"En vastusta hajasijoittamisen lisäämistä, kunhan se on toiminnallisesti järkevää. Myös etätyön tekemisen edistäminen olisi järkevää hajasijoittamista.
Minullekin olisi sama, vaikka tekisin hommiani Ilomantsissa, mutta kun vanha äiti, omat lapset ja lastenlapset sekä kaikki ystävät ovat täällä, niin en halua hajasijoittaa itseäni irti omilta juuriltani...."
Näin järkevästi perustelee pääkaupunkilainen hajasijoituksen vastustaja näkemystään. Tämä on tyypillistä, omasta mukavuudesta lähtevää ajattelua. Siinä ei vai tule otetuksi huomioon miten samat ilmiöt vaivaavat kaikkia työn tai opiskelun perään pääkaupunkiseudulle muualta muuttanutta, joista kertyy kymmeniä kertoja suurempi ihmismäärä kuin hallinnon uudesta hajasijoittamisesta.
Entäs yksin (Ilomantsiin) jääneet maaseudun vanhukset?
Eivät pääkaupunkiseudullekaan muuttavat pysty raahaamaan koko sukua mukanaan. Vanhat äidit ja isät jäävät yksin satojen kilometrien päähän kun kaikki nuoremmat ihmiset pakotetaan muuttamaan työn perässä pääkaupunkiseudulle.
Niitä maaseudulle yksin jätettyjä vanhuksia on monin verroin enemmän kuin etelän kaupungeissa. Siellä he yrittävät kukin voimiensa mukaan taistella iän mukana kiristyvää hoivaverkkoa vastaan, joka poikkeuksetta tempaa jokaisen vanhuksen vuorollaan kitaansa. Terveyskeskuksen kroonikko-osasto, yleensä os.2 on se paikka jossa maaseudun vanhus makailee muiden kaltaistensa kanssa viimeiset kuukautensa. Etelän kaupungista pari kertaa vuodessa vanhusta katsomaan tullut jälkikasvu pakenee tästä ahdistavasta paikasta heti kun säädyllinen vierailuaika on tullut täyteen.
Pääkaupunkiseudulla asuvia on vieläkin vain 30% koko maan väkiluvusta. Jostain syystä monet heistä olettavat, että 70% suomalaisista on velvoitettuja toimimaan heidän ja pääkaupunkiseudun ehdoilla.
Minullekin olisi sama, vaikka tekisin hommiani Ilomantsissa, mutta kun vanha äiti, omat lapset ja lastenlapset sekä kaikki ystävät ovat täällä, niin en halua hajasijoittaa itseäni irti omilta juuriltani...."
Näin järkevästi perustelee pääkaupunkilainen hajasijoituksen vastustaja näkemystään. Tämä on tyypillistä, omasta mukavuudesta lähtevää ajattelua. Siinä ei vai tule otetuksi huomioon miten samat ilmiöt vaivaavat kaikkia työn tai opiskelun perään pääkaupunkiseudulle muualta muuttanutta, joista kertyy kymmeniä kertoja suurempi ihmismäärä kuin hallinnon uudesta hajasijoittamisesta.
Entäs yksin (Ilomantsiin) jääneet maaseudun vanhukset?
Eivät pääkaupunkiseudullekaan muuttavat pysty raahaamaan koko sukua mukanaan. Vanhat äidit ja isät jäävät yksin satojen kilometrien päähän kun kaikki nuoremmat ihmiset pakotetaan muuttamaan työn perässä pääkaupunkiseudulle.
Niitä maaseudulle yksin jätettyjä vanhuksia on monin verroin enemmän kuin etelän kaupungeissa. Siellä he yrittävät kukin voimiensa mukaan taistella iän mukana kiristyvää hoivaverkkoa vastaan, joka poikkeuksetta tempaa jokaisen vanhuksen vuorollaan kitaansa. Terveyskeskuksen kroonikko-osasto, yleensä os.2 on se paikka jossa maaseudun vanhus makailee muiden kaltaistensa kanssa viimeiset kuukautensa. Etelän kaupungista pari kertaa vuodessa vanhusta katsomaan tullut jälkikasvu pakenee tästä ahdistavasta paikasta heti kun säädyllinen vierailuaika on tullut täyteen.
Pääkaupunkiseudulla asuvia on vieläkin vain 30% koko maan väkiluvusta. Jostain syystä monet heistä olettavat, että 70% suomalaisista on velvoitettuja toimimaan heidän ja pääkaupunkiseudun ehdoilla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...
Vastasin samanlaiseen viestiisi jo alempana, mutta pannaan se tähän vielä uudelleen:
Kuvaat ongelman hyvin osuvasti. Se ei vaan ole aluepolitiikalla ratkaistavissa, koska kyse on työllistämisestä ja niistä ongelmista, jotka aiheutuvat siitä, ettei yrityksille ole toimintamahdollisuuksia samalla tavalla jokaisessa osassa maata.
Olen toisaalla ottanut kantaa maataloustuotannon ja elintarvikejalostuksen keskittymiseen, joka alkoi jo 60-luvulla ja jatkuu edelleen.
Jokainen maaseudulta lopetettu meijeri, teurastamo, mylly, leipomo, jne... on vienyt mennessään kymmeniä tuhansia työpaikkoja pankeista, posteista, kaupoista, jne...
Tähän keskittämiseen ei ole kiinnitetty huomiota, kun nyt moititaan viime laman jälkeistä aikaa, kun talouskasvu tapahtui pääkaupunkiseudulla ja muutamissa muissa kaupungeissa, mikä kiihdytti maaltamuuttoa.
Kun maailmaa ei voi pysähdyttää, pitäisi miettiä, miten muutosten haitat mininoidaan. Vanhusten palvelun kannalta olisi aivan olennaista, että pienet, veronmaksajansa menettäneet kunnat yhdistyisivät hyvin nopeasti, ettei valtiolta tulevaa verorahaa menisi enää yhtään poäällekkäisen kuntabyrokratian ylläpitoon, vaan se raha voitaisi käyttää mahdollisimman täysimääräisenä vaikkapa vanhusten inhimilliseen palveluun.