Edellisen suuren laman aikaan 1990-luvun alussa Novera meni konkurssiin ja sen mukana Hankkija. Oli kyllä merkillistä, miten Hankkijan miehille järjestettiin töitä valtion päättäjien avulla. Hankkijan kasvinjalostuslaitos ostettiin konkurssipesältä valtiolle ja samalla valtion kasvinjalostuslaitos muutettiin liikelaitokseksi. Valtion kasvinjalostuslaitoksen työntekijöiden virat lakkautettiin.
Myös siementarkastuslaitoksen johtajan virka muutettiin ei-professorin viraksi ja tehtävään nimitettiin Hankkijan siemenmies, joka oli samalla maa- ja metsätalousministeriön virkanaisen aviomies. Myös Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen sihteerin poika nimitettiin siementarkastuslaitokselle ilman julkista viran auki julistamista.
Erikoisinta oli se, että myös siemen ja maatalouskoneliike S.G. Niemisen viljamies vaihdettiin Hankkijan entiseen viljamieheen. S.G. Niemisen entinen viljamies sai jäädä työttömäksi.
Ihmeelliset ovat nämä maalaisliitto/keskustapuolueen virkojen täytöt.
Hankkijan miehet syrjäyttivät muut 1990-luvulla
4
600
Vastaukset 4
- Säästöpässi
Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Suomi on tutkitusti maailman vähiten korruptoitunut maa. Tiedän kymmeniä suhteilla luotuja virkoja ja kuntien/ valtioiden hankintoja yksityisiltä firmoilta, joita ei ole aidosti kilpailutettu. Monet virat "täytetään" nykyisin jo etukäteen ja muodollisuudet hoidetaan jälkeenpäin, esimerkiksi laaditaan avoimeen virkaan juuri sellaiset vaatimukset, jotka sopivat parhaiten jo valitulle henkilölle. Suomalainen yhteiskuntakoneisto on täysin mätä sisältä ja päältä, joten on hyvä että lähitulevaisuudessa viikate heiluu ja reilusti kun turhat virkamiehet ja naiset saavat kenkää.
- Who is who
Näin on. Maa-ja metsätalousministeriön säästöt 1990-luvun alussa oli 1000 miljoonaa eli 1 miljardi markkaa. Siinä menetti moni virkansa ja työpaikkansa. Hankkijalaiset sen sijaan ostettiiin valtion työpaikkoihin ja omat valtion työntekijät saivat lähteä. Se oli maanviljelijä ministeri Puran politiikkaa. MTTn ylijohtaja säästi ainoastaan lehmätutkimuksen. Hänen uskonsa oli se, että EU-Suomessa säilyy ainoastaan nurmiviljely ja lehmät. Lehmät saivat jäädä jokaiselle tutkimusasemalle ja ihmiset lähteä. Harhaluulo se oli , eikä mikään muu. Suomi on edelleen viljanviljelymaa. Olin yksi harvoista MTT:n tutkijoista, jolla oli tieteellisiä julkaisuja amerikkalaisissa ja muissa kansainvälisissä sarjoissa, mutta virkani lakkautettiin. Ei ollut sääliä. Taisipa joku heittää henkensäkin kenties tahallaankin. Kun soitin ylijohtajalle saadakseni jäädä MTT:n palvelukseen, hän sanoi, että 'sitten pitäisi kaikki ottaa'. Ei ollut kaikilla MTT:n palvelukseen jääneillä kansainvälisiä julkaisuja tai julkaisuja ylimalkaan. Kaikenlaista traktorikuskia ja duunariporukkaa jäi sinne valtion leipää syömään ja vetelehtimään tai 'surffailemaan netissä' kuten joku sanoi. Jos eivät saa jotain rahoitusta, surffailevat netissä. Se on kai valtion kannalta kannattavaa rahan kuluttamista.
- Anonyymi
Samaan aikaan valtion kasvinjalostuslaitoksen johtajalle perustettiin uusi oma biotekniikkayksikkö, johon johtaja valitsi tutkijat ylioppilastodistusten perusteella. Tohtoreita sinne ei palkattu. Johtaja itse sai siirtyä uuteen yksikköön ilman hakemusta. Käytännön kasvinjalostajien virat lakkautettiin. Itse olin saanut markkinoille lajikkeen, jonka kasvinjalostusmaksujen tuotto oli ollut noin 10 miljoonaa mk. Rahat olivat kuluttaneet kasvinjalostuslaitoksen biotekniikkatutkijat. Hecsaivat uudet virat uudessa organisaatiossa. Itse en saanut pellolle ensimmäisinä 6 vuotena minkäänlaista havainnointiapua. Alkuaikoina ajoin viikonloppuna polkupyörällä työpaikalle ja sieltä ajoin Land Rowerilla koekentille. Ei siitä saanut mitään muuta kuin haukkumapalkan. Johtaja haukkui minut Ruotsin maatalousyliopiston professorille, että en käy viikonloppuina pellolla. Sitten lopetin sen, kun työpaikalle tuli kellokortit. Ajattelin, että nyt loppui.
- Anonyymi
Näin on. Kasvinjalostuslaitoksen johtajan paikaksi perustettiin uusi ylijohtajan virka, joka oli auki ministeriön kenkilökuntalehdessä. Tuskin tuo menettely täytti valtion virkamieslain sisältöä. Ei henkilökuntalehti ole julkinen lehti, joka on kaikkien luettavissa. Meidän muiden virat lakkautettiin. Meistä tuli työsuhteisia. Meistä kasvinjalostajista tehtiin jalostajia. Eräs meistä oli joutunut ilmoittamaan jossain ammattinsa ja sanonut että jalostaja. Kysyjä oli sitten arvellut, että hernekeittoako te valmistettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591501- 251113
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 41544
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 18512
- 41508