Pimeys kuin kirkas valo

Pikkupoikana meillä oli kaverien kanssa tapana kiipeillä heinäladossa. Ladon seinälaudat olivat harvat. Niiden väliin oli helppo laittaa sormet. Sitten kiivettiin orrelle ja hypättiin heinäkasaan. Kun väsyttiin, niin huilattiin. Samalla katseltiin, kun auringonvalon säde osui hämärään latoon. Valokeilassa näkyi pölyhiukkasia. Mitä enemmän pompittiin, sen enemmän oli pölyä ilmassa. Jos olisi ollut kirkas päivänvalo, sitä ei olisi huomannut ollenkaan.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin sain hengelliseksi matkakumppanikseni kirjan nimeltä Pimeä yö. Sen on kirjoittanut espanjalainen munkki Ristin Johannes uskonpuhdistuksen ajalta. Johanneksella oli tapana mietiskellä pimeissä hautakammioissa ja luostarin viileydessä. Eräällä sivulla hän kirjoittaa: “Mitä pimeämpää huoneessa on, sen kirkkaampi on oksanreiästä tuleva valo.” Mitä pimeämpää, sen lähempänä Jumala. Tuttu kokemus pölystä ja valosta sai hengellisen merkityksen. Mitä enemmän pölyä, sen kirkkaammin näkyy valonsäde pimeässä. Mitä syntisempää ja inhimillisempää elämässä on, sen kirkkaammin Jumalan armon valo loistaa kirkkaana syntiselle.

Moni saattaa syyllistää itseään, kun pimeys, tomu ja lika eivät poistu sielun sisimmästä. Haluaisimme, että elämä olisi puhdasta, kirkasta ja virheetöntä. Eräs sielunhoitaja sanoi: “Et ikinä saa synnin pölyä poistetuksi elämästäsi kokonaan tässä elämässä. Pimeys ja pöly ovat aivan normaalia. Jumala on läsnä myös pimeydessä.” Jeesus sanoi, etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Ja apostoli Paavali sanoo: “Missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.”

Jumala vie ihmisen pimeään, jotta hän voisi riisua ihmisestä hengellisen ylpeyden ja ahneuden sekä mielihyvän. Pöly, lika, synti, tuska, epätäydellisyys eivät poistu tässä elämässä. Ne poistuvat vasta perillä. Tätä matkaa tehdään epätäydellisyyden tilassa. Useimmat meistä ontuvat, hengästyvät, konttaavat, ryömivät, jotkut sairastavat tai ovat lamaantuneita. Pimeät ja vaikeat asiat ovat normaalia kristityn arkipäivää. Kaikessa pimeydessä ja vaikeudessa Kristus kulkee vierellä, rukoilee meidän puolestamme. Hän ei jätä tänäkään päivänä.

Tätä päivää on turvallista aloittaa psalminkirjoittajien sanoin: “Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” Toisessa tutussa psalmissa Jumalan läsnäolo on havaittu yhtä lailla vaikeammissa olosuhteissa.

Tämä psalmi voi olla myös rukouksemme:
“Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Sinä suojaat minua edestä ja takaa.... Sinä tiedät kaiken ... Siihen ei ymmärrykseni yllä. Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi. Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon", sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.“ Aamen.
Kirkkoherra H. Haukkalan saarna netistä.