Kukaan muu kuin Jumala ei tiedä ihmisen sielun tilaa onko tämä tullut oikeasti uskoon vai ei.
Ihminen joka sanoo tulleensa oikeasti uskoon, mutta kiistää määrätyiltä "ryhmiltä" Jumalan rakkauden ei ole kuitenkaan tajunnut Jeesuksen perimmäistä tarkoitusta.
Kun Jeesus kantoi piinattuna , hakattuna , pahoinpideltynä, halveksittuna ristiään kohti Golgataa, Hän ei ruoskijoilleen ja herjaajilleen lausunut tuomiota vaan ainoastaan siunasi heitä.
Hän ei antanut vihansa nousta vaan Hän rakasti vihollistaan ja pahantekijäänsäkin ja pyysi Jumalaa antamaan anteeksi heille.
Ne kuuluisat Jeesuksen sanat:
"Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk.23:34)
Jeesus ei halunnut tuomiota vihamiehilleen eikä vääräoppisille vaan pyysi Isää antamaan heille anteeksi tekonsa.
Tuota samaista Jeesuksen tapaa siunata vihamiehiä ja vääräoppisia meidänkin tulisi noudattaa.
Emme me syyttelemällä emmekä tuomitsemalla saa ketään Jumalan yhteyteen. Ainoa keino saada ihminen Jumalan yhteyteen on rukoilla hänen puolestaan, eli rakastaa hänet Jumalan luo.
Vasta kun on tajunnut mitä Jumalan rakkaus ja Jeesuksen sanoma on voi sanoa tulleensa oikeasti uskoon.
Usko ei ole tekoja eikä sitä ansaita vaan se on saatu lahjaksi Jumalan armosta ja se armo kuuluu jokaiselle, niin on Jeesus luvannut.
Miksi me ihmiset olemme niin kärkkäitä tuomitsemaan sisaremme/veljemme kadotukseen ja pois Jumalan yhteydestä.
Kristuksen perimmäinen sanoma on rakkaus ja sitä meidän tulisi viedä eteenpäin.
Ei tuomiten ja synnistä muistuttaen vaan kertoen siitä ihanasta rakkauden ja armon Jumalasta joka on näkevä meidän jokaisen tekomme ja sydämen tilamme ja uskomme Jeesukseen.
Ei yksikään ihminen , joka rakastaa Jeesusta voi vihata ketään olentoa, sillä itse Jeesus on rakastanut ihan jokaista meistä, synneistämme ja virheistämme huolimatta. Hän jopa kuoli ristillä puolestamme, jotta voisimme elää siinä ihanassa tiedossa, että kaikki on jo täytetty.
Me olemme ihmisiä ja meillä on vikamme ja omat oikkumme. Jeesuksen rakkautta ei toinen ihminen voi riistää toiselta.
Se on rakkaus joka pysyy iäti ja aina.
Siunauten
armosta
8
188
Vastaukset
- gegs
nyt varmaan suututan jonkun.
en vaan jaksa olla nauramatta aikuisille ihmisille jotka uskoo johonkin tollaseen hölynpölyyn samoin kuin PIKKU LAPSET uskovat joulupukkiin = sama asia kuin jeesus jumala hömpötykset.
naurettavaa. (:``
mä uskon siihen mitä näen. tämä siis minun mielipiteeni, älkää vetäkö herneitä nenään.- minä...
Et suuttutanut ainakaan minua. Herneen nennään vetäjiä on paljon meissä uskovaisssa.
Kuten sanoit, että uskomme on kuin uskoisi joulupukkiin.
Niinhän se on uskomme mitä emme näe, mutta toivomme, että olisi olemassa.
Jumala on kaiken rakkauden ja vihan ja katkeruuden yläpuolella. Hän ei koskaan anna vihansa laskea meidän yllemme.
Jumalan rakkauden tietoisuudessa on hyvä elää, siihen ei vaikuta ihmisen mielipiteet, sillä Jeesus on ollut aina ja tulee olemaan aina meidän puolustajamme. - minä
minä... kirjoitti:
Et suuttutanut ainakaan minua. Herneen nennään vetäjiä on paljon meissä uskovaisssa.
Kuten sanoit, että uskomme on kuin uskoisi joulupukkiin.
Niinhän se on uskomme mitä emme näe, mutta toivomme, että olisi olemassa.
Jumala on kaiken rakkauden ja vihan ja katkeruuden yläpuolella. Hän ei koskaan anna vihansa laskea meidän yllemme.
Jumalan rakkauden tietoisuudessa on hyvä elää, siihen ei vaikuta ihmisen mielipiteet, sillä Jeesus on ollut aina ja tulee olemaan aina meidän puolustajamme.On hienoa kuulla, että tämä asia otetaan asiallisesti.
Se mikä täsä uskossa on ihaninta on juuri se usko. Eli uskoa siihen mitä toivoo olevan......
Kaikkinainen riitelu siitä mikä on oikea tapa uskoa/harjoitaa uskoa , on mielestäni toisarvoinen asia kun vertaa siihen mitä itse Kristus kehoitti meitä tekemään. Jopa pahoinpideltynä , ristiään kantaneena , Hän ei pyytänyt Isää Jumalaa tuomitsemaan näitä "pahantekijöitään" vaan päinvastoin, sanoi Isälleen Jumalalleen;" Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät..."
Näin pitäisi meidänkin ajatella.
Annamme anteeksi ja hyvä olo. - minä

Annamme anteeksi ja hyvä olo. - gegs
minä... kirjoitti:
Et suuttutanut ainakaan minua. Herneen nennään vetäjiä on paljon meissä uskovaisssa.
Kuten sanoit, että uskomme on kuin uskoisi joulupukkiin.
Niinhän se on uskomme mitä emme näe, mutta toivomme, että olisi olemassa.
Jumala on kaiken rakkauden ja vihan ja katkeruuden yläpuolella. Hän ei koskaan anna vihansa laskea meidän yllemme.
Jumalan rakkauden tietoisuudessa on hyvä elää, siihen ei vaikuta ihmisen mielipiteet, sillä Jeesus on ollut aina ja tulee olemaan aina meidän puolustajamme.hyvä ettei herneen palkoja ole kiskottu nenukkiin.
mä vaan en voi ymmärtää miten aikuinen voi uskoa tollaseen? muistan koulu ajoilta mua raivostutti syvästi kun jouduin lähtemään kirkkoon kuuntelemaan jotain tollasta. joka kerta mun teki mieli karjua sille jeesustelijalle suorat sanat, nauraa räkäset naurut päälle.. niinkuin moni muukin sielä kirkossa istuva. :D
miten se sitten on todistettu että jumala elää?
jollain löydetyillä papereilla vai? (-> jotka on tietenkin joku IHMINEN itse tarinoinut, hyvällä mielikuvituksella ^_^ !)
entä miten niin "jumala pelastaa" O__. eihän tämä maailma ole kuin pelkkää kärsimystä, tuskaa ja vihaa täynnä. jos semmonen kaikkivoipa jumala nyt sitten olisi, niin olettaisi, että se olisi estänyt kaiken tuollaisen?
noh, mutta annan teidän toki olla uskossanne. omapa on asianne. pistää vaan mua huvittamaan aika lailla tollanen. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679