Nouseeko Sodoma tuomiopäivänä

Näin jehovan todistajat sanovat että vain jehovan todistajat herätetään kuolleista viimeisenä päivänä ei muita eli ei Sodomaa. Mutta tämä on vuosittain vaihtunut. Yhtenä vuotena on vartiotornissa että Sodoma nousee ja toisena on että ei. Mikä on nyt viimeisin päivitys asiasta? Nouseeko Sodoma kyllä tai ei????
55159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Tiedemiehet kertovat että ainakin merenpinta nousee
jos ei mikään muu :D

***Uppoava saarivaltio Kiribati pohtii asukkaidensa pakkosiirtoa
ULKOMAAT
Helsingin Sanomat

Tyynenmeren saarivaltio Kiribati
suunnittelee ilmastonmuutoksen takia
kansalaistensa joukkomuuttoa Fidžin tasavaltaan.

Merenpinnan nousu uhkaa maan alavia atolleja
ja myös __makeasta vedestä on pulaa.__

Saarivaltion presidentti Anote Tong
neuvottelee maapalan ostosta Fidžin toiseksi suurimmalta saarelta, kertoo The Daily Telegraph.

Presidentin mukaan neuvottelut
ovat viimeinen toivo maan 100 000 asukkaan pelastamiseksi.

"Kansalaistemme pitää lähteä ennen kuin aallot yltävät koteihimme ja kyliimme", hän sanoi.

Presidentin mukaan maa tarvitsee kansainvälistä rahoitusta suunnitelman toteuttamiseen.

Kiribatin korkeimmat kohdat
ovat vain muutamia metrejä merenpinnan yläpuolella, ja meren pinnan nousu uhkaa 33 atollista koostuvaa valtiota.

Koko valtion pakkomuutto yli 2 000 kilometrin päähän
olisi kuitenkin vaativa projekti.
BBC:n mukaan viranomaiset toivovat, että asukkaat kiinnostuisivat muuttamaan myös Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.***
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305557192615

Lopun aikaa elää Kiribati ja moni muukin paikka.....
ihan kirjaimellisesti

Äänestä

Kaikki jotka uskovat Raamatun totuuteen, herätetään viimeisenä ja monia muitakin, MUTTA EI NIITÄ, jotka ovat tietoisesti hylänneet Raamatun sanan.

Äänestä
  • EI NIITÄ, jotka ovat tietoisesti hylänneet Raamatun sanan---------------
    ihan simppeli juttu.

    Jumala näkee ismisen sydämet,
    toiset ihmiset vain ulkokuoren.

    Onhan se mukavoo tuomita muita vaikka se hirsi jököttää omassa näköelimessä nii etomaa näköä haittaa.

    Sivulliset näkköö sen hirren
    suuren koon takina oikein hyvin.
    Sanamiehen _malka-hirsi_ taittaa täyttää osan aivoistaankin.

    Äänestä

  • parru aivoissa jo kirjoitti:

    EI NIITÄ, jotka ovat tietoisesti hylänneet Raamatun sanan---------------
    ihan simppeli juttu.

    Jumala näkee ismisen sydämet,
    toiset ihmiset vain ulkokuoren.

    Onhan se mukavoo tuomita muita vaikka se hirsi jököttää omassa näköelimessä nii etomaa näköä haittaa.

    Sivulliset näkköö sen hirren
    suuren koon takina oikein hyvin.
    Sanamiehen _malka-hirsi_ taittaa täyttää osan aivoistaankin.

    Uskoivatko Sodoman ja Gomorran asukkaat raamatun totuuteen?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kuinka sitten Raamattu sanoo toisin

    MATT.25:31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
    32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
    33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.

    Kaikki kansat eli myös kaikki pakanatkin

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Juudas Iskariotin ja Hitlerin
    odottaa
    Tottis saavansa rinnalleen
    Ylösnousemuksessa Tuomiojonossa,

    ihan niinku köyhät leipäjonossa konsanaan?

    Äänestä

  • JUOPA kasvaa taas kirjoitti:

    Juudas Iskariotin ja Hitlerin
    odottaa
    Tottis saavansa rinnalleen
    Ylösnousemuksessa Tuomiojonossa,

    ihan niinku köyhät leipäjonossa konsanaan?

    KUKA ON JEESUS, JONKA KAUTTA JUMALA SIUNAA IHMISKUNNAN
    Miten rakkaudellista huolenpitoa Jumala onkaan osoittanut Poikansa kautta kaikista roduista ja kansoista olevien ihmisten siunaukseksi ! Hän on luvannut vapautuksen sorrosta, synnistä ja kuolemasta. Mikä loistava odote ! Meidän on kuitenkin tärkeä ymmärtää, että nämä siunaukset tulevat ihmiskunnalle ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Uskoivatko Sodoman ja Gomorran asukkaat raamatun totuuteen?

    Sodomalaiset homot tahtos
    Tottis Ylösnousemuksessa tavata?

    Mitäs jos tyytysit juttelee nyt vaan
    näitten ihan tänä pv
    ELÄVIEN homojen kanssa vaansittenkin.

    Älä vaivaa ressaantuneita
    aivojasi noin vaikeilla asioilla...

    Äänestä

  • Nimimerkille "Näin se menee": mitä se tarkoittaa,että ovat "tietoisesti" hylänneet Raamatun sanan? Tarkoittaako se niitä, jotka tietävät,mitä Raamatussa sanotaan? Entä ne,jotka hylkäävät Raamatun sanan enemmän tai vähemmän jyrkästi,mutta eivät ole tietoisia,mitä Raamatussa sanotaan,eivätkä halua ottaa selvää siitä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    X211 kirjoitti:

    Nimimerkille "Näin se menee": mitä se tarkoittaa,että ovat "tietoisesti" hylänneet Raamatun sanan? Tarkoittaako se niitä, jotka tietävät,mitä Raamatussa sanotaan? Entä ne,jotka hylkäävät Raamatun sanan enemmän tai vähemmän jyrkästi,mutta eivät ole tietoisia,mitä Raamatussa sanotaan,eivätkä halua ottaa selvää siitä?

    JOOO jehovan todistajat ovat hylänneet koko Raamatun

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    JOOO jehovan todistajat ovat hylänneet koko Raamatun

    totuusvoittaaaina19.9.2014 12:04
    JOOO jehovan todistajat ovat hylänneet koko Raamatun *****

    älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi ,arto

    Todistajien sivu JW.ORG on täynnä
    asiaa Raamatusta ja Jeesuksen lunastuskuolemasta.

    Toisin on sinun houreiset juttusi verisistä jauhelihoista ja
    lada-ajeluistasi 150 km/h

    Äänestä

  • Vaalimaan mies kirjoitti:

    KUKA ON JEESUS, JONKA KAUTTA JUMALA SIUNAA IHMISKUNNAN
    Miten rakkaudellista huolenpitoa Jumala onkaan osoittanut Poikansa kautta kaikista roduista ja kansoista olevien ihmisten siunaukseksi ! Hän on luvannut vapautuksen sorrosta, synnistä ja kuolemasta. Mikä loistava odote ! Meidän on kuitenkin tärkeä ymmärtää, että nämä siunaukset tulevat ihmiskunnalle ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta

    Onpa jotenkin ällöttävää tekstiä. Onko tuo Vartiotornista?

    Äänestä

  • et-ole-kristitty-ede kirjoitti:

    totuusvoittaaaina19.9.2014 12:04
    JOOO jehovan todistajat ovat hylänneet koko Raamatun *****

    älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi ,arto

    Todistajien sivu JW.ORG on täynnä
    asiaa Raamatusta ja Jeesuksen lunastuskuolemasta.

    Toisin on sinun houreiset juttusi verisistä jauhelihoista ja
    lada-ajeluistasi 150 km/h

    Jehovan todistajilla on oma muunneltu Raamattunsa ja enimmäkseen oppi perustuu järjestön johdon tekemiin päätelmiin, eikä niinkään Raamattuun. Kyllä Raamattu on heillä lopulta hyvin pienessä roolissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    et-ole-kristitty-ede kirjoitti:

    totuusvoittaaaina19.9.2014 12:04
    JOOO jehovan todistajat ovat hylänneet koko Raamatun *****

    älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi ,arto

    Todistajien sivu JW.ORG on täynnä
    asiaa Raamatusta ja Jeesuksen lunastuskuolemasta.

    Toisin on sinun houreiset juttusi verisistä jauhelihoista ja
    lada-ajeluistasi 150 km/h

    Teillä ei ole Raamattu on vaan u.m väännös

    Alkuperäisen Raamatun olette hylänneet

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Teillä ei ole Raamattu on vaan u.m väännös

    Alkuperäisen Raamatun olette hylänneet

    -" Alkuperäien raamatun ..." _ Jep , kerrohan , missä se ns, alkuperäinen raamattu on ?
    Kat , kirkko sitä vasta kokosi tai oli kokoavinaan - 1500-luvulla , Erasmus se oli , kun eka UT ; n kasasi , sen olettamuksen pohjalta , että Raamatun kirjeet ja kirjat oli alunperin kirjoitettu Kreikaksi ,
    Mutta Olettamus on olettamus , ei useinkaan tosiasia ,
    Luther oli Erasmuksen oppilas , ja yritti Juutalaissilta rabbeilta utsia Jumalan Nimen oikeaa muotoa ,
    nämä eivät suostuneet sitä sanomaan , ja sitten Lutherus paljasti oikean karvansa , ja käski tappamaan , tutkimatta , kaikki juutalaiset ,

    Äänestä

  • Käännöstä? kirjoitti:

    Onpa jotenkin ällöttävää tekstiä. Onko tuo Vartiotornista?

    **Miten rakkaudellista huolenpitoa Jumala
    onkaan osoittanut Poikansa kautta kaikista roduista ja kansoista olevien ihmisten siunaukseksi !

    Hän on luvannut vapautuksen sorrosta, synnistä ja kuolemasta.
    Mikä loistava odote !

    Meidän on kuitenkin tärkeä ymmärtää,
    että nämä siunaukset tulevat ihmiskunnalle
    ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta***

    Käännöstä?20.9.2014 00:27
    Onpa jotenkin ällöttävää tekstiä ------------

    jumalattomia teksti
    Jeesuksesta Kristuksesta ÄLLÖTTÄÄ....???

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    -" Alkuperäien raamatun ..." _ Jep , kerrohan , missä se ns, alkuperäinen raamattu on ?
    Kat , kirkko sitä vasta kokosi tai oli kokoavinaan - 1500-luvulla , Erasmus se oli , kun eka UT ; n kasasi , sen olettamuksen pohjalta , että Raamatun kirjeet ja kirjat oli alunperin kirjoitettu Kreikaksi ,
    Mutta Olettamus on olettamus , ei useinkaan tosiasia ,
    Luther oli Erasmuksen oppilas , ja yritti Juutalaissilta rabbeilta utsia Jumalan Nimen oikeaa muotoa ,
    nämä eivät suostuneet sitä sanomaan , ja sitten Lutherus paljasti oikean karvansa , ja käski tappamaan , tutkimatta , kaikki juutalaiset ,

    Lutherin kirja
    juutalaisista on netissä luettavissa.

    Hyvin silmiä-avaavaa on teksti,
    Luther on härskimpi sanomisissaan
    kuin *totuusvoittaaaina* huikeimmissakaan suorituksissaan.

    Juutalaisista ja heidän valheistaan Martin Luther - Helda
    https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26563/Luther.pdf?...2
    kirjoittanut MM Luther - ‎1939
    Juutalaisista ja heidän valheistaan. Martin Luther. Suomentanut T.T. Karanko. Helsinki: Vasara, 1939.
    Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden ...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pii on 3.0 kirjoitti:

    Alkuperäis Raamattu on se mikä on kirjoittettu alkuperäiskielista ja kirjoituksista, Tuota ei u.m ole.

    Kukaan alkukielen osaajista joka antaa nimensä ja yhteystietonsa ja opintonsa julki ei käännä Raamatun kirjoituksia kuten on u.m käännöksessä. Sen ovat tehneet eräät salamyhkäset henkilöt jotka ei paljasta nimiään ei opintojaan ei alkukielen tuntemistaan ei sitä mistä ovat saaneet muista poikkeavat kirjoitukset.

    Kääntäjät ovat olleet Nathan H. Knorr, Frederic W. Franz, Albetrt D. Scohroeder, GD. Gangas ja Milton Henschel. Vain Franz on opiskellut nuoruudessaan jonkin verran kreikankieltä.

    Tämä u.m käännös on muotoiltu King James Versionista muotoon mikä sopii jehovan todistajien oppiin. Eli ensin on ollut oppi ja sitten tehty siihen sopiva Raamattu ei niinkuin luterilaisuus että ensin Raamattu ja sitten oppi

    totuusvoittaaaina22.9.2014 15:09
    Alkuperäis Raamattu on se mikä on kirjoittettu alkuperäiskielista ja kirjoituksista, --------------------

    Teologian opiskelijat saavatkin Yliopsitossa oppia,
    että ns. ALKUPERÄISKIRJOITUKSISSA
    ei ollut __välimerkkejä lainkaan.__

    Kääntäjät on ne sitten
    käännöksiinsä ripotelleet
    ihan OMAN taustansa ja mielipiteensä mukaan....

    Ihan turhaan täysin asioista tietämätön/koulujakäymätön
    sitten kinaa uudemmista käännöksistä,
    sekä
    riitelee semmoisen välimerkin paikasta,
    jota ei siis
    ALKUKIELISISSÄ kirjoituksissa ole lainkaan ,hehehe

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Alkuperäis Raamattu on se mikä on kirjoittettu alkuperäiskielista ja kirjoituksista, Tuota ei u.m ole.

    Kukaan alkukielen osaajista joka antaa nimensä ja yhteystietonsa ja opintonsa julki ei käännä Raamatun kirjoituksia kuten on u.m käännöksessä. Sen ovat tehneet eräät salamyhkäset henkilöt jotka ei paljasta nimiään ei opintojaan ei alkukielen tuntemistaan ei sitä mistä ovat saaneet muista poikkeavat kirjoitukset.

    Kääntäjät ovat olleet Nathan H. Knorr, Frederic W. Franz, Albetrt D. Scohroeder, GD. Gangas ja Milton Henschel. Vain Franz on opiskellut nuoruudessaan jonkin verran kreikankieltä.

    Tämä u.m käännös on muotoiltu King James Versionista muotoon mikä sopii jehovan todistajien oppiin. Eli ensin on ollut oppi ja sitten tehty siihen sopiva Raamattu ei niinkuin luterilaisuus että ensin Raamattu ja sitten oppi

    totuusvoittaaaina22.9.2014 15:09

    Tämä u.m käännös on muotoiltu King James Versionista muotoon mikä sopii jehovan todistajien oppiin. Eli ensin on ollut oppi ja sitten tehty siihen sopiva Raamattu ei niinkuin luterilaisuus että ensin Raamattu ja sitten oppi-------

    pöh ja höh, Arto hyvä.

    Minun mummoni kierteli ihan KR-38 kourasaan jt:nä ovilla,
    ennenkuin UM suomeksi ilmestyi.

    Siinä on Jumalan nimi mainittu, se ero siinä Kirkkoraamattuihin on.
    OPPI ei ole muuttunut mihinkään;ihan sama on kuin mummoni aikana===>>>

    16 Sillä Jumala rakasti maailmaa* niin paljon,
    että hän antoi ainosyntyisen Poikansa,
    jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi,
    vaan hänellä olisi ikuinen elämä.
    http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/nwt/kirjat/johannes/3/#v43003020

    NOIN lukee UM:ssa

    Ikävää ettei artovoittajan raamatussa niin lue.

    Äänestä

  • rasisti=> Luther kirjoitti:

    Lutherin kirja
    juutalaisista on netissä luettavissa.

    Hyvin silmiä-avaavaa on teksti,
    Luther on härskimpi sanomisissaan
    kuin *totuusvoittaaaina* huikeimmissakaan suorituksissaan.

    Juutalaisista ja heidän valheistaan Martin Luther - Helda
    https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26563/Luther.pdf?...2
    kirjoittanut MM Luther - ‎1939
    Juutalaisista ja heidän valheistaan. Martin Luther. Suomentanut T.T. Karanko. Helsinki: Vasara, 1939.
    Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden ...

    ei kyllä ollut KRISTITYN puhetta
    tuo Lutherin kirja juutalaisista

    Äänestä

Kiva kun Artokin lukee Vartiotorneja.

* Yhtenä vuotena on vartiotornissa
että Sodoma nousee ja toisena on että ei. *** kertoo hän.

Voisitko Arto laittaa tänne
ne lukemasi Vt-lehtien vuosiluvut,numeron ja sivunumeron
niin
me muutkin omin silmin voidaan kertomasi asia todentaa?

Äänestä
  • --UUSIN PÄIVITYS--
    jt- asioista läytyy JW.ORG sivustoilta.

    24/7 auki oleva jt-verkkokirjasto
    kertookin paljon Sodomasta

    Äänestä

totuusvoittaaaina18.9.2014 01:30
Yhtenä vuotena
on vartiotornissa että Sodoma nousee ja toisena on että ei.''''

Antaisitkos meille tietämättömille linkkiä,
että minkä vuoden Vartiotorneista
sinä Arto nämä luit?

Voitas tarkistaa, kun annat lehden numeron ja sivunumeron.
Mukavaa kun
myös nikki''totuusvoittaaaina' myös
lukee Vartiotorneja itse
eikä puhu vain mutu huhu-tuntumalla.

Äänestä
  • Sen näkymättömän hengen, josta myöhemmin tuli Saatana, on siis täytynyt kerran olla täydellinen, virheetön Jumalan luomus, samanlainen kuin kaikki muutkin miljoonat ENKELIT, "Jumalan pojat".

    Äänestä

tuomio oli ikuinen.

**Jumalan tuomio ei kuitenkaan kohdistunut vain noita kaupunkeja,
vaan myös niiden jumalattomia asukkaita vastaan.

Se, mitä tapahtui heille, on varoittava esimerkki.
Luukkaan 17:29:ssä Jeesus sanoo,
että heidät ’tuhottiin’;
Juudaan kirjeen 7. jae osoittaa, että tuo tuho oli ikuinen**
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1101989234?q=tuo tuho oli ikuinen&p=par

Äänestä

totuusvoittaaaina18.9.2014 01:30
Mikä on nyt viimeisin päivitys asiasta? Nouseeko Sodoma kyllä tai ei????// /

arto ei osaa lukea kovinkaan hyvin?
joten hän kyselee muilta ..

asia on lukutaitoiselle ihan helppo tarkistaa JW.ORG-sivulta.

Äänestä
  • Parissa minuutissa löytyi vastaus tuohon.kin.
    kiitos

    Äänestä

  • Jokainen normaali ihminen haluaa elää ja nauttia hyvästä terveydestä. Me yritämme lievittää sitä kipua ja kärsimystä, jota sairaudet tuovat ja me toivomme voivamme jotenkin välttää vanhuuden ruumistamme heikentävää vaikutusta. Meihin koskee myös, kun näemme rakkaimpiemme kärsivän näistä seikoista. Siksi monet kysyvätkin: "Kuuluuko kaikki tämä Jumalan alkuperäiseen päätökseen?"
    Kun Jumala loi ihmisen, niin päättikö hän, että ihmisen pitäisi vanheta ja tulla kuuroksi tai sokeaksi ?
    Tarkoittiko Jumala, että ihmisen iho tulisi iän mukana ryppyiseksi, että hän saisi sydäntaudin ja hänen muutkin elimensä rappeutuisivat ?
    Loiko Jumala todellakin ihmisen kuolevaiseksi ?
    EI, Jumala ei luonnut ihmistä niin viheliäistä tulevaisuutta varten. Raamattu kertoo meille , että Jumala varasi ensimmäiselle ihmisparille ihastuttavan puutarhakodin ja siunasi heidät.

    Äänestä

  • ei-arto kirjoitti:

    Parissa minuutissa löytyi vastaus tuohon.kin.
    kiitos

    EPÄITSEKÄS kiinnostus toisia kohtaan on nykyään harvinaista. Vaikka kaikilla on syntyessään kyky rakastaa, niin kun toiset etsivät epäoikeudenmukaisesti omaa etuaan tai kun jonkun omat yritykset osoittaa rakkautta ymmärretään väärin, hän saattaa tulla siihen tulokseen, että on parasta katsoa vain omaa etuaan. Nähdessään joidenkuiden, jotka käyttävät lähimmäistään hyödykseen, menestyvän aineellisesti toiset saattavat ajatella sen olevan tie menestykseen. Seurauksena on, että useimmilla ihmisillä on epäluottamuksen henki ja hyvin vähän, jos lainkaan, todellisia ystäviä.

    Äänestä

Arto Nissi. Huomioi tämä tosiasia seuraavan kerran kun joku kertoo totuudenmukaisesti sinun olevan mielisairas!

"Somessa tapahtuneita kunnianloukkauksia ei enää juuri tutkita. Viime vuonna poliisi kirjasi 5000 rikosilmoitusta kunnianloukkauksista, joista 1300 lähti syyttäjälle ja vain 150 ylitti syytekynnyksen."

Äänestä

Raamatussa sanotaan että ihan kaikki ei ylösnousemusta saa,
joten eläkää sen mukaan...

Sodomasta nousee vain
nään

*sauhu ihmisten mielissä*
se on tuhottu jo.

Äänestä

Viimeisin
päivitys asiast toki
löytynee todistajien omalta verkkosivulta,
jossa on UUSIMMAT julkaisutkin.?????

eikun lukemaan sinne, uusimmat päivitykset, hopi-hopi.

Näkyy olevan jo
joulukuun kokouksissa tutkittava Vt myöskin
JO luettavissa/ladattavissa siellä.

Äänestä

totuusvoittaaaina18.9.2014 01:30

Mikä on nyt viimeisin päivitys asiasta?
Nouseeko Sodoma kyllä tai ei????----------------------

Todistajillahan on oma virallinen verkkosivu netissä.
Siellä voi lukea
VIIMEISIMMÄT päivitykset jt-asioista.

Äänestä

Meneppäs artoainavoittaja katselee JW.ORG sivustoa.

hakusanalla SODOMA saat todistajien verkkokirjastosta
viimeisimmän päivityksen kysymykseesi.

SIELLÄ on uusimmmat päivitykset,
englanninkielisellä puolella saat kaikkein uusimmat,
suomenkieliset tulee vähän viiveellä näköjään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksi katsoa tänään kun huomenna on eri tieto asiasta

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Miksi katsoa tänään kun huomenna on eri tieto asiasta

    totuusvoittaaaina20.9.2014 23:57
    Miksi katsoa tänään kun huomenna on eri tieto asiasta'''''''''

    toki dysleksian vuoksi et osaa edes ko.sivulle mennäkään.

    lukihäiriö estää sinua googlaamasta tosiasioita,
    siksi levittelet täällä kaikenlaisia perättömiä juttuja.

    Väitteesi
    verellä jauhelihan värjäämisestä lihakaupassa on ällistyttävän typerä,
    samoin se väitteesi,
    ettei
    voi olla olemassa miljoonien valovuosien päässä olevia tähdistöjä,
    koska sinun ymmärryksesi mukaan
    Maailmankaikkeus luotiin 6 000 vuotta sitten.

    Koulutuksesi valehtelet olevan AMK,
    kyllä noista väitteistäsi tajuaa kuka vaan
    ettet ole koskaan
    mitään sellaista käynyt

    oppivelvollisuusikä taisi sinulla kulua
    jälki-istunnoissa
    kun olit opettajia huoritellut,
    kuten toisaalla itse kerrot tapahtuneen toistuvasti...

    Äänestä

Ainakin äitipuoleni äiti kuolinvuoteellaan oli järkyttynyt, ettei jäänytkään maan päälle paratiisiin vaan ihan oikeasti kuoli kuten me kaikki muutkin.
Mielestäni on törkeää ja eettisesti moraalitonta opettaa ihmisille biologisen totuuden vastaisesti, että me muka voisimme jäädä maan päälle. Mun mielestä on rikollista opettaa ihmiset uskomaan ikuiseen elämään katteettomilla lupauksilla ja säännellä ihmisten elämää uskonkappaleilla.

Äänestä
  • Mutsis ei kyl ollut ihan perillä Raamatun opetuksista.
    Paratiisi ennallistetaan Maan päälle vasta Harmagedonin jälkeen ja
    ylösnousemus mahdollistaa
    aikaisemmin kuolleittn pääsyn Paratiisiin.

    Nykyolot Telluksella on kaukana Paratiisista....

    Äänestä

  • Tulossa vasta kirjoitti:

    Mutsis ei kyl ollut ihan perillä Raamatun opetuksista.
    Paratiisi ennallistetaan Maan päälle vasta Harmagedonin jälkeen ja
    ylösnousemus mahdollistaa
    aikaisemmin kuolleittn pääsyn Paratiisiin.

    Nykyolot Telluksella on kaukana Paratiisista....

    "Mutsis ei kyl ollut ihan perillä Raamatun opetuksista."
    Ja sinäkö sitten olet? jt-opin mukaan "suuri joukko" selviytyy elävänä Harmagedonin läpi. Tosin raamatun stoorissa "suuri joukko" seisoskelee taivaassa jumalan edessä.

    Vuosikymmeniä Harmagedonia odottaneilla vanhuksilla luottamus "ihan just kohta pian" saapuvaan Harmagedoniin on luonnollisesti haurasta laatua.

    Äänestä

  • 19+18 kirjoitti:

    "Liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa" sanoo raamattu.
    No, mitenkäs nyt on?
    Onko se paratiisimaa Jumalan valtakunta?

    Jos on niin miten jehovantodistaja voi väittää että hän menee Harmagedonin yli, tosta noin vaan sinne Jumalan valtakuntaan kuolematta.

    Ja jos hän sitten kuolee ennen aikojaan, niin mitenkäs hän voi sinne ylösnousta lihassa ja veressä, kun raamattu sanoo ettei liha ja veri voi päästä sinne?

    Jos se ei ole Jumalan valtakunta, niin mikä se on?
    Onko se Jeesuksen valtakunta?

    Jos on niin missä raamatussa sanotaan että on kaksi valtakuntaa?

    Äänestä

  • Tulossa vasta kirjoitti:

    Mutsis ei kyl ollut ihan perillä Raamatun opetuksista.
    Paratiisi ennallistetaan Maan päälle vasta Harmagedonin jälkeen ja
    ylösnousemus mahdollistaa
    aikaisemmin kuolleittn pääsyn Paratiisiin.

    Nykyolot Telluksella on kaukana Paratiisista....

    nykyolot Telluksella ovat kaukana Paratiisista , " -
    Mitähän siellä päässä oikein pyörii ,? Ei maailmassa ole ollut milloinkaan niin hyvää aikaa kuin nyt ,
    Tuo ns, harman hehkuttaminen on vain uskonlahkojen omaa hehkutusta , raamatussakaan ei ole siihen pohjaa ,
    Raamatussa on kaksi lausetta , sekä UT ;ssa että VT ; ssa "; Minä olen vannonut itse kauttani , minun suustani on lähtenyt Totuus , peruuttamaton sana ; - Minun eteeni on jokaisen tultava ," -
    Se tarkoittaa , että jokaisen ; ,
    Sitä ennen väkivaltainen sidotaan , ja sota kaikkineen hävitetään ,
    Ne on ihmiseet , tarkoituksella , Uskonnon puheissa ,tehty syyllisiksi kaikkeen , ja jätetty Yl'luonnollisten voimien armoile , ja sitten nämä yl'luonnolliset olennot muka huvittelevat pistäessään maailman sileäksi jostain käsittämättömästä syystä . Raamattukaan ei tue moista , ja silti nämä uskovat ;
    Room 4 ; 17-18 ketoo saman asian kuin tuo aiempi , ; sen , että ihmiset herätetään olemattomuudesta , heidän uusi elämänsä sanoo tulevaisuuden ,

    Pii on 3.020.9.2014 13:11
    nykyolot Telluksella ovat kaukana Paratiisista , " -
    Mitähän siellä päässä oikein pyörii ,? Ei maailmassa ole ollut milloinkaan niin hyvää aikaa kuin nyt , --------------------

    Raamatun mukaan Eden-puistossa oli kyllä paremmat olot.
    Ilam ei ollut saastutteu kuten nyt,
    vedet oivat kaikki puhtaita eikä kemikaalien saastuttamia kuten nyt,
    ei ollut kamalia sairauksia kuten nyt,....

    **Ei maailmassa ole ollut milloinkaan niin hyvää aikaa kuin nyt***
    vedet paskottu, ia hengitysilma samoin,
    hyvinvointivaltioissa ihmiset voi huonosti, malaria jyllää edelleen muista eboloista nyt puhumattakaan...

    *Ei maailmassa ole ollut milloinkaan niin hyvää aikaa kuin nyt**
    hallelujjaa mikä Älynväläys----

    Äänestä

  • Tsernobyl NAURAA kirjoitti:

    "Raamatun mukaan Eden-puistossa oli kyllä paremmat olot"
    Juu, kansojen tyypillisissä tarustoissa kaukaisessa menneisyydessä oli kulta-aika, jolloin asiat olivat paremmin..

    Unohdetaan se myyttinen Eeden ja pysytään virallisessa historiankirjoituksessa: Jos et pidä nykyajasta, milloin olisit halunnut syntyä? Olivatko mielestäsi asiat Suomessa paremmin esim. sata vuotta sitten?

    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/tsernobyl-25-vuotta-onnettomuuden-jalkeen-luonto-alkaa-voittaa/

    "Ilam ei ollut saastutteu kuten nyt"
    Ilmanlaatu oli teollistumisen alkuvaiheessa sakean sumuinen.. Sittemin laatu on parantunut lainsäädännön kehittyessä.
    http://www.eea.europa.eu/fi/ymparisto-signaalit/signaalit-2013/artikkelit/nykyinen-ilmanlaatu-euroopassa

    "ei ollut kamalia sairauksia kuten nyt"
    Fossiilit osoittavat, että eläimillä ja ihmisillä oli esim. syöpää, sydän- ja verisuonisairauksia jo kauan ennen myyttistä Eedeniä.

    "vedet oivat kaikki puhtaita eikä kemikaalien saastuttamia kuten nyt"
    Joisitko mieluummin vettä järvestä, johon linnut paskovat, vai vesijohtovettä?

    "hyvinvointivaltioissa ihmiset voi huonosti"
    Stressi on lisääntynyt. Voidaan kysyä onko psyykkisiä ongelmia enemmän kuin ennen vai tiedostetaanko ne nykyään paremmin?

    "malaria jyllää edelleen"
    Kyllä. Jotta rahoitusta saataisiin jatkossakin, malariauhkaa pidetään yllä mediassa.

    https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-paakohteet/terveys/malaria/
    "Työ tuottaa tulosta

    Malariaan kuolee nyt 26 prosenttia vähemmän ihmisiä kuin vuonna 2000. (World Malaria Report 2013.)
    Afrikassa malariakuolleisuus on vähentynyt vielä enemmän: noin kolmanneksella."

    "muista eboloista nyt puhumattakaan..."

    http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/kaiken_takana_on_loinen/ebola_on_koyhien_ongelma
    "Ebola on kriisi Länsi-Afrikassa, ei Suomessa. Meillä - ja muillakaan mailla - ei ole syytä ylireagoida.

    Ei ole sattumaa, että tauti leviää juuri maailman köyhimmissä maissa. Ensimmäinen uhri, kaksivuotias lapsi, sai tartunnan erityisen syrjäisellä maaseudulla, jossa terveyden- tai sairaanhoito on käytännössä olematonta. Matka lähimmästä suuresta kaupungista Guéckédouhun, josta epidemia alkoi, kestää autolla 12 tuntia.

    Paikalliset hautajaistavat vaikuttavat olevan keskeisin ongelma epidemian jatkumisessa. Omaiset ja ystävät koskettavat hautajaisissa kuollutta toveriaan ja tämä on tietenkin erityisen oivallinen tapa saada Ebola-tartunta. Epidemioiden taltuttaminen ei ole pelkästään luonnontieteellinen, vaan myös hyvinkin paljon kulttuurisidonnainen ongelma. Kuolemaan liittyvät perinteet ovat usein erityisen tärkeitä ihmisille, joten näihin kajoaminen pitäisi suorittaa taiten."

    Äänestä

  • mitenkäs nyt on kirjoitti:

    "Liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa" sanoo raamattu.
    No, mitenkäs nyt on?
    Onko se paratiisimaa Jumalan valtakunta?

    Jos on niin miten jehovantodistaja voi väittää että hän menee Harmagedonin yli, tosta noin vaan sinne Jumalan valtakuntaan kuolematta.

    Ja jos hän sitten kuolee ennen aikojaan, niin mitenkäs hän voi sinne ylösnousta lihassa ja veressä, kun raamattu sanoo ettei liha ja veri voi päästä sinne?

    Jos se ei ole Jumalan valtakunta, niin mikä se on?
    Onko se Jeesuksen valtakunta?

    Jos on niin missä raamatussa sanotaan että on kaksi valtakuntaa?

    Niin tai onko Jahven valtakunta=kivijumalan valtakunta.

    Äänestä

Kun ihminen kuolee hän muuttuu maaksi ja sitä kautta luonnon kiertokulkuun. Mitään herätystä ei tule.

Jes. 26:14
Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa.

Äänestä
  • Konteksti eli asiayhteys jakeissa on huomion arvoista...

    mut joo... Raamattuhan sanooo:

    *ja niin Juudas Iskariot meni ja hirtti itsensä...tee sinäkin samoin.*

    Äänestä

  • lappix22.9.2014 12:28
    Kun ihminen kuolee hän muuttuu maaksi ja sitä kautta luonnon kiertokulkuun. Mitään herätystä ei tule.

    Jes. 26:14
    Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa. ------------

    et osannut pidemmälle lukea?
    nuo jakeet koskee Jumalan vihollisia,
    ei Jumalaan turvautuvia,
    joitten kohtalo
    onkin MYÖS samassa luvussa kerrottu:

    JESAJA 26:

    19. Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon,
    minun ruumiini nousevat ylös.
    Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.

    20. Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt.

    21. Sillä katso,
    Herra lähtee asuinsijastaan
    kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa,
    ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä."
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jes.26.html

    Äänestä

Mutta kun Raamattu sanotaan olevan Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitettua totuutta, niin totta on tämäkin.

Jes. 26:14
Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa.

Totta siis on etteivät kuolleet virkoa eloon.

Äänestä
  • TOTTA on että kuolleet virkoavat eloon, ne
    jotka ei ole jumalanpilkkaajia ja rienaajia

    JESAJA 26:

    19. Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon,
    minun ruumiini nousevat ylös.
    Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.

    20. Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt.

    21. Sillä katso,
    Herra lähtee asuinsijastaan
    kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa,
    ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä."
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jes.26.html

    kaikki kuolleet ei siis saa ylösnousemusta

    Äänestä

En ymmärä,
miksi Arto tahto et Sodoman homot saa ylösnousemus?

Äänestä
  • ..jotta muuttuisivat heteroiksi?

    Äänestä

Arton hätä Sodoman homojen ylösnousemuksesta
on ..liikuttavaa...

Äänestä
  • todellakin

    Äänestä

Ainoa jotka eivät ole hylänneet Raamattua on JT, siis n. 8 milj. uskoo Raamatun sanaan tällä hetkellä maailmassa.

Muut ovat "perässä kävelijöitä"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

totuusvoittaaaina kirjoitti:

Näin jehovan todistajat sanovat että vain jehovan todistajat herätetään kuolleista viimeisenä päivänä ei muita eli ei Sodomaa. Mutta tämä on vuosittain vaihtunut. Yhtenä vuotena on vartiotornissa että Sodoma nousee ja toisena on että ei. Mikä on nyt viimeisin päivitys asiasta? Nouseeko Sodoma kyllä tai ei????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu