Matkalla pohjoiseen on kappale josta olen aina pitänyt ja Junnun tulkinta on juuri oikeanlainen aiheeseen sopiva. Nyt tätä Veskun versiota veivataan monta kertaa päivässä ja minusta se on karmea! Ei mitään tunnetta pelkää rääkymistä! Taustatkin hukkuvat tähän törkeään tulkintaa. Ei kaikki Veskun tulkinnat ole syvältä sieltä vaan aivan hienoja jopa Junnun kipaleista mutta tämä on aivan pohja kamaa!
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen samaa mieltä että Vesku yliesittää Junnun herkkiä kappaleita. Veskulta tuntuu puuttuvan herkkyys löytää kappaleiden sielu ja sanoma. Myös minua harmittaa kunnella Veskun versioita kun Junnu esitti omat kappaleensa paljon, paljon paremmin.
Junnun omat esitykset ovat pelkistettyjä ja ne tulevat hänen sydämestä. Se riittää. Ei tarvita turhia tekotaiteellisia jatsilurituksia vaikka Junnu oli jatsin ystävä ja itse alunperin juuri jatsimiehiä.
Vesku on Eino Leino jutuissaan onnistunut aikoinaan paljon paremmin.