Terveysasemalta

"Vantaalainen kaupunginvaltuutettu Juha Simonen (ps) ihmettelee Vantaan terveysasemien hoitokäytäntöjä.

Rutiinitarkastuksen yhteydessä Simosen käteen lyötiin hengellisen Healing room -rukousklinikan mainoslehtinen viime perjantaina.

"Työntekijä sanoi, että täältä voi saada apua. Hänkin oli sitä kuulemma saanut."

Simosella on sekä diabetes että keliakia, jotka molemmat ovat seurannan mukaan hyvällä hoidolla. Hän ei kokenut tarvitsevansa muunlaista tukea.

Simonen tiedusteli valtuustoinfossa torstaina Vantaan terveyspalveluiden johtaja Timo Aronkydöltä, millaiseen tietoon perustuvaa hoitoa kuntalaisille oikein annetaan.

"Onko tämä normaalia ja hyväksyttävää toimintaa?" Simonen kysyi.

Aronkytö vakuutti, että Vantaalla hoito perustuu suomalaisen terveydenhuollon hyvään käytäntöön.

"Kaupunki noudattaa sääntöjä. Ei, tämä ei ollut normaalia eikä hyväksyttävää toimintaa", Aronkytö sanoo.

Aronkytö aikoo selvittää asiaa.

Vantaalla on ollut yksi vastaavanlainen lehtistenjakotapaus aiemmin. Silloin kyseisen työntekijän työsuhde purettiin, tosin muista syistä.

Aronkytö korostaa, että suomalaisilla terveysasemilla yksittäinen työntekijä ei voi kauaa harrastaa omaehtoista toimintaa."


http://www.metro.fi/uutiset/a1387807040662
579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kappas. Yksi harvoja Persumielipiteitä, joista voi olla tismalleen samaa mieltä.

Äänestä
  • Tuollainen on jo kai lainkin vastaista, työntekijä ei voi tyrkyttää omiin uskomuksiin perustuvia näkemyksiä potilaille. Ainakin se on hoitajan tai lääkärin ammattietiikan vastaista. Uskoville vain sen ymmärtäminen on joskus näköjään kovin vaikeaa...

    Aika ajoin näitä tulee aina ilmi.

    Äänestä

"Simosella on sekä diabetes että keliakia, jotka molemmat ovat seurannan mukaan hyvällä hoidolla. Hän ei kokenut tarvitsevansa muunlaista tukea."

Ehkä tuo rukousapu oli tarkoitettu herran perussuomalaisuuteen. Mutta edes jumala ei taida saada kuolleita aivosoluja heräämään henkiin. Vai olisiko kyseessä ollut eheytyshoito?

Äänestä

Taas yksi osoitus siitä, että uskovaiset eivät halua ymmärtää uskonnonvapautta eivätkö noudattaa sen periaatteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rukousklinikalle? kirjoitti:

"Vantaalainen kaupunginvaltuutettu Juha Simonen (ps) ihmettelee Vantaan terveysasemien hoitokäytäntöjä.

Rutiinitarkastuksen yhteydessä Simosen käteen lyötiin hengellisen Healing room -rukousklinikan mainoslehtinen viime perjantaina.

"Työntekijä sanoi, että täältä voi saada apua. Hänkin oli sitä kuulemma saanut."

Simosella on sekä diabetes että keliakia, jotka molemmat ovat seurannan mukaan hyvällä hoidolla. Hän ei kokenut tarvitsevansa muunlaista tukea.

Simonen tiedusteli valtuustoinfossa torstaina Vantaan terveyspalveluiden johtaja Timo Aronkydöltä, millaiseen tietoon perustuvaa hoitoa kuntalaisille oikein annetaan.

"Onko tämä normaalia ja hyväksyttävää toimintaa?" Simonen kysyi.

Aronkytö vakuutti, että Vantaalla hoito perustuu suomalaisen terveydenhuollon hyvään käytäntöön.

"Kaupunki noudattaa sääntöjä. Ei, tämä ei ollut normaalia eikä hyväksyttävää toimintaa", Aronkytö sanoo.

Aronkytö aikoo selvittää asiaa.

Vantaalla on ollut yksi vastaavanlainen lehtistenjakotapaus aiemmin. Silloin kyseisen työntekijän työsuhde purettiin, tosin muista syistä.

Aronkytö korostaa, että suomalaisilla terveysasemilla yksittäinen työntekijä ei voi kauaa harrastaa omaehtoista toimintaa."


http://www.metro.fi/uutiset/a1387807040662

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu