Kielialoitteen kerääminen turhaa työtä?

Ei minkäänlaista keskustelua edes saanut aikaiseksi? Minä en ainakaan ole huomannut, eikä aloitteen käsittelyäkään ole näköpiirissä.

Oliko keräys liian pieni? Luulis että siihen saisi helposti 500 000 allekirjoitusta tämän palstan juttujen perusteella?
1069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Käsittääkseni aloite on lausuntokierroksella, eli pintautuu eduskuntaan myöhemmin. Valitettavasti en tiedä aikataulua.

Keskustelua käytiin eduskunnassa aiemmin syksyllä (olisikohan lähetekeskustelu oikea termi?). Seurasin em. keskustelua tv:stä ja pakottajien puheenvuoroista paistoi läpi, että he joko eivät olleet lukeneet aloitteen tekstiä ollenkaan läpi tai sitten halusivat tarkoituksellisesti kääntää asian aivan vinoon. Jopa ministeritasolla kyettiin aivan järkyttäviin rimanalituksiin, mitä loogiseen argumentointiin tulee. Erityistä myötähäpeää koin kun opetusministeri Krista Kiuru ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson avasivat sanaisen arkkunsa...

Jos pakkoruotsin poistamiseen tähtäävä kansalaisaloite ei tällä erää mene läpi, niin sitten organisoidaan uusi keräys. Ja toistoa niin kauan, että viesti menee perille.

Normaalien länsimaisten kielioikeuksien esteenä Suomessa on RKP, jonka edustaja Flen on lausunut, että suomenkielinen enemmistö ei saa päättää pakkoruotsista ja että pakkoruotsiasiassa demokratia ei voi vallita. Mielenkiintoinen kannanotto, eikö vain ? Onkohan em. hänen oma mielipiteensä vai "liberaalin" puolueensa linja ? :)))

Äänestä
  • Kanntattaa kuunnella näitten suomenkielisten kiihkojen pakkoruotsihurma ja Jussi Niinistön asiallinen perustelu, että pakkoruotsia ei vaadi perustuslaki vaan se on keinotekoinen selitys. Lisäksi Niinistö sanoo järkevästi, että jos puoluekurilla joku pakotetaan äänestämään omaa vakaumustaan vastaan niin silloin ollaan heikoilla jäillä koska se jos mikä on perustuslain vastaista.

    http://www.youtube.com/watch?v=GnPnbpiHxIA

    Puhujat:

    00:11:49
    Stefan Wallin / r

    00:15:24
    Christina Gestrin / r

    00:19:09
    Tytti Tuppurainen / sd

    00:21:37
    Raija Vahasalo / kok

    00:24:54
    Jari Myllykoski / vas

    00:28:30
    opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru / sd

    00:31:47
    oikeusministeri Anna-Maja Henriksson / r

    00:35:15
    Kimmo Sasi / kok

    00:36:23
    Tuula Peltonen / sd


    00:38:19
    Simo Rundgren / kesk

    00:39:38
    Mikaela Nylander / r

    00:40:57
    Risto Kalliorinne / vas

    00:42:07
    Oras Tynkkynen / vihr

    00:43:14
    Peter Östman / kd

    00:44:13
    Anne-Mari Virolainen / kok

    00:49:02
    Eila Tiainen / vas

    00:50:13
    Thomas Blomqvist / r

    00:51:26
    Satu Haapanen / vihr

    00:53:39
    Leena Harkimo / kok

    00:54:49
    Tytti Tuppurainen / sd

    00:57:30
    Silvia Modig / vas

    00:58:30
    Jörn Donner / r

    01:02:52
    Stefan Wallin / r

    01:06:21
    Christina Gestrin / r

    01:09:11
    Raija Vahasalo / kok

    01:11:49
    opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru / sd

    01:15:30
    oikeusministeri Anna-Maja Henriksson / r





    01:25:17
    Jussi Niinistö / ps

    01:28:18
    Peter Östman / kd

    01:29:16
    opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru / sd

    01:41:36
    Elisabeth Nauclér / r

    01:59:19
    Tuula Peltonen / sd

    02:02:33
    Silvia Modig / vas

    02:08:28
    Jörn Donner / r

    02:15:04
    Leena Harkimo / kok

    02:21:34
    Outi Mäkelä / kok

    02:31:31
    Jussi Niinistö / ps

    02:34:50
    Outi Mäkelä / kok

    02:43:06
    Lars Erik Gästgivars / r

    02:58:29
    Arto Satonen / kok

    03:00:30
    Outi Mäkelä / kok

    Äänestä

  • Vaalit2015! kirjoitti:

    Kanntattaa kuunnella näitten suomenkielisten kiihkojen pakkoruotsihurma ja Jussi Niinistön asiallinen perustelu, että pakkoruotsia ei vaadi perustuslaki vaan se on keinotekoinen selitys. Lisäksi Niinistö sanoo järkevästi, että jos puoluekurilla joku pakotetaan äänestämään omaa vakaumustaan vastaan niin silloin ollaan heikoilla jäillä koska se jos mikä on perustuslain vastaista.

    http://www.youtube.com/watch?v=GnPnbpiHxIA

    Puhujat:

    00:11:49
    Stefan Wallin / r

    00:15:24
    Christina Gestrin / r

    00:19:09
    Tytti Tuppurainen / sd

    00:21:37
    Raija Vahasalo / kok

    00:24:54
    Jari Myllykoski / vas

    00:28:30
    opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru / sd

    00:31:47
    oikeusministeri Anna-Maja Henriksson / r

    00:35:15
    Kimmo Sasi / kok

    00:36:23
    Tuula Peltonen / sd


    00:38:19
    Simo Rundgren / kesk

    00:39:38
    Mikaela Nylander / r

    00:40:57
    Risto Kalliorinne / vas

    00:42:07
    Oras Tynkkynen / vihr

    00:43:14
    Peter Östman / kd

    00:44:13
    Anne-Mari Virolainen / kok

    00:49:02
    Eila Tiainen / vas

    00:50:13
    Thomas Blomqvist / r

    00:51:26
    Satu Haapanen / vihr

    00:53:39
    Leena Harkimo / kok

    00:54:49
    Tytti Tuppurainen / sd

    00:57:30
    Silvia Modig / vas

    00:58:30
    Jörn Donner / r

    01:02:52
    Stefan Wallin / r

    01:06:21
    Christina Gestrin / r

    01:09:11
    Raija Vahasalo / kok

    01:11:49
    opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru / sd

    01:15:30
    oikeusministeri Anna-Maja Henriksson / r





    01:25:17
    Jussi Niinistö / ps

    01:28:18
    Peter Östman / kd

    01:29:16
    opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru / sd

    01:41:36
    Elisabeth Nauclér / r

    01:59:19
    Tuula Peltonen / sd

    02:02:33
    Silvia Modig / vas

    02:08:28
    Jörn Donner / r

    02:15:04
    Leena Harkimo / kok

    02:21:34
    Outi Mäkelä / kok

    02:31:31
    Jussi Niinistö / ps

    02:34:50
    Outi Mäkelä / kok

    02:43:06
    Lars Erik Gästgivars / r

    02:58:29
    Arto Satonen / kok

    03:00:30
    Outi Mäkelä / kok

    "Kanntattaa kuunnella näitten suomenkielisten kiihkojen pakkoruotsihurma ja Jussi Niinistön asiallinen perustelu"

    PS oli laiska ja vain yksi heistä käytti opuheenvuoroa. PS oli siis täysin passiivinen tässä teille niin tärkeässä asiassa.

    Olisko teidän kohta syytä ymmärtää että haukkuessanne RKP:a te vain tuette sitä. Jos oikestiu haluatte saada vauhtia sioihin niin pankaa OMANNE tilille.

    Teille PS vain antaa ymmärtää, mutta ei koskaan ymmärrä antaa. Jäätte aina nuolemaan näppiänne heti sen jälkeen kun vaalit on ohi.

    Sitä vaarahan ei ole koskaan jos äänetää RKP:a.

    Äänestä

Miksi ihmeessä pitäisi kerätä 500 000 nimeä, kun kerta 50 000 riittää hyvin?

Tuo keskustelun puuttuminen johtuu vain siitä, että svekomedia sensuroi aihetta. Tosin surumediassa sitä keskustelua on käyty koko ajan!

Eli syytät täysin väärää kohdetta. On todella moraalitonta syyttää uhria ja olla hiljaa väärintekijästä!

Kuvaa taas hyvin nettisvekojen väärämielisyyttä....

Äänestä

Se oli alusta asti tuhoon tuomittu projekti. Siinä mentiin kiima edellä, ja siksi ei askelmerkkejä mietitty.

Malli oli mahdoton joten 1500 000 allekirjoitusta ei riittäisi.

Mutta se että projekti kaatuu selkeästi omiin mokiin ei tietenkään estä änkyröitä syyttämästä RKP:a hankkeen epäonnistumista. Aika reilua meininkä eikö vaan?

Äänestä

Den svenskspråkiga befolkningen och SFP är alltid allmän syndabock när neffenas projekt inte lyckas.

Äänestä
  • Delvis lyckad projekt, som ännu fortsätter och det diskuteras om tvångsvenskan. Ingen förnuftig tror ju att förslaget nu går igenom, när regeringar har alltid låvat till SFP att inte ändra på svenskans ställning imot att SFP alltid stöder största regeringar partiet I alla andra möilighet frågor:-)

    Efter nästan riksdagsval kan det hända mycket I språkfrågor när SFP inte mera med I regeringen.

    Äänestä

  • yks kirjoitti:

    Delvis lyckad projekt, som ännu fortsätter och det diskuteras om tvångsvenskan. Ingen förnuftig tror ju att förslaget nu går igenom, när regeringar har alltid låvat till SFP att inte ändra på svenskans ställning imot att SFP alltid stöder största regeringar partiet I alla andra möilighet frågor:-)

    Efter nästan riksdagsval kan det hända mycket I språkfrågor när SFP inte mera med I regeringen.

    Ok,du vet redan att SFP inte är med i nästa riksdag...då är det ju onödigt att rösta för dem som flaggar för SFP ?

    Äänestä

  • tråkigt kirjoitti:

    Ok,du vet redan att SFP inte är med i nästa riksdag...då är det ju onödigt att rösta för dem som flaggar för SFP ?

    Men så bra då,allt svartmålande och skymfande av den svenskspråkiga befolkningen tar slut ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aloitteellinen fenno kirjoitti:

Ei minkäänlaista keskustelua edes saanut aikaiseksi? Minä en ainakaan ole huomannut, eikä aloitteen käsittelyäkään ole näköpiirissä.

Oliko keräys liian pieni? Luulis että siihen saisi helposti 500 000 allekirjoitusta tämän palstan juttujen perusteella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu