Kuten olen jo aiemmin todennut, niin nyt alkavat virallista 911 tarinaa puolustelevien selitykset käymään epätoivoisiksi. Haluankin nyt tuoda esille muutamia taas kerran kiusallisia ja harmittavia tosiasioita, joista on enimmäkseen vaiettu.
Kun 11.9.2001 iltapäivällä sortui WTC 7 rakennus, joka on lähes 50 kerroksinen "pilvenpiirtäjä", ihmeteltiin laajalti ympäri maailman, miksi se sortui. Siellä oli ollut kuvista päätellen tulipalo, joka oli selvästi rajoittunut pienelle alalle. Tulipalon syttymissyy oli kaikille hieman epäselvä.
Jokatapauksessa kun virallista raporttia laatinut FEMA julkaisi odotetun raporttinsa, WTC 7:n tulipalon syttymissyy ja rakennuksen sortumissyy oli vain yksinkertaisesti tuntematon. Asiasta nousi valtava kohu, mikä on aivan ymmärrettävää, sillä ei tuollainen rakennus noin mitättömästä tulipalosta voi sortua ja vieläpä täysin symmetrisesti.
Sittemmin WTC-kompleksin omistajiin kuuluva Larry Silverstein joutui vaivaantuneena myöntämään, että rakennus oli panostettu etukäteen ja se päätettiin "ottaa hallitusti alas". Tämä herättää luonnollisesti jokaisella täysjärkisellä ja ajattelevalla ihmisillä lisää kysymyksiä. Jos kerran vajaa 50-kerroksinen rakennus oli päätetty turvallisuussyistä panostaa etukäteen, niin eikö samalla logiikalla 110-kerroksiset 1 ja 2 tornit olisi pitänyt sitä suuremmalla syyllä panostaa etukäteen?
Täälläkin palstalla on muutama, joko häiriintynyt tai psyykeeltään heikko, pyrkinyt todistelemaan kuinka vaikeaa olisi tuollaisten rakennusten panostaminen salassa. Se ei nyt vain oikein sovi yhteen tosiasioiden kanssa, sillä ainakin WTC 7:n panostus oli pystytty suorittamaan täysin salassa keneltäkään. Vai onko se niin, että 1 ja 2 on jotenkin vaikeampi panostaa salassa kuin 7? Se on vain aika kummallinen juttu, kun medialle ei vuotanut ennen Silversteinin paljastusta yhtään mitään, että 7 olikin panostettu etukäteen ja että se päätettiin ottaa hallitusti alas. Edes naurettava "tutkimuskomissio" ei ollut sitä saanut muka selville, vaikka se oli vartavasten perustettu "tutkimaan" näitä katastrofeja. Kyllä tässä vaiheessa pitäisi jokaisen itselleen rehellisen ihmisen viimeistään tajuta mitä todellisuudessa tuona päivänä tapahtui ja miksi.
WTC 7:n panostus
23
1753
Vastaukset
- huhhuhh
Kuljeskeletko yhä vapaana?
Entäpä Kennedyn murha ja kuulennot? - Teemujazz
Etukäteen nimenomaan.
World Trade Centerin 9/11 terrori-iskut teki salaliitto joka toimii pääasiallisesti amerikassa. Isku tilattiin ja se toteutettiin. WTC7:n räjäyttäminen koitui kuitenkin myöhemmin tämän salaliiton epäonneksi, sillä se paljastaa vielä tämän koko salailuoperaation.
Lentokone ei tuo niin isoja torneja maan tasalle. Siihen romahtamiseen tarvittiin suuria räjähdelasteja jotka olivat thermiiteillä toteutettu hallittu talon räjäytys.- *Kansalainen*
Pitää oikein huudahtaa, että jes, kun jonkun salaliittohihhulin kirjoituksessa on yksi totuudenmukainenkin väittämä.
"Lentokone ei tuo niin isoja torneja maan tasalle."
Kaikki saatoimme nähdä tv:stä, että vaikka törmäykset olivat valtaisat ja suuri osa tornien kantavista julkisivu, ja toisessa tornissa myös keskirungon palkeista katkesi, niin nehän jäivät vielä aika pitkäksi aikaa pystyyn.
Tarvittiin vielä kerosiinin, toimistokalusteiden ja lentokoneenraadon palamisesta aiheutuva mahdoton tulipätsi yli 1000 asteen kuumuuksineen, ennenkö tornien kantavat teräspalkit kuumenivat niin pehmeiksi, että ne yksinkertaisesti lysähtivät kasaan kuin lakritsipötkyt.
Kun sitten sortuma alkoi, ei sitä tornien rakenne ja mittasuhteet huomioon ottaen pysäyttänyt mikään. - fatmike
*Kansalainen* kirjoitti:
Pitää oikein huudahtaa, että jes, kun jonkun salaliittohihhulin kirjoituksessa on yksi totuudenmukainenkin väittämä.
"Lentokone ei tuo niin isoja torneja maan tasalle."
Kaikki saatoimme nähdä tv:stä, että vaikka törmäykset olivat valtaisat ja suuri osa tornien kantavista julkisivu, ja toisessa tornissa myös keskirungon palkeista katkesi, niin nehän jäivät vielä aika pitkäksi aikaa pystyyn.
Tarvittiin vielä kerosiinin, toimistokalusteiden ja lentokoneenraadon palamisesta aiheutuva mahdoton tulipätsi yli 1000 asteen kuumuuksineen, ennenkö tornien kantavat teräspalkit kuumenivat niin pehmeiksi, että ne yksinkertaisesti lysähtivät kasaan kuin lakritsipötkyt.
Kun sitten sortuma alkoi, ei sitä tornien rakenne ja mittasuhteet huomioon ottaen pysäyttänyt mikään.Se, että Englannissa koetilanteessa on saatu äärimmäisessä tapauksessa tulipaloon yli 1000 astetta, ei vielä todista sitä, että WTC:n tulipalot sitä olivat. Kaikenlisäksi kokeessa kantavat teräsrakenteet kestivät suojaamattominakin sen yli tuhat astetta. Sen sijaan valtava savutus kertoi epätäydellisestä palosta, eli selvästi alle 1000 astetta, sen näimme TV:stä jokainen.
Tornien sortumiset olivat aivan liian symmetriset ollakseen toispuolisten törmäysten ja tulipalojen aikaansaamia. Ja kun WTC 7 myönnettiin olleen etukäteen panostetun, siitä voi jokainen päätellä, että vuorenvarmasti 1 ja 2:kin olivat panostettuja. Miksi panostaa turvallisuussyistä 50 kerroksinen rakennus, mutta jättää panostamatta 2 x 110 kerroksiset rakennukset?
Kyllä se oli hallittu tornien purku räjähteillä, sen todistaa tosiasiat. Virallinen satu ei selitä yhtä vakuuttavasti ilmiöitä, joita näimme 11.9.2001. - *Kansalainen*
fatmike kirjoitti:
Se, että Englannissa koetilanteessa on saatu äärimmäisessä tapauksessa tulipaloon yli 1000 astetta, ei vielä todista sitä, että WTC:n tulipalot sitä olivat. Kaikenlisäksi kokeessa kantavat teräsrakenteet kestivät suojaamattominakin sen yli tuhat astetta. Sen sijaan valtava savutus kertoi epätäydellisestä palosta, eli selvästi alle 1000 astetta, sen näimme TV:stä jokainen.
Tornien sortumiset olivat aivan liian symmetriset ollakseen toispuolisten törmäysten ja tulipalojen aikaansaamia. Ja kun WTC 7 myönnettiin olleen etukäteen panostetun, siitä voi jokainen päätellä, että vuorenvarmasti 1 ja 2:kin olivat panostettuja. Miksi panostaa turvallisuussyistä 50 kerroksinen rakennus, mutta jättää panostamatta 2 x 110 kerroksiset rakennukset?
Kyllä se oli hallittu tornien purku räjähteillä, sen todistaa tosiasiat. Virallinen satu ei selitä yhtä vakuuttavasti ilmiöitä, joita näimme 11.9.2001.Tuolla alemmassa viestiketjussa on kysymyksiä noista WTC-tornien tulipaloista ja niiden lämpötilasta verrattuna tuohon brittien koepolttotaloon.
Et kuitenkaan ole vastannut tuossa esittämiini kysymyksiin.
Laitan nyt linkin tuohon kirjoitukseeni, jossa nuo kysymykset ovat. Josko vaikka tässä viestiketjussa huvittaisi paremmin vastailla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000005088427 - fatmike
*Kansalainen* kirjoitti:
Tuolla alemmassa viestiketjussa on kysymyksiä noista WTC-tornien tulipaloista ja niiden lämpötilasta verrattuna tuohon brittien koepolttotaloon.
Et kuitenkaan ole vastannut tuossa esittämiini kysymyksiin.
Laitan nyt linkin tuohon kirjoitukseeni, jossa nuo kysymykset ovat. Josko vaikka tässä viestiketjussa huvittaisi paremmin vastailla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000005088427Itse et ole vastaillut yhtään mihinkään yhtään mitään. Etkä tule sitä tekemäänkään. Vaadit vain itse kerta toisensa jälkeen yksipuolisesti vain vastauksia ja vastauksia. Mutta vastataan taas kerran sinun kysymyksiin, enkä edes odota vastausta omiin kysymyksiini. Heeehh!
"Voiko aiheesta jatkua keskustelu vakavassa mielessä jos toinen alkaa hourimaan sellaisia, että pohjoistorniin lensi vain pienkone eikä matkustajakone?"
-Voi, sillä vaikka se romuttaakin koko virallisen tarinan, se täytyy pystyä todistamaan jollainlailla muutenkin, että 1-torniin törmäsi suuri matkustajakone, kuin pelkästään sanomalla niin. Kun vain sanoo niin, niin sillä on aika vähän todistusvoimaa. Ymmärrän kyllä, että tämä asia saattaa harmittaa.
"Myös selvien faktojen toistuva ja fanaattinen kiistäminen ilman järkeviä perusteluja on aika turhauttavaa. Tällaisesta käy hyvänä esimerkkinä jatkuva jankkaaminen torneissa roihunneiden tulipalojen kylmyydestä, vaikka kaikki faktat puhuvat muuta. Jos toimistokalusteet kerran siellä brittien koepolttotalossa paloivat yli 1000 asteen kuumuudessa, niin olisi kauhean mielenkiintoista kuulla, että miksi samaiset kalusteet olisivat palaneet WTC-ssä kylmemmin?
Siksikö, että WTC:n seinissä oli suuret lentokoneen kraaterit ja läpituuletus?
Vai siksi, että siellä oli sen kaiken toimistokalustuksen lisäksi pillan päreiksi hajonnut matkustajakone, jossa on esim. paljon kumipyöriä, kaapeleita, penkkejä, ynnä muita sisustusmateriaaleja. Nämäkö sen tulipalon kylmensi? Vai olisiko se siipitankeissa ollut viileä kerosiini sitten ollut se lopullinen kylmentäjä?
Olisi todella kiva saada vastauksia."
-Tuossa koetilanteessa järjestetyssä ankarimmassa mahdollisessa tulipalossa palaminen oli täydellistä, niin siinä ainakin todettiin. WTC:ssä palaminen taas ei ollut lähelläkään täydellistä, sen me näimme sankkana savutuksena tunnin ajan tv:stä.
Tässäpä näitä alkuun.
Entäs nämä:
-Miksi 7 onnistuttiin panostamaan kaikilta salassa?
-Onko uskottavaa, etteivät 1 ja 2 olleet turvallisuussyistä panostettuja etukäteen, kun 7 oli?
-Miten on mahdollista, että edes katastrofeja tutkimaan asetettu komissio ei kyennyt selvittämään miksi 7 sortui?
-Miksi yritettiin aluksi epätoivoisesti kiistää 7 sortumiseen johtaneet syyt, kuten epäilys hallitusta räjäytyksestä?
-Mistä johtui tornien betonirakenteiden pulverisoituminen ja mistä siihen saatiin energiaa?
-Miten on selitettävissä toispuoleiset vauriot tulipaloissa ja törmäyksissä saaneiden tornien lähes symmetrinen sortuminen jalanjäljilleen?
-Miksi tornien ehjät tukirakenteet, joita oli selvästi yli 90% tarjosivat sortumiselle lähes tyhjää ilmaa vastaavan vastuksen?
-Miksi ja miten jykevä kantava teräspalkisto rakennuksen keskellä pilkkoutui palasiksi, eikä kaatunut sivulle?
Vastauksia odotellaan suurella mielenkiinnolla:) - *Kansalainen*
fatmike kirjoitti:
Itse et ole vastaillut yhtään mihinkään yhtään mitään. Etkä tule sitä tekemäänkään. Vaadit vain itse kerta toisensa jälkeen yksipuolisesti vain vastauksia ja vastauksia. Mutta vastataan taas kerran sinun kysymyksiin, enkä edes odota vastausta omiin kysymyksiini. Heeehh!
"Voiko aiheesta jatkua keskustelu vakavassa mielessä jos toinen alkaa hourimaan sellaisia, että pohjoistorniin lensi vain pienkone eikä matkustajakone?"
-Voi, sillä vaikka se romuttaakin koko virallisen tarinan, se täytyy pystyä todistamaan jollainlailla muutenkin, että 1-torniin törmäsi suuri matkustajakone, kuin pelkästään sanomalla niin. Kun vain sanoo niin, niin sillä on aika vähän todistusvoimaa. Ymmärrän kyllä, että tämä asia saattaa harmittaa.
"Myös selvien faktojen toistuva ja fanaattinen kiistäminen ilman järkeviä perusteluja on aika turhauttavaa. Tällaisesta käy hyvänä esimerkkinä jatkuva jankkaaminen torneissa roihunneiden tulipalojen kylmyydestä, vaikka kaikki faktat puhuvat muuta. Jos toimistokalusteet kerran siellä brittien koepolttotalossa paloivat yli 1000 asteen kuumuudessa, niin olisi kauhean mielenkiintoista kuulla, että miksi samaiset kalusteet olisivat palaneet WTC-ssä kylmemmin?
Siksikö, että WTC:n seinissä oli suuret lentokoneen kraaterit ja läpituuletus?
Vai siksi, että siellä oli sen kaiken toimistokalustuksen lisäksi pillan päreiksi hajonnut matkustajakone, jossa on esim. paljon kumipyöriä, kaapeleita, penkkejä, ynnä muita sisustusmateriaaleja. Nämäkö sen tulipalon kylmensi? Vai olisiko se siipitankeissa ollut viileä kerosiini sitten ollut se lopullinen kylmentäjä?
Olisi todella kiva saada vastauksia."
-Tuossa koetilanteessa järjestetyssä ankarimmassa mahdollisessa tulipalossa palaminen oli täydellistä, niin siinä ainakin todettiin. WTC:ssä palaminen taas ei ollut lähelläkään täydellistä, sen me näimme sankkana savutuksena tunnin ajan tv:stä.
Tässäpä näitä alkuun.
Entäs nämä:
-Miksi 7 onnistuttiin panostamaan kaikilta salassa?
-Onko uskottavaa, etteivät 1 ja 2 olleet turvallisuussyistä panostettuja etukäteen, kun 7 oli?
-Miten on mahdollista, että edes katastrofeja tutkimaan asetettu komissio ei kyennyt selvittämään miksi 7 sortui?
-Miksi yritettiin aluksi epätoivoisesti kiistää 7 sortumiseen johtaneet syyt, kuten epäilys hallitusta räjäytyksestä?
-Mistä johtui tornien betonirakenteiden pulverisoituminen ja mistä siihen saatiin energiaa?
-Miten on selitettävissä toispuoleiset vauriot tulipaloissa ja törmäyksissä saaneiden tornien lähes symmetrinen sortuminen jalanjäljilleen?
-Miksi tornien ehjät tukirakenteet, joita oli selvästi yli 90% tarjosivat sortumiselle lähes tyhjää ilmaa vastaavan vastuksen?
-Miksi ja miten jykevä kantava teräspalkisto rakennuksen keskellä pilkkoutui palasiksi, eikä kaatunut sivulle?
Vastauksia odotellaan suurella mielenkiinnolla:)Ei tullut vastausta tulipalojen kylmyyteen tälläkään kertaa, mutta miten voisi tullakaan kun sitä ei ole. Tulee vain lapsellista höpinää suuresta määrästä savua, ikään kuin hehtaarien suuruinen tulipalo muovisine toimistovermeineen ja lentokoneen raatoineen (huomioi esim. suuri määrä järeitä kumipyöriä) voisi palaa savuttomasti.
Oliko siis väliseinättömässä ja läpivedollisessa palamistilassa syy palojen kylmyyteen vai kenties kerosiinissa?
ODOTAN TODELLAKIN VASTAUSTA !!!
Tuota pienkoneväitettä en viitsi kommentoida. Jotain tasoa sentään, kiitos!
-Minä en ole sellaista kuullut, että se seiska olisi panostettu salassa. Oletko sinä? Minä tiedän muutenkin seiskasta niin vähän, etten pysty antamaan vastauksia seiskan osalta oikeastaan mihinkään. En esim. tunne sen rakennetta lainkaan, joten seiskasta voit kysellä suosiolla minua viisaammilta.
-Mikäli se seiska nyt ylipäätään räjäytettiin, niin voisin kuvitella, että sen räjäyttämisen nyt vain arveltiin tuntuvan niissä hävityksen tunnelmissa niin rumalta, että päätettiin olla kertomatta. En tiedä oliko näin, mutta saattaa olla. Mutta se on selvää, että jos asiasta päättäneet olisivat tienneet, että salaliittohihhulit alkavat sepittää satujaan, niin varmaan olisivat kertoneet kaiken avoimesti.
-Tuo betonin pulverisoituminen on kans yksi lukuisista myyteistä.
Salaliittohihhulit ilmeisesti luulee, että se paskaisen lumen näköinen töhnä ympäri etelä-Manhattania olisi mukamas jauhautunutta betonipölyä. Ei ollut. Se oli lähen yksin omaan mineraalivillaa.
Betoni on karissut isompina ja pienempinä paloina raunioröykkiön alimmaiseksi. Sanoohan sen järkikin, ettei betonin kappaleet tuollaisessa palkkiröykkiössä päälimmäiseksi jää.
-Toispuolinen tulipalo on pohjoistornin osalta täyttä soopaa! Tulipalo oli ennen sortumista levinnyt koko tornin alueelle.
Etelätornin tulipalo oli vain aluksi rakennuksen törmäyskulmassa. Minulla nauhalla olevassa dokumentissa kyllä näkyy, että missä palo oli vähän ennen sortumista. Tuossa dokumentissa näkyi, miten juuri etelätornissa tulipalo oli koko seinän leveydellä ja miten seinäpalkit hehkuivat keltaisena sellaisissa paikoissa, missä niiden ulkoverhouspellit olivat irronneet.
Ja vaikka etelätorni olikin ennen sortumistaan tulessa lähes koko kerrospinta-alansa alueelta, niin silti se sortui selkeästi törmäysnurkan suuntaan. Täytyy muistaa, ettei tuon mittaluokan rakennus käyttäydy sortuessaan koirankopin lailla.
Olen tähänkin tosin jo monta kertaa vastannut, joten olkoon viimeinen kerta.
-Tuohon liian nopeaan sortumiseen voi vain todeta, että oletko edes nähnyt niitä sortumisia?
Jos olet, niin mikä niissä mielestäsi näyttää epäluonnolliselta?
Minä olen nähnyt nuo sortumiset nauhalta monta kertaa, ja ne vajoavat kasaan niin luonnollisella tavalla kuin vain olla voi. Pohjoistorni sortuu jotenkin väkinäisemmän oliisesti, koska sortuman alkumassa on pienempi kuin etelätornissa.
Se, miksi sisärunko tuli mukana paloina johtuu siitä, että se oli koottu määrämittaisista palkeista päittäispulttiliitoksilla kuten seinäpalkitkin. Sen jääminen pystyyn ja kaatuminen kokonaisena olisi ollut ihan mahdotonta, koska sitä ei ole suunniteltu pysymään pystyssä itsekseen. Se on suunniteltu kantamaan vain pystysuuntaisia kuormia. Sortuman mukana se tuli alas myös siksi, että siihen oli luonnollisesti kiinnitetty myös kerrosten ristikkorakenteet. Kun valtaisa sortumamassa vyöryi alas ulkoseinien ja mainitun keskirungon välissä, niin tottakai keskirunkoon kiinnitetyt kerrosten ristikkorungot repivät myös keskirungon palkit mukanaan. Ne kun olivat suunniteltu kestämään pystysuuntaista rasitusta ja tässä rytäkässä niihin kohdistuikin valtavan suuri sivusuuntainen rasitus.
Tässä niitä vastauksia nyt tuli jo ties miten monetta kertaa, joten en kyllä enää jaksa naputella samoja vastauksia uudelleen.
Nyt jäänkin odottamaan vastausta vaikkapa nyt vain kolmeen kysymykseen.
-Miksi ennen sortumisen alkamista ei näy merkkiäkään minkäänlaisesta räjähdyksestä?
Esim. pohjoistrni vain yksinkertaisesti lysähtää kasaan törmäyskraaterin kohdalta koko leveydeltään, eikä missään näy minkäänlaista viitettä räjähdyksestä ennen sortumisen alkamista?
-Miksi silpoutuneita palkkeja ei näy missään? Jos tornien sortuminen kerran oli liian hidasta, niin silloinhan ylivoimaisesti suurin osa, ellei peräti kaikki kantavat palkit täytyi räjäyttää pillan päreiksi, jotta sortuminen olisi joutuisaa tämän salaliittolaisten logiigan mukaan?
-Mitkä olivat ne järjelliset syyt, joiden perusteella voit väittää, että WTC:n tulipalot olivat kylmempiä kuin siinä koetalon palossa?
Niissä koetalon paloissa tuskin oli mitään toimistoon kuulumatonta materiaalia.
WTC-torneissa sen sijaan oli vieraita materiaaleja niiden toimistokalusteiden lisäksi. Nämä materiaalit olivat sellaisia, että on vaikea kuvitella niiden kylmentäneen paloa?
Myöskään hyvä ilmansaanti väliseinättömässä ja läpivetoisessa tilassa tuskin kylmentää tulipaloa?
Jos palo oli mielestäsi epätäydellistä, niin saisiko siihen jonkin muunkin selityksen kuin savu?
Kumiset lentokoneen pyörät ja muoviset toimistokalusteet tuskin savuttomasti palavat missään oloissa. - fatmike
*Kansalainen* kirjoitti:
Ei tullut vastausta tulipalojen kylmyyteen tälläkään kertaa, mutta miten voisi tullakaan kun sitä ei ole. Tulee vain lapsellista höpinää suuresta määrästä savua, ikään kuin hehtaarien suuruinen tulipalo muovisine toimistovermeineen ja lentokoneen raatoineen (huomioi esim. suuri määrä järeitä kumipyöriä) voisi palaa savuttomasti.

Kumiset lentokoneen pyörät ja muoviset toimistokalusteet tuskin savuttomasti palavat missään oloissa.Arvasin, ettei päivänselvä fakta, eli savutus, ei kelpaa.
Tulipalojen lämpötila:
-Jos tornien tulipaloissa olisi ollut tuo väittämäsi yli tuhat asteinen kuumuus, niin kyllä siinä lämmössä ei epätäydellistä paloa esiinny, mistä sankka savutus oli varma merkki. Kysy mistä hyvänsä niin vastaus on sama. Ei ne lentokoneiden pyörät yms. siellä tuntia pala, jos väittämäsi lämpötila pitää paikkansa. Sellaisessa tulihelvetissä palaisi kaikki palavaksi kelpaava täydellisenä ja savuttamatta, kysyppäs asiaa vaikka lähimmältä paloasemalta tai mistä vain.
-1-tornin paloissa oli vain yksi kohta 10 kerrosta törmäyskohtaa ylempänä, joista liekit löivät ulos ikkunoista ja se kertoo vakavasta tulipalosta. Missään muualla tätä ilmiötä ei tapahdu.
-1-tornin väitetyn lentokoneen sisäänmenokraaterissa on FEMA:nkin virallisissa kuvissa kaksi ihmistä katselemassa tornista ulos. Tämä todistaa, ettei ainakaan törmäyskohdan lähettyvillä ole vakavia tulipaloja.
-2-tornin tulipalojen mitättömyydestä on olemassa kahden palomiehen nauhoitettu radiokeskustelu, jossa he sanovat palopesäkkeiden olevan rajoittunut kahteen taskuun ja niiden sammuttamiseen riittää kaksi letkulinjaa. Tämän kahden taskun puolesta puhuu sekin, että törmäyskohdan yläpuolelta pelastui ainakin 18 ihmistä kävelemällä portaita alas.
On sanomattakin selvää, etteivät nämä argumentit paina yhtään mitään tai ne ovat silkkaa valetta mielestäsi. Sinulle ei nimittäin kelpaa mikään asia, mikä olisi näkemyksiesi vastainen vaikka olisi kuinka tosi.
Miten muuten selität sen, että vaikka tuossa kokeessa tulipalo saavutti yli 1200 asteen lämmön, niin suojaamaton rakenneteräs kesti sen sortumatta?
Eipä tullut minkäänlaista kommenttia uskottavuudesta, ettei 1 ja 2-tornia olisi panostettu etukäteen kun kerran 7 myönnettiin olleen. Jos viitsisit hiukan perehtyä asiaan tarkemmin, voisit löytää Larry Silversteinin tunnustuksen WTC 7:n hallitusta alasottamisesta.
Hän myöntää sen avoimesti PBS:n tekemässä dokumentissa.
Nuo vastaukset mitä annoit mm. betonin pulverisoitumiseen ja kentavan keskirungon sortumiseen ovat juuri sitä kuu on juustoa tasoa, mitä selityksesi ovat yleisesti muutenkin.
Vastauksia loppuosan kysymyksiisi:
-Sen takia, sillä juuri niiden kerrosten kiinnityskorvien räjäyttämiseen ei tarvittu suurta määrää räjähdettä. Lisäksi toteaisin, että moni räjähteillä rakennusten purkuun erikoistunut asiantuntija on julkisesti sanonut WTC:n sortumisten olleen identtisiä hallittujen räjähteillä purkujen kanssa.
-Toisessa kysymyksessä olet tapasi mukaan täysin kuutamolla. Nimenomaan tornien sortuminen oli aivan liian nopea ollakseen muuta kuin hallittujen räjäytysten aikaansaamia.
-Järjellisiä syitä luettelin edellä jo useita. Lue sieltä uudestaan. - *Maailmanhistorian suurin h...

Kumiset lentokoneen pyörät ja muoviset toimistokalusteet tuskin savuttomasti palavat missään oloissa.USA:n lähetystössäkö olet töissä *Kansalainen*?
Kirjoitustyyli vaihtuu niin moneen kertaan yhden vastuksen aikana että voisin sanoa että sitä on kirjoittanut ainakin kolmen hengen tiimi. - fatmike
*Maailmanhistorian suurin h... kirjoitti:
USA:n lähetystössäkö olet töissä *Kansalainen*?
Kirjoitustyyli vaihtuu niin moneen kertaan yhden vastuksen aikana että voisin sanoa että sitä on kirjoittanut ainakin kolmen hengen tiimi.Helsingissä on muuten tyyppi, joka tuki Bushin vaalikampanjaa viime vaaleissa muutamalla sadallatuhannella taalalla. Tällälailla tuossa ihmemaassa saa rahalla hyvän duunin:) Pätevyyttä ei tarvita, senhän näkee jo presidentistä alkaen. Mutta sitä rahaa, sitä rahaa.
- *Kansalainen*
fatmike kirjoitti:
Arvasin, ettei päivänselvä fakta, eli savutus, ei kelpaa.
Tulipalojen lämpötila:
-Jos tornien tulipaloissa olisi ollut tuo väittämäsi yli tuhat asteinen kuumuus, niin kyllä siinä lämmössä ei epätäydellistä paloa esiinny, mistä sankka savutus oli varma merkki. Kysy mistä hyvänsä niin vastaus on sama. Ei ne lentokoneiden pyörät yms. siellä tuntia pala, jos väittämäsi lämpötila pitää paikkansa. Sellaisessa tulihelvetissä palaisi kaikki palavaksi kelpaava täydellisenä ja savuttamatta, kysyppäs asiaa vaikka lähimmältä paloasemalta tai mistä vain.
-1-tornin paloissa oli vain yksi kohta 10 kerrosta törmäyskohtaa ylempänä, joista liekit löivät ulos ikkunoista ja se kertoo vakavasta tulipalosta. Missään muualla tätä ilmiötä ei tapahdu.
-1-tornin väitetyn lentokoneen sisäänmenokraaterissa on FEMA:nkin virallisissa kuvissa kaksi ihmistä katselemassa tornista ulos. Tämä todistaa, ettei ainakaan törmäyskohdan lähettyvillä ole vakavia tulipaloja.
-2-tornin tulipalojen mitättömyydestä on olemassa kahden palomiehen nauhoitettu radiokeskustelu, jossa he sanovat palopesäkkeiden olevan rajoittunut kahteen taskuun ja niiden sammuttamiseen riittää kaksi letkulinjaa. Tämän kahden taskun puolesta puhuu sekin, että törmäyskohdan yläpuolelta pelastui ainakin 18 ihmistä kävelemällä portaita alas.
On sanomattakin selvää, etteivät nämä argumentit paina yhtään mitään tai ne ovat silkkaa valetta mielestäsi. Sinulle ei nimittäin kelpaa mikään asia, mikä olisi näkemyksiesi vastainen vaikka olisi kuinka tosi.
Miten muuten selität sen, että vaikka tuossa kokeessa tulipalo saavutti yli 1200 asteen lämmön, niin suojaamaton rakenneteräs kesti sen sortumatta?
Eipä tullut minkäänlaista kommenttia uskottavuudesta, ettei 1 ja 2-tornia olisi panostettu etukäteen kun kerran 7 myönnettiin olleen. Jos viitsisit hiukan perehtyä asiaan tarkemmin, voisit löytää Larry Silversteinin tunnustuksen WTC 7:n hallitusta alasottamisesta.
Hän myöntää sen avoimesti PBS:n tekemässä dokumentissa.
Nuo vastaukset mitä annoit mm. betonin pulverisoitumiseen ja kentavan keskirungon sortumiseen ovat juuri sitä kuu on juustoa tasoa, mitä selityksesi ovat yleisesti muutenkin.
Vastauksia loppuosan kysymyksiisi:
-Sen takia, sillä juuri niiden kerrosten kiinnityskorvien räjäyttämiseen ei tarvittu suurta määrää räjähdettä. Lisäksi toteaisin, että moni räjähteillä rakennusten purkuun erikoistunut asiantuntija on julkisesti sanonut WTC:n sortumisten olleen identtisiä hallittujen räjähteillä purkujen kanssa.
-Toisessa kysymyksessä olet tapasi mukaan täysin kuutamolla. Nimenomaan tornien sortuminen oli aivan liian nopea ollakseen muuta kuin hallittujen räjäytysten aikaansaamia.
-Järjellisiä syitä luettelin edellä jo useita. Lue sieltä uudestaan.Kyllähän sen tiesi, että kun idiootin kanssa alkaa väittelemään, niin ei siihen loppua tule.
Ilmeisesti niissä palo-olosuhteissa oli jotain mystisen huonoa, koska ne palot olivat niin kylmiä. Ilmeisesti paloeristeenä käytetty mineraalivilla sitten vain sattumalta juuri noissa rakennuksessa lasittui palkkien pintaan jostain muusta syystä kuin kuumuudesta.
Tuo ihmisen näkyminen törmäyskraaterin reunalla ja sen väittäminen olevan todiste, ettei ole kunnon tulipaloa, on yksi idioottimaisuuden huippu. Jokainen yli 10 vuotias tajuaa, että se kuva on otettu vain lyhyen ajan kuluttua törmäyksestä ja että törmäys on siivonnut lähettyviltä kaiken palavan materiaalin kauaksi rakennuksen takaosaan.
Väite, että palokokeessa oleva rakennus oli kokonaan suojaamaton, on niin täyttä paskaa kuin vain sinunlaisesi idiootti voi väittää.
Koetalossa pystypalkit oli palosuojattu niin hyvin kuin vain ikinä osataan. kattopalkit olivat suojaamattomia, mutta ne olivat suhteellisen järeää I-palkkia ja niissä oli lyhyet jännevälit. Silti ne painuivat pahoin notkolle.
WTC-tornien kerrokset olivat ulkoseinästä keskirunkoon ilman yhtäkään välipylvästä ja erittäin kevytrakenteisia sekä vielä betonilattia päällä painona. Unohtamatta lentokoneen tekemiä vaurioita. Kun tällaiset rakenteet näillä mittasuhteilla kuumenevat keltahehkuun, niin vain idiootille on epäselvää sortumisen syy.
Kakkostornin palojen "mitättömyydestä" löytyy netistä yllin kyllin kuvamateriaalia, joten se siitä. Ne törmäyskohdan yläpuolelta pelastuneet tulivat muuten joko hissillä tai portaita alas mahdollisimman pian törmäyksen jälkeen.
Seinän takana toimistotiloissa juuri alkanut tulipalo ei varmaankaan heitä häirinnyt muuta kuin mahdollisen savun tunkeutumisena porraskäytävään.
Tuo tornien panostus etukäteen on niin idioottimainen teoria, ettei se kaipaisi minkäänlaista kommenttia. Mutta olisihan se kiva tietää, että mistä on löytynyt niin suuri määrä panostustaitoisia ja täydelliseen vaitioloon etukäteen kykeneviksi tiedettyjä henkilöitä, jotka yö toisensa perään muutaman tunnin nukuttuaan kömpivät vaimonsa vierestä ylös "viemään roskapussia" ja palaavat aamulla takaisin kotiin ja seuraavana päivänä kuoleman väsyneenä töihin. Eikä kukaan kysele mitään, eikä kukaan huomaa mitään. Kaikki yhteensä 220 kerrosta nämä pyyteettömät ahertajat panostaa yön pimeydessä niin ettei revityistä kattolevyistä, lattioille varisseista mineraalivilloista ynnä muusta sotkusta kukaan huomaa mitään. Heiltä onnistuu myös yö toisensa jälkeen nousta ja laskea hisseillä ja kulkea portaissa kaikkine työkaluineen ja räjähdelaatikoineen niin, ettei kukaan havaitse yhtään mitään.
Myös koko laajaan salaliitto-operaatioon kokonaisuudessaan on löytynyt tuhat määrin ihmisiä, jotka olivat paitsi kukin alansa osaaja, niin myös etukäteen vaitioloon kykeneväksi tiedettyjä. On tämä kuulkaa uskottavuudessaan ihan mykistävää.
Jos idioottipoju haluaa uskotella itselleen, että ympäri eteläistä Manhattania levinnyt likaisen lumen näköinen kevyt töhnä on "pulverisoitunutta betonia" eikä mineraalivillaa, niin mitäpä minä siitä.
Minkäänlaista järkevää vastausta ei tullut myöskään siihen, että mikä sai painumaan kasaan pohjoistornin järät seinäpalkit. Höpinät jossain keskirungon lähellä tapahtuneista pienistä ulospäin näkymättömistä räjähdyksistä ovat sellaista satuilua, että vain sinun kaltainen kaheli viitsii sellaisia kirjoitella.
Olisi hauska tietää, että missä ne räjähteet ovat olleet lentokoneen törmäystä ja tulipaloa piilossa. No, eihän se Cesna tosin ulkoseinää pidemmälle rakennukseen tullutkaan, joten sikälihän siinä ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että se Cesnakuski osasi tomauttaa juuri oikean kerroksen kohtaan.
Mutta onhan se tarkemmin ajatellen toki ihan uskottavaa, että keskirungon lähettyvillä räjäytetyt pienet räjähdyspanokset saavat ulkoseinien järeät ja kylmät teräspalkit lysähtämään kasaan. Tämähän on lopultakin vallan hirmuisen uskottava teoria.
Niin uskottava, että kyllä sellaisen keksijältä vaaditaan piokkeuksellista neroutta.
Vastausta vaille jäi sitten myös se, että mihin hävisi ne räjähdyksen silpomat teräspalkit, mutta kun oikein rupeaa tarkemmin miettimään, niin nehän leijailivat sen "pulverisoituneen betonin" mukana Hudsoninlahteen.
Tietenkin illut olivat tehneet ensin salaliiton tuulen kanssa, jotta tuulen suunta oli oikea.
Tässä kirjoituksen aikana minulle alkoi myös valjeta, että mikä siihen oli syynä, että ne tulipalot siellä WTC:ssä jäivät niin tavattoman paljon kylmemmiksi kuin siinä brittien koetalossa, vaikka WTC:ssä paloi samanlaisten toimistokalusteiden lisäksi myös se lentokoneen raato ja kerosiini.
Kun oikein olen asiaa järkeillyt, niin kyllä sen täytyy olla se raikas meri-ilma, joka pääsi kahdelta puolelta sisään rakennukseen väliseinien estämättä. Se sen tulipalon jäähdytti.
Jos siellä olisikin ollut kaikki ikkunat kiinni ja lämmöt täysillä niin kyllä sitten varmaan olisi päästy lähelle koetalon lämpötilalukemia. Tokihan se kovassa ajoviimassa jäähtynyt kerosiini myöskin kylmensi paloa.
Eiköstä nii?
Poju varmaan huomas, ettei tässä kirjoituksessa ollut enää kysymysmerkkejä muuta kuin tuossa lopussa?
Ei ollut, kun ei ollut enää kysymyksiäkään.
Sinun kannalta siinä on se hyvä puoli, että kun huomenna nouset siinä päivän mittaan ylös ja käyt ensin fattassa ja sitten kehitysmaakaupassa hakemassa reilunkaupan banaaneja, niin ei tarvitse mennä kirjastoon naputtelemaan vastinetta minulle.
Voit sen kirjastossa käynnin sijaan vaikka hiihdellä lähimmälle Mc Donaldsille ja sutaista jonkun Irakin sodan vastaisen seinägraffitin siihen seinään.
Tai vaikka että "TSOOTS PUS, HAISTA KAKKA"
Olisko tuo hyvä? - fatmike
*Kansalainen* kirjoitti:
Kyllähän sen tiesi, että kun idiootin kanssa alkaa väittelemään, niin ei siihen loppua tule.

Olisko tuo hyvä?Nyt kun sait purkaa hieman patoutumiasi, on mieli vähän parempi. Ei enää puristele päässä pelko siitä, että jos olinkin väärässä:)
"Sillä olenhan oikein metallimies, alan ammattilainen parhaasta päästä. En normaalisti usko sattumiin, mutta joskus niihinkin täytyy uskoa, jos ne vain psyykeelleni hyvää tekevät.
Keksin muuten vedenpitävän teorian WTC-tornien sortumiselle. Mikseivät valinneet minua FEMA:an tutkijaksi? Olisin voinut rakentaa todella uskottavan virallisen tarinan tietojeni perusteella, jotka opin 2-vuotta sitten amiksen kolmosella.
Sitä olen joskus pohtinut vain, että mikä sai minut puolustelemaan, vaikka henkeni uhalla 911 virallista satua. Enhän itse siitä kuitenkaan juuri hyödy, mitä nyt paremman tulevaisuuden toivossa voin puolittaa lääkitykseni. Juuri kukaan ei ole tullut taputtelemaan minua olalle, vaikka olen mielestäni ansainnut enemmän. Olenhan melko hyvin pystynyt tekemään epäuskottavasta tarinasta vedenpitävän, ainakin omasta mielestäni.
Kyllä se hiukan kaivelee, kun jotkut uskaltavat väitellä kanssani, sillä olenhan minä sentään metallimies. Huomenna kyllä, kun sorvilla lasken menemään, keksin taas uudet kujeet ja nöyryytän heitä oikein kunnolla!" - Huh

Olisko tuo hyvä?Gänsäläinen se jaksaa yrittä vakuuttaa itseään siitä, ettei mitään salaliittoa ole...ei ole, ei ole, ei, eieiei EiiäääÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!
Vakuutapa vielä itsellesi, että tämän aiheutti tulipalo (WTC 7):
http://thunderbay.indymedia.org/uploads/wtc7-divx3.avi
Odotan jo valmiiksi huvittuneena.
Mikäli pystyt vakuutavan selityksen keksimään, voinkin perustaa purkufirman, joka käyttää vallankumouksellista uutta tekniikkaa: viskaan vain vähän kerosiinia kellariin ja tulitikun perään, ja parin tunnin sisällä teräsrakenteisesta pilvenpiirtäjästäkin on jäljellä on vain tämä:
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/docs/gz_aerial_wtc7.jpg&imgrefurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/wtc7pile3.html&h=1135&w=1040&sz=233&tbnid=FcrU11uc_D4J:&tbnh=149&tbnw=137&start=2&prev=/images?q=wtc+7&hl=fi&lr= - Jerry_Falwell
Huh kirjoitti:
Gänsäläinen se jaksaa yrittä vakuuttaa itseään siitä, ettei mitään salaliittoa ole...ei ole, ei ole, ei, eieiei EiiäääÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!
Vakuutapa vielä itsellesi, että tämän aiheutti tulipalo (WTC 7):
http://thunderbay.indymedia.org/uploads/wtc7-divx3.avi
Odotan jo valmiiksi huvittuneena.
Mikäli pystyt vakuutavan selityksen keksimään, voinkin perustaa purkufirman, joka käyttää vallankumouksellista uutta tekniikkaa: viskaan vain vähän kerosiinia kellariin ja tulitikun perään, ja parin tunnin sisällä teräsrakenteisesta pilvenpiirtäjästäkin on jäljellä on vain tämä:
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/docs/gz_aerial_wtc7.jpg&imgrefurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/wtc7pile3.html&h=1135&w=1040&sz=233&tbnid=FcrU11uc_D4J:&tbnh=149&tbnw=137&start=2&prev=/images?q=wtc+7&hl=fi&lr=tunteja
"It appears that much of the remains of the building was already removed by the time this photograph was taken." - Huh
Jerry_Falwell kirjoitti:
tunteja
"It appears that much of the remains of the building was already removed by the time this photograph was taken."Tyypilliseen tapaasi taas möläyttelet omasta mielestäsi jotain hyvinkin nokkelaa ja älykästä?
- huhhuhh
fatmike kirjoitti:
Nyt kun sait purkaa hieman patoutumiasi, on mieli vähän parempi. Ei enää puristele päässä pelko siitä, että jos olinkin väärässä:)
"Sillä olenhan oikein metallimies, alan ammattilainen parhaasta päästä. En normaalisti usko sattumiin, mutta joskus niihinkin täytyy uskoa, jos ne vain psyykeelleni hyvää tekevät.
Keksin muuten vedenpitävän teorian WTC-tornien sortumiselle. Mikseivät valinneet minua FEMA:an tutkijaksi? Olisin voinut rakentaa todella uskottavan virallisen tarinan tietojeni perusteella, jotka opin 2-vuotta sitten amiksen kolmosella.
Sitä olen joskus pohtinut vain, että mikä sai minut puolustelemaan, vaikka henkeni uhalla 911 virallista satua. Enhän itse siitä kuitenkaan juuri hyödy, mitä nyt paremman tulevaisuuden toivossa voin puolittaa lääkitykseni. Juuri kukaan ei ole tullut taputtelemaan minua olalle, vaikka olen mielestäni ansainnut enemmän. Olenhan melko hyvin pystynyt tekemään epäuskottavasta tarinasta vedenpitävän, ainakin omasta mielestäni.
Kyllä se hiukan kaivelee, kun jotkut uskaltavat väitellä kanssani, sillä olenhan minä sentään metallimies. Huomenna kyllä, kun sorvilla lasken menemään, keksin taas uudet kujeet ja nöyryytän heitä oikein kunnolla!"... voidaan nykyään hoitaa tehokkaasti.
Fatmike, get some help for yourself... - Jerry_Falwell
Huh kirjoitti:
Tyypilliseen tapaasi taas möläyttelet omasta mielestäsi jotain hyvinkin nokkelaa ja älykästä?
meille linkin kuvaan jonka pitäisi todistaa jotain. Kuvatekstin mukaan kuvattua aluetta on kuitenkin runsaasti raivattu. Mitä kuvan siis pitäisi todistaa itse tuhoutumisesta?
- Huh
Jerry_Falwell kirjoitti:
meille linkin kuvaan jonka pitäisi todistaa jotain. Kuvatekstin mukaan kuvattua aluetta on kuitenkin runsaasti raivattu. Mitä kuvan siis pitäisi todistaa itse tuhoutumisesta?
Tässäpä sitten tuoreempi kuva:
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/docs/gz_aerial_wtc7.jpg&imgrefurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/wtc7pile3.html&h=1135&w=1040&sz=233&tbnid=FcrU11uc_D4J:&tbnh=149&tbnw=137&start=2&prev=/images?q=wtc+7&hl=fi&lr=&sa=N
Ja eiköhän tuo antamani videolinkki jo todista ihan tarpeeksi, kun sitä vielä katsotaan Silversteinin antaman lausunnon valossa. Vai haluatko Jerrykin uskotella, että tulipalo tuon aiheutti? - Huh
Huh kirjoitti:
Tässäpä sitten tuoreempi kuva:
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/docs/gz_aerial_wtc7.jpg&imgrefurl=http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/wtc7pile3.html&h=1135&w=1040&sz=233&tbnid=FcrU11uc_D4J:&tbnh=149&tbnw=137&start=2&prev=/images?q=wtc+7&hl=fi&lr=&sa=N
Ja eiköhän tuo antamani videolinkki jo todista ihan tarpeeksi, kun sitä vielä katsotaan Silversteinin antaman lausunnon valossa. Vai haluatko Jerrykin uskotella, että tulipalo tuon aiheutti?siis tässä:
http://www.911research.com/talks/b7/rubblepile.html - fatmike
huhhuhh kirjoitti:
... voidaan nykyään hoitaa tehokkaasti.
Fatmike, get some help for yourself...Olipas paha! Hyvä nikki sinulla, osoittaa korkeaa älyä:) Heeehh!
- Anonyymi
fatmike kirjoitti:
Olipas paha! Hyvä nikki sinulla, osoittaa korkeaa älyä:) Heeehh!
syo sontaa
- Anonyymi
cv vJokin meni pieleen - yritä hetken kuluttua uudestaan.
- Anonyymi
Soros maksaa myös aloittajalla siitä että saadaan Republikaanit näyttämään pahoilta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668