Muutin mieheni perässä toiselle paikkakunnalle ja nyt ongelmksi on tullut se että en yksinkertaisesti tutustu kehenkään. Töissä käyn mutta työni on sellaista että vietän paljon aikaa siinä yksin eikä työkavereiden kanssa juurikaan olla tekemisissä. Olen aina ollut sosiaalinen ihminen sekä tarvinnut muita ihmisiä ympärilleni. Tykkään kuunnella muita ja auttaa parhaan kykyni mukaan. Mutta nyt kun ihmisiä ei ole ympärillä alkaa pikkuhiljaa voimat loppumaan. En halua tulla riippuvaiseksi miehestäni enkä viettää jokaista vapaa hetkeä hänen kanssaan. Ehdimme kyllä olemaan yhdessä muutenkin. En vain tiedä miten tässä iässä enään tutustutaan kehenkään ja missä. lapsena ei tarvinnut kuin mennä hiekkalaatikolle ja kavereita oli kasapäin. Olen kyllä oman tyttäreni kanssa käynyt puistossa leikkimässä kun hän on minulla. mutta jotenkin nuo "tädelliset" naiset eivät iske. Haluaisin kuitenkin olla tekemisissä aitojen ja mukavien ihmisten kanssa. sellaisten jonka kanssa voisi jakaa kaiken mikä mieltä painaa. ja olisi kiva joskus päästä vaikka pihalle tyttöjen kanssa.
Kaukana "kotoa"
kaupunkitytöstä..
1171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei kaupunkitytöstä.
Olet joutunut sopeutumaan muuton lisäksi uudelle paikkakunnalle myös sosiaalisten suhteiden muutokseen. Jaat monen muun kanssa kysymyksen, miten tutustua kivoihin, luotettaviin ystäviin.
Kerrot käyneesi puistossa mutta jotenkin vertailevasi itseäsi muihin, jotka vaikuttavat täydellisiltä. Onkohan ulkokuori kuitenkaan heistäkään koko totuus. Harva ihminen ns avautuu ekalla puistokerralla vieraalle. Tutustuminen ja luottamuksen syntyminen vievät aikaa. Tutustumisen voi kuitenkjn aloittaa olemalla itse mahdollsimman aito. Sosiaaliset suhteet usein vaativat kehittyäkseen, että ensin kartoitetaan mahdollisia yhteisiä intressejä (esim. lapset) ja jutellaan niistä aluksi enemmän smalltalkina ja pinnallisesti, mutta ajan mittaan silta rakentuu ja voikin jo jutella syvemmin ja enemmän tunnetasoisesti. Kannustan sinua etsimään äideistä jonkun, jonka voisit vaikka pyytää lenkille tai teille kotiin leikkimään ja katsoa, alkaako yhteistä avoimuutta syntyä.
Moni ihminen kokee vapaaehtoistyön mahdollistavan hyvin tällaiset luottamukselliset suhteet. Kun antaa ajastaan toisten auttamiseen, on jotain ihmisessä jo silloin 'auki'. Yksi mahdollsuus ryhtyä vapaaehtoistyöhön on myös paikkakuntasi seurakunta. Voit halutessasi kysellä vapaaehtoistyön mahdollisuuksia. Haluaisitko vaikka ryhtyä pyörittämään pienimuotoista perhe'kahvilaa' seurakunnassa tai tahtoisitko käydä lukemassa sokealle mummolle päivän lehdet, vaihtoehtoja varmasti löytyy jos ei omasta niin naapuriseurakunnasta. Myös muilla toimijoilla kutenSPR, MLL on mielekästä vapaaehtoistoimintaa.
Kiva, että haluat olla aito! Se on voimavarasi. Aitouden rinnalle toivotan sinulle kärsivällisyyttä etsiä ja sitten löytää oikeita ystäviä
diakoni Meiju