Matti Klinge on viisas mies - kuunnelkaa häntä

”On ymmärrettävää että Venäjä pyrkii korjaamaan 1990-luvun alun heikkoudentilansa menetyksiä: sekä historia, sotilaalliset tukikohdat ja Venäjän kirjallisuus ja taide tekevät Krimin Venäjälle sekä tärkeäksi että emotionaalisesti omaksi. Suomen ei tule puuttua Ukrainan asiaan ollenkaan, sillä perusteltua totuutta ei ole. Ukrainan historia, johon monien maiden ulkoministerit ja sanomalehtimiehet eivät ole vaivautuneet perehtymään, osoittaa maan syvällisen historiallisen, uskonnollisen ja kielellisen jakautuneisuuden. Se näkyi hyvin selvästi viime maailmansodan aikana, jossa (pitkälti) saksalaismielinen länsi ja venäläismielinen itä-Ukraina kokivat aivan eri kohtaloita, joiden pelot elävät edelleen. Tilanteesta tuskin voidaan päästä jakamatta maata autonomisiin alueisiin. Uuden parlamentin päätös kieltää venäjän kieli, vaikka se peruuttiinkin, osoitti, ettei nyt valtaan päässyt linja pyri kansalliseen sovintoon.”
381544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Martti Koskenniemi:

"Ukrainan kriisin yksityiskohtia ovat vaikea kaivaa esiin käynnissä olevan tiedotussodan keskeltä. Lännen reaktioita hallitsee ideologinen asennoituminen "vallankumouksellisten" puolelle - joiden pyrkimyksistä on vain vähän tietoa. Venäjän asennetta määrittää voimakas kansallismielisyys, johon on vaikea vaikuttaa vetoamalla "malttiin" ja vielä vähemmän tuomitsevalla asenteella. Suomen kannalta tärkein ja vastaansanomaton fakta on tämä - olemme Venäjän naapureita, ja tulemme olemaan vastaisuudessakin. "

Äänestä

viisasta sanoa ääneen kaikkea mitä ajattelee. Sitä kutsutaan diplomatiaksi.

Kuvitelma siitä, että Suomen puolueettomuuspolitiikan ydin olisi usko Venäjän demokratisoitumiseen, ei puolestaan edusta edes sinisilmäisyyttä vaan puhdasta sokeutta. Puolueettomuuspolitiikan ydin muodostui olosuhteissa, joissa nykyiset suuria sanojaan rakastavat päättäjämme eivät olisi selvinneet päivääkään. Oli päästävä verisestä sodasta rauhaan, oli selvittävä Stalinin Neuvostoliiton naapurina. Näissä oloissa Paasikivi muodosti poliittisen opin, jonka tarkoitus oli mahdollistaa Suomen valtion olemassaolo – ja hän onnistui. Ei silloin nähty edes unta Neuvostoliiton romahtamisesta tai Venäjän demokratisoitumisesta, vaan pyrittiin ratkaisuun, joka toimisi kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Epäluuloistaan huolimatta myös Mannerheim osallistui uusien puolustuspoliittisten linjausten laatimiseen.

Kovassa paineessa keitetty ratkaisu toimi. Ja kuten kuluneen 70 vuoden aikana on nähty, se kesti myös helpommat ajat. Mutta nykyistä ulkopoliittisten lapsinerojen aikaa se ei näytä kestävän. Vanhan viisauden mukaan ei pidä korjata sitä, mikä ei ole rikki, mutta juuri niin Stubb, Haglund ja kumppanit toimivat. Näin käy kun tyylipisteet asetetaan selviytymisen edelle.
Olen pelkästään onnellinen siitä, ettei minun tarvitse antaa Viron johdolle neuvoja ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen, mutta koska sillä puolestaan vaikuttaa olevan raskas velvollisuus Suomen neuvomiseen näissä asioissa, voi varmaan todeta, että kyseessä on pitkän matkan juoksu, kestävyyslaji. Ulkopolitiikan tilikaudet ovat joskus vuosisatoja ja kvartaalit vuosikymmeniä.

http://ipu.fi/sinisilmaisyydesta-ja-sokeudesta/

Äänestä

Matti Klinge toi kiinnostavalla esille sen että kun Natsi-Saksan joukot vyöryivät itään kesäkuussa 1941 alkoi välittömästi Neuvostoliiton läntisissä provinsseissa suorastaan karmea sisäinen välienselvittely eri etnisten ryhmien välillä, eikä se jäänyt suinkaan vain ukrainalaisten äärikansallismielisten ja suorastaan rikollisten joukkioiden harjoittamaan kuvottavaan juutalaisten murhaamiseen. Todellakin - USA:n rotumellakat ja lynkkaukset etelävaltioissa niin kaameita kuin ne aikoinaan olivatkin ovat kevyttä tavaraa verrattuna kesään ja syksyyn 1941. Ja tätä tappamista jatkui aina alkuvuoteen 1945 saakka.

Yrittäkää ymmärtää yksi asia: EI OLE MITÄÄN YHTÄ YHTENÄISTÄ UKRAINAN KANSAA JA VALTIOTA. Tällainen illuusio on luotu vain Ukrainan äärikansallismielisten ja äärioikeistolaisten päissä sekä lännen historiasta tietämättömien pienissä päissä.

Äänestä
  • Siinä mielessä nykyinen Venäjäkin on yhtä lailla keinotekoinen palapeli ja jäänne Venäjän tsaari-imperiumista. Etenkin kaikki federaation maat Uralista itään voidaan nähdä Venäjän kolonisaatioprojektina 1700- ja 1800-luvulla. Hyvinhän siinä onnistuttiin kun nykyään luullaan että se on "aina ollut Venäjää" vaikka siellä on ollut ripoteltuna satoja eri etnisiä ryhmiä, mm. suomensukuisia sellaisia.

    Äänestä

  • Eikä ole mitään yhteinäistä Venäjää, jonka siipien alle olisi jokin 'oikeus' koota mitä kukin vallassa oleva Venäjän paskapressa katsoo heille kuuluvan!!!

    Äänestä

Edelliset kirjoittajat taitavat olla Kremlin
trollitehtaan asialla, kun haluavat meidät
Venäjän alaisiksi, kuin aikoinaan Neuvostoliitto
kyykytti Suomea miten sattui.

Äänestä
  • Länsimielisen trollitehtaan asialla olevat eivät tahdo myöntää, että EU (ja kohta myös NATO?) kyykyttää meitä monin verroin enemmän kuin Neuvostoliitto koskaan. Miksi Suomen nykyjohdon nöyristelyä lännen edessä ei verrata kylmän sodan aikaiseen suomettuneisuuteen?

    Äänestä

  • Pata kattilaa soimaa kirjoitti:

    Länsimielisen trollitehtaan asialla olevat eivät tahdo myöntää, että EU (ja kohta myös NATO?) kyykyttää meitä monin verroin enemmän kuin Neuvostoliitto koskaan. Miksi Suomen nykyjohdon nöyristelyä lännen edessä ei verrata kylmän sodan aikaiseen suomettuneisuuteen?

    Klingen näkemykset ovat objektiiviset ja osoitus laajasta kokonaisnäkemyksestä vailla räyhäporvareille niin ominaista "rautaa rajalle" mentaliteetista ja taustojen selvittämisen laiminlyönnistä. Klinge muistuttaa miten länsi petti Venäjän ja kantaa vastuun tilanteen kärjistymisestä tuolla alueella. Länsi on ollut ylimielinen. Nyt se kostautuu.

    Äänestä

  • H.P. Tuulos kirjoitti:

    Klingen näkemykset ovat objektiiviset ja osoitus laajasta kokonaisnäkemyksestä vailla räyhäporvareille niin ominaista "rautaa rajalle" mentaliteetista ja taustojen selvittämisen laiminlyönnistä. Klinge muistuttaa miten länsi petti Venäjän ja kantaa vastuun tilanteen kärjistymisestä tuolla alueella. Länsi on ollut ylimielinen. Nyt se kostautuu.

    Venäjän toimet kostautuvat todella ankarasti venäjälle, joka tulee olemaan paria vähintään 10 vuotta.
    Ja kaikki on puhtaasti Putinin harhojen 'ansiota'.

    Äänestä

  • H.P. Tuulos kirjoitti:

    Klingen näkemykset ovat objektiiviset ja osoitus laajasta kokonaisnäkemyksestä vailla räyhäporvareille niin ominaista "rautaa rajalle" mentaliteetista ja taustojen selvittämisen laiminlyönnistä. Klinge muistuttaa miten länsi petti Venäjän ja kantaa vastuun tilanteen kärjistymisestä tuolla alueella. Länsi on ollut ylimielinen. Nyt se kostautuu.

    Kysymys:

    Kuka/ketkä halusivat brutaalin hyökkäyssodan aloittamisen Ukrainaan? Oliko

    A) Venäjän kansan suuri enemmistö?
    B) Kansaa edustavan duuman enemmistöpäätös? vai
    C) Kremlin natsityrannin ajatus?

    Äänestä

Elämää Krimillä propagandakulissin takana.

Arvostettu the Economist -lehti kertoo siitä karusta ja usein kafkamaisesta todellisuudesta, mihin Krimin asukkaat ovat joutuneet nyt osana Venäjän federaatiota. Huikea inflaatio, pulaa vedestä, ruoasta ja energiasta sekä byrokraattiset esteet ovat nyt krimiläisten arkea.

Krimillä järjestettiin viime viikonloppuna ensimmäiset alueparlamenttivaalit osanaVenäjää. Yllättäen Putinin puolue "Yhtenäinen Venäjä" näyttää voittaneen vaalit yli 70 prosentin ääniosuudellaan. Vaalien osallistumisprosenttikin nousi 60 prosentin tasolle. Tosin vain kaksi tuntia ennen äänestyspaikkojen sulkeutumista se näytti vielä olevan vain 45 %.

Neuvostonostalgialla höystetyn vaalipropagandan takana on kuitenkin karu arki. Krim kärsii jatkuvasti vesi- ja energiapulasta. Lähes kaikki sähköenergia tulee vielä Ukrainan puolelta. Ukraina kärsii itsekin energiapulasta Venäjän rajoitettua kaasutoimituksiaan maalle. Kesäkuun 1. päivänä Krimillä siirryttiin Ukrainan valuutasta käyttämään ruplaa. Sen ostovoima on pienentynyt vientirajoituksissa kärsivällä alueella. Votkapullo maksaa nyt kolme kertaa enemmän kuin osana Ukrainaa.

Krimin matkailu on romahtanut. Viime vuonna Krimillä lomaili yli kuusi miljoonaa turistia. Tänä vuonna hädin tuskin miljoona.

Krimiläisten elämää haittaa myös lähes tragikoomiset ongelmat byrokratian kanssa. Venäjältä loppui tyhjät passit, joten Krimiläisille alettiin antamaan henkilöpapereita, joissa on valmiiksi painettu henkilötunnukset, jotka viittaavat Venäjän muiden alueiden kansalaisuuteen. Nyt tällaisen tunnuksen saaneet henkilöt eivät voi ottaa vaikkapa pankkilainaa, koska tunnus viittaa väärään asuinpaikkaan. Tosin eipä ole kovin montaa pankkiakaan enää valittavana. Ukrainalaiset pankit lähtivät, ja antoivat asiakkaidensa nostaa vain osan talletetuista varoistaan. Luottokortit ja verkkopankkipalvelut on "väliaikaisesti" katkaistu.

Autoilijoiden on rekisteröitävä ajoneuvonsa Venäjän rekisteriin, koska Ukrainan kilvissä ajaminen on muuttunut laittomaksi. Mutta jos krimiläinen ajaa autollaan Ukrainaan, auto saatetaan takavarikoida kun auton rekisterinumero ei enää vastaa auton valmistenumeroa.

Krimiläiset lakimiehet ovat joutuneet pikaisesti opettelemaan Venäjän lakia. Ongelmia on esimerkiksi kiinteistökaupassa. Krimin maarekisteri jäi Ukrainaan, joten kaikki kiinteistökaupat ovat jumissa. Kiinteistökauppoja on nyt tehty ehdollisina: tällöin myyjä ottaa rahat ja ostajalle jää velvollisuus huolehtia paperisota sitten kun se on mahdollista.

Jopa postin kulku on hankalaa. Ukrainan posti ei hyväksy Krimin uuden postilaitoksen lähetyksiä, joten posti pitää lähettää sellaisten maiden kautta, jotka hyväksyvät Krimin liitoksen Venäjään. Näitä ovat mm. Pohjois-Korea, Kuuba, Zimbabwe, Venezuela ja Valko-Venäjä. Kuuriripalvelut tyssäsivät maiden välillä elokuussa kaaottisiin tullijärjestelyihin. Tällä hetkellä paras tapa lähettää postia Krimiltä Ukrainaan on antaa lähetys junakonduktöörille ja pyytää vastaanottajaa noutamaan se junan saapuessa.

Osa ukrainalaisista matkapuhelinliittymistä toimii vielä Krimin puolella ilman roaming-maksuja. Ongelma muodostuu vasta sitten kun haluaa ostaa lisää saldoa SIM-kortille. Sadan ruplan setelin voi syöttää latausautomaattiin ja sitten toivoa, että 24 Ukrainan hryvniaa saldoa ilmestyy matkapuhelimeen. Paikalliset sanovatkin, että jos tuijottaa automaatin ruutua tarpeeksi pitkään Franz Kafkan hahmo ilmestyy siihen nauramaan

Äänestä
  • "Arvostettu the Economist -lehti kertoo siitä karusta ja usein kafkamaisesta todellisuudesta, mihin Krimin asukkaat ovat joutuneet nyt osana Venäjän federaatiota. Huikea inflaatio, pulaa vedestä, ruoasta ja energiasta sekä byrokraattiset esteet ovat nyt krimiläisten arkea."

    Blaa-blaa-blaa! :/

    Menit sit syömään mukisematta jonku länben propaganda-lässytyksen, niinkö? :)

    Eli: Sä väität että Krimillä on tehty jo kaikenmaailman taloustutkimuksetkin, vaikka ne vasta selvis noista VAALEISTAAN!? :D

    No kerroppas, että KUKA ne sitten teki? :)
    Eikös Krim ole nyt itsenäinen maa?
    Eikös itsenäisellä maalla ole taloustutkimuksiaan varten joku ona virasto?
    No missäs se sun linkki tämän viraston virallisiin taloustutkimustietoihin on?
    Vai mikä taho SUN mielestä on vastuussa Krimin talouden tutkimuksesta? :)
    Joku jenkkilän talouslehti vai!? :D No kerroppas kultapieni että MITEN ne tuota Krimin taloutta tutki? :) Kerroppas?

    Äänestä

  • Economist on tunnettu vasemmistolainen globalistien äänitorvi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Economist on tunnettu vasemmistolainen globalistien äänitorvi.

    Hih, mikä terävä analyysi.

    Pravdaltako pitäisi kysyä...

    Äänestä

Klinge on aivan liian viisas mies jotta natokiimaiset nysäkullinatsit hänen perusteluitaan tajuavat. He kouhottavat vain sokeaa pistettä kohti luullen että Ukraina on oli yhtenäinen valtio ja yhteinäisine kansoineen.

Klingen olisi pitänyt jatkaa vielä ja todeta että Ukrainan itsenäisyyskin on hieman kyseenalainen juttu. Muistatteko miten länsimaat yllätettiin housut kintuissa kun Slovakia irtaantui Tsekkoslovakiasta. Monet typerät historiasta tietämättömät kun luulivat että maa olisi jotenkin yhtenäinen etnisesti ja kielellisesti. Ei ole koskaan ollut. Tsekkoslovakia, aivan kuten Jugoslaviakin olivat keinotekoisia valtioita ensimmäisen maailmansodan voittajavaltojen masinoimana.

Ukraina ei edes jakaannut läntiseen ja itäiseen osaan historiallisesti. Todellisuudessa vain ehkä läntisintä kolmannesta, hyvä jos sitäkään, voidaan pitää osana ns. Eurooppaa (läntistä kulttuuria). Muu osa Ukrainaa, erityisesti itäisin, on osa venäläistä kulttuuria venäläisyyteen limittäin, pitkittäin ja poikittain nivoutuneena. Kai tuosta Lvovin kaupungin ympärille keskittyneestä äärikansallismielisten ydinkannatusalueesta voisi sitten saada jonkinlaiset itsenäisen eurooppalaisen Tynkä-Ukrainan. Muun osan voisi sitten liittää Venäjään.

Äänestä
  • Voi kun saisit työpaikan tai jotain niin olisi sinullakin muuta tekemistä kun trollailla täällä.
    Tosin jos olet putinin poikia niin töitähän sinä olet sitten tekemässäkin.

    Kyllästyttää vaan jo, kirjoitustyylistä tietää jotta sama henkilö taas paasaa.

    Äänestä

Klinge osoittaa maamme johtavana sivistysporvarina ylivoimaisuutensa Tervoon ja Sofi Oksaseen ja muuhun kakofonijoukkoon verrattuna.

Äänestä
  • Komppaan. Klinge puhuu täyttä asiaa.

    Äänestä

Hieno Klinge!

Äänestä

Mistä saisi ostettua Matti Klinge-teepaitoja?

Äänestä
  • Enemmän menekkiä olisi Matti Klinge WC-paperille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmän menekkiä olisi Matti Klinge WC-paperille.

    Tai Klinge biojäte pusseille...

    Äänestä

Maantieteelle emme voi mitään ja Suomen paikka ei ole olla lännen eteentyönnetty tukikohta.

Äänestä
  • Totta.

    Suomen paikka on olla osa länttä ja kuulua kaikkiin organisaatioihin,kuten EU:iin ja Natoon.

    Venäjä ei kuulu, eikä kelpaa kumpaankaan.
    Ne ovat sivistyneiden kansakuntien heiniä.

    Äänestä

Terkkuja vaan Klingelle ja faneille. Mitenköhän ankeaksi teidän elämä vielä muodostuu kun eurooppa onkin tiivistänyt otettaan ja myös nato laajenee ? Laittakaapa nyt niitä "älykkäitä" mielipiteitänne tänne vaikka meneillään olevasta sodasta ja sen saldosta. Arvaankin jo etukäteen että tämä eräs herra joka haluaa neuvostoliiton takaisin, on täysin syytön kymmenien tuhansien ihmisten kuolemaan.

Äänestä

Matti Klinge on kommari

Äänestä
  • tai Klingoni, otsa saman näköinen

    Äänestä

Klinge on valitettavasti pelkkä surullisen hahmon ritari. Suomettuneisuuden ajan nosteessa esiin kömpinyt säälittävä kyvytön "tutkija". Oli yliopistolla jatkuvan naureskelun kohde.

Putinin hyödyllinen idiootti. Lämpimiä iltamaitoja hänelle!

Äänestä
  • No kyllä Suomessa riittää noita Nollatutkijoita joka asiaa tutkimaan selviä asioita ja vielä saavat siitä palkaa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä Suomessa riittää noita Nollatutkijoita joka asiaa tutkimaan selviä asioita ja vielä saavat siitä palkaa .

    Klinge ei ole huono tukija. Kulttuurihistoria on hänen ominta alaansa ja sillä alalla hän on erittäin hyvä. Poliittiseen historiaan hänen ei pitäisi koskea pitkällä tikullakaan, koska hän on naivi humanisti vailla realiteettien tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Klinge ei ole huono tukija. Kulttuurihistoria on hänen ominta alaansa ja sillä alalla hän on erittäin hyvä. Poliittiseen historiaan hänen ei pitäisi koskea pitkällä tikullakaan, koska hän on naivi humanisti vailla realiteettien tajua.

    Klinge on erittäin hyvä kehumaan itseään.

    Äänestä

Klinge on Kekkosen mies, eikä ole koskaan suostunut kieltämään mestariaan.

Äänestä

On henkisesti sairasta ja oksettavaa yrittää oikeuttaa mielenvikaisen putinin kansanmurhaa Ukrainassa. Höpisemällä jostain krimin oikeutuksesta. venäjä on ihan itse allekirjoittanut sopimuksen, missä se hyväksyy krimin kuulumisen Ukrainalle. Mistä näitä faktojen vääristelijöitä oikein sikiää. Murhaaja-putinin venäjältä tietenkin....
Erkki Tuomioja tyyppisiä itseään suomalaisiksi kutsuvat pölvästejä unohtamatta. Ei demokraattisissa valtioissa ihmisten murhaaminen ole ymmärrettävää! Aivan käsittämätön kirjoitus ihmisiä teurastavan putinin oikeassa olemisessa. Matti Klinge on myös taitavan psykiatrin tarpeessa.

Äänestä
  • Tuo teksti on vuodelta 2014

    Äänestä

Klinge valitettavasti jatkaa yhä julkisuudessakin venäjän myötäilyä ja puolustamista. Liekö vanhuudenhöperö jo?

Äänestä
  • Ikä alkaa painaa. Todellisuudentaju hukassa.

    Äänestä

No jos olisi ajat sitten liitytty Natoon kun sitä tarjottiin Suomelle, ei tätä ongelmaa olisi nyt .

Äänestä

Kuka sen on viisaksi mieheksi todennut ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Putin on oikeassa kirjoitti:

”On ymmärrettävää että Venäjä pyrkii korjaamaan 1990-luvun alun heikkoudentilansa menetyksiä: sekä historia, sotilaalliset tukikohdat ja Venäjän kirjallisuus ja taide tekevät Krimin Venäjälle sekä tärkeäksi että emotionaalisesti omaksi. Suomen ei tule puuttua Ukrainan asiaan ollenkaan, sillä perusteltua totuutta ei ole. Ukrainan historia, johon monien maiden ulkoministerit ja sanomalehtimiehet eivät ole vaivautuneet perehtymään, osoittaa maan syvällisen historiallisen, uskonnollisen ja kielellisen jakautuneisuuden. Se näkyi hyvin selvästi viime maailmansodan aikana, jossa (pitkälti) saksalaismielinen länsi ja venäläismielinen itä-Ukraina kokivat aivan eri kohtaloita, joiden pelot elävät edelleen. Tilanteesta tuskin voidaan päästä jakamatta maata autonomisiin alueisiin. Uuden parlamentin päätös kieltää venäjän kieli, vaikka se peruuttiinkin, osoitti, ettei nyt valtaan päässyt linja pyri kansalliseen sovintoon.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu