Punamulta pettää aina

Otsikossa melkein kaikki

IL:

"Temppu ja miten se tehdään

Viime eduskuntavaalien alla veronalennuksia vaatinut kokoomus joutui samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi ja altavastaajaksi kuin nyt julkisten palvelujen yksityistämisestä. Silloin demarit ja kepu etunenässä syyttivät kokoomusta julkisten palveluiden ja tulossa olevan hoitotakuun rahoituksen vaarantamisesta. Ne asettivat palvelut etusijalle ja kauhistelivat veroalevaatimuksia.

Heti kun vaalit oli voitettu, samaiset puolueet ryhtyivät valmistelemaan roimia, "etupainotteisia" eli kiireellisiä veronalennuksia.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen uhkaa jäädä samalla tavalla puolustuskannalle kuin edeltäjänsä Ville Itälä. Demarit ovat nappaamassa monen julkisen sektorin palkollisen äänet laariinsa ulkoistamispelottelullaan.

Vaalien jälkeen SDP:kin sitten on taas etsimässä palvelutuotantoon lisää tehoa myös yksityiseltä puolelta ilman mitään ideologisia tunnontuskia.

Vihreiden Osmo Soininvaara tokaisikin MTV3:n vaalitentissä osuvasti, että SDP:stä on kolme viikkoa ennen vaaleja tullutkin Vasemmistoliitto.

Mutta montako kertaa saman vaalitempun voi tehdä niin että se toimii?"

2

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hätä kädessä.

      Kokoomus sekoilee vasta lähtökuopissa ja pitäisi loppukiriä ottaa.

    • Selene

      "Lisää tehoa yksityiseltä puolelta"? Tällä fraasilla ei ole mitään sisältöä. Sillä oli silloin, kun alempi virkamieskunta ei ollut yhtä koulutettua kuin yksityinen sektori.
      Varsinkin kun puhutaan suurta vastuuta vaativasta asiasta kuten terveys- ja niiden tukipalvelut. Sairautta ei voi hoitaa tehokkaasti siten, että hoitavan yrityksen tulos olisi osoitus terveistä kansalaisista.
      Kokoomuksen kannattajien täytyy nyt vaan jaksaa kouluttaa itsensä niin pitkälle, että kykenevät luomaan uusia tuotteita, eikä lypsetä Kelasta vammaisten kuljetuspalkkioita heittelemällä näitä kuin kivikuormia pitkin kaupunkia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5940
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3369
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2581
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2145
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2095
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1649
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1242
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe