Muistinvirkistykseksi

Muistuttaja

Tällä palstalla muuan jehovantodistaja esitti seuraavan väitteen: "Vuosien 607 vastaan 586/587 eKr oikeellisuudesta Jerusalemin kukistumisvuotena taistelevat siis maalliset lähteet Raamattua vastaan."

Tuohon haasteeseen vastattiin näin:

Maallinen historia on sopusoinnussa Raamatun kertomuksen kanssa, ja molemmat ovat sopusoinnussa sen kanssa, että viimeinen Jerusalemin peräkkäisistä autiotuksista (Sidkian hallinnon lopussa) tapahtui 587-6 eKr. Olen pyytänyt useita kertoja jt:ia osoittamaan virheellisyyden esityksestäni mutta en ole sellaista vielä saanut. "Paras" vastaus on toistaiseksi ollut, että "lue Raamattua tarkemmin" :-)

Voisiko joku nyt kerrankin yrittää? Teen tähän lyhyen helposti seurattavan esityksen:

*Näistä lienemme samaa mieltä?*
(1) Joojakim hallitsi 11 vuotta
(2) Sidkia hallitsi 11 vuotta
(3) Jerusalemin tuho Sidkian päivinä tapahtui Nebukadnessarin 19:ntenä hallitusvuonna.
(4) Nebukadnessarin valtaannousu vuosi osuu Joojakimin 3 ja 4 hallitusvuodelle.

*Sekä tästä?*
Aikajanalla N:n hallinnon alku pannaan n. Joojakimin 3:nnen vuoden puoliväliin ja Joojakimin 11 hallitusvuoden jälkeen alkaa Sidkian 11-vuotinen valtakausi joka osuu yhteen N:n 19:nteen hallitusvuoteen, jolloin tapahtui Sidkian kukistuminen ja Jerusalemin tyhjennys (käytännöllisesti katsoen). Ensimmäinen laajamittainen pakkosiirto tapahtui Joojakimin hallinnon lopussa 11 vuotta ennen Sidkain kukistumista.

Jer.25:11 "Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta."

*Tähän asti ollaan varmaankin samaa mieltä?*

Seuraavaksi tämä esitys johon toivon teidän kaikkien ja erityisesti jt:ien ottavan kantaa:

Jermian mainitsema "kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta" toteutuu näin:

*609 eKr:* Assyria menetti maailmanherruuden Harranin taistelussa. Alkoi Babylonin 70-vuotinen johtoasema.
*539 eKr:* Babylonin johtoasema päättyi.
609 eKr. - 539 eKr. = 70 vuotta (Jer.25:11)

*605 eKr:* N:n 1. ja Joojakimin 3-4. hallitusvuosi
*598 eKr:* N:n 8. ja Joojakimin 10-11. hallitusvuosi
*597 eKr:* N:n 9. ja Sidkian 1. hallitusvuosi
*587 eKr:* N:n 19. ja Sidkian 11. hallitusvuosi
Jerusalemin hävitys 5 kuussa ja Gedaljan salamurha 7 kuussa => juutalaiset paastosivat 70 vuotta 5 ja 7 kk:n tapahtumien muistoksi.

*519 eKr:* Sakarja 1:7, "Kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä yhdennessätoista kuussa, joka on sebat-kuu, Daarejaveksen toisena vuotena [519 eKr.], tuli profeetta Sakarjalle, Berekjan pojalle, joka oli Iddon poika, tämä Herran sana...Ja Herran enkeli lausui ja sanoi: "Herra Sebaot, kuinka kauan sinä viivyt etkä armahda Jerusalemia ja Juudan kaupunkeja, joille olet ollut vihainen nämä seitsemänkymmentä vuotta?"

*517 eKr:* Sakarja 7:1-5: "Kuningas Daarejaveksen neljäntenä vuotena [517 eKr.] tuli Herran sana
Sakarjalle, neljäntenä päivänä yhdeksännessä kuussa, kislev-kuussa. Beetel oli lähettänyt Sareserin ja Regem-Melekin miehinensä etsimään Herran mielisuosiota ja kysymään Herran Sebaotin temppelin papeilta ynnä profeetoilta näin: "Onko minun viidennessä kuussa itkettävä ja noudatettava pidättyväisyyttä, niin kuin minä olen tehnyt jo kuinka monina vuosina?" Niin minulle tuli tämä Herran Sebaotin sana: "Sano kaikelle maan kansalle ja papeille näin: Kun te olette paastonneet ja valittaneet viidennessä ja seitsemännessä kuussa, ja jo seitsemänäkymmenenä vuotena, niin minulleko te olette paastonne paastonneet?

HUOMASITTEKO: Jumala oli ollut vihoissa 70 vuotta ja elettiin Daarejaveksen 2 hallitusvuotta v. 519 eKr. Siitä taaksepäin päästään vuoteen 589 eKr. jolloin Jerusalemin piiritys alkoi ennen viimeistä hävitystä. Ja edelleen: Jerusalemin hävityksen (5. kk) ja Gedaljan salamurhan (7.kk) muistoksi oli vietetty 70 vuotta paastoa ja elettiin Daarejaveksen 4 hallitusvuotta ja vuosi oli siis 517 eKr. Siitä päästään vuoteen 587 eKr. jolloin J:n hävitys ja Gedaljan murha tapahtuivat.

Eikö tämä osoita, että Raamatun kertomus ja maallinen historia ovat molemmat sopusoinnussa sen käsityksen kanssa, että Sidkian hallinnon lopussa tapahtunut Jerusalem viimeinen autioitus/hävitys tapahtui 587 eKr.

-Corrector-

24

1161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paradise

      Aadamin luomisesta vedenpaisumukseen. Tämän ajanjakson pituus, 1 656 vuotta, saadaan 1. Mooseksen kirjan 5:1-29:stä ja 7:6:sta. Jakso voidaan jakaa osiin siten kuin on tehty seuraavan palstan alaosassa olevassa taulukossa.

      Aadamin luomisesta Setin syntymään 130 vuotta

      Siitä Enosin syntymään 105 vuotta

      Siitä Kenanin syntymään 90 vuotta

      Siitä Mahalalelin syntymään 70 vuotta

      Siitä Jaredin syntymään 65 vuotta

      Siitä Hanokin syntymään 162 vuotta

      Siitä Metusalahin syntymään 65 vuotta

      Siitä Lemekin syntymään 187 vuotta

      Siitä Nooan syntymään 182 vuotta

      Siitä vedenpaisumukseen 600 vuotta

      Yhteensä 1656 vuotta

      Vedenpaisumusta edeltävää aikaa koskevat luvut ovat peräisin masoreettisesta tekstistä, johon nykyiset Raamatun heprealaisten kirjoitusten käännökset perustuvat. Nämä luvut eroavat kreikkalaisessa Septuagintassa olevista luvuista, mutta todisteet puhuvat selvästi sen puolesta, että masoreettinen teksti on täsmällisempi.

      Langen teoksessa Commentary on the Holy Scriptures (Genesis, s. 272, alav.) sanotaan: "Sisäiset todisteet puhuvat ratkaisevasti heprean puolesta sen suhteellisen yhdenmukaisuuden vuoksi. LXX:n luvut noudattavat ilmeisesti jotakin kaavaa, johon ne on mukautettu. Sellaista ei ole hepreassa, mikä puhuu voimakkaasti sen puolesta, että se on oikeaperäinen sukuluettelo. - - Fysiologisistakin syistä heprea on asetettava etusijalle, sillä eliniän pituus ei suinkaan edellytä niin myöhäistä miehuusikää kuin nuo [Septuagintan] luvut antaisivat ymmärtää. - - Septuagintan kussakin tapauksessa lisäämät 100 vuotta osoittavat, että tarkoituksena on ollut saattaa ne lähemmäksi suhteellista normia, joka perustuu joihinkin oletettuihin fysiologisiin käsityksiin. - - Kaikkeen tähän on lisättävä se tosiseikka, että hepreaa voidaan parhaiten pitää alkuperäisenä tekstinä sen tunnetusti pikkutarkan, jopa taikauskoisen huolellisuuden vuoksi, jonka avulla sen teksti on säilytetty." (Saksasta käänt. ja toim. P. Schaff, 1976.)

      Vaikka nykyhistorioitsijat väittävät ihmisasutusta olleen maan päällä paljon aikaisemmin kuin vuodesta 4026 eaa., tosiasiat ovat selvästi heidän näkökantaansa vastaan. Väitteet tuhansien vuosien mittaisesta "esihistoriasta" nojautuvat spekulaatioihin, mikä voidaan nähdä huomattavan tiedemiehen P. E. Klopstegin seuraavista sanoista: "Lähdetäänpä nyt spekulatiiviselle matkalle esihistoriaan. Kuvitellaanpa aikakautta, jona sapiens-laji ilmaantui Homo-suvusta - - riennetäänpä niiden vuosituhansien halki, joiden osalta nykyiset tiedot ovat suurimmalta osalta riippuvaisia otaksumista ja tulkinnoista, niin saavumme ensimmäisten sellaisten kirjallisten todistuskappaleiden aikakauteen, joista voidaan noukkia joitakin tosiasioita." (Kursivointi meidän.) (Science 30.12.1960, s. 1914.)

      Vedenpaisumuksen jälkeinen aika alkaa vuodesta 2369 eaa. Vaikka jotkut ovat ajoittaneet kuvakirjoituksella tehtyjä dokumentteja vuosille 3300-2800 eaa. (P. J. Wiseman, New Discoveries in Babylonia About Genesis, 1949, s. 36), ne eivät ole päivättyjä ja niiden oletettu ikä perustuu vain arkeologien arveluihin.

      Toisinaan vedotaan radiohiilen (C-14) avulla tehtyihin iänmäärityksiin, mutta tässä menetelmässä on selviä puutteita. Science-aikakauslehdessä 11.12.1959 kerrottiin sivulla 1630: "Klassinen esimerkki 'C-14:n edesvastuuttomuudesta' näyttää olevan se 6 000 vuoden hajonta niissä 11 iänmäärityksessä, jotka tehtiin Jarmossa - - Koillis-Irakissa sijaitsevassa esihistoriallisessa kylässä, joka kaikkien arkeologisten todisteiden mukaan on ollut asuttuna yhtäjaksoisesti korkeintaan 500 vuotta." Ei sen vuoksi ole olemassa mitään vankkumatonta tai todistettavaa näyttöä siitä, että vedenpaisumuksen jälkeinen ihmisyhteiskunta olisi saanut alkunsa aikaisemmin kuin 2369 eaa.

      Vuodesta 2370 eaa. Abrahamin kanssa tehtyyn liittoon. Tämän jakson ajanlasku voidaan esittää pääpiirteissään seuraavasti:

      Vedenpaisumuksen alkamisesta

      Arpaksadin syntymään 2 vuotta

      Siitä Selahin syntymään 35 vuotta

      Siitä Eberin syntymään 30 vuotta

      Siitä Pelegin syntymään 34 vuotta

      Siitä Reun syntymään 30 vuotta

      Siitä Serugin syntymään 32 vuotta

      Siitä Nahorin syntymään 30 vuotta

      Siitä Terahin syntymään 29 vuotta

      Siitä Terahin kuolemaan, jolloin

      Abraham oli 75-vuotias 205 vuotta

      Yhteensä 427 vuotta

      Nämä luvut perustuvat 1. Mooseksen kirjan 11:10-12:4:ään. Arpaksadin syntymän yhteydessä käytetty ilmaus "vedenpaisumuksen jälkeen" (1Mo 11:10) viittaa johdonmukaisesti ajateltuna siihen, kun vedet todella satoivat, mikä oli merkkinä vedenpaisumuksen alusta (2370 eaa.), eikä niinkään senjälkeiseen aikaan, jona vedet peittivät maan. "Vedenpaisumusta" vastaava heprealainen sanakin ilmaisee tämän. (Vrt. 1Mo 6:17; 7:4-6, 10-12, 17; 9:11.)

      Kertomuksessa ei sanota Babelin tornin rakentamisyrityksen ajankohtaa. 1. Mooseksen kirjan 10:25 ilmaisee, että kieltensekoituksesta aiheutunut jakautuminen tapahtui jolloinkin 'Pelegin päivinä'. Sillä ei välttämättä tarkoiteta sitä, että tuo tapaus sattui Pelegin syntymän aikaan. Ilmaus "hänen päivinään" itse asiassa osoittaa, että jakautuminen ei tapahtunut Pelegin syntymän aikaan tai heti sen jälkeen, vaan jolloinkin hänen elinaikanaan, nimittäin vuosina 2269-2030 eaa. Jos jokainen vedenpaisumuksen jälkeen elänyt mies olisi alkanut 30-vuotiaana siittää lapsia, niin että joka kolmas vuosi olisi syntynyt lapsi ja keskimäärin joka kuudes vuosi poikalapsi, ja näin olisi jatkunut siihen asti kun hän oli 90-vuotias, niin noin 180 vuoden kuluttua vedenpaisumuksen päättymisestä (ts. vuoteen 2189 eaa. mennessä) väestöön olisi voinut kuulua yhteensä yli 4 000 aikuista miestä. Määrä olisi näin varovaisestikin arvioiden riittävän suuri niihin olosuhteisiin nähden, jotka liittyivät tornin rakentamiseen ja kansojen hajaantumiseen.

      Kun Abraham ylitti Eufratin matkallaan Kanaanin maahan, Jehova aivan ilmeisesti saattoi voimaan hänen kanssaan tekemänsä liiton. Koska Abraham lähti Haranista ja astui Kanaaniin isänsä Terahin kuoleman jälkeen, tämän liiton voimaansaattaminen tapahtui 1943 eaa. (1Mo 11:32; 12:1-5).

      Vuodesta 1943 eaa. Egyptistä lähtöön. 2. Mooseksen kirjan 12:40, 41:ssä sanotaan, että "Egyptissä asuneiden Israelin poikien asumisaika oli neljäsataakolmekymmentä vuotta. Ja tapahtui niiden neljänsadankolmenkymmenen vuoden kuluttua, tapahtui juuri sinä päivänä, että kaikki Jehovan armeijat lähtivät Egyptin maasta." Vaikka useimmissa käännöksissä jae 40 on käännetty siten, että 430 vuoden aika soveltuu yksinomaan Egyptissä asumiseen, alkuperäinen heprealainen teksti voidaan kääntää myös edellä esitetyllä tavalla. Galatalaiskirjeen 3:16, 17:ssä Paavalikin yhdistää nuo 430 vuotta ajanjaksoon, joka alkoi Abrahamin kanssa tehdyn liiton lainvoimaiseksi tekemisestä ja päättyi lakiliiton solmimiseen. Kun Abraham toimi Jumalan lupauksen mukaisesti ylittämällä Eufratin 1943 eaa. matkallaan Kanaaniin ja todella siirtyi siihen "maahan", jonne Jumala hänet ohjasi, Abrahamin kanssa tehty liitto saatettiin ilmeisesti voimaan (1Mo 12:1; 15:18-21). Täsmälleen 430 vuotta tämän tapauksen jälkeen, vuonna 1513 eaa., hänen jälkeläisensä vapautuivat Egyptistä, ja tuona samana vuonna heidän kanssaan tehtiin lakiliitto. Aivan ilmeisesti jo varhain tämän 2. Mooseksen kirjan 12:40, 41:ssä mainitun ajanjakson ymmärrettiin alkavan siitä, kun kansakunnan esi-isät lähtivät kohti Kanaania, sillä kreikkalaisessa Septuagintassa kohta on käännetty: "Mutta Israelin poikien asumisaika, jonka he asuivat Egyptin maassa ja Kanaanin maassa, [oli] neljänsadankolmenkymmenen vuoden pituinen."

      Abrahamin Kanaaniin muuttamisen ja Jaakobin Egyptiin siirtymisen välinen aika oli 215 vuotta. Luku perustuu seuraaviin tosiseikkoihin: Abrahamin Haranista lähdöstä Iisakin syntymään kului 25 vuotta (1Mo 12:4; 21:5), siitä Jaakobin syntymään kesti 60 vuotta (1Mo 25:26), ja Jaakob oli 130-vuotias mennessään Egyptiin (1Mo 47:9) - näin siis saadaan yhteensä 215 vuotta (1943-1728 eaa.). Tämä merkitsee sitä, että samanpituisen ajan, 215 vuotta, israelilaiset olivat sen jälkeen Egyptissä (1728-1513 eaa.). Israelilaiset olivat voineet lisääntyä 215 vuodessa niin paljon, että kansaan kuului 600 000 miestä, mikä osoitetaan artikkelissa EGYPTISTÄ LÄHTÖ (2Mo 12:37).

      Jehova sanoi Abramille (Abrahamille): "Sinun tulee totisesti tietää, että siemenesi tulee asumaan muukalaisena maassa, joka ei ole heidän omansa, ja heikäläisiä heidän on palveltava, ja nämä ahdistavat heitä neljänsadan vuoden ajan." (1Mo 15:13; ks. myös Ap 7:6, 7.) Nämä sanat lausuttiin ennen luvatun perillisen eli "siemenen", Iisakin, syntymää. Vuonna 1932 eaa. Abramille syntyi Ismael egyptiläisestä palvelustytöstä Hagarista, ja 1918 eaa. syntyi Iisak (1Mo 16:16; 21:5). Kun Egyptistä lähdöstä, joka merkitsi 'ahdistamisen' päättymistä (1Mo 15:14), lasketaan 400 vuotta taaksepäin, tullaan vuoteen 1913 eaa., jolloin Iisak oli noin viisivuotias. Näyttää siltä, että Iisak vieroitettiin tuolloin ja että hän silloin - ollessaan jo "muukalainen" maassa, joka ei ollut hänen omansa - koki ennustetun ahdistuksen alun, kun noin 19-vuotias Ismael "ilvehti" (1Mo 21:8, 9). Vaikka sitä, että Ismael pilkkasi Abrahamin perillistä, saatettaisiin nykyään pitää merkityksettömänä, patriarkaalisina aikoina ei ajateltu siten. Se käy ilmi Saaran reaktiosta ja siitä, että Jumala hyväksyi hänen vaatimuksensa Hagarin ja tämän pojan Ismaelin pois lähettämisestä (1Mo 21:10-13). Jo sekin, että tämä tapaus merkittiin yksityiskohtaisesti muistiin Jumalan henkeyttämään kertomukseen, osoittaa sen merkinneen ennustetun 400-vuotisen ahdistamisen alkua, ahdistamisen joka päättyisi vasta Egyptistä lähdön aikaan (Ga 4:29).

      Vuodesta 1513 eaa. valtakunnan jakautumiseen. "Neljäntenäsadantenakahdeksantenakymmenentenä vuonna sen jälkeen kun Israelin pojat olivat lähteneet Egyptin maasta", Salomon neljäntenä hallitusvuonna, alkoi Jerusalemin temppelin rakentaminen (1Ku 6:1). "Neljässadaskahdeksaskymmenes" on järjestysluku, joka vastaa 479:ää täyttä vuotta sekä jotakin senjälkeistä aikaa, tässä tapauksessa yhtä kuukautta. Kun Egyptistä lähdöstä (vuoden 1513 eaa. nisankuusta) lasketaan 479 vuotta, tullaan vuoteen 1034 eaa., jonka toisessa kuussa, sivkuussa (joka vastaa huhti-toukokuuta), temppelin rakentaminen alkoi. Koska tämä oli Salomon neljäs hallitusvuosi (jälleen järjestysluku), hänen hallituskautensa alkoi kolme täyttä vuotta aikaisemmin vuonna 1037 eaa. Hänen 40-vuotinen hallituskautensa kesti ilmeisesti vuoden 1037 nisankuusta vuoden 997 nisankuuhun eaa.; viimeksi mainittuna vuonna valtakunta jakautui. Tämän ajanjakson kronologinen rakenne näkyy ohessa.

      Tapahtuma Vuosi Tapahtumien
      välinen aika

      Egyptistä lähtö 1513 eaa.

      Siitä Israelin
      Kanaaniin astumiseen 1473 eaa. 40 vuotta

      Siitä tuomarien ajan
      päättymiseen ja Saulin
      hallituskauden alkuun 1117 eaa. 356 vuotta

      Siitä Daavidin
      hallituskauden alkuun 1077 eaa. 40 vuotta

      Siitä Salomon
      hallituskauden alkuun 1037 eaa. 40 vuotta

      Siitä valtakunnan
      jakautumiseen 997 eaa. 40 vuotta

      Yhteensä Egyptistä lähdöstä
      valtakunnan jakautumiseen
      (1513-997 eaa.) 516 vuotta

      Nämä luvut perustuvat mm. seuraaviin raamatunkohtiin: 5. Mooseksen kirja 2:7; 29:5; Apostolien teot 13:21; 2. Samuelin kirja 5:4; 1. Kuninkaiden kirja 11:42, 43; 12:1-20. Jotkut kriitikot kiinnittävät huomion neljään 40 vuoden pituiseen ajanjaksoon, jotka esiintyvät tässä jaksossa, ja väittävät, että se on ennemminkin todiste raamatunkirjoittajien 'pelkästä symmetrian tavoittelusta' kuin täsmällisestä ajanlaskusta. Asia ei kuitenkaan ole niin. Israelin vaellus ennen Kanaaniin astumista oli lähes täsmälleen 40 vuoden mittainen sen Jumalan tuomion täyttymykseksi, joka on merkitty muistiin 4. Mooseksen kirjan 14:33, 34:ään (vrt. 2Mo 12:2, 3, 6, 17; 5Mo 1:31; 8:2-4; Jos 4:19), mutta nuo kolme muuta vuosimäärää eivät ehkä olleet tasalukuja. 2. Samuelin kirjan 5:5:ssä osoitetaankin Daavidin hallituskauden kestäneen todellisuudessa 401/2 vuotta. Jos näiden kuninkaiden hallitusvuosien laskettiin kestävän nisankuusta nisankuuhun (mikä näyttää olleen tapana), se voisi merkitä sitä, että kuningas Saulin hallituskausi kesti vain 391/2 vuotta mutta että seuraavaa nisankuuta edeltävät kuukaudet luettiin Saulin hallituskauteen ja siksi ne eivät virallisesti sisältyneet Daavidin 40 hallitusvuoteen. Tällaisen tavan tiedetään olleen käytössä ainakin Mesopotamian seemiläisten hallitsijoiden keskuudessa: kuninkaan kuoleman ja seuraavan nisankuun välisiä kuukausia kutsuttiin seuraavan kuninkaan "valtaistuimellenousukaudeksi", mutta hänen ensimmäistä virallista hallitusvuottaan alettiin laskea vasta nisankuusta.

      Kanaaniin astumisen ja tuomarien ajanjakson päättymisen välisen ajan pituutta ei mainita suoraan, vaan se on saatu päättelemällä. Kun Egyptistä lähdön ja Salomon neljännen vuoden välisistä 479 vuodesta siis vähennetään tunnettujen ajanjaksojen (erämaavaelluksen, Saulin ja Daavidin hallituskausien sekä Salomon hallituskauden kolmen ensimmäisen vuoden) käsittämät 123 vuotta, saadaan erotukseksi 356 vuotta.

      Raamatussa ei kerrota, millä tavalla nämä 356 vuotta (siitä, kun Israel astui Kanaaniin 1473 eaa., Saulin hallituskauden alkuun, vuoteen 1117 eaa.) jakautuvat. Aivan ilmeisesti ajanjaksoissa on kuitenkin melkoisesti päällekkäisyyttä. Miksi? Jos kaikki Tuomarien kirjassa luetellut eri sorto-, tuomari- ja rauhankaudet laskettaisiin yhteen, summaksi tulisi 410 vuotta. Jotta nämä ajanjaksot sopisivat aiemmin mainittuun 356 vuoden pituiseen aikaan, joidenkin jaksojen on täytynyt olla samanaikaisia eikä peräkkäisiä, ja useimmat kommentaattorit ovatkin tätä mieltä. Raamatun kertomuksessa kuvaillut olosuhteetkin käyvät yksiin tämän selityksen kanssa. Sortokaudet koskivat maan eri alueita ja eri heimoja. (Kartta, 1. osa, s. 743.) Ilmaus "maassa vallitsi rauha", jota käytetään kerrottaessa israelilaisten sortajistaan saamista voitoista, ei siksi aina ehkä koskekaan koko 12 heimon hallussa ollutta aluetta, vaan saattaa liittyä siihen osaan, johon tuo sortoaika vaikutti eniten (Tu 3:11, 30; 5:31; 8:28; vrt. Jos 14:13-15).

      Apostolien tekojen 13. luvussa apostoli Paavali tarkasteli sitä, miten Jumala oli toiminut Israelin suhteen. Hän aloitti 'esi-isien valitsemisesta' ja käsitteli sitten Egyptissä oloa, Egyptistä lähtöä, erämaavaellusta, Kanaanin valloitusta ja maan jakamista, ja seuraavaksi hän sanoi: "Kaikkeen tähän kului noin neljäsataaviisikymmentä vuotta. Ja tämän jälkeen hän antoi heille tuomareita profeetta Samueliin asti." (Ap 13:20.) Se, miten tämä kohta kuuluu Kuningas Jaakon käännöksessä, on aiheuttanut melkoisesti väärinymmärryksiä: "Ja sen jälkeen hän antoi heille tuomareita noin neljänsadanviidenkymmenen vuoden ajan profeetta Samueliin saakka." Vanhimmat käsikirjoitukset (mm. Codex Sinaiticus, Codex Vaticanus ja Codex Alexandrinus) sekä useimmat nykykieliset käännökset (esim. KR-92, KR-38, JB, Kx ja muut; jakeet 19 ja 20: AS, RS, AT) puoltavat kuitenkin kaikki edellistä käännöstä, jossa tuomarien ajanjakson osoitetaan tulleen noiden 450 vuoden jälkeen. Koska "noin neljänsadanviidenkymmenen vuoden" ajanjakso alkoi siitä, kun Jumala 'valitsi Israelin esi-isät', se näyttäisi alkaneen 1918 eaa., jolloin Iisak, Abrahamille luvattu alkuperäinen "siemen", syntyi. Näin ollen se päättyi n. 1467 eaa., jolloin ensimmäinen Kanaanin valloituskausi tuli päätökseen ja maata saatettiin ryhtyä jakamaan. Koska luvun sanotaan olevan likimääräinen, vuoden parin erotuksella ei ole merkitystä.

      Vuodesta 997 eaa. Jerusalemin autioitukseen. Hyödyllinen viite tämän kuninkaiden aikakauden pituudesta löytyy Hesekielin 4:1-7:ssä kuvaillusta Jerusalemin piirityksen jäljittelystä, jonka profeetta Hesekiel suoritti Jumalan määräyksestä. Hesekielin oli maattava vasemmalla kyljellään 390 päivää kantaakseen "Israelin huoneen erhettä" ja oikealla kyljellään 40 päivää kantaakseen "Juudan huoneen erhettä", ja jokaisen päivän osoitettiin vastaavan yhtä vuotta. Nuo tällä tavoin vertauskuvatut kaksi ajanjaksoa (390 vuotta ja 40 vuotta) aivan ilmeisesti vastasivat sitä, kuinka pitkään Jehova osoittaisi kärsivällisyyttä näitä kahta epäjumalia palvovaa valtakuntaa kohtaan. Juutalaiset ymmärtävät tämän profetian seuraavasti: "Pohjoisen valtakunnan syyllisyys kesti 390 vuotta ([tietolähteinä] Seder Olam [varhaisin pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan kronikka, joka on säilynyt heprean kielellä], [ja rabbit] Rasi ja Ibn Ezra). Abarbanel, jota Malbim lainaa, laskee Samarian syyllisyyden ajan siitä, kun hajaannus tapahtui Rehabeamin aikana - - Jerusalemin kukistumiseen. - - Oikea [kylki, jolla Hesekiel makasi] tarkoittaa etelää, ts. Juudan valtakuntaa, joka sijaitsi etelässä eli oikealla. - - Juudan turmelus kesti neljäkymmentä vuotta, jotka alkoivat pian Samarian kukistumisen jälkeen. Malbimin mukaan aika lasketaan Josian kolmannestatoista hallitusvuodesta - - jolloin Jeremia aloitti palveluksensa. (Jer. 1:2.)" (Soncino Books of the Bible, toim. A. Cohen, Hesekielin kommentaari, Lontoo 1950, s. 20, 21.)

      Valtakunnan jakautumisesta, vuodesta 997 eaa., Jerusalemin kukistumiseen, vuoteen 607 eaa., kului 390 vuotta. Vaikka Assyria todellakin oli valloittanut Samarian, pohjoisen valtakunnan pääkaupungin, jo 740 eaa., Hiskian kuudentena vuonna (2Ku 18:9, 10), jotkut asukkaista luultavasti pakenivat eteläiseen valtakuntaan ennen assyrialaisten etenemistä. (On hyvä panna merkille myös se, millainen tilanne vallitsi Juudassa valtakunnan jakautumisen jälkeen. Sitä kuvaillaan 2Ai 10:16, 17:ssä.) Mutta vieläkin tärkeämpää on se, että Jehova Jumala piti edelleen pakkosiirtolaisuuteen joutuneen pohjoisen valtakunnan israelilaiset mielessään ja hänen profeettojensa sanomat sisälsivät heidät vielä kauan Samarian kukistumisen jälkeen, mikä osoittaa heidän etujensa liittyneen yhä pääkaupunkiin Jerusalemiin ja sen kukistumisen vuonna 607 eaa. olleen Jehovan tuomion ilmaus paitsi Juudaa myös koko Israelin kansakuntaa vastaan (Jer 3:11-22; 11:10-12, 17; Hes 9:9, 10). Kaupungin kukistuttua koko kansakunnan (niitä harvoja lukuun ottamatta, jotka säilyttivät tosi uskon) toiveet romahtivat (Hes 37:11-14, 21, 22).

      Seuraavassa taulukossa tämä 390 vuoden ajanjakso katsotaan luotettavaksi ohjenuoraksi ajanlaskua varten. Jos kaikki Juudan kuninkaiden (Rehabeamista Sidkiaan) hallitusvuodet lasketaan yhteen, saadaan lopputulokseksi 393 vuotta. Vaikka jotkut Raamatun ajanlaskua tutkivat pyrkivät saattamaan kuninkaita koskevat tiedot sopusointuun keskenään Juudan lukuisten yhteishallituskausien ja "interregnumien" (hallitsijattomien väliaikojen) avulla, näyttää välttämättömältä ottaa huomioon vain yksi yhteishallituskausi. Joramin sanotaan (ainakin masoreettisessa tekstissä ja joissakin vanhimmissa Raamatun käsikirjoituksissa) tulleen kuninkaaksi, kun "Josafat oli Juudan kuninkaana", mikä antaa perusteita olettaa, että kyseessä oli yhteinen hallituskausi (2Ku 8:16). Näin koko ajanjakso pysyy 390 vuoden rajoissa.

      Taulukon ajanlaskua ei ole tarkoitettu ehdottomaksi, vaan se pikemminkin on yleisesitys noiden kahden valtakunnan hallituskausista. Entisajan henkeytetyt kirjoittajat kertoivat heidän itsensä ja silloisen juutalaisen kansan hyvin tuntemista tosiasioista ja luvuista, eivätkä kirjoittajien joissakin kohdissa omaksumat, erilaiset ajanlaskuun liittyvät näkökulmat muodostaneet mitään ongelmaa. Tilanne on erilainen nykyään, minkä vuoksi voimme tyytyä esittämään järjestyksen, joka järkevästi ajatellen sopii yhteen Raamatun kertomuksen kanssa.

      Vuodesta 607 eaa. pakkosiirtolaisuudesta paluuseen. Tämän ajanjakson pituuden määrittää Jumalan oma Juudaa koskeva säädös, jonka mukaan "koko tämän maan täytyy tulla hävitetyksi paikaksi, hämmästelyn kohteeksi, ja näiden kansakuntien on palveltava Babylonin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta" (Jer 25:8-11).

      Raamatun profetian mukaan tuota 70 vuoden ajanjaksoa ei voida soveltaa mihinkään muuhun aikaan kuin Juudan autioituksen (johon liittyi Jerusalemin hävitys) ja juutalaisten pakkosiirtolaisten kotimaahansa paluun väliseen aikaan. (Tämän paluun mahdollisti Kyyroksen antama säädös.) Siinä sanotaan selvästi, että Juudan maan autioituksen pituus olisi 70 vuotta. Profeetta Daniel ymmärsi profetian näin, sillä hän totesi: "Minä, Daniel, havaitsin kirjoista niiden vuosien luvun, joista Jehovan sana oli tullut profeetta Jeremialle Jerusalemin autioitusten täyttämiseksi, nimittäin seitsemänkymmentä vuotta." (Da 9:2.) 2. Aikakirjan 36:20, 21:ssä kuvaillaan ensin Nebukadnessarin suorittamaa Jerusalemin valloitusta ja sanotaan sitten: "Lisäksi hän vei miekalta säilyneet vankeina Babyloniin, ja heistä tuli hänen ja hänen poikiensa palvelijoita, kunnes Persian kuningaskunta alkoi hallita, Jeremian suun kautta puhutun Jehovan sanan täyttämiseksi, kunnes maa oli maksanut sapattinsa. Kaikki autioitettuna olonsa päivät se piti sapattia seitsemänkymmenen vuoden täyttämiseksi."

      Jerusalemin lopullinen piiritys alkoi Sidkian 9. vuonna (609 eaa.), ja kaupunki kukistui hänen 11. hallitusvuonnaan (607 eaa.), joka vastaa Nebukadnessarin 19:ttä todellista hallitusvuotta (hänen valtaistuimellenousuvuodestaan 625 eaa. laskettuna) (2Ku 25:1-8). Tuon vuoden viidennessä kuussa (abkuussa, joka vastaa heinä-elokuuta) kaupunki sytytettiin tuleen, muurit hajotettiin ja suurin osa kansasta vietiin pakkosiirtolaisuuteen. "Jotkut maan alhaisosta" saivat kuitenkin jäädä, ja he jäivät sinne Nebukadnessarin nimittämän Gedaljan murhaan saakka, jolloin he pakenivat Egyptiin ja Juuda jäi kokonaan autioksi. (2Ku 25:9-12, 22-26.) Tämä tapahtui seitsemännessä kuussa, etanimkuussa (eli tisrikuussa, joka vastaa syys-lokakuuta). Niiden 70 autioituksen vuoden laskemisen on siksi täytynyt alkaa suurin piirtein lokakuun 1. päivästä 607 eaa. ja päättyä vuonna 537 eaa. Tämän jälkimmäisen vuoden seitsemänteen kuuhun mennessä ensimmäiset takaisin kotimaahansa palaavat juutalaiset saapuivat Juudaan, 70 vuoden kuluttua maan täydellisen autioituksen alkamisesta. (2Ai 36:21-23; Esr 3:1.)

      • Jermia-Daniel-Esra

        Pitkän kirjoituksen olit laatinut. Silmääni osui kuitenkin ristiriitaista tietoa, joka vaatii lähempää tarkastelua.

        Kirjoitit näin:
        >>> Tämän ajanjakson pituuden määrittää Jumalan oma Juudaa koskeva säädös, jonka mukaan "koko tämän maan täytyy tulla hävitetyksi paikaksi, hämmästelyn kohteeksi, ja näiden kansakuntien on palveltava Babylonin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta" (Jer 25:8-11). > Raamatun profetian mukaan tuota 70 vuoden ajanjaksoa ei voida soveltaa mihinkään muuhun aikaan kuin Juudan autioituksen (johon liittyi Jerusalemin hävitys) ja juutalaisten pakkosiirtolaisten kotimaahansa paluun väliseen aikaan. > Profeetta Daniel ymmärsi profetian näin, sillä hän totesi: "Minä, Daniel, havaitsin kirjoista niiden vuosien luvun, joista Jehovan sana oli tullut profeetta Jeremialle Jerusalemin autioitusten täyttämiseksi, nimittäin seitsemänkymmentä vuotta." (Da 9:2.) > Kaikki autioitettuna olonsa päivät se piti sapattia seitsemänkymmenen vuoden täyttämiseksi."

        JA LOPUKSI KYSYMYS: MILLOIN JEREMIAN MAINITSEMA 70-vuotisjakso PITI PÄÄTTYÄ?

        2:Aik.36:20,21 vastaa näin: "Lisäksi hän vei miekalta säilyneet vankeina Babyloniin, ja heistä tuli hänen ja hänen poikiensa palvelijoita, KUNNES PERSIAN KUNINGASKUNTA ALKOI HALLITA, JEREMIAN SUUN KAUTTA PUHUTUN JEHOVAN SANAN TÄYTTYMISEKSI, kunnes maa oli maksanut sapattinsa. Kaikki autioitettuna olonsa päivät se piti sapattia seitsemänkymmenen vuoden täyttämiseksi."

        70-vuotisjakso loppui siis Raamatun mukaan "kunnes Persia alkoi hallita" elikä vuonna 539 eKr. ja se alkoi tämän perusteella 609 eKr. jolloin Assyria menetti maailmanhallitsijan johtoasemansa Babylonille. Tämä on sopusoinnussa Jeremian sanojen "näiden kansakuntien on palveltava" kanssa sekä Danielin sanojen kanssa useista "autioituksista" sekä Sakarjan kertomaista 70 vuoden mittaisista paastoista jotka ajoittuivat 587 eKr. ja 517 eKr. väliin.

        Kommentteja?

      • Oikolukija

        >>Vuodesta 607 eaa. pakkosiirtolaisuudesta paluuseen. Tämän ajanjakson pituuden määrittää Jumalan oma Juudaa koskeva säädös, jonka mukaan "koko tämän maan täytyy tulla hävitetyksi paikaksi, hämmästelyn kohteeksi, ja näiden kansakuntien on palveltava Babylonin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta" (Jer 25:8-11).>Raamatun profetian mukaan tuota 70 vuoden ajanjaksoa ei voida soveltaa mihinkään muuhun aikaan kuin Juudan autioituksen (johon liittyi Jerusalemin hävitys)>2. Aikakirjan 36:20, 21:ssä kuvaillaan ensin Nebukadnessarin suorittamaa Jerusalemin valloitusta ja sanotaan sitten: "Lisäksi hän vei miekalta säilyneet vankeina Babyloniin, ja heistä tuli hänen ja hänen poikiensa palvelijoita, kunnes Persian kuningaskunta alkoi hallita, Jeremian suun kautta puhutun Jehovan sanan täyttämiseksi,

      • Alk. Sit. Or.

        Ei-JT:t erehtyvät jälleen Raamatun tulkinnassa.

        1) Jer 25:11
        Jer 25:11:n "kansakunnat" tarkoittavat vain Israelin ja Juudan valtakuntia eivät muita. Kohdan tekstiyhteys puhuu vain Juudan tuomiosta.

        Kuten nimimerkki "Paradise" sanoi monet israelilaiset pakenivat Israelin pohjoisesta valtakunnasta eteläiseen Juudan valtakuntaan, kun Israel kukistui Assyrian edessä 740 eKr, ja useat heidän jälkeläisensä elelivät Juudassa ja Jerusaelmissa silloin, kun Babylonia hävitti ne 607 eKr. Juudaan ja Israeliin siis viitataan erillisinä kansoina tai kansakuntina Jer 25:11:ssä.

        Lähde: JT:ien kirja "Paratiisi ennallistetaan ihmiskunnalle" (1974, s 129, § 20).

        2) Sak 1:12, 7:5
        Kun heprealaiset pakkosiirtolaiset palasivat Juudaan 537 eKr, he rupesivat pian jälleen unohtamaan Jehovan palvontaa ja temppelin rakentamisen ja keskittyivät omiin rakennelimiinsa ja omaan hyvinvointiinsa. Jehovan palvonnan etusija unohtui.

        Enkeli viittasi TAAKSEPÄIN noihin 70 vuoteen, miten Jehova oli ollut vihainen kansalleen ja kysyi, uudistettaisiinko Jehovan viha kansaansa kohtaan jälleen sen Jehovan palvontaa koskevan laiminlyönnin vuoksi. Siksi enkeli kysyi, kuinka kauan kestäisi vielä ennen kuin Jehova armahtaisi Jerusalemia ja Juudan muita kaupunkeja, ja profeetta Sakarjakin halusi tietää sen.

        Lisäksi on huomatava, että v 607 eKr alkaneet pakanain ajat (Luuk 21:24 KR 1938) eli kansojen määräajat, 2520 vuotta, jatkuivat yhä Sakarjan aikaan ja päättyisivät vasta 1914 jKr, ja nuo 70 vuotta olivat niistä osa.

        Mutta tuohon Sakarjan aikaan enkelitiedustelijat ilmoittivat kuitenkin (Sak 1:10, 11), eli 519 eKr, että Juuda ja Jerusalem olivat suhteellisen häiriöttömässä tilassa, siis tähän Sakarjan 1. näyn aikaan.

        (Lähde: Sama JT:ien "Paratiisi ennallistetaan", s 125-132)

        3) Dan 9:2
        Vaikka tässä mainitaan sana "autioitukset" monikossa, tekstiyhteys puhuu vain yhden kerran 70 vuodesta, eikä useammista autioituksista. Raamtussa ei ole mitään todisteita Jerusalemin ja Juudan useammmista autioituksista.

        Ks. m. JT:ien OPAS 1, s 95, 1105.

        4) Ajanlasku:
        Vaikka JT:ien tarkoin tutkiman Raamatun aikataulun tulkinta voi erehtyä 2-3 vuodella, tämä ei koska kansain määräaikoja (607-1914), vaan vaikuttaa vain 6000 vuoden päättymisvuoteen, oliko se 1975 vai - pari vuotta sinne tänne.

        Ei-JT:ien tarkoituksena on aikataulujutuillaan osoittaa, että JT:ien ajanlasku on vuosien 607 ja 1914 suhteen epäperäinen ja vailla Raamatun tukea. Tästä johtuu heidän kova intosa. He haluavat todistaa JT:ien olevan väärässä. Raamatun aikataulu ei heitä sinänsä kiinnosta. On siinäkin vaikutin! Omatuntoko kolkuttaa?

        Ilmeisesti tarkoituksena on ei-JT:illä osoittaa myös, ettemme olisi vielä lopun ajassa. Tässä he rehtyvät, mutta se on jo toinen juttu.

        ASO

      • Sivusta seuraaja
        Alk. Sit. Or. kirjoitti:

        Meillä on sikäli hyvä tilanne, että voimme tarkistaa historiasta mitä on tapahtunut ja verrata niitä Raamatun tietoihin.

        A-kohdan perustelu siitä, että "nämä kansat" tarkoittaisivat vain Juudaa ja sen alueelle paenneita israelilaisia tai joitakin heidän jälkeläisiään ei ole mielestäni hyvin perusteltu. Varsinkin kun tiedämme historiasta, että myös muut kansat joutuivat Babylonian alaisiksi palvelemaan Babylonian kuningasta. Sitähän se ns. maailmanherruus tarkoitti.

        http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/02_israel.html

        B-kohdasta sanoisin, että ensinnäkin Sakarjan kirjassa kerrottu 70-vuotisjakso ei tarkoita pakkosiirtolaisuuden aikaa vaan sitä paaston aikaa, joka alkoi Jerusalemin lopullisesta hävityksestä ja Gedaljan murhasta. Onkohan nämä kaksi erilaista jaksoa Jehovantodistajille selvät?

        Jokatapauksessa Sakarjan kirjassa kerrottu 70-vuotinen paastojakso päättyi Sakarjan oman kertomuksen mukaan Dareios I:n (Persian kuningas 521 eaa - 485 eaa.) hallituskauden alkupuolella, ja Sakarja kertoo jopa tarkan vuoden jolloin tuo paastoaika vielä oli jatkunut. Sakarja ei siis suinkaan puhunut Jeremian mainitsemasta 70-vuotisesta kansojen palvelusjaksosta joka taas päättyi 2.Aikakirjan mukaan Persian valtakunnan astuessa maailmanherruuteen, kuten täällä on jo osoitettukin.

        Haluaisin kysyä herra Alk. Sit. Or:lta: Onko tämä aihe Jehovantodistajien kannalta ratkaisevan merkityksellinen? Vai onko se entisten jäsenienne liiottelua?

      • Olkinukke

        No huhhuh mikä jehova! Mikäs oikeus sinulla on mennä tekemään ylsistyksiä?

        Jospa lopettaisit nuo yleistyket.

        Ja lopuksi ilmaisvinkki: hakeudu koulutukseen!

      • Al. Sit. Or.
        Sivusta seuraaja kirjoitti:

        JT:ien raamatullinen ajanlasku perustuu kahteen kiinteään ajankohtaan, jotka kaikki auktoriteetit hyväksyvät: Babylonin valloitukseen 539 eaa ja keisari Tiberiuksen valtaistuimelle tuloon 14 jKr. Näiden perusteella on eteen ja taaksepäin raamatullisia vuosia laskettu jo toistasataa vuotta.

        Jos muut tulevat eri tulokseen, se ei JT:ia hetkauta. Muut saavat tulla mihin tulokseen hyvänsä ja kuvitella olevansa oikeassa.

        JT:t eivät ole erehtyneet lopun ajasta, joka alkoi 1914 jKr. Me olemme nyt todella lopun ajassa. He ovat erehtyneet vain lopun ajan lopun tekemisessä turhan aikaiseksi. Tämä ei tee lopun ajan loppumista joskus vääräksi.

        ASO

      • Als. Sit. Or.
        Olkinukke kirjoitti:

        No huhhuh mikä jehova! Mikäs oikeus sinulla on mennä tekemään ylsistyksiä?

        Jospa lopettaisit nuo yleistyket.

        Ja lopuksi ilmaisvinkki: hakeudu koulutukseen!

        Tuo esitykseni pätee varsinkin JT:iden vastustajiin.

        Tiedän kyllä, että tehdään myös teologista tutkimusta, mutta se perustuu teologien raamatunkritiikkiin. Teologit eivät usko Raamatun olevan oikeassa. Mikään muu ammattikunta ei suhtaudu noin oppikirjaansa.

        JT.t uskovat Raamatun olevan oikeassa. Jos Raamattu ja maallinen tieto asetetaan vastakkain, JT:t valitsevat aina Raamatun, mutta teologit ihmistiedon. Teologit eivät kunnoita Raamattua totuudellisena kirjana vaan ihmisten tekemänä kirjana, jossa on Jumalan sanaa. JT:ien mielestä koko Raamattu on Jumalan sanaa. Siinä ero.

        ASO

      • Corre
        Al. Sit. Or. kirjoitti:

        JT:ien raamatullinen ajanlasku perustuu kahteen kiinteään ajankohtaan, jotka kaikki auktoriteetit hyväksyvät: Babylonin valloitukseen 539 eaa ja keisari Tiberiuksen valtaistuimelle tuloon 14 jKr. Näiden perusteella on eteen ja taaksepäin raamatullisia vuosia laskettu jo toistasataa vuotta.

        Jos muut tulevat eri tulokseen, se ei JT:ia hetkauta. Muut saavat tulla mihin tulokseen hyvänsä ja kuvitella olevansa oikeassa.

        JT:t eivät ole erehtyneet lopun ajasta, joka alkoi 1914 jKr. Me olemme nyt todella lopun ajassa. He ovat erehtyneet vain lopun ajan lopun tekemisessä turhan aikaiseksi. Tämä ei tee lopun ajan loppumista joskus vääräksi.

        ASO

        Korjataanpas taas vähän. Jehovat myöntävät että Babylon kukistui 539 eKr mutta käyttävät törkeää väkivaltaa muuttamalla sanojen merkityksiä tulkitessaan Raamattua, jotta se sopisi paremmin Vartiotorniseuran jatkuvasti muuttuviin oppeihin.

        Tiesitkö muuten Aso, että TOTUUS tarkoittaa sitä mikä on varmasti totta, eikä sitä mikä milläkin hetkellä sattuu miellyttämään tahi muuten vaan tuntuu kivalta. ;-)

      • Rasvattu_jämä
        Al. Sit. Or. kirjoitti:

        JT:ien raamatullinen ajanlasku perustuu kahteen kiinteään ajankohtaan, jotka kaikki auktoriteetit hyväksyvät: Babylonin valloitukseen 539 eaa ja keisari Tiberiuksen valtaistuimelle tuloon 14 jKr. Näiden perusteella on eteen ja taaksepäin raamatullisia vuosia laskettu jo toistasataa vuotta.

        Jos muut tulevat eri tulokseen, se ei JT:ia hetkauta. Muut saavat tulla mihin tulokseen hyvänsä ja kuvitella olevansa oikeassa.

        JT:t eivät ole erehtyneet lopun ajasta, joka alkoi 1914 jKr. Me olemme nyt todella lopun ajassa. He ovat erehtyneet vain lopun ajan lopun tekemisessä turhan aikaiseksi. Tämä ei tee lopun ajan loppumista joskus vääräksi.

        ASO

        Oppikysymysten merkityksellisyys on riippuvainen tilanteesta. Jos ollaan opettamassa, niin ne ovat mitä merkityksellisimpiä. Jos taas oppikysymyksiä puolustellaan, niin merkitys vähenee puolustelun pitkittyessä.

        >>JT:t eivät ole erehtyneet lopun ajasta,....He ovat erehtyneet vain lopun ajan lopun tekemisessä turhan aikaiseksi.

        Juu, pääsi vanha päättymään ja sitten olikin seesteinen kausi vuoteen 1922 ilman lopun aikaa. Tuolloin aloitettiin uuusi lopun aika ja takapäivättiin sen alku vuodelle 1914. Tästä huolimatta edelleen esitetään, että näkemystä oli saarnattu jo ennen vuotta 1914.

        Huomionarvoista on, että tuossa välissä (1914-1922) Jehova, Jeesuksen välityksellä valitsi kuolleen Russelin edustajakseen. Ehkä juuri tästä syystä koko valinta jäi Vartiotorniseurassa havaitsematta. Russell jatkoi puuhaansa vuoteen 1927.

        >> Tämä ei tee lopun ajan loppumista joskus vääräksi.

        Ei tietenkään, aina voi aloittaa kolmannen, neljännen ja ties kuinka monennen uuden lopun ajan, etenkin kun on kokemusta oppimuutoksista.

      • sofisti1
        Rasvattu_jämä kirjoitti:

        11 Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.

        - Lainaus: 1. Korinttilaisille 10:11 (UM)

      • Alk. Sit. Or.
        Als. Sit. Or. kirjoitti:

        Tuo esitykseni pätee varsinkin JT:iden vastustajiin.

        Tiedän kyllä, että tehdään myös teologista tutkimusta, mutta se perustuu teologien raamatunkritiikkiin. Teologit eivät usko Raamatun olevan oikeassa. Mikään muu ammattikunta ei suhtaudu noin oppikirjaansa.

        JT.t uskovat Raamatun olevan oikeassa. Jos Raamattu ja maallinen tieto asetetaan vastakkain, JT:t valitsevat aina Raamatun, mutta teologit ihmistiedon. Teologit eivät kunnoita Raamattua totuudellisena kirjana vaan ihmisten tekemänä kirjana, jossa on Jumalan sanaa. JT:ien mielestä koko Raamattu on Jumalan sanaa. Siinä ero.

        ASO

        Joillakin JT:illä on paljon maallista koulutusta joillakin vähän joillakin siltä väliltä. Koulutuksen määrän valitsevat nykyään perhe, jossa on opiskelija, ja siinä myös opiskelija itse.

        Kaikille JT:ille annetaan kuitenkin samaa hyvin korkeatasoista kokouksissa ja julkaisuissa annettavaa raamatullis-hengellistä teokraattista koulutusta. JT:t luottavat siihen.

        Niinpä kun teologit luottavat tietelliseen raamattututkimuksseen jopa enemmän kuin Raamattuun, JT:t luottavat erehtymättömään Raamattuun enemmän kuin tieteelliseen raamattututkimukseen.

        Mutta silti JT:te käyttävät hyväkseen tutkimuksen viime sanaa sikäli kuin se tukee Raamatun kantaa, mutta eivät harrasta raamatunkritiikkiä. Sen sijaan kylläkin tekstikritiikkiä eli sen selvittämistä, millainen tekstin lukutapa on todennäköisesti lähinnä Raamatun alkuperäistekstiä.

        Niinpä useimmat nykyteologit eivät enää usko luomiskertomukseen, vedenpaisumukseen eivätkä Danielin kirjaan; JT:t uskovat näihin kaikkiin ja myös noihin 70 kirjaimelliseen Jerusalemin ja Juudan autionaolon vuosiin muttamatta niitä joiksikin paastovuosiksi.

        Kun teologit ovat hyväksyneet naiset seurakunnan opettajiksi ja homot ja lesbot seurakunnan jäseniksi, JT:illä edelleen miehet opettavat seurakunnissa eikä homoja ja lesboja hyväksytä seurakuntaan tai heidät erotetaan siitä, elleivät he muuta tapojaan.

        Tässä joitakin teologisen koulutuksen ja JT:ien teokraattisen koulutuksen eroja.

        No varmaan luottavat, mutta tuosta korkeatasoisuudesta en ole kanssasi samaa mieltä. Millä ihmeen perusteella epävarmoja 'totuuksia' voi pitää korkeatasoisina? ;-)

        Kuka on muuttanut? Luepa Aso tarkaan tämä seuraava:
        Sakarjan kirja kertoo että juutalaiset viettivät paastoa Jerusalemin tuhon ja Gedaljan salamurhan muistoksi. Sakarja kertoi, että tuota paastoa oli vietetty 70 vuotta Dareios I:n neljäntenä hallitusvuotena v. 517 eKr. Siitä pääsemmekin paaston alkuajankohtaan vuoteen 587 eKr.

        Vääristeletkö Aso tahallasi toisten kirjoituksia vai onko sinulla vaikeuksia luetun ymmäertämisessä? Vai ottaako muuten vain noin koville tuo väärässäoleminen? ;-)

      • Rasvattu_jämä
        sofisti1 kirjoitti:

        11 Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.

        - Lainaus: 1. Korinttilaisille 10:11 (UM)

        Useita loppuja oli tuon mukaan jo Paavalin aikaan. Ei siis lainkaan ihme, että niitä on ollut useita kuluneina vuosituhansina ja tulee edelleen olemaan useita.

        Tällä hetkellä jt-teholevityksessä olevan läpyskän tiimalasi on kuvaava. Uusi loppu saadaan vähin ponnistuksin aikaan tiimalasia kääntämällä.

        Joku taika siinä on, että telos ei käänny monikoksi Vartiotorniseuran tutuimmassa jakeessa Matt. 24:14 "tote telos heko" heko.

      • Veli Uskollinen
        Alk. Sit. Or. kirjoitti:

        Joillakin JT:illä on paljon maallista koulutusta joillakin vähän joillakin siltä väliltä. Koulutuksen määrän valitsevat nykyään perhe, jossa on opiskelija, ja siinä myös opiskelija itse.

        Kaikille JT:ille annetaan kuitenkin samaa hyvin korkeatasoista kokouksissa ja julkaisuissa annettavaa raamatullis-hengellistä teokraattista koulutusta. JT:t luottavat siihen.

        Niinpä kun teologit luottavat tietelliseen raamattututkimuksseen jopa enemmän kuin Raamattuun, JT:t luottavat erehtymättömään Raamattuun enemmän kuin tieteelliseen raamattututkimukseen.

        Mutta silti JT:te käyttävät hyväkseen tutkimuksen viime sanaa sikäli kuin se tukee Raamatun kantaa, mutta eivät harrasta raamatunkritiikkiä. Sen sijaan kylläkin tekstikritiikkiä eli sen selvittämistä, millainen tekstin lukutapa on todennäköisesti lähinnä Raamatun alkuperäistekstiä.

        Niinpä useimmat nykyteologit eivät enää usko luomiskertomukseen, vedenpaisumukseen eivätkä Danielin kirjaan; JT:t uskovat näihin kaikkiin ja myös noihin 70 kirjaimelliseen Jerusalemin ja Juudan autionaolon vuosiin muttamatta niitä joiksikin paastovuosiksi.

        Kun teologit ovat hyväksyneet naiset seurakunnan opettajiksi ja homot ja lesbot seurakunnan jäseniksi, JT:illä edelleen miehet opettavat seurakunnissa eikä homoja ja lesboja hyväksytä seurakuntaan tai heidät erotetaan siitä, elleivät he muuta tapojaan.

        Tässä joitakin teologisen koulutuksen ja JT:ien teokraattisen koulutuksen eroja.

        ASO

        Täällä on hyökätty selvästi uskollisen ja ymmärtäväisen orjaluokan antamaa opetusta vastaan vaikka sen antama opastus on ollut kaikkina aikoina Jehovan kansalle "ruokaa ajallaan". Ajatelkaapa vaikka tätä esimerkkiä Jehovan todistajien korketasoisesta opetuksesta:

        Sukupolvioppi on pitänyt toivoa ja kiireellisyydentuntua yllä melkein vuosisadan ajan Jehovan kansan keskuudessa, niin että mitäs te luopionperkeleet siihen sanotte? Taisi mennä jauhot suuhun vai? Hähähähää :-))

      • Ohdake

        >>Kun teologit ovat hyväksyneet naiset seurakunnan opettajiksi ja homot ja lesbot seurakunnan jäseniksi, JT:illä edelleen miehet opettavat seurakunnissa eikä homoja ja lesboja hyväksytä seurakuntaan tai heidät erotetaan siitä, elleivät he muuta tapojaan.>>

        Tähän kirjoitukseesi huomauttaisin seuraavaa:

        a) Myös TE hyväksytte naiset opettamaan seurakunnassanne. Jos et tätä ole vielä ymmärtänyt, niin olisiko pikku hiljaa aika ymmärtää tämä totuus.

        b) Myös TE hyväksytte lesbot ja homot seurakuntienne jäseniksi. Kyseisten taipumusten julkituominen perustuu vain yksilön omaan haluun ja moni jättää varmasti asian kertomatta ja vaikenee.

        Voit tietysti väittää, että oppinne pystyy kontrolloimaan kaikkien ajatuksia, niin ettei kukaan edes ajatuksissaan lankea haureuteen, MUTTA en usko että tällainen olisi mahdollista missään seurakunnassa.
        Täysin puhdasta seurakuntaa EI VOI OLLA, niin kauan kuin jäseninä on syntisiä ihmisiä.

        Vai voitko todellakin "vilpittömällä sydämellä" vakuuttaa, ettei ainutkaan teikäläinen lesbo taikka homo missään tilanteessa ajattele ainuttakaan syntistä ajatusta mielessään?

        Eikö itse Jeesus todennut, että ajateltu synti on YHTÄ tuomittava kuin tehty synti?

      • Ohdake
        Ohdake kirjoitti:

        Eikö totta, että naiset opettavat miehiä seurakunnissanne?

        Eivät naisenne vaikene, eiväthän?

      • LauluVeikko

        Etpä ole kertonut miten naiset opettavat. Tai yhtään esimerkkiä sellaisesta homosta/lesbosta, joka olisi saanut jäädä seurakuntaan muuttamatta elämäntapaansa asian tultua ilmi.

        Jos muuten viittaat siihen, että sisaret esittävät tehtäviä teokraattisessa palveluskoulussa, he ovat siellä kyllä saamassa opetusta eikä antamassa.

        Toisaalta sisaret opettavat niin miehiä kuin naisia sananpalveluksessa, johon heitä koulutetaan mm. juuri teokraattisessa koulussa. Niinhän Jeesus käski seuraajiensa tehdä.

      • Corre
        Alk. Sit. Or. kirjoitti:

        Ei-JT:t erehtyvät jälleen Raamatun tulkinnassa.

        1) Jer 25:11
        Jer 25:11:n "kansakunnat" tarkoittavat vain Israelin ja Juudan valtakuntia eivät muita. Kohdan tekstiyhteys puhuu vain Juudan tuomiosta.

        Kuten nimimerkki "Paradise" sanoi monet israelilaiset pakenivat Israelin pohjoisesta valtakunnasta eteläiseen Juudan valtakuntaan, kun Israel kukistui Assyrian edessä 740 eKr, ja useat heidän jälkeläisensä elelivät Juudassa ja Jerusaelmissa silloin, kun Babylonia hävitti ne 607 eKr. Juudaan ja Israeliin siis viitataan erillisinä kansoina tai kansakuntina Jer 25:11:ssä.

        Lähde: JT:ien kirja "Paratiisi ennallistetaan ihmiskunnalle" (1974, s 129, § 20).

        2) Sak 1:12, 7:5
        Kun heprealaiset pakkosiirtolaiset palasivat Juudaan 537 eKr, he rupesivat pian jälleen unohtamaan Jehovan palvontaa ja temppelin rakentamisen ja keskittyivät omiin rakennelimiinsa ja omaan hyvinvointiinsa. Jehovan palvonnan etusija unohtui.

        Enkeli viittasi TAAKSEPÄIN noihin 70 vuoteen, miten Jehova oli ollut vihainen kansalleen ja kysyi, uudistettaisiinko Jehovan viha kansaansa kohtaan jälleen sen Jehovan palvontaa koskevan laiminlyönnin vuoksi. Siksi enkeli kysyi, kuinka kauan kestäisi vielä ennen kuin Jehova armahtaisi Jerusalemia ja Juudan muita kaupunkeja, ja profeetta Sakarjakin halusi tietää sen.

        Lisäksi on huomatava, että v 607 eKr alkaneet pakanain ajat (Luuk 21:24 KR 1938) eli kansojen määräajat, 2520 vuotta, jatkuivat yhä Sakarjan aikaan ja päättyisivät vasta 1914 jKr, ja nuo 70 vuotta olivat niistä osa.

        Mutta tuohon Sakarjan aikaan enkelitiedustelijat ilmoittivat kuitenkin (Sak 1:10, 11), eli 519 eKr, että Juuda ja Jerusalem olivat suhteellisen häiriöttömässä tilassa, siis tähän Sakarjan 1. näyn aikaan.

        (Lähde: Sama JT:ien "Paratiisi ennallistetaan", s 125-132)

        3) Dan 9:2
        Vaikka tässä mainitaan sana "autioitukset" monikossa, tekstiyhteys puhuu vain yhden kerran 70 vuodesta, eikä useammista autioituksista. Raamtussa ei ole mitään todisteita Jerusalemin ja Juudan useammmista autioituksista.

        Ks. m. JT:ien OPAS 1, s 95, 1105.

        4) Ajanlasku:
        Vaikka JT:ien tarkoin tutkiman Raamatun aikataulun tulkinta voi erehtyä 2-3 vuodella, tämä ei koska kansain määräaikoja (607-1914), vaan vaikuttaa vain 6000 vuoden päättymisvuoteen, oliko se 1975 vai - pari vuotta sinne tänne.

        Ei-JT:ien tarkoituksena on aikataulujutuillaan osoittaa, että JT:ien ajanlasku on vuosien 607 ja 1914 suhteen epäperäinen ja vailla Raamatun tukea. Tästä johtuu heidän kova intosa. He haluavat todistaa JT:ien olevan väärässä. Raamatun aikataulu ei heitä sinänsä kiinnosta. On siinäkin vaikutin! Omatuntoko kolkuttaa?

        Ilmeisesti tarkoituksena on ei-JT:illä osoittaa myös, ettemme olisi vielä lopun ajassa. Tässä he rehtyvät, mutta se on jo toinen juttu.

        ASO

        Olen aikaisemminkin sanonut, että jehovat lukevat kuin piru Raamattua. Kun Raamattu kertoo selväsanaisesti jonkin asian, niin sepä ei jehoville kelpaakaan, vaan jehovat sanovat että "joo mutta se ei tarkoita sitä" ja sitten he antavat asialle jokin muun selityksen kuin sen mitä tekstissä sanotaan. Mitään sen kummempia perusteluita he eivät tarvitse, vaan riittää kun vasaramaisesti sanotaan että "se vaan on näin ja tekstiyhteyskin sen kertoo" vaikka kertoitikaan, ja vaikka tekstiyhteys kertoisi todellisuudessa ihan jotain muuta. Voidaan ottaa esimerkiksi vaikkapa ASO:n kommentti tuosta Jer 25:11:sta:

        Historiasta tiedetään että Babylonin alisti muutkin kansat alaisuuteensa. Kyseessä ei ollut palkästään Juuda ja siellä olleet ssirtolaiset tahi pakolaiset. Sana "kansat" viittaa useisiin kansoihin, ja siihen pitää jehovienkin tyytyä.

        Toinen aihealue oli Sak 1:12, 7:5

        Kun ei viitannut taaksepäin. Teksti kertoo että paasto oli jatkunut tuohohn aikaan asti.

        Kolmas kohta Dan 9:2

        Autiotukset olivat niitä tapahtumia jolloin Babylon hyökkäsi Jerusalemia vastaan ja vei kansaa pakkosiirtolaisuuteen. Eräs näistä autioituksista oli ensimmäinen laajamittainen pakkosiirto joka tapahtui 11 vuotta ennen Sidkian hallinnon lopussa tapahtunutta Jerusalemin hävitystä. Kaikki nuo autioitukset mahtuivat Babylonin 70 vuotta kestäneen johtoaseman sisään.

        -Corrector-

      • Filippos
        Als. Sit. Or. kirjoitti:

        Tuo esitykseni pätee varsinkin JT:iden vastustajiin.

        Tiedän kyllä, että tehdään myös teologista tutkimusta, mutta se perustuu teologien raamatunkritiikkiin. Teologit eivät usko Raamatun olevan oikeassa. Mikään muu ammattikunta ei suhtaudu noin oppikirjaansa.

        JT.t uskovat Raamatun olevan oikeassa. Jos Raamattu ja maallinen tieto asetetaan vastakkain, JT:t valitsevat aina Raamatun, mutta teologit ihmistiedon. Teologit eivät kunnoita Raamattua totuudellisena kirjana vaan ihmisten tekemänä kirjana, jossa on Jumalan sanaa. JT:ien mielestä koko Raamattu on Jumalan sanaa. Siinä ero.

        ASO

        Ja juuri tuo ero tekee jt-opista niin onnettoman kestämättömän luonnon totuuksien valossa...

        Surullista on se vain...

      • Filippos
        Alk. Sit. Or. kirjoitti:

        Joillakin JT:illä on paljon maallista koulutusta joillakin vähän joillakin siltä väliltä. Koulutuksen määrän valitsevat nykyään perhe, jossa on opiskelija, ja siinä myös opiskelija itse.

        Kaikille JT:ille annetaan kuitenkin samaa hyvin korkeatasoista kokouksissa ja julkaisuissa annettavaa raamatullis-hengellistä teokraattista koulutusta. JT:t luottavat siihen.

        Niinpä kun teologit luottavat tietelliseen raamattututkimuksseen jopa enemmän kuin Raamattuun, JT:t luottavat erehtymättömään Raamattuun enemmän kuin tieteelliseen raamattututkimukseen.

        Mutta silti JT:te käyttävät hyväkseen tutkimuksen viime sanaa sikäli kuin se tukee Raamatun kantaa, mutta eivät harrasta raamatunkritiikkiä. Sen sijaan kylläkin tekstikritiikkiä eli sen selvittämistä, millainen tekstin lukutapa on todennäköisesti lähinnä Raamatun alkuperäistekstiä.

        Niinpä useimmat nykyteologit eivät enää usko luomiskertomukseen, vedenpaisumukseen eivätkä Danielin kirjaan; JT:t uskovat näihin kaikkiin ja myös noihin 70 kirjaimelliseen Jerusalemin ja Juudan autionaolon vuosiin muttamatta niitä joiksikin paastovuosiksi.

        Kun teologit ovat hyväksyneet naiset seurakunnan opettajiksi ja homot ja lesbot seurakunnan jäseniksi, JT:illä edelleen miehet opettavat seurakunnissa eikä homoja ja lesboja hyväksytä seurakuntaan tai heidät erotetaan siitä, elleivät he muuta tapojaan.

        Tässä joitakin teologisen koulutuksen ja JT:ien teokraattisen koulutuksen eroja.

        ASO

        "Kaikille JT:ille annetaan kuitenkin samaa hyvin korkeatasoista kokouksissa ja julkaisuissa annettavaa raamatullis-hengellistä teokraattista koulutusta. JT:t luottavat siihen."

        Koulutusta tuo ei ole nähnytkään, vaan sen oikeampi nimi on "aivopesu".
        Tavataanpa vielä että hidasälyisemmätkin todistajat ymmärtävät: "A - I - V - O - P - E - S - U"
        Käytännössä se tarkoittaa, että kun tarpeeksi monesti hoetaan samoja höpötyksiä, niin järkevämpikin alkaa siihen ehkä uskomaan...
        ...mutta mitä vähemmän henkisesti voimavaroja, sitä helpompaa on saada toivotunlaisia tuloksia. Tämä selittänee jehovalaisten suuremmat määrät vähemmän koulutetuissa ihmisryhmissä.

      • Filippos
        Veli Uskollinen kirjoitti:

        Täällä on hyökätty selvästi uskollisen ja ymmärtäväisen orjaluokan antamaa opetusta vastaan vaikka sen antama opastus on ollut kaikkina aikoina Jehovan kansalle "ruokaa ajallaan". Ajatelkaapa vaikka tätä esimerkkiä Jehovan todistajien korketasoisesta opetuksesta:

        Sukupolvioppi on pitänyt toivoa ja kiireellisyydentuntua yllä melkein vuosisadan ajan Jehovan kansan keskuudessa, niin että mitäs te luopionperkeleet siihen sanotte? Taisi mennä jauhot suuhun vai? Hähähähää :-))

        Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa: eli mitäs vippaskonsteja keksiikään hallintoelimesi seuraavaksi sadaksi vuodeksi pitämään jäsenmäärää samoilla tasoilla...?

        ...ja sitten seuraavaksi... ...ja seuraavaksi....

    • geza

      jehovan todistajat osaavat perustella vuosillukunsa hyvin ovella ja kokouksissa mutta sitten kun on joku ihminen joka myös tietää vuosiluvuista ja raamatusta niin tulos on tämä: pohjaton suo mistä jt: poloiset eivät pääse nousemaan voittajina pinnalle.

      tämän suon muodostaa vuosi luku 607.

      sinä se corrector et iskuja säästele jt: pojat eivät saa rauhaa asemissaan johon ovat kaivautuneet ja jumittuneet (tulee mieleen asemasota ) kun pommitat tällä tuhoisalla käsitteellä ja opilla 607. tuhoisa kaiken tietävälle vt:seuralle joka ei osoita missään asiassa nöyryyttä kaikkeen löytyy vastaus se on varma. epätietoisuudessa ei tarvi elää kun joka asialle on vastaus. se on turvallista suojattua elämää.harmi on vain se kun uteliaat nuoret tulevat nettiin ja löytävät totuuden niin joukko pako alkaa. nuorten joukko pako on jo alkanut. vt: seuran ikä rakenne on tämä: vauvoja, lapsia, aikuisia, vanhuksia vauvat eivät pääse hakemaan tietoa. eivät lapset. vanhukset liian vanhoja. aikuiset eivät saa käydä luopiopalstoilla tai ainakaan myönnä käyvänsä.

      • Corre

        Jep, harhaoppisia jehovia saa ja pitää kurittaa, koska he eivät pysy Kristuksen opissa, vaan korvaavat sen brooklynin-evankeliumilla. Jehovat eivät mene valtakuntaan ja estävät toisiakin menemästä.

        Hienoa! On aina ilahaduttavaa kuulla rohkaisun sanoja ;-)

        -Corrector-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7896
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      448
      2170
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      2082
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1658
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1221
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1197
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1067
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      828
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      712
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      710
    Aihe