.

– Monesti trollaaja tulee keskusteluun mukaan sivusta ja heittää heti hirvittävän provokatiivisen kommentin keskusteluun. Pyrkii siis vain ottamaan huomion itseensä ja kalastamaan kommentin, Lassila-Merisalo sanoo.

http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/ala-ruoki-trollia-verkkohairikko-hiljenee-kun-haneen-ei-reagoida

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu