uhkaileeko??

JUURI NYT:
Putinin uhkailu kovenee: Venäjän joukot ottaisivat Baltian pääkaupungit "parissa päivässä"

Venäjän presidentti Vladimir Putin on uhannut erittäin kovin puhein useita Euroopan unionin jäsenmaita puhelinkeskustelussa Ukrainan presidentin kanssa, kertoo Süddeutsche Zeitung.
Lehden mukaan Ukrainan presidentti Petro Poroshenko on kertonut Putinin kanssa käymänsä keskustelun sisällöstä EU-komission puheenjohtajalle Jose Manuel Barrosolle.

- Jos haluaisin, voisivat Venäjän joukot olla kahdessa päivässä ei ainoastaan Kiovassa vaan myös Riikassa, Vilnassa, Tallinnassa, Varsovassa tai Budapestissa, Süddeutsche Zeitung kertoo Putinin sanoneen.

Putin on mediatietojen mukaan uhannut aiemmin, että hän voisi valloittaa Kiovan "kahdessa viikossa".

EU:n komissio ei torstaina kommentoinut lehtitietoja.
is
4493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Putinin uhkaava puhelu vuoti: "Kiova, Riika, Vilna, Tallinna, Varsova, Bukarest"
Vladimir Putinin ja Petro Poroshenkon välisen puhelinkeskustelun sisältö vuosi julkisuuteen.
Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti kovan uhkauksen Naton ja EU:n jäsenvaltioille.

- Jos haluaisin, venäläiset joukot olisivat kahdessa päivässä paitsi Kiovassa, myös Riiassa, Vilnassa, Tallinnassa, Varsovassa ja Bukarestissa.

Süddeutsche Zeitung -lehden mukaan Putin esitti uhkauksen puhelimitse Ukrainan presidentille Petro Poroshenkolle. Tämä raportoi keskustelusta EU:n komission puheenjohtajalle José Manuel Barrosolle viime perjantaina.

Süddeutsche Zeitung sai käsiinsä muistion Poroshenkon ja Barroson keskustelusta.

Putinin mainitsemat kaupungit ovat Kiovaa lukuun ottamatta kaikki Naton jäsenmaiden pääkaupunkeja.
Vladimir Putin ei ole julkisesti uhkaillut Naton ja EU:n jäsenvaltioita sotilaallisilla toimilla. Syyskuun alussa julkisuuteen levisi Putinin yksityinen puhelinkeskustelu Barroson kanssa, jossa hän uhkasi voivansa vallata Kiovan kahdessa viikossa.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Verkkouutiset.
il
--------------------------------------------------

Nyt vittu sinne Natoon ja nopeasti.

Äänestä

Ilmeisesti Helsingin valtaaminen kestäisi huomattavasti kauemmin, koska se ei ollut mukana Putinin listalla?

Äänestä
  • Listan pääkaupungit olivat kaikki NATO-maista. Harkittu lista.

    Helsingissä ollaan sitä paitsi juuri päättämässä venäläisen ydinvoiman ostamisesta. Siksi Helsinki ei pitkään ole edes leikillisesti Venäjän hyökkäyskohteena.

    Äänestä

  • Asdertson kirjoitti:

    Listan pääkaupungit olivat kaikki NATO-maista. Harkittu lista.

    Helsingissä ollaan sitä paitsi juuri päättämässä venäläisen ydinvoiman ostamisesta. Siksi Helsinki ei pitkään ole edes leikillisesti Venäjän hyökkäyskohteena.

    Putin sanoo sen, mitä amerikka ei uskalla sanoa...

    Äänestä

Kyllä olisi r..lle kyyti kylmää kun erehtyisi Natomaihin hyökkäämään. Huh huh mitä uhoa. Nyt kannattaa idässä rauhoittua ja keskittyä oman maan asioihin.

Äänestä

Heh heh heh, Nato panisi vastaan nopean toiminnan 4000 sotilaalla jonka kokoaminen kestää 48 h. Siinä ajassa Naton Baltian maat ja Nato-Suomi olisi jo kukistettu.

Äänestä

Venäjä on ottanut puolustuspolitiikassa mm. Pohjois-Korean käyttämän "hullu koira" -strategian käyttöön. Sen tarkoituksena on viestittää: "Olen hullu ja arvaamaton - älä ärsytä minua".

Tosin teknisesti ottaen, ennen kuin venäläisjoukot olisivat Riiassa ja Vilnassa, USA:n risteilyohjukset olisivat tehneet Moskovan Kremlistä muusia.

Tai sitten eivät.

USA:lle olisi sen omalle maaperälle kohdistuvan vastaiskun pelossa ehkä liian riskaabelia lähteä puolustamaan Euroopan-liittolaisiaan.

Joka tapauksessa, kielenkäyttö on mennyt liian pitkälle. Suurvaltajohtajalle tuo on jo sopimatonta.

Ja tuolta maalta muka Nato-mieleiset kokoomuslaiset kyynikkomme ovat ostamassa ydinvoimaloita?

Äänestä

Nato on pelkkä halpamakkara. Se ei pysty puolustamaan itseään, rajojaan, jäsenvaltioitaan.

Äänestä
  • Kova on idän uho. Se ei pärjää mitenkään 28 maan puolustusliitolle vaikka kuinka puupäät täällä luulee niin. Suomi ja Ruotsi heti Natoon.

    Äänestä

  • Itä uho kirjoitti:

    Kova on idän uho. Se ei pärjää mitenkään 28 maan puolustusliitolle vaikka kuinka puupäät täällä luulee niin. Suomi ja Ruotsi heti Natoon.

    Varsinkaan Ruotsin puolesta et voi asiaa ratkaista. Sitä paitsi Ruotsin uusi demarihallitus ei lämpene natoilulle sitäkään vähää kuin edellinen oikeistohallitus. Ensi vuoden mahdolliselle keskusta-PS -hallitukselle seikkailupolitiikka kuihtuvan sotilasliiton kanssa on yhtä vastenmielistä.

    Kokoomuskin mieluummin ostaa venäläistä ydinvoimaa 100 vuoden aikatähtäimellä kuin kiirehtii Nato-jäseneksi tänään.

    Äänestä

  • Itä uho kirjoitti:

    Kova on idän uho. Se ei pärjää mitenkään 28 maan puolustusliitolle vaikka kuinka puupäät täällä luulee niin. Suomi ja Ruotsi heti Natoon.

    Kyllä pärjää, ei ole olemassa mitään 28 maan puolustusliittoa, 5. artikla on kuin marttakerhosta, "lähetämme avuksi villasukat" koska katsoimme sen parhaaksi.

    Äänestä

  • Itä uho kirjoitti:

    Kova on idän uho. Se ei pärjää mitenkään 28 maan puolustusliitolle vaikka kuinka puupäät täällä luulee niin. Suomi ja Ruotsi heti Natoon.

    Heh heh heh Usa ja Nato ei ole muuta tehneetkään kuin hävinneet köyhille rättipäille.

    Äänestä

  • Itä uho kirjoitti:

    Kova on idän uho. Se ei pärjää mitenkään 28 maan puolustusliitolle vaikka kuinka puupäät täällä luulee niin. Suomi ja Ruotsi heti Natoon.

    Putin: Katotaanko?

    Äänestä

  • Itä uho kirjoitti:

    Kova on idän uho. Se ei pärjää mitenkään 28 maan puolustusliitolle vaikka kuinka puupäät täällä luulee niin. Suomi ja Ruotsi heti Natoon.

    ollaan nyt rehellisiä.... jos suomi liittyisi NATO:oon venäjä aattelisi
    "jaahas, pelkureita ollaan" ja pommittaisi kaikki naton jäsenet maan tasolle...
    aivan kuten sanotaan:, se ketä ryssiä pelkää sitä ryssä hallitsee....

    Äänestä

Tässä tyypillinen stallarikerhon väittämä, jonka mukaan keskinäistä apua ei löydy!

Todellisuudessa varmasti löytyy ja sen vahvisti viimeksi presidentti Obama Virossa!

Äänestä
  • Natomaat puolustaa toisiaan ja Länsimaista Demokratiaa se on varma. idän trollit tietää sen. kaikki tämä "villasukat vain" tulee on nato kammoisten viimeissiä keinoja koittaa valehdella puolustusliiiton asioista.

    Äänestä

  • natoon heti.. kirjoitti:

    Natomaat puolustaa toisiaan ja Länsimaista Demokratiaa se on varma. idän trollit tietää sen. kaikki tämä "villasukat vain" tulee on nato kammoisten viimeissiä keinoja koittaa valehdella puolustusliiiton asioista.

    Jonkin aikaa sitten annoin tiedotteen, että Venäjän asevoimat ottaisivat Ukrainan kahdessa päivässä hallintaan.
    Putin on nähtävästi lukenut tämän ja nyt laittanut pikkuisen paremmaksi?

    Äänestä

  • natoon heti.. kirjoitti:

    Natomaat puolustaa toisiaan ja Länsimaista Demokratiaa se on varma. idän trollit tietää sen. kaikki tämä "villasukat vain" tulee on nato kammoisten viimeissiä keinoja koittaa valehdella puolustusliiiton asioista.

    höpön höpön, ei ainakaan Suomi jäsenenä, siis jos liittyis, puolustaisi esim viroa jo pwelkästään siitä syystä että fennovoiman voimalatyömaa keskeytyisi.

    Siis Suomi natojäsenenä lähettäisi virolle villasukat siinä vaiheessa kun putinin joukot olisivat tallinnassa.

    Tosiasiat on tunnustettava.

    Äänestä

  • parhaaksikatsoja kirjoitti:

    "Siis Suomi natojäsenenä lähettäisi virolle villasukat siinä vaiheessa kun putinin joukot olisivat tallinnassa."

    Ja sen jälkeen? Venäjä olisi sodassa 28 valtion kassa? Miten siitä eteenpäin?

    Lisäksi sopii miettiä, että onko kovin realistinen ajatelma se, että Venäjä kenenkään huomaamatta kokoaa hyökkäysdivisioonat jonkun (länsi)maan rajalle ja yhtä-äkkiä sen valtaa? Mitä Putin sanoisi syyksi? Hups, en huomannut? Ei nykyaikana tuollaiseen pysty kukaan ilman edeltäviä merkkejä!

    "Tosiasiat on tunnustettava."

    Tunnustako itse? Jospa lähetät ne villasukkasi sen sijaan Putinille?

    Äänestä

  • Outo katsoja? kirjoitti:

    "Ja sen jälkeen? Venäjä olisi sodassa 28 valtion kassa? Miten siitä eteenpäin?"

    mitäkö? no tietenkin tulisi 27 paria villasukkia avuksi, muuta ei tapahtuisi.

    Tunnustin tosiasiat.

    Äänestä

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Venäjän on armeija on hänen niin halutessaan kahdessa päivässä viiden Naton jäsenmaan pääkaupungissa.
-Venäjän joukot ovat kahdessa päivässä Riikassa, Vilnassa, Tallinnassa, Varsovassa ja Bukarestissa, Putin sanoo saksalaisen Süddeutsche Zeitungin haltuunsa saaman muistion mukaan.

Saksalaislehden mukaan Putin ”uhkaa massiivisesti Eurooppaa”.

EU:n ulkosuhdepalvelun tekemä muistio perustuu Putinin puhelinkeskusteluun Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon kanssa.

Syyskuun alussa Putin sanoi Euroopan komission silloiselle puheenjohtajalle Jose Manuel Barrosolle, että Venäjä voi valloittaa Ukrainan pääkaupungin Kiovan kahdessa viikossa. Kremlistä oiottiin lausuntoa myöhemmin sanomalla, että se oli irroitettu asiayhteydestä.

Putinin lausunnosta kertoi Suomessa ensimmäisenä Verkkouutiset.
us

Äänestä

Vaarallinen hullu on saanut liian paljon valtaa. Voi meitä, jos sitä ei ajoissa pysäytetä.

Äänestä

On taas natöhörhöt syöneet uuden sadonsieniä liikaa,ja näkevät ja kuulevat,ja luulevat harhoja.
Ei mitään järkeä viesteissä.

Äänestä

Saksalaislehden mukaan Putin ”uhkaa massiivisesti Eurooppaa”.

Kuka vielä uskoo nato vastustajien itkuja ja venäjän edessä nöyristelyä? nyt nopeasti Natoon ennen kuin idän liställe tulee lisää nimiä. Natoa vastaan r..ä ei pärjää. Eikä turhia riskeä kannata ottaa. Suomi jäi jo kerran yksin nyt ei samaa virhettä tehdä. Puolustusvoimille reilusti lisää rahaa että uskottava puolustus voidaan taata.

Äänestä
  • miksi nyt nopeasti natoon? siksuikö että Putin uhkaisi myös Helsinkiä?

    Outo looginen ajattelutapa sinulla.

    Äänestä

  • kummastelijaa kirjoitti:

    miksi nyt nopeasti natoon? siksuikö että Putin uhkaisi myös Helsinkiä?

    Outo looginen ajattelutapa sinulla.

    Todellisuudessa r..llä ei ole mitään millä se voisi Natomaita uhata. R..ä ei pärjää puolustusliiton maille. Sen ainoa keino olisi yllätys isku josta seuraisi järkyttävä turpakeikka r..le. Natoon kuulumaton maa on uhattuna koska sen kimpuun se voisi käydä kuten Ukrainassa ja Georgiassa on nähty.

    Miten r...t kuvitteli pitävänsä vallatut alueet Euroopassa? ja luuleeko nato kammoinen että Nato ei ottaisi niitä takaisin?

    Äänestä

  • miten on.. kirjoitti:

    Luulenko, en luule mitään vaan tiedän ettei natolla ole lihaksia ottaa mitään takaisin. Ryssät pitivät edellisenkin kerran alueita hallussaan niin kauan kuin itse halusivat, mikään ei ole muuttunut.

    Äänestä

  • kummastelijaa kirjoitti:

    Luulenko, en luule mitään vaan tiedän ettei natolla ole lihaksia ottaa mitään takaisin. Ryssät pitivät edellisenkin kerran alueita hallussaan niin kauan kuin itse halusivat, mikään ei ole muuttunut.

    NATO-maiden aseellinen ylivoima Venäjään verrattuna on murskaava, etenkin kun otetaan huomioon asejärjestelmien nykyaikaisuus. Venäjällä uudistaminen on vasta alussa. Venäjällä on usein tapana kehua suunnitteluasteella olevilla asioilla, kuin ne olisivat jo valmiita ja käytössä.

    Äänestä

  • Ihmettele vaan kirjoitti:

    nato on hömppää, sen armeija on vain yksittäisen maan sotajoukko, siis se johon uhka kohdistuu. mitään yhteistä puolustusta ei ole oikeasti olemassakaan.

    Näin todellisuudessa.

    Äänestä

  • kummastelijaa kirjoitti:

    nato on hömppää, sen armeija on vain yksittäisen maan sotajoukko, siis se johon uhka kohdistuu. mitään yhteistä puolustusta ei ole oikeasti olemassakaan.

    Näin todellisuudessa.

    NATO on todellisuutta!

    Kaikilla Baltian mailla on maata varten laadittu puolustussuunnitelma, jossa kerrotan, että mistä ja missä järjestyksessä joukkoja saapuu!

    Nopean toiminnan joukot saapuvat parissa päivässä ja loput perässä!

    Tuntuu olevan riittävä pelote Venäjälle!

    Äänestä

  • Tiltu kummastelee? kirjoitti:

    NATO on todellisuutta!

    Kaikilla Baltian mailla on maata varten laadittu puolustussuunnitelma, jossa kerrotan, että mistä ja missä järjestyksessä joukkoja saapuu!

    Nopean toiminnan joukot saapuvat parissa päivässä ja loput perässä!

    Tuntuu olevan riittävä pelote Venäjälle!

    höpön höpön, nopean toiminnan joukot tuhoutuu saman tien, eikä muita ole tulossa. Venäjä saa vallata baltian maat aivan rauhassa, muut natomaat, kuten puola ja saksa ryhmittäytyvät vaan puolustamaan omia rajojaan.
    Näin todellisuudessa.

    Äänestä

Putin on täydellinen suuri johtaja. Hänen johdollaan nostamme Venäjän Neuvostoliiton aikaiseen kukoistukseen,maailman tärkeimmäksi valtioksi ohi kaikkien muiden. Venäjä on todellinen valtio ja kansakunta. Se on ollut olemassa jo aikojen alussa. Suomi ja Ukraina eivät ole oikeita valtioita. Venäjä teki suuren virheen kun myönsi Suomelle itsenäisyyden. Samoin Ukraina, se kuuluu kokonaisuudessaan Venäjälle. Kiovan Venäjä on koko venäjän alkukoti.

Äänestä
  • Putin on pieni pänikkä, joka johdattelee maataan tuhoon! Venäjän ongelma on se, että se yhä kuvittelee olevansa suurvalta ja yrittää palauttaa tsaarin ajan rajoja! Se ei kuitenkaan onnistu!

    Samaan aikaan kun Putin keskittyy Eurooppaan hioi Kiina Aasiassa veistä va valmistautuu kaappaamaan isot osat Siperiaa!

    Äänestä

Oi suuri ja mahtava NL, sinut synnytti valtava Venäjän maa. Täydellinen suuri, Isä Aurinkoisen johtama maa, jossa kaikki elävät onnellista täydellisen hyvää elämää ilman minkäänlaista puutetta

Äänestä

Obama ja Poroshrnko ymmärsivät yskän ja jättivät välittömästi itäukrainalaisten tappamisen.

Nyt Obama ja Poroshenko säätivät jo lain Itä-Ukrainan itsehallinnosta.

Äänestä
  • Tuskinpa. Kumpikaan heistä ei ollut sotimassa Itä.Ukrainassa:-)

    Obama ei valitettavasti säätele lakeja Ukrainassa. Moskovan Tiltulle on ilmeisesti jäänyt hämäräksi kunkin maan johtajat?

    Kerrataanko?

    Putin-setä asuu Venäjällä!
    Obama majailee Yhdysvalloissa!
    Poro pitää kotia Ukrainassa!

    Muistatko nyt!

    Äänestä

Porošenko: Putin uhkasi Itä-Euroopan pääkaupunkeja
Venäjän presidentti uhkasi voivansa vallata Baltian, Puolan ja Unkarin pääkaupungit kahdessa päivässä, kertovat saksalaislehden haltuunsa saamat keskustelupöytäkirjat. Putin sanoi lehden mukaan myös voivansa estää Venäjää vastaan suunnatut päätökset.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on esittänyt uhkauksen, jonka mukaan hän voisi halutessaan vallata Itä-Euroopan pääkaupunkeja.

Asiasta kertoo saksalainen Süddeutsche Zeitung -lehti, joka on saanut haltuunsa Ukrainan presidentin Petro Porošenkon ja EU-komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson viime perjantain keskusteluista tehdyn yhteenvedon.

Porošenko kertoi Barrosolle, että erään keskustelun yhteydessä Putin oli kiihtyneenä uhannut Itä-Euroopan pääkaupunkien valtaamisella.

– Jos haluaisin, voisivat venäläiset joukot vallata kahdessa päivässä ei vain Kiovan, vaan myös Riian, Vilnan, Tallinnan, Varsovan tai Budapestin, Putin oli tokaissut.

Porošenko on puhunut Putinin kanssa viime viikkoina puhelimitse useita kertoja, kun Ukrainan kriisiä on selvitelty.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Putin uhkasi lähettää armeijansa valtaamaan entisiä itä-blokin alueita. Elokuun lopulla hänen kerrottiin sanoneen, että Venäjä voisi vallata Kiovan kahdessa viikossa. yle

Äänestä
  • Jotenkin Merkelin yms. kumppanien korville tuo Putinin puhe on vielä ihan hyväksyttävää.

    Ihan toiselta se olisi kuulostanut, jos Putin olisi väittänyt samaa Berliinistä, Pariisista ja Lontoosta.

    Olisi voinut pörssikurssit hieman maailmalla heilahtaa, toisin kuin Tallinnasta ja Varsovasta puhuttaessa....

    Äänestä

Ihmettelen vaan,et miten kauan menee valloittamiseen,pari päivää.
Varmaan Herra Putin tarkoitti ,pari tuntia.

Äänestä
  • Äitis ei saanut edes parissa tunnissa!

    Joosepin piti vallata marraskuussa 1939 Suomi 2 viikossa, mutta tekemättä jäi! Nyt Suomessa oleva natiainen tarjoo jo kahta tuntia? Yhtä realistinen?

    Äänestä

Putinin uusin tempaus: Harkitsee Venäjän irrottamista internetistä

Äänestä

Natoon vain kyllä on käynyt selväksi ettei idän toimiin voi luottaa. Natoa vastaan ei r..ä pärjää jo pelkästään Nato-maiden tekninen kalusto ylivoima on selkeä.natomailla on parempi kalusto ja koulutus on yhteneväinen joten joukot toimii yhteen oli ne mistä vain.

Äänestä
  • naton joukot ovat kansallisia joukkoja ja pysyvät kansallisina, jokainen puolustaa vain ja ainoastaan omaa maataan.

    Äänestä

  • näinpäin kirjoitti:

    naton joukot ovat kansallisia joukkoja ja pysyvät kansallisina, jokainen puolustaa vain ja ainoastaan omaa maataan.

    Ja jos joku Naton jäsenvaltio joutuu hyökkäyksen kohteeksi niin muut avustavat sitä hyökkäyksen torjumisessa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Huolestunut.. kirjoitti:

JUURI NYT:
Putinin uhkailu kovenee: Venäjän joukot ottaisivat Baltian pääkaupungit "parissa päivässä"

Venäjän presidentti Vladimir Putin on uhannut erittäin kovin puhein useita Euroopan unionin jäsenmaita puhelinkeskustelussa Ukrainan presidentin kanssa, kertoo Süddeutsche Zeitung.
Lehden mukaan Ukrainan presidentti Petro Poroshenko on kertonut Putinin kanssa käymänsä keskustelun sisällöstä EU-komission puheenjohtajalle Jose Manuel Barrosolle.

- Jos haluaisin, voisivat Venäjän joukot olla kahdessa päivässä ei ainoastaan Kiovassa vaan myös Riikassa, Vilnassa, Tallinnassa, Varsovassa tai Budapestissa, Süddeutsche Zeitung kertoo Putinin sanoneen.

Putin on mediatietojen mukaan uhannut aiemmin, että hän voisi valloittaa Kiovan "kahdessa viikossa".

EU:n komissio ei torstaina kommentoinut lehtitietoja.
is

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu