Kuinka me nyt sitten pärjäämme?
Paula Vesala muuttaa Kaliforniaan: "Perhe lähtee mukaan"
martti h
231005
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No, tehdään ekana vaikka hirmu monta aloitusta samasta aiheesta!!!!
Hyvä että muuttaa, emme jää kaipaamaan.
"musiikkinsa" oli täyttä paskaa, täysin lahjattomia ovat molemmat nämä PMMP "muusikot".
Saako Paula kuitenkin Suomesta sitten sosiaalietuuksia ?
Tottakai saa. Itseasiassa ulkomaille muuttava saa alussa kaksinkertaisena muuttoavustukset päälle.
Ne ei tarvitse mitään avustuksia. Ovat ihan itse rahansa tienanneet.
Juu, eipä noilla taida olla Rasmus-Laurin kanssa rahasta puutetta.
Ja Paula on tosi IHKU !
Ai jaa ettei oliskaan enää Laurin kaa?
No, mutta silti, Paula on ihku, ja omalla työllään on menestyksensä hankkinut ja ansainnut.
Ja Tuksu kiehuu kateudesta...
lahjaton ruma pikkupissis, joka isin ansiolla on ollut julkisuudessa vai?
Eiköhän me selvitä...
Kerrotko pikkuisen Paula Vesalan isän ansioista, joilla ollut julkisuudessa????? Paula kun on yksinhuoltajaäidin tytär, jonka isä kai häipyi hyvin varhaisessa vaiheessa mieron tielle....
Vieläkö on suhteessa Pertti Neumannin kanssa vai taas Laurin kanssa?
Neumannikin on käynyt ulkomailla muuten.
Nipa nieminen on käynny porin sivassa vain ja sossussa, narkkarien tukimesta,
No v___uako asuu porissa, jossa vain yksi siva? Mutta onko Paula Vesala vielä Nipan kulta vai taas Laurin rakas? Vai joku kolmas?
Eipä muutakkaan Vesala Kaliforniaan eli unelmat jäi kun alkoi vtunmoinen palvonta ja hypetys Vain elämää ohjelmasta. Ämmä jääkin tänne massia vääntämään soolouralla kun julkinen omaisten kuolemien ja vaikean lapsuuden retosteleminen on saanut kansakunnan säälin puolelleen.
Paula on kyllä ollut huikean hyvä Vain Elämässä!
Olin kuullut että on lahjakas mut en odottanut mitään niin hienoa kuin viimekertainen esitys.
Taas yksi todiste suomi24:n käyttäjien tyhmyydestä, tietämättömyydestä ja ahdasmielisyydestä. V*ttu ottakaa asioista selvää ennen ku ulisette...
Paula V. yksi lahjakkaimmista artisteista tässä maassa, jonka tajusin Vain Elämää- ohjelman myötä. Tehnyt mahtavan uran pmmp:ssä. Sanoittajana Suomen kärkikastia omasta mielestäni. Nyt sitä sooloalbumia vaan kehiin Paulalta... varmasti on kysyntää.
Kyllä nyt mollaatte väärää ihmistä! Paula on oikeasti musikaalinen, erittäin monipuolinen musiikin ammattilainen ja harvinaisen lahjakas ja kaupan päälle nätti! Nyt voi todeta kyllä että kateelliset inisee.
Suomi24:llä kuka tahansa julkkis on lahjaton, flopannut ja ihmisenäkin kamala. Tyyppejä ei oikeasti kiinnosta tippaakaan onko tänne postattu paska totta.
Paula Vesala on hyvä näyttelijä. Esitti Vain elämäässä jotain kovia kokenutta lapsiparkaa ja laulutkin jälkikäsitelty. Akka on oikeasti todella ilkeä ja vmäinen kaikille kollegoilleen ja faneilleen, roudareille ja muille häntä "alemmille" työntekijöille. Opportunisti sanan pahimmassa merkityksessä.
Lopeta jo tuo p*skan puhuminen. Paula on upea laulamaan livenä, pmmp:n keikoilla ollut aina hyvä. Noitakaan vain elämää- kipaleita ole loppujen lopuksi niin paljon jälkikäsitelty.
Vesala on mielestäni kaikin puolin upein artisti koko ohjelmassa. Ehkä ainoa joka on itse sanoittanut kappaleensa (wirtanenkin tosin tainnut sanoittaa apiksen biisejä, mutta vesala on pmmp:n ohella sanoittanut useiden muiden laulajien biisejä). Niistä lyriikoista puheenollen, ovat vieläpä suurelta osin erittäin puhuttelevia ja koskettavia (etenkin pmmp:n biiseissä).
Eli Paula todella on musiikkinsa takana, toisin kuin esim Jenni Vartiainen, joka vain laulaa muiden kirjoittamia biisejä omanaan. Mun mielestä se, että sanoittaa omat biisinsä on kunnioitettavaa musiikin teossa. Enkä todellakaan ymmärrä tuota nälvintää ja paskan puhumista.
Vaikka palvotkin Vesalaa, miksi pitää dissata Jenniä? Vartiainen säveltää biisinsä vaikka on sanoittanut vain muutaman (Eden, Sivullinen ja osan juuri Paulan kanssa). Mun mielestä se että säveltää omat biisinsä on aivan yhtä kunnioitettavaa kuin sanoittaminen. Joten kunnioitan molempia artisteja enkä pidä toisen haukkumisesta toista kehuttaessa.
Dissaan Jenniä, koska en ole ikinä hänen laulutyylistään pitänyt. Lisäksi Vain Elämää- ohjelmassa jätti jotenkin ylimielisen ja pidättyväisen kuvan itsestään. Ei kertonut omana päivänään oikeastaan mitään esim. biisien/sävellysten syntyyn liittyvistä seikoista tai muutenkaan ylipäätään mitään.
Esityksetkin ovat hänellä olleet ohjelmassa tasapaksua p*skaa, ei heittäydy sitten yhtään pois omalta mukavuusalueeltaan (mikä muilla kauden nuorilla artisteilla on tullut runsaasti esille, toni, ela ja paula v. ovat tehneet monipuolisesti erilaisia tulkintoja)
Itse arvostan artistissa itse musiikin ohella persoonaa ja itsensä ilmaisua. Jennistä ei tullut ohjelman aikana ilmi mitään yllättävää/kiehtovaa.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, kun Jenniä inhoat niin ihan vapaasti. Mutta älä ala väittämään ettei hän muka itse sävellä biisejään Jukan kanssa. Ja Eden biisin sekä Sivullisen sanoitukset ei ole huonoja vaikka onkin Jennin itse tekemiä. Minä olen sun kanssa jokaisesta mainitsemastasi asiasta päinvastaista mieltä mutta sehän on vaan hyvä että jokaiselle jotakin tossakin ohjelmassa. Itse en voi sietää Paula vesalaa joka minun mielestä näyttelee ja feikkaa koko ohjelman ajan. Mutta en silti ala väittää ettei hän olisi sanoittanut useita hyviä biisejä.
Mielipiteet mielipiteinä, mutta silti pitäisi pysyä faktoissa eikä valehdella.
PMMP oli ihan kiva bändi mutta Paula V:n osalta herättä kyllä epäilyksia se että on sekaantunut Lauri Y:n kaltaiseen olioon. Ja mikähän sen Mirankin eron taustalla oli?