Muistoja...

Ukrainan tapahtumia on jo kauan kauhisteltu, ja kauheitahan ne ovatkin, mutta koska niistä lienee jo kaikki sanomisen arvoinen sanottu, ja vähän enemmänkin, muistellaanpa nyt jotain muuta, mistä ei ninkäänn paljon ole puhuttu.
Tulee mieleen muutamia aikaisempiakin kauhuja, joita ei kovinkaan kauheasti kauhisteltu, vaikka ne varmaan uhriksi joutuneille vähintään yhtä kauheita olivat, kuin nykyset Ukrainan tapahtumatkin. Siksipä tuossa kauheasa kauhistelussa täytyykin olla jotain muuta takana, kuin vain uhrien kohtalon kovuus? Oliko esim. kosovolaisten kärsimykset pahempia kuin palestiinalaisten, että täytyi ”humanitäärisesti” pommittaa?

USAn eripuolille maailmaa tekemiä uhkauksia, ja hyökkäyksiä. Nitähän on epälukunen määrä,
mutta muistetaan nyt vain näitä viimeisimpiä, tai Israelin hyökkäyksiä, valloituksia ja terroria,ja valloitettujen alueiden asukkaiden tuhonomiski vihkimisestä,

Muistellaan vähän myös suurten suomalaisten rauhanmiesten ja naisten kannanottoja, tai -ottamattomuuksia asioihin.
Sanovatpa siis: Israelilla on oikeus itsepuolustukseen!
Kristityiksi itseään kutsuvatkin perustelevat asiaa raamatun lupauksilla ja käskyillä kuten
esim. Ain valtauksen yhteydessä. Mutta koska kerran ollaan kristityitä, muisteltaisiin ennemmin kuin vanhaatestamenttia, Jeesuksen opetuksia ja sanoja juutalaisille, Ei hän sanonut. te olette valittu kansa, ja teillä on oikeus ja Jumalan lupa tehdä naapureilenne mitä tahdotte, vaan sanoi hän:
Te olette isästä perkeleestä, ja että Jumala voi herättää vaikka näistä kivistä lapsia Aaprahamille!

Afganistanista: pommitusten aikaan sanoi hyvä Halosemme ääni väristen:
”Yhdysvalloilla on opikeus itsepuolustukseen!”
Mitäpä sanoivatkaan muut rauhantahtoiset suomen herrat ja media? Ei puhettakaan boikoteista tai pakotteista. Ehkäpä niillä ei maailmanmahtajalle olisi merkitystäkään, muta voisihan sanoa vaikka laulun sanoin: ” Väärin teit, oi rakkain niin väärin teit, menetin kaiken sä uskoni huomiseen veit…”

Irakista: pommituksia Halonen sentään jo varovasti arvosteli, mistä oikeiston ikuiset vihat päällensä sai. Suuri Sasimme suorastaan sätkyn sai, ja kyseli onko tällä ollut hallituksen lupa pahoihin puheisiinsa? Silloinhan oli presidentillä vielä vähän valtaakin. Mutta onhan sillä nykyiselläkin ”arvojohtajalla” vara arvonsa sanoa.
Saman sodan aikaan toinen suuri rauhanmies, korkeaan kansainväliseen virkaankin pyrkinyt, onneksi ei päässyt, lausui televisiossa vakavalla naamalla: ” Kaikki tietävät, että Irakilla on joukkotuhoaseita!” Tätä suurta sanomaa sitten seuraavana päivänä muu media täytenä totena toisti: Kaikki tietävät että…
Taisi jäädä tuo tärkeä tieto edes USAlle ilmoiittamatta, kun ei niitä ole vieläkään löytynyt?

Taas Kosovon sodan aikana sanoi suuri rauhansovittelija, tai oikeastaan vain Naton juoksupoika, Ahtisaari telkkarisa, ennen serbiaan lähtöä, ettei hän mene neuvottelemaan, vaan tekemään ”herra Milocesevicille selväksi, millä ehdoilla Nato on valmis lopettamaan (humanitääriset!) pommituksensa – ja hyvinpä selväksi tekikin, koska siitä oikein rauhanpalökinnon sai!

Libyan pommitusten aikaan olivat suomen herrat häpeästä maan alle vaipumaisillaan, kun ei kelvanneet mukaan, ja päättivät hammastapurren: Mutta varmasti seuraavalla kerralla!

Nythän taas Usan pommeja sataa irakilaisten niskaan ja luvassa on syyrialaisillekin, vaam kukapa uskaltaa moittia, tuomitsemisesta puhumattakaan, sillä ”USAllahan on oikeus itsepuilustukseen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Norsunkmuisti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu