On todella vaikeaa kun tuntuu siltä että olen ihmisenä aivan pilalla, olen epäonnistunut kaikessa missä voi epäonnistua.
Olen jo niin syvällä että edes ihme ei riitä nostamaan sieltä, inhoan ja häpeän itseäni ja olemassaoloani, inhoan sitä että olen tukien varassa oleva loinen, inhoan sitä että olen vain haitaksi kaikille.
Mitään toivoa onnellisesta tulevaisuudesta ei ole, en osaa edes unelmoida onnellisuudesta enään, mikään ei ole tuottanut iloa vuosiin.
Rukoilen iltaisin että kuolisin pois mutta ei siihenkään ole tullut vastausta, millaista elämää on se kun jokapäivä on pettynyt siihen että on ylipäätänsä olemassa, taikka sitten elossa.
En koe olevani edes ihminen enään, en ole koskaan kokenut elämää jota voisi kuvailla normaalin nuoren tai nuoren aikuisen elämäksi, pelkkää kärsimystä ja tuskaa ja nöyryytystä joka ei lopu koskaan.
Ihmisten ilmoilla oleminen on aivan helvetillistä kun näkee onnellisia ja terveitä ihmisiä on pakko myöntää olevansa kateellinen ja helvetin katkera maailmalle sekä itselleni siitä että en tule koskaan kokemaan sitä itse. Olen vain se olento jota aina katsotaan " mikähän tuollakin on hätänä?".
Olen jo syrjäytynytkin mutta sen ymmärrän sillä en halua olla haitaksi muille ihmisille, kuitenkin yritetään kuntouttaa takaisin sosiaaliseen elämään mikä saa minut voimaan pahoin sillä kaltaisieni tulisi pysyä piilossa neljän seinän sisällä, tiedän jo sen että mitään toivoa kuntoutuksen onnistumisesta ei ole ei sairasta mieltä voi korjata.
Olin ennen katkera kiusaajilleni ja alkoholistivanhemmilleni jotka tuhosivat elämäni mutta nykyään olen vain katkera itselleni sillä olisin voinut olla vahvempi enkä vain alistua täysin kaikelle ja antaa periksi, sitä en voi antaa itselleni koskaan anteeksi.
Haluaisin vain kuolla pois, kuitenkin olen liian raukka tekemään senkään eteen mitään. Miksi en voi saada vaikka syöpää tai kasvainta? Monesti lehdistä lukee että joku on murhattu tai vastaavaa haaveilen siitä että olisin itse se uhri??
Päivätkin on niin helvetillisiä, se että jaksaa edes jotenkin aina päivän loppuun ilman että sekoaa ei ole mikään palkinto sillä jokainen päivä on sitä samaa ei mitään tekemistä, ei toivoakaan sosiaalisesta elämästä, yleensä nukun päivän ohi vain herätäkseni siihen että en halua olla sitäkään päivää hereillä joten sama toistuu useasti.
En tiedä miksi kirjoitin varmaan massiivisen yöahdistuksen takia, ei ketään varmaan kiinnosta, luen jos joku vastaa
En haluaisi elää
31
912
Vastaukset
- Keissa
On oikein viisasta ja terapeuttista kirjoittaa pahaa oloa ulos. Kyllä täällä joku aina lukee ja vaikka ei lukiskaan, niin siitä on sinulle hyötyä - tunteiden sanoiksi pukeminen auttaa.
Sinulla on itsetunto todella alhaalla. Et ole mitätön ja turha ja et tyhmä, vaan tuon kaiken on saanut aikaan kurja menneisyytesi. Muista sinussa on olemassa sittenkin potentiaalia, mutta et usko siihen.
Kukaan tänne syntynyt ei ole turha ja tarpeeton vaan Luojan suuri ihme osa Hänen suurta iankaikkista suunnitelmaa. Sinulla on myös paikkasi tässä kaikessa. Ei ihmisen arvoa saa mitata rahassa.
Älä menteä toivoa ja håpeä itseäsi. itsetunnon kohtottamisen voi aloittaa ihan pienestä. Ota itsellesi haasteeksi aloittaa hyvin pienestä: sinä voi tuoda iloa jollekin vaikka hymyilemällä, sanomalla päivittäin muutaman sanan, voit kirjoittaa netissä jollekin jolla on samanlaisia kokemuksia ja hän saa vertaistukea. Sitä nyt juuri teetkin.
Olet rukoillut kuolemaan, mutta sitä ei tule, koska tehtäväsi ja aikasi ei ole vielä suoritettu.
Ihan kunnon immeinen olet. - Älä yritä kilpailla
isompien joukossa. Sinun pitää valita oman kokoisesi kilpailusarja. Maasta se pienikin ponnistaa.
Käy aluksi lenkillä seuraavasti;
- 1.:llä viikolla 0,5 km kävelylenkkejä 1 päivänä
- 2.:lla viikolla 0,5 km kävelylenkkejä 2 päivänä
- 3.:lla viikolla 0,5 km kävelylenkkejä 3 päivänä
- 4.:llä, 5.:lla ja 6.:lla viikolla 1 km kävelylenkkejä 3 päivänä
- siitä eteenpäin 1,5-3 km kävelylenkkejä 3 päivänä
Siitä se alkaa. Kun olet tuossa pisteessä et ole enää entinen ihminen vaan ajattelet jo uudella tavalla...
Helppoa kuin heinänteko.- aaaaa beeeeee ceeeee
Ja tuonko pitäisi ratkaista kaikki ongelmat?
Niin moni täällä aina kertoo että urheilu parantaa, ei siitä oikeasti ole mitään hyötyä, kokeiltu on. - Ei urheilu
aaaaa beeeeee ceeeee kirjoitti:
Ja tuonko pitäisi ratkaista kaikki ongelmat?
Niin moni täällä aina kertoo että urheilu parantaa, ei siitä oikeasti ole mitään hyötyä, kokeiltu on.pelastaa jos masennusmyrkyillä pilaa terveytensä.. Se on lopun alkua, urheili tai ei... Mutta muuten kunnon kuntoilu auttaa aivan varmasti.
- 26v
kuulostaa enemmän kuin tutulta... elämältä mennyt pohja alta, nykyään yksin, ahdistunut ja masentunut. sosiaalisuudesta muisto vain. enää pelkkä ihmisraunio jäljellä mutta tosin kaikki omaa syytä, huonoja valintoja ja epäonnistumisia elämässä. häpeän olemassaoloani, hädintuskin jaksan enää elää muiden verorahoilla, ahdistaa olla yhteiskunnan taakkana. en pysty kuvittelemaan enää minkäänlaista tulevaisuutta tai onnellista elämää. joka päivä haaveilen jostain onnettomuudesta, autoa ajaessa tekisi niin mieli vain tahallaan suistua tieltä, mutta en tohdi sitä tehdä... olen myös kateelinen, että muut osasivat tehdä parempia valintoja tai muuten sitten vahvempia että kestävät elämän kolhuja paremmin. ärsyttää tämä itsesäälissä vellominen mutta ei minulla ole muutakaan, näen peilistä surkean ja säälittävän olennon, toimiva ihminen sieltä ei takaisin katso. nukkuminen on nykyään lempipuuhaani koska valveilla olo on yhtä tuskaa ja päänsärkyä. tämänkin kirjoitin vain koska lähdin etsimään kohtalotovereita, en oikeen osaa kunnolla pukea sanoiksi omia tuntemuksia mutta aloittajan teksti oli hyvin omaan tilanteeseen osuva.
- Dffhjdj
26v ootko mies/ nainen?
- 26v
Dffhjdj kirjoitti:
26v ootko mies/ nainen?
mies
- -------------
Surullista luettavaa, monesti tuntuu pahalta jos itsellä menee hyvin kun tietää että on olemassa ihmisiä joilla ei mikään mene hyvin.
- depressio
Osaan samaistua tilanteeseesi. Minulla on tällä hetkellä kova masennus. Opiskelu ei suju, uupumus eikä mikään jaksa enää kiinnostaa. Ainoa asia minkä vuoksi jaksan puskea eteenpäin on sosiaalinen elämäni. Tällä hetkellä on ainakin vielä kavereita joiden kanssa voin lähteä pois neljän seinän sisältä.. Silti tunnen oloni todella yksinäiseksi. Tänä vuonna olen jo kaksi kertaa joutunut sairaalaan itsetuhoajatusten seurauksena.. Taustalla on koulukiusaamista,syrjintää jne..
Hei,
Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.
Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-07, sunnuntaisin 15-07.
Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.
Jos haluat mieluummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahden kesken tukihenkilön kanssa. Net-Tuki Live päivystää joka arkipäivä klo 15–19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.
Lämpimin terveisin,
SOS-kriisikeskus- angermisery
" inhoan ja häpeän itseäni, Olin ennen katkera kiusaajilleni ja alkoholistivanhemmilleni jotka tuhosivat elämäni mutta nykyään olen vain katkera itselleni sillä olisin voinut olla vahvempi enkä vain alistua täysin kaikelle ja antaa periksi, sitä en voi antaa itselleni koskaan anteeksi. " Sinäpähän sen sanoit, vihaat ja häpeät ittees oot juuttunut siihen itsevihaamiseen etkä voi hyväksyä ittees sellasena kun oot eli henkisenärauniona ja syrjäytyneenä. Ellet pysty hyväksymään ittees sellasena kun oot, fyysisesti ja muutenkin et pysty parantumaan tosta etkä pääse eteenpäin, katkeroidut vaan lisää ja keräät vaan lisää vihaa ittees. Voin sanoa että oot vieläkin katkera alkoholistivanhemmillesi ja siitä miten sun elämäs tuhottiin. Neuvon hyvän terapeuttisen sivun sulle:::: healingeagle viha
ei se oo omaa syytä jos ei pystynyt oleen vahva lapsena, lääkkeet ei auta vaan se auttaa et kohtaa ne lukkoutuneet tunteet sieltä menneisyydestä.- ei ihminen
En tosiaan pysty hyväksymään itseäni tälläisenä, miten kukaan voi hyväksyä totaalisen epäonnistumisen kaikessa? Olet oikeassa, ei nuo lääkkeet auta mitään, tekee vain huonomman olon.
Eihän tälläisenä edes viitsi yrittää päästä takaisin sosiaaliseen elämään kun joka sekuntti siitä on pelkkää nöyryytystä ja häpeää.
Totuus on että kukaan ei halua olla päästään sekaisin olevien kanssa missään tekemisissä sillä se on kiusallista, vaivalloista ja ei palkitse mitenkään, menee vaan omakin mielenterveys siinä. - jankkonen
ei ihminen kirjoitti:
En tosiaan pysty hyväksymään itseäni tälläisenä, miten kukaan voi hyväksyä totaalisen epäonnistumisen kaikessa? Olet oikeassa, ei nuo lääkkeet auta mitään, tekee vain huonomman olon.
Eihän tälläisenä edes viitsi yrittää päästä takaisin sosiaaliseen elämään kun joka sekuntti siitä on pelkkää nöyryytystä ja häpeää.
Totuus on että kukaan ei halua olla päästään sekaisin olevien kanssa missään tekemisissä sillä se on kiusallista, vaivalloista ja ei palkitse mitenkään, menee vaan omakin mielenterveys siinä.itelläkin vaikeuksia hyväksyä oma itsensä ja mihin elämäntilanteeseen sitä onkaan ajautunut. ja olisin mielummin tekemisissä samassa jamassa olevien kanssa kuin normaalien terveiden ja hyvinvoivien. ei ahdistaisi kun tietää että toinen ei ainakaan tuomitse ja voisi jakaa fiiliksiä ja kokemuksia. tuskin olisi samanlaisia sosiaalisia paineita kun tietää että ei siinä muillakaan niin hyvin mene....
- angermisery
höpöhöpö niin luulin itekkin , kunnes paranin ja parenen yhä, ton sivun kautta minkä kirjotin tohon, sä vaan elät siinä ajatuksessa koska oot jääny jumiin siihen, se kiertää vaan samaa kehää ja kerää lisää tuskaa eikä siitä pääse mihinkään. Tulee vaan lisää addiktioita ja oireita. Eikä ihmiset aattele tollein ei kaikki ei voi yleistää kyllä tosta voi parantua jos haluaa tai sitten voi olla tekemättä mitään jos haluu elää tuskassa tuskin haluat. Tekosyitä saa aina keksiä vaikka kuinka paljon mut se ei auta mitään, oot jo huomannu senkin. Toi -healingeagle- on tosi hyvä terapeuttinen teksti jjust niille kellä on elämän traumoja, sun täytyy kohdata tunnelukot eikä juosta karkuun. Toi kirjottaja on muutenkin elänyt varmaan hirveemmän elämän kun sä tai en tiedä enkä jossittele mut asioille voi tehdä jotain eikä oo liian myöhästä. Oon ite 22 vuotias kohta, menetin paljon mut silti paranen. Voi tietty jossitella koko elämän ja purkaa vihaa täällä vaikka se ei auta mitään, ja juosta itteensä karkuun jos haluaa.. mut siinä kaivaa vaan omaa hautaa itsellensä.
- nappi ottaan vaan
Jaksaa se feikkiämmä syytää niitä eri nikeillä varustettuja raapustelmiaan tänne, ek sää edes kyllästy koskaan ? Onko tässäkään ketjussa edes muita kuin tää yksi mielenvikainen, "keskustelemassa" itsensä kanssa, eipä taida olla kovinkaan monta.
Jokos olet jättänyt vähemmälle sen kriminaali toisten netinkäyttäjien kyttäämisen, stalkkaamisen ?
Olet yhtä köpiö kuin ne DDR - aikalaiset stasi verkostoon värvätyt, kyttäämässä toisia muodostaen verkostoja niiden selän takana, semmoinen seljän takana toimija, selkään puukottaja.
Vaikka ne kriminalisoi sen haittaohjelmien levittämisen ja niiden avulla stalkkaamisen, sun kieroutuneen luontees ymmärtäen ei se taida paljoa sua hidastaa.
Sairas mikä sairas.
Pahaa aavistamattomat ihmiset vielä käyttää tätä suoli24 sivuston sähköpostia, aavistamatta että tänne on pesiytynyt yksi sairaimmista nettiurkkijoista.- -------------
Käyt varmaan ylikierroksilla?
- Hassuassu
Hyvä "ei ihminen", sinä riität. Sinun on riitettävä, ei ole muuta vaihtoehtoa. Olet riittävän fiksu - nyt, ei sitten kun olet lukenut pari kirjaa. Olet riittävän kaunis tänään. Olet riittävän sosiaalinen tällä hetkellä. Olet riittävän vahva. Olet riittävän viisas. Olet riittävän hyvä. Usko vaan - sinä riität!
Itse toistan ääneen peilin edessä 30 kertaa joka aamu "minä riitän". Välillä niin vaikea sanoa nuo sanat että siitä ei ole tulla mitään, alan itkeä ja haluan luovuttaa, mutta sinnittelen joka aamu loppuun asti.
Ennen "minä riitän" mantraa oli "minä rakastan minua" 30 kertaa peilin edessä joka aamu kunnes tuntui että mantra on tehnyt tehtävänsä. Nauroin kun ajatus itsensä rakastamisesta oli niin absurdia mutta jatkoin vain. Ja lausuin sanat ihan kuin olisin tarkoittanut mitä sanoin.
Voi kärsimysten tie. Tulkoon elämääsi käännekohta, kiitos ja aamen. - ddddd777
Aseta tavoitteita ja pyri niihin.
Tee vaikka sellainen lista asioista ja tapahtumista joita voisit tehdä.
Esimerkiksi:
käydä piknikillä
ajaa vuoristoradan kokonaan kädet ilmassa
ratkaista Rubikin kuution
oppia kunnon kärrynpyörän
ottaa tatuoinnin
juhlia 40-vuotishääpäivää
lukea sata klassikkoa
opiskella jonkin ammatin
kirjoittaa kirjan
vuoden ajan ottaa kuvan itsestäni joka päivä
maalata taulun
Teeppä nuo ensin niin katsotaan sitten.... :D - huil
Hyvin osaat kirjoittaa. En olisi osannut paremmin kirjoittaa omista tunteistani. Ällistyttävää että muutkin toivovat kunniallista kuolemaa, kokevat olevansa haitaksi muille eivätkä näe tulevaisuudessa mitään hyvää. Minun pelastukseni on, että päivät kuluvat työssä, enkä ehdi miettiä näitä asioita päivisin kovin paljon. Vapaa-aikana ne ovat jatkuvasti ajatuksissa. Työmaalla on taas irtisanomiskierros menossa. Jos menetän työni, en ole varma, selviänkö siitä.
> Ihmisten ilmoilla oleminen on aivan helvetillistä kun näkee onnellisia ja terveitä ihmisiä
Olen kohdannut lajitovereita ristiriitaisin tuntein. Joskus kateutta tuntien mutta joskus niiden näkeminen tuntuu hyvältä.
> kärsimystä ja tuskaa ja nöyryytystä
Pystytkö hieman ellaboroimaan tuota?- ei ihminen
En tiedä, tuolla nöyryytyksellä tarkoitin ehkä että tuntuu siltä kun on vajonnut niin alas että on kuin friikki sirkus esillä ja kaikki näkevät sen, on noloa olla ihmisten seurassa
- 700
ei ihminen kirjoitti:
En tiedä, tuolla nöyryytyksellä tarkoitin ehkä että tuntuu siltä kun on vajonnut niin alas että on kuin friikki sirkus esillä ja kaikki näkevät sen, on noloa olla ihmisten seurassa
Mikä sinut on ajanut niin alas? Psykiatrinen hoitoko?
- dgk
ei ihminen kirjoitti:
En tiedä, tuolla nöyryytyksellä tarkoitin ehkä että tuntuu siltä kun on vajonnut niin alas että on kuin friikki sirkus esillä ja kaikki näkevät sen, on noloa olla ihmisten seurassa
Siksi välttelenkin ihmisten ja varsinkin tuttujen seuraa...
- Olet vain ihminen
ei ihminen kirjoitti:
En tiedä, tuolla nöyryytyksellä tarkoitin ehkä että tuntuu siltä kun on vajonnut niin alas että on kuin friikki sirkus esillä ja kaikki näkevät sen, on noloa olla ihmisten seurassa
Olet liian krittinen itsestän kohtan.Katso ympärrä.täydeliliä ihmisiä,ei ole olemmassa,jokaisellä on oma luuranko kappissa.Miksi luulet ,että olet pahempi,kun muut,ällä valita,jos joku yrittä nyöryttä tai loukantua sinua,et ole enää lapsi,eikä ole riipuvainen vanhemistä,valitettavasti me emme voi valitse vanhemat.Minun omat vanhemaat nöyryyntunut ja loukantuvat minua fysiisesti ja hengisestti lapsena ja nuorena,kun oli asununut niidän kanssa,en koska pystynyt anta niille anteksi,eikä nyt mun eläma mitän ruusun tarha,mutta en ajattellen ,että olen pahempi kun muut, minulla vain huono tuuri,vaikka jotkut asiat riipuvat minusta itsestä,mutta jos tehnyt virhet,se on minun omaat virhet,eikä kenellä oikeuta tuomita minua,jos joku yrittä sanoin-katso itsestä peillen!Sanoo itselle joka aamuu "olen paras,olen voitaja"30kerta,vaikka ensin ei tunne mitän,parin viikkon kuluttua se toimi.
- olet kyllä
Kerro miten pärjäät, susta ollaan huolissaan.
- ei ihminen
En ole vielä tappanut itseäni vaikka haluaisin kovasti, muutama asia estää tekemästä sen tällä hetkellä.
Parin vuoden päästä kuitenkin teen sen aika varmasti, sillä en jaksa kitua vain muiden takia - muutama ihminen
ei ihminen kirjoitti:
En ole vielä tappanut itseäni vaikka haluaisin kovasti, muutama asia estää tekemästä sen tällä hetkellä.
Parin vuoden päästä kuitenkin teen sen aika varmasti, sillä en jaksa kitua vain muiden takiaOnko ne muutama asia ihmisiä? Ainakin toivon, ettet tee itsaria, koska se aiheuttaisi tuskaa läheisillesi, perheenjäsenille, kavereille (jos niitä on).
- bcbbbfbnfnfnfkfk
Ei masennuksesta voi edes parantua, kokemusta on.
Kun masentuu niin siitä tulee paras kaveri loppuiäksi. - dgk
mites aloittajalla menee? ois kiva jutella sun kanssa vaikka sähköpostitse mutta ymmärrän jos et itse halua... t: toinen samanmoinen
- piristystä iltaan
Kato tätä sarjaa niin piristyt hieman.
http://www.telkkuvisio.com/sarja.php?i=9 - -------------
Ymmärrän sen kun on päässyt tuollaiseen mielentilaan siitä on ihan mahdotonta päästä pois, ainoa mitä voi tehdä on yrittää lieventää sitä olotilaa mutta en sitten tiedä onko se tarpeeksi vai ei.
- Anonyymi
musta tuntuu ihan samalle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569