"Pyhä sota ja ristiretki. Jumalan valittu kansa. Pohjolan Israel. Tällaiset ilmaukset ilmestyivät monien pappien saarnateksteihin jatkosodan alkuvaiheessa.
Oulun piispa Juho Mannermaa julisti vuonna 1942, että kyse oli Jumalan sodasta antikristusta vastaan ja että suomalaiset kävivät sotaa Jumalan voimalla ja aseilla.
- Papeille oli tärkeää ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky (29. kesäkuuta 1941), jossa hän kutsui suomalaisia pyhään sotaan ja ristiretkelle vielä viimeisen kerran, kertoo yhteiskuntatieteiden tohtori Jouni Tilli.
Valittuna kansana suomalaisten oli puolustettava kristillistä Eurooppaa ja sen kulttuuria antikristuksen joukkoja ja barbaarilaumoja vastaan.
- Puhuessaan pyhästä sodasta ja ristiretkestä kirkko ja papit pyhittivät väkivallan, Tilli sanoo.
Maailmanhistoriallisen tehtävän lisäksi Suomelle annettiin pappien retoriikassa myös kansallinen tehtävä, suur-Suomen luominen. Itä-Karjala nähtiin maantieteellisesti pyhänä, joka oli pelastettava. Kenttäpiispa Johannes Björklund kirjoitti kirjassaan Suomalaisten ristiretki, että isänmaallisesti ja uskonnollisesti Suomen rajojen siirtäminen niiden luonnolliselle paikalleen on oikein ja välttämätöntä.
Sodan jämähdettyä vuoden 1942 alkupuolella asemasodaksi joutuivat papitkin uuteen vaiheeseen. Tilanteelle piti löytää teologinen näkökulma.
- Syntyi ajatus, että Jumala rankaisi valittua kansaa tottelemattomuudesta. Kristuksen sotilaiden ei myöskään katsottu toimineen ihanteen edellyttämällä tavalla, Tilli sanoo.
Pahalla katsottiin sotilaiden alkoholin käyttöä, kiroilua ja pappien mielestä moraalitonta seksuaalikäyttäytymistä. Kotirintamalla närää herättivät esimerkiksi salaa järjestetyt tanssit. Papit paheksuivat myös tietoja, joiden mukaan vaimot olivat "sortuneet vieraiden miesten käsiin".
Saarnoissa alettiin tuoda esille näkemystä, jonka mukaan pyhää sotaa pitäisi käydä kansan omia syntejä vastaan.
- Ajateltiin, että sota ratkaistaan jokaisen suomalaisen sielussa. Fyysinen sota rintamalla nähtiin hengellisen, sisäisen sodan heijastumana."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091418661674_uu.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen
Uskonnon käyttämistä sodassa mielialojen nostajana ei ole mikään uusi ilmiö historiassa. Mutta se mikä tässä ihmetyttää, että kaikelle löytyy aina jokin selitys. Vaikka alun alkaen kyse on pyhiksi nähtyjen alueiden valloitus. Ja kun suunnitelmat eivät menneet putkeen, alettiin syitä kaivelemaan sotilaista ja siviiliväestöstä itsestään. Vaikka alun alkaen alueiden ottamiset nähtiin jumalan suomana lahjana.
Papit ja sota
5
142
Vastaukset 5
- siv.palv.mies
Kristityissä "piireissä" on vaihtelua suhtautumisessa esim. maanpuolustukseen. Itse en aikanaan "kyennyt" erottamaan tappamista siviilissä ja armeijassa, joten uskonnollisin syin kieltäydyin aseista. Meitä "sivareita" oli 1982 Konnunsuolla 6, joista 3 uskovaa ja 3 ateistia.
- jumalavita
Niinhän ne uskovaiset kehuu, että jos Jumala ei auta, me olemme sen ansainneet. Kyllä se pyhä olemattomuus niin kiva on että voi hellan duudeli dei.
Ajatellen kaikkia mahdollisia sotia, mitä maailmassa on uskon nimiin käyty. Ovat varmasti osasyy. Miksi ihmiset eivät jumaliin usko tai ovat menettäneet niiden takia uskonsa. Tuskin ISISkään julkisilla teloituksillaan kannattajia loppujenlopuksi saa.
- ei niin tavatonta
" Ja kun suunnitelmat eivät menneet putkeen, alettiin syitä kaivelemaan sotilaista ja siviiliväestöstä itsestään. Vaikka alun alkaen alueiden ottamiset nähtiin jumalan suomana lahjana"
Aika yleisinhimillinen piirre. Kun läntinen maailma kipristelee deflatoorisessa stagnaatiolamassa, jonka se itse on saanut aikaan uusliberalistisella talouspolitiikallaan, ihmiset fanaattinen palo silmissään ovat edelleen täysin vakuuttuneita, että medät voi pelastaa vain saman politiikan jatkaminen, astetta kovempana, totta kai.
Siispä tervetuloa yhä uudet säästökuurit, niitä seuraavat irtisanomiset, yhä kasvava halpapaskan kysyntä ja tulva kauppoihin, jatkuvat leikkaustalkoot ja sitten taas sama uusiksi, vähintään joka toinen vuosi. KIITOS.
En ole koskaan käsittänyt, miksi ihmistä väitetään älykkääksi eläimeksi. Ehkä sitä asiaa ei vain ole oikein kunnolla tutkittu. Jos nimittäin olisi, tiedettäisiin, ettei väitettä tukevia todisteita ole olemassa.- Kalju Pitkätukka
Ei kannata unohtaa myöskään Elias Simojokea.
Jatkosodan alussa tämän talvisodassa kaatuneen palavasieluisen julistajan puheista julkaistiin
kokoelma "Palava pensas".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532016
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3551472Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.1761034Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.279744- 271639
- 33631
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12621- 191573
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen21534- 42512
