Suvaitsevaisuus on ideologiana hyvä: suvaitse ihmiset sellaisina kun he ovat kulttuurista ja uskonnosta riippumatta. Käytännössä se ei aina toteudu näin.
Yhteiskunnalisissa keskusteluissa usein väärinkäytetään suvaitsevaisuutta tekemällä siitä valikoivaa. Usein kuulee sanottavan että tulee suvaita jotain (esim. jotain uskontoa) ja sitten samassa lauseessa tuomitaan jotain (esim. jokin ideologia). Uskonnoilla ja ideologioilla on molemmilla tärkeä osa ihmisten maailmankuvien luomisessa ja siksi niitä tulisi suvaita tasapuolisesti. En tietenkään tarkoita sellaisten ideologioiden suvaitsemista jotka kannustavat vahingoittamaan muita, mutta esim. ajttelu jonka mukaan kaikkia kulttuureja ei tarvitse olla joka paikassa, tuomitaan usein.
Eikö suivaitsevaisen ihmisen siis tulisi myös suvaita muita ihmisiä jotka ovat eri mieltä kun hän itse? Suvaitseeko kukaan tasapuolisesti kaikkia vai olemmeko kaikki valikoivia sen suhteen mitä suvaitsemme?
Valikoiva suvaitsevaisuus
10
623
Vastaukset
- Factum
Minusta on järjetöntä ja moraalitonta suvaita kaikkea. Epämoraalisia ja julmia aatteita tai ideologioita ei mielestäni ole mitään syytä suvaita.
Väkivaltaa ei tule suvaita. Tästä ilmeisesti olemme yhtä mieltä. Myös aatteiden, jotka aiheuttavat joko ymmärtämättömyyttään tai tahallaan väkivaltaa, suhteen en näe mitään väärää olla suvaitsematon.
Tiedän useiden rasistien kannattavan, minusta sairasta, aatettaan pelkästään tyhmyyttään. En näe, miksi tyhmyyttä pitäisi suvaita ja pitää sitä näkemyksenä siinä kuin älykkyyttä.
En pidä itseäni kovinkaan suvaitsevaisena, vaikka mielestäni kaikilla ihmisillä on ihmisarvo. Ihmisarvo ei tarkoita, että kaikki ihmisten mielipiteet tai ajatukset olisivat samanarvoisia. Kaikilla on oikeus ajatella miten haluaa, mutta minulla on myös oikeus arvioida ihmisiä heidän ajatustensa pohjalta.- Suvisuvi
Ei pidä kaikkea suvaita ei. En suvaitse myöskään suvaitsemattomuutta, olenko silloin suvaisematon, enkä siten suvaitse itseäni?
- Factum
Suvisuvi kirjoitti:
Ei pidä kaikkea suvaita ei. En suvaitse myöskään suvaitsemattomuutta, olenko silloin suvaisematon, enkä siten suvaitse itseäni?
Suvaitsevaisuus tai suvaitsemattomuus ei voi olla joko-tai -tilanne. Ei ole mitään järkeä suvaita kaikkea tai olla suvaitsematta mitään. Tässäkin ehdottomuus johtaa ääliömäisyyteen.
- Iku - Turso
Factum kirjoitti:
Suvaitsevaisuus tai suvaitsemattomuus ei voi olla joko-tai -tilanne. Ei ole mitään järkeä suvaita kaikkea tai olla suvaitsematta mitään. Tässäkin ehdottomuus johtaa ääliömäisyyteen.
...eikö sekin johda ääliömäisyyteen, automaattisesti, ehdottomasti, jos suvaitsee maailman kaikista aatteista ja arvoista rasismia jossain muodossa? Kyseessä on ikäänkuin jonkinlainen aksiooma.
- nneutraali
Ei ole olemassa ideologioita jotka yksiselitteisesti aiheuttaisivat väkivältaa. Kyse on aina siitä kuinka fanaattisesti niitä tulkitaan. Jos otetaan esimerkiksi rotumellakat. Ne voidaan nähdä myös kahden aatteen ristiriitana, nimittäin rasismi ja äärisuvaitsevaisuus. Tässä tapauksessa molempien aatteiden kannattajaat tulkitsevat asiansa ainoana oikeana vaihtoehtona ja ovat valmiita turvautumaan jopa väkivaltaan sen takia.
Olet kyllä oikeassa kun sanot että rasistit kannattavat aatettaan koska ovat tyhmiä, mutta tyhmää siitä tekee se että rasistit rakentavat maailman kuvansa (yleensä) vain yhden ideologian varaan. Samaan voivat sortua myös suvaitsevaiset, jolloin he näkevät rasismin vastustamisen ainoana oikeana vaihtoehtona ja kaikki jotka ovat eri mieltä "vääräuskoisina". - Freestyler
nneutraali kirjoitti:
Ei ole olemassa ideologioita jotka yksiselitteisesti aiheuttaisivat väkivältaa. Kyse on aina siitä kuinka fanaattisesti niitä tulkitaan. Jos otetaan esimerkiksi rotumellakat. Ne voidaan nähdä myös kahden aatteen ristiriitana, nimittäin rasismi ja äärisuvaitsevaisuus. Tässä tapauksessa molempien aatteiden kannattajaat tulkitsevat asiansa ainoana oikeana vaihtoehtona ja ovat valmiita turvautumaan jopa väkivaltaan sen takia.
Olet kyllä oikeassa kun sanot että rasistit kannattavat aatettaan koska ovat tyhmiä, mutta tyhmää siitä tekee se että rasistit rakentavat maailman kuvansa (yleensä) vain yhden ideologian varaan. Samaan voivat sortua myös suvaitsevaiset, jolloin he näkevät rasismin vastustamisen ainoana oikeana vaihtoehtona ja kaikki jotka ovat eri mieltä "vääräuskoisina".Koskaan ei voi olla liian suvaitsevainen.
Kaikkia mustia ja kaikkea heidän kulttuureihinsa liittyvää pitää suvaita. Vain siten voidaan saada Suomen kulttuuri rikastumaan, ja tehtyä Suomesta suvaitsevainen ja monikulttuurinen maa. Ainoastaan valkoista rasistikulttuuria ei pidä suvaita.
Suomen monikulttuuristaminen ja uusien maahanmuuttajien Suomeen saaminen, on elämän ja kuoleman kysymys. - rectum
Ootko huomannu sun nimellä tehdyt sivut?
- suvaitsevuutta_tosiaan
Eli et hyväksy kehitysvammaisia, koska he ovat tyhmiä?
- C.entti
mitä järkeä on vastata 11 vuotta vanhaan viestiin(!)
- naisnais
Suomen supersuvaitsevainen on yleensä mitä ilmeisimmin yksi sitä ns. omavaraista kokkari-Suomen pikkusiivu-hyvinvointi-osakkeenomistaja-valtaeliitti-poroporvari-sukua, joka tulee saamaan kivan suvun vanhimpien mukana kulkevan pääoman eli sukupolvelta toiselle automaationa siirtyvän RAHAPERINNÖN.
Sen turvin nautit elämästi, Sinulla on valinnanvaraa, et joudu taloudellisiin vaikeuksiin. Sinun ei tarvitse käyttää kunnallisia palveluja, käytät yksityispalveluja, terveyspalveluja, vanhuspalveluja, kotipalvelua, siivouspalvelua, lasten päiväkoti- ja harrastuspalvelua, ajat autolla, et käytä julkisia jne. Ymmärsitkö ?
Helppoa Sinun on olla ja elää, Sinä olet TURVASSA. Mikään ei loppujen lopuksi kovasti heilauta Sinun perusturvaasi.
Suuri osa suomalaisista ei voi ostaa rauhaa ja turvaa: eli etäisyyttä ongelmiin - Sinä voit valita asuinalueesi, omakotitalosi erilaisin vahti-suoja-ääni-valo-tunniste-palveluin. Et asu mamujen, etkä muidenkaan esim. suomalaisten ne. ongelmaihmisten naapurissa ahtaassa kalliissa vuokra-asunnossa..
Pää kii.
Sun on helppo olla yliöpääsolidaarinen ja ummartaa kaikkia, eli olla ääliö suvakki. Samalla kun kumarrat Suomea ulkopuolelta kohtaavalle uhkalle ja viittoilet tervetuloa-banderoillein heille, pyllistät omillesi, siis suomalaisille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727