Onko täällä ketään, kuka olisi lopettanut Cymbaltan? Haluaisin kuulla kokemuksianne vieroitusoireista ja miten selvisitte niistä.
Olen 29-vuotias nainen ja sairastanut masennusta 15 vuotta. Olen kokeillut monenlaisia lääkkeitä, joista Cymbalta on ollut tehokkain, mutta valitettavasti jouduin lopettamaan sen, koska muistini alkoi pätkiä ihan koko ajan ja unohtelin asioita päivittäin.
Koen tyhmentyneeni selvästi Cymbaltan aikana (syönyt yli vuoden) ja koskaan ennen ei yksikään lääke ole aiheuttanut sivuoireena tällaista.
Lopetin siis 2 viikkoa sitten annosta asteittain pienentämällä (30 mg:sta puoleen ja sitten nollaan) ja fyysiset viekkarit ovat melkein loppuneet.
Sen sijaan paha masennus on iskenyt päälle, koko ajan tekisi mieli vain itkeä tai sitten raivota ja heitellä tavaroita. Olen siis samalla itkuinen ja äärimmäisen aggressiivinen. Kuinkakohan kauan nämä oireet kestävät vielä?
Tuntuu, ettei töissä käymisestäkään tule mitään kun on niin paha olo henkisesti...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet lopettanut käytön erittäin äkkinäisesti suhteessa käyttöaikaasi, joten odotettavissa onkin merkittävät vieroitusoireet. Kokemasi itku-, raivo-, ahdistus- ja masennuskohtaukset ovat tyypillisiä vieroitusoireita. Agressiot kuuluvat myös asiaan. Yritä rauhoitella itseäsi niillä keinoilla mitkä ovat sinulle sopivimmat ja muistuta itseäsi, että oireet tulevat lievenemään ajan kuluessa. Huomaa kuitenkin, että ennen kuin olo alkaa paranemaan saattaa käydä aivan toisin päin olon vain heikentyessä. Lisäksi vointi voi mennä edes takaisin hyvinkin nopeasti kuin vuoristorata. Kaikki kuuluvat normaaliin vieroitusoireiluun.
Vieroitusoireiden kestoa on vaikea arvioida etukäteen, koska vaikutus on niin yksilöllinen. Henkilöstä riippuen oireilu voi kestää muutamista kuukausista vuosiin, mutta ainoastaan aika näyttää. En ole varma ymmärsinkö oikein. Tarkoitatko, että viimeisestä annoksesta on aikaa nyt 2 viikkoa? Jossain tapauksissa varsinaiset voimakkaammat vieroitusoireet vasta alkavat muutaman viikon jälkeen annoksen vähentämisestä tai lopettamisesta, joten tiedosta tämä. Alla muutama nettisivu, jotka suositan lukemaan tarkkaan läpi ja ottamaan tosissaan. Paikkaansa pitävää ja rehellistä tietoa psykiatriasta ja psykiatrisista lääkkeistä on saatavilla ainoastaan valtavirran ulkpuolelta. Jos sinulla on läheisiä joiden olisi hyvä mielestäsi tietää tilanteestasi, kannattaa am. sivujen asioita käydä läpi yhdessä tai antaa luettavaksi ja katsottavaksi.
CEP - Council for Evidence-based Psychiatry
www.cepuk.org
Täältä löydät perusfaktat psykiatrian tilasta, toimintatavoista, lääkkeistä, vieroituksesta, vertaisvideoita sekä linkkejä muille sivustoille liittyen em. aiheisiin.
Recovery Road
www.recovery-road.org
Sivusto on suunnattu ennen kaikkea ensikertaa asiaan tutustuville henkilöille ja varsinkin videopresentaatiot ovat katsomisen arvoisia.
Töissä jaksaminen voi ymmärrettävästi olla vaikeaa ellei mahdotonta. Oletko miettinyt puhua asiasta työterveyslääkärille? Sieltä todennäköisesti saat kyllä kuulla tuubaa siitä miten ongelmat eivät johdu lääkkestä jne., mutta em. sivustot läpikäyneenä tiedät jo paremmin kuin lääkärisi. Se millä diagnoosilla voit saada sairaslomaa, jos lääkäri ei satu tietämään psykoaktiivisten aineiden vieroituksesta onkin vaikeampi asia, johon minullakaan ei ole vastauksia.