Jos Jumala

Mac

käsittäisi ihmiset hyviksi heidän ei tarvitsisi anoa armoa polvillaan hänen edessään.

"Armo" perustuu yksinomaan sille ajatukselle että ihminen suoraan määritellään pahaksi joka voi armosta pelastua.

Koko armon määritelmä romuttuu jos ei usko mihinkään kirkon hyväpaha asetelmaan.

Itse en voi allekrjoittaa sellaista oppia jossa minun pitäisi olettaa kanssa ihmisten olevan pahoja, no way.

Joten armotta eläen, elän koko ajan hyvässä vaan en pahassa.

Pidän kirkon armon määrittelyä aarettömän alkeellisena oppina.

Se kuuluu samaan sarjaan perisynnnin kanssa jotka opettavat miten ihminen alistetaan.

Toisin kuin väitetään, oppi armosta perustuu julmuuteen ei laupeuteen.

Armo on susi lammasten vaatteissa.

17

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäröivä

      Tuolla aiemmin runotyttö sanoi rakkauden olevan valinta. Niin on myös armo. Sitä ei tarvitse rukoilla polvillaan vaan vain ottaa se vastaan. Niin helppoa ja kuitenkin niin vaikeata. Se on sinulle jo annettu, kun vain otat sen vastaan. Pitää itse armahtaa itsensä, jonka jälkeen tulee armahdus myös muille tai yrittää armahtaa toisia, jolloin jonakin päivänä ymmärtää että itsensäkin voi armahtaa. Armo ei ole ostettavana, sen voi vain ottaa vastaan.

    • Elli

      Mikäs sen näppärämpää kuin uskotella ihmisille, että he ovat kadotukseen menossa, ja sitten tarjota heille pelastusta. Lumelääkettä luulosairauteen.

      • epäilijä

        Olen aivan samaa mieltä.

      • Verna

        Kun ihminen evoluution muovaamana on aggressiivinen laji, niin kyllä hän armoa = laupeutta, armahtavaisuutta tarvitseekin. Jos sinä kuitenkin pidät ihmislajin aggressiivisuutta luulosairautena ja pelastusta lumelääkkeenä, niin sen kun vain. Mitäpä sitä turhaan vastaan väittämään.

      • Elli
        Verna kirjoitti:

        aggressiivisuudeltako vai miltä kirkko sinun käsityksesi mukaan ihmisen pelastaa, mutta kokemus on osoittanut, ettei sinulta oikein tahdo tulla suoria vastauksia.

        Parempi varmaan pysytellä viihteessä.

      • Verna
        Elli kirjoitti:

        aggressiivisuudeltako vai miltä kirkko sinun käsityksesi mukaan ihmisen pelastaa, mutta kokemus on osoittanut, ettei sinulta oikein tahdo tulla suoria vastauksia.

        Parempi varmaan pysytellä viihteessä.

        Ensinnäkin olet niin viisas, että tiedät useimmiten vastaukset kysymättäkin. Ainakin voit etsiä vastauksia siitä uskonnollisesta lehdestä, joka sinulle on tilattu.

        Luulen, mutta voin olla väärässäkin, että esität noita kysymyksiäsi siksi, että voisit vähän laskea leikkiä eri tavalla ajattelevan kustannuksella. Tällaisen käsityksen olen saanut, mutta kuten sanoin, voi olla, että olen erehtynyt.

        Muuten jos kerran ihminen on lajina aggressiivinen ja se aggressiivisuus on ihmisessä, niin voiko kirkko silloin pelastaa ihmisen aggressiivisuudelta? Pitäisikö aina vain ahkerasti vastata joka ainoaan sellaiseenkin kysymykseen, jonka vastaus on itsestään selvä ja jota ei ole tosimielessä esitettykään?

      • Mac

        on energiaa joka vaan ei pääse suntaumaan johonkin myönteiseen huonojen elämänolosuhteiden tms. takia. Mutta ei sitä tarvitse kitkeä pois sehän se pitää ihmisen hengissä vaikkei niin puhässä hengessä pitäisikään.

    • Donalds

      Kun Jumala heitti kapinoivan perkeleen vankilaan odottamaa tuomionsa täytäntöönpanoa planeetalle nimeltä Maa jonka se tuhosi tulimyrskyssä (65mil.? vuotta sitten), Hänellä oli jo tieto ihmisestä jonka Hän tulisi luomaan ja tuon ihmisen kapinasta.

      Niinpä vapaaksi [ei robotiksi] luotu ihminen sitten kapinoi vastoin Jumalaa, ja Lain mukaan tuomittiin samaan vankilaan. Heidät heitettiin Paratiisista Jumalan läsnäolosta pois - tuhottuun maahan jonka Jumala uudelleenloi [luomiskertomus].

      perkeleelle ja synnille tuomio on jo lausuttu; täytäntöönpanoa odotellessaan se riehuu houkutellen sinuakin mukaansa. Silti ihmiselle joka on syntymästään asti kelpaamaton Jumalan läsnäoloon, on vielä mahdollisuus = Kristus = anoa armoa Hänen nimessään.

      Mitä yksilö ajattelee Jumalasta, sillä ei ole merkitystä Lakiin ja kuinka se pannaan täytäntöön. Ei Suomen Lakiin, ei Jumalan Lakiin.

      Valinta on yksilön: nöyrtyykö anomaan armahdusta vai pysyykö kiinni synnissä joka tuomion täytäntöönpanossa joutuu iäisesti helvetin tulikivijärveen.

      Kyse ei ole kirkosta - se ei Jumalan Lakia sanele.

      Millainen Laki on? Tutustu muuttumattomaan Raamattuun [ei viimeisiin kirkkopoliittisiin väännöksiin] vaan siihen alkuperäiseen joka on jo tuhansia vuosia sitten ihmiselle annettu Jumalan Hengestä ihmisten kautta ihmiselle.

      • Mac

        käyttö edellyttää, että on jotain armahdettavaa.

        Armoa käytetään vallan välineenä.

        Kun kuolemaan tuomittu armahdetaan on se pelkkää vallan käyttöä, siinä ei ole edes muuta motiivia.

        Kirkon armo käsite ei ole vain hieno ja kaunis asia vaan oikeutus käyttää valtaa ja alistaa ihminen.

        Armo sattaa olla kirkon pahin moka vaikka se lanseerataankin sen oppien huipentumana.

      • Mikael

        Olen samaa mieltä kanssasi. Hiemen oudoksun suhdettasi Raamattuun. Sehän on alkuvuosisatoina Kirkon tuottama teos, ei sitä tule ymmärtää samalla tavalla kuin Koraania, joka muslimien mukaan tuli suoraan sellaisenaan taivaasta.

        Raamattu on siis apostolisessa Kirkossa elävien ihmisten kirjoittama. Miksi luotamme sitten siihen? Koska uskomme, että he ovat tehneet sen Pyhän Hengen johdatuksessa niin, että siihen on kirjoitettu Jeesuksen Evankeliumi niinkuin on tarkoitettu. Raamattu on Kirkon kirja ja siksi pyhä.

      • Mikael
        Mac kirjoitti:

        käyttö edellyttää, että on jotain armahdettavaa.

        Armoa käytetään vallan välineenä.

        Kun kuolemaan tuomittu armahdetaan on se pelkkää vallan käyttöä, siinä ei ole edes muuta motiivia.

        Kirkon armo käsite ei ole vain hieno ja kaunis asia vaan oikeutus käyttää valtaa ja alistaa ihminen.

        Armo sattaa olla kirkon pahin moka vaikka se lanseerataankin sen oppien huipentumana.

        Jos sinut olisi tuomittu kuolemaan, haluaisit siis, että sinut teloitettaisiin, vaikka voisit halutessasi saada armahduksen? Ihanko totta?

        Ei kuulosta terveen ihmisen ajattelulta. No, onhan näitä itsemurhan tekijöitä Suomessa paljon.

      • Mac
        Mikael kirjoitti:

        julmuutta on tuomita ihminen sähkötuoliin ja armahtaa hänet juuri ennen napin painallusta.

        Eikä vain julmaa vaan puhdasta vallan käyttöä. Siinä ihminen ottaa "jumalan" roolin kun saa päättää vapaasti toisen ihmisen hengestä.

        Näissä tapauksissa kukaan ei anna rikolliselle anteeksi vaan yksinomaan leikitään vallalla.

        Nyt kirkko voisi antaa anteeksi tälle Bodomin Nisselle. Samoin koko hallitus voisi antaa anteeksi ko henkilölle koska hallitus periaatteessa edustaa kirkkoa. Miksi hallitus ei toteuta anteeksiantoa käytännössä voisi kysyä?

        Siksi että ensin Nisse tuomitaan ja sitten hänet teatraalisesti laitetaan vankilaan ja sitten vasta Halonen jos haluaa käyttää valtaa armahtaa Nissen jos yleinen mielipide niin vaatii muuten ei.Mutta missään kohtaa kukaan ei käytä laupeuden taitoa.

    • Mikael

      "Jos Jumala käsittäisi ihmiset hyviksi heidän ei tarvitsisi anoa armoa polvillaan hänen edessään."

      Miten niin Jumala ei muka käsitä ihmistä hyväksi? Jos ihminen on kerran luotu Jumala kuvaksi, miksi hän ei muka olisi hyvä? Vaikka ihminen on langennut syntiin, ei Jumalan kuva siitä pahaksi muutu. Turmeltunut hyvä ei ole sama kuin paha.

      ""Armo" perustuu yksinomaan sille ajatukselle että ihminen suoraan määritellään pahaksi joka voi armosta pelastua."

      Ja tuohan ei pidä paikkaansa. Se, että tapahtuu pahaa ei johdu siitä, että ihminen itsessään olisi paha. Paha on peräisin Saatanasta, ei ihmisestä.

      "Koko armon määritelmä romuttuu jos ei usko mihinkään kirkon hyväpaha asetelmaan."

      Tuo on totta. Jos ei usko persoonalliseen hyvään Jumalassa ja persoonalliseen pahaan Saatanassa, ollaan vaikeuksissa armon kanssa. Ja kaiken muunkin kanssa.

      • Mac

        sitten kun ei usko perisyntiin, missä vaikeuksissa ihminen silloin on?

        Puhut ristiin, ensin sanot että "miten niin Jumala ei muka käsitä ihmistä hyväksi".

        Ajatteleeko Jumala eritavalla kuin kirkko tämän perisynnin osalta. Eli J:n mukaanko ihminen on hyvä ja kirkon mukaan paha?Ihan uusi näkemys.

        Kyseenalaistan armon koska mahdollistaa ihmisen määrittelemisen pahaksi ja siitä armahdettavaksi.

        Taitaa olla oppi tekopyhyydestä?

        Uskotko ihan oikeasti Saatanaan? Minä en. (Kun ei kukaan kiusaa.)

    • kirkkoa ja Jumalaa

      Toiset on jo niitä ihan tarpeeksi tehneet. Etsi oma yhteytesi Jumalaan ja löydä se armo itsestäsi. Onkin aika vaikea armahtaa itse itsensä ja toiset, vai mitä. Luopua vallasta...myös itsensä suhteen.

      • Mac

        omaan elämääni en kirkkoa sekoitakaan. Kultturissa kirkko kuitenkin määrittelee arvot jotka sitten siirtyvät selkärankaan koulun ym tiedotuksen kautta. Kulttuurimme hengittää kirkon oppeja.

        Siinä olet oikeassa ettei kirkon määrittämä huvä ja paha minua kosketa, ja kauan kesti päästä eroon yhteiskunnan syyllistävästä vaikutuksesta(kirkon perisynti).

        No, kun itse koen ihmiset neutraaleina ja kykenevinä kaikkeen myönteiseen jos vain olosuhteet sen sallivat...saatan ajatella ja kokea, että suhteeni suuriin jumaliin on täysin avoin ja mutkaton.

        Joten en tarvitse ahdistavia, syyllistäviä, kielteisiä, kaksinaismoraalisia, tekopyhiä kirkon oppeja mihinkään.

        Niitähän tässä kyseenalaistinkin.

        Siis kirkonopit suhteessa joukot ja valta. Vallan käytöstähän on kyse tässä armo kysymyksessäkin. Eikä laupeudesta.

      • minä taas

        Yksi tekijä siinä on yksinkertaisesti ymmärtämättömyys. Kirkon johtajat ja papit ym. saattavat todellakin uskoa asioiden olevan niin, kuin he opettavat. Olen huomannut suuria yksilöllisiä eroja heidän käsityksissään. Toiset ovat valitettavasti kovin kiinni pelossa ja kylvävät sitä muihinkin. En usko heidän tahallaan tekevän sitä enää vallanhimossa vaan tietämättömyyttään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe