Ruotsissa äänestettiin viikonloppuna ja demokratiaa toteuttettiin tavalla, mikä on mahdollista vain Ruotsissa. Menossa mukana oli media, joka rikollisin hankkii tietoa, millä toimittelijat voivat mustamaalata ihmisiä joista he eivät pidä, ja käytössä oli vaalitapa, mikä muistuttaa entisiä aikoja, jolloin kättä nostamalla ilmaistiin se, ketä ollaan kannattamassa – jotta kaikki näkevät sen, kuka julkeaa äänestää Väärin.
Ruotsidemokraatit saivat 12,9% äänistä, mikä takasi puolueelle vaa’ankieliaseman. Tanskassa tämä tarkoittaisi poliittista vaikutusvaltaa ja tärkeitä mandaatteja uutta hallitusta muodostettaessa. Ruotsissa se merkitsee sitä, että 13% äänistä saanut puolue edelleen suljetaan kaiken yhteistyön ulkopuolelle. Maata, minne odotetaan saapuvaksi liki 100.000 tulijaa tänä vuonna ja 340.000 seuraavan neljän vuoden aikana, johtaa edelleen idiootit, jotka luulevat Ruotsin olevan tulevaisuuden maa.
Ruotsi on maa, missä tiedotusvälineet hankkivat tietonsa, kuten yllä jo todettiin, rikollisin keinoin. Ruotsi on maa, missä pääministeriä myöten kaikki poliitikot valehtelevat päin näköä kansalaisille, väittämällä kaukomailta tulevien tuottavan taloudellista hyvää maalle. Ruotsi on maa, missä harjoitetaan sellaista ääripolitiikkaa, että Tanskan poliitikot ovat alkaneet hermostua. Ruotsi on vaaraksi niin itselleen kuin naapureilleenkin.
Ruotsissa Ruotsidemokraatit saivat vain 13% äänistä. Ruotsin eliitin onneksi heidän kasvatuksensa on mennyt hyvin perille sorretun kansan kaaliin. Ruotsi kulkee kohti tulevaisuutta, mikä saa tämän päivän todellisuuden näyttämään Juutinrauman huonommalta puolelta tarkasteltuna leppoisalta juhannusaatolta.
Morten Uhrskov Jensen
kirjailija, historioitsija
http://jyllands-posten.dk/blogs/mortenjensen/ECE7024433/svensk-valg/
Ruotsi on vaaraksi itselleen – ja naapureilleen
Heja Sverige!
2
62
Vastaukset 2
Ruotsissa mokutus, Suomessa suomettuminen.
- F 70
Musliminuoret ja jotkut muut polttaa autoja, kivittää ja pahoinpitelee Ruotsissa. Silti on muka rasisti, jos puhuu siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493