Hallinnon hajasijoittaminen on "peanuts"

Helsinkiin hajasijoitettu

"En vastusta hajasijoittamisen lisäämistä, kunhan se on toiminnallisesti järkevää. Myös etätyön tekemisen edistäminen olisi järkevää hajasijoittamista.

Minullekin olisi sama, vaikka tekisin hommiani Ilomantsissa, mutta kun vanha äiti, omat lapset ja lastenlapset sekä kaikki ystävät ovat täällä, niin en halua hajasijoittaa itseäni irti omilta juuriltani...."

Näin järkevästi perustelee pääkaupunkilainen hajasijoituksen vastustaja näkemystään. Tämä on tyypillistä, omasta mukavuudesta lähtevää ajattelua. Siinä ei vai tule otetuksi huomioon miten samat ilmiöt vaivaavat kaikkia työn tai opiskelun perään pääkaupunkiseudulle muualta muuttanutta, joista kertyy kymmeniä kertoja suurempi ihmismäärä kuin hallinnon uudesta hajasijoittamisesta.

Entäs yksin (Ilomantsiin) jääneet maaseudun vanhukset?
   
Eivät pääkaupunkiseudullekaan muuttavat pysty raahaamaan koko sukua mukanaan. Vanhat äidit ja isät jäävät yksin satojen kilometrien päähän kun kaikki nuoremmat ihmiset pakotetaan muuttamaan työn perässä pääkaupunkiseudulle.

Niitä maaseudulle yksin jätettyjä vanhuksia on monin verroin enemmän kuin etelän kaupungeissa. Siellä he yrittävät kukin voimiensa mukaan taistella iän mukana kiristyvää hoivaverkkoa vastaan, joka poikkeuksetta tempaa jokaisen vanhuksen vuorollaan kitaansa. Terveyskeskuksen kroonikko-osasto, yleensä os.2 on se paikka jossa maaseudun vanhus makailee muiden kaltaistensa kanssa viimeiset kuukautensa. Etelän kaupungista pari kertaa vuodessa vanhusta katsomaan tullut jälkikasvu pakenee tästä ahdistavasta paikasta heti kun säädyllinen vierailuaika on tullut täyteen.

Pääkaupunkiseudulla asuvia on vieläkin vain 30% koko maan väkiluvusta. Jostain syystä monet heistä olettavat, että 70% suomalaisista on velvoitettuja toimimaan heidän ja pääkaupunkiseudun ehdoilla.

2

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otsikossa kaikki

      ...

    • Jaba_43

      Vastasin samanlaiseen viestiisi jo alempana, mutta pannaan se tähän vielä uudelleen:

      Kuvaat ongelman hyvin osuvasti. Se ei vaan ole aluepolitiikalla ratkaistavissa, koska kyse on työllistämisestä ja niistä ongelmista, jotka aiheutuvat siitä, ettei yrityksille ole toimintamahdollisuuksia samalla tavalla jokaisessa osassa maata.

      Olen toisaalla ottanut kantaa maataloustuotannon ja elintarvikejalostuksen keskittymiseen, joka alkoi jo 60-luvulla ja jatkuu edelleen.

      Jokainen maaseudulta lopetettu meijeri, teurastamo, mylly, leipomo, jne... on vienyt mennessään kymmeniä tuhansia työpaikkoja pankeista, posteista, kaupoista, jne...

      Tähän keskittämiseen ei ole kiinnitetty huomiota, kun nyt moititaan viime laman jälkeistä aikaa, kun talouskasvu tapahtui pääkaupunkiseudulla ja muutamissa muissa kaupungeissa, mikä kiihdytti maaltamuuttoa.

      Kun maailmaa ei voi pysähdyttää, pitäisi miettiä, miten muutosten haitat mininoidaan. Vanhusten palvelun kannalta olisi aivan olennaista, että pienet, veronmaksajansa menettäneet kunnat yhdistyisivät hyvin nopeasti, ettei valtiolta tulevaa verorahaa menisi enää yhtään poäällekkäisen kuntabyrokratian ylläpitoon, vaan se raha voitaisi käyttää mahdollisimman täysimääräisenä vaikkapa vanhusten inhimilliseen palveluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      646
      7936
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2220
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2124
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1696
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1229
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1218
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1103
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      834
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      751
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      727
    Aihe