Helluntailaiset ja natsit

Ei ole helluntailaisetkaan aina olleet juutalaisfaneja, helluntailaisuuden synkkää historiaa:

Kammottavaa luettavaa, Varsinkin tuo uudestisyntyneiden uskontunnustus on karmaiseva, ”Juutalaisten poistaminen kansamme ja muiden kansojen keskuudesta on meille Jumalan tahdon ja ennalta määräämisen mukainen tehtävä".

"Hitlerin noustessa valtaan useimmat vapaiden seurakuntien jäsenet olivat ilahtuneita. Sekä natsien että vapaakirkkojen kannatus oli suurimmillaan maanviljelijöiden ja pienyrittäjien parissa sekä Saksan itäosissa, kun taas suurkaupungeissa ja teollisuustyöväen parissa molempien suosio oli vähäisempää. Lukemattomissa kristillisissä saarnoissa ja lehdissä hehkutettiin, että Hitler oli Jumalan lähettämä johtaja Saksalle. Oli jopa evankelioivia traktaatteja, joissa kehotetaan kääntymään Kristukseen puoleen, kun Saksaa johtaa Jumalaan uskova Hitler ja ateismi on kukistettu."

"Helluntailainen Mülheimin seurakuntaliitto lisäsi 1937 uskontunnustukseensa omasta aloitteestaan lauseen ”Juutalaisten poistaminen kansamme ja muiden kansojen keskuudesta on meille Jumalan tahdon ja ennalta määräämisen mukainen tehtävä".

"Israel on myöntänyt 525 saksalaiselle ja 92 itävaltalaiselle arvonimen ”Vanhurskas kansakuntien joukossa” kiitokseksi työstä juutalaisten pelastamiseksi. Historian lähteissä ei ole mainintaa siitä, että näiden henkilöiden joukossa olisi ollut ainuttakaan vapaakirkkoihin kuulunutta"

saksalaista.http://villehoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148953-saksan-vapaakirkot-ja-adolf-hitler

http://harhaoppia.blogspot.fi/2013/08/helluntailaiset-antikristuksen-asialla.html

Kirjoittajat ovat itse helluntailaisia.
11308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tämähän on asia josta on tähän saakka vaiettu. Helluntailaisuuteen kuuluu nykyisin vahvasti juutalaisuuden ihannointi eikä tuo Saksan vapaiden suuntien äärimmäisen juutalaisvihamielinen asenne oikein siihen kuvioon sovi.

On totta, että juutalaisten hävittäminen maailmasta kirjattuna Jumalan tahtona uskontunnustukseen on erittäin karmaisevaa mutta se kertoo karmealla tavalla myös kuinka vihamielinen suhtautuminen juutalaisiin on ollut.

Äänestä

Vietiin myös keskitysleireille.

Äänestä
  • Raamatun Jumala outoon valoon. Hes.5:10-17.

    Äänestä

voi millaista tuubaa taas pitkät litaniat !!

pitää kysyä onko aloittajalla kaikki muumit laaksossa !?

Äänestä
  • Aloitus on täyttä asiaa. Totuutta ei kannata lakaista maton alle, vaan siitä pitää ottaa opikseen.

    Nykyään helluntailaiset eivät sentään toivo juutalaisten kuolemaa. Juutalaisten uskoa he kuitenkin halveksivat väittämällä, että juutalaiset tarvitsisivat Jeesuksen pelastusta ja että on olemassa H*lvetti.

    Äänestä

  • Luitko edes? Ville Hoikkalan (helluntailainen itsekin) oli myös lähteet mainittu:

    Freikirchenforschung 15, Münster 2006

    Freikirchenforschung 21, Münster 2012

    Heinz, Daniel (toim.): Freikirchen und Juden im ”Dritten Reich” - Instrumentalisierte Heilsgeschichte, antisemitische Vorurtaile und verdrängte Schuld, Göttingen 2011

    Olpen, Bernhard: Gekämpft mit Gott und Menschen – Das Leben von Heinrich Vietheer. Erzhausen 2007

    Railton, Nicholas: The German Evangelical Alliance and the Third Reich – an Analysis of the ”Evangelisches Allianzblatt”. Bern 1998

    Schmidgall, Paul: Herman Lauster kehrt nach Deutschland zurück – eine kurze Biographie des Gründers Gemeind e Gottes. InSpirit -lehti 2/2006

    Zimmermann, Sandra: Zwischen Selbsterhaltung und Anpassung Die Haltung der Baptisten- und

    Brüdergemeinden im Nationalsozialismus. Julkaistu internetissä www.bruederbewegung.de

    Äänestä

  • Vaino on vähentynyt kirjoitti:

    Aloitus on täyttä asiaa. Totuutta ei kannata lakaista maton alle, vaan siitä pitää ottaa opikseen.

    Nykyään helluntailaiset eivät sentään toivo juutalaisten kuolemaa. Juutalaisten uskoa he kuitenkin halveksivat väittämällä, että juutalaiset tarvitsisivat Jeesuksen pelastusta ja että on olemassa H*lvetti.

    Niinhän ne tarvitsevatkin, ei heitä juutalaisuutensa pelasta, sen nyt Raamattu osoittaa kirkkaasti.

    ja mikäs paikka se sitten mahtaa olla josta JUmala lähetti Poikansa pelastamaan yhtäkin kurjaa ihmistä, kerro mikä sen nimi on sinä ymmärtämätön !

    Äänestä

Mt.23:23-25 "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko. Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut."

Tuo Hitler-eksytys tuntuu nyt jälkiviisaina heppoiselta, mutta silloin oli toisenlainen tilanne kaikkialla. Kun tulee lopun aikojen todellinen suuri eksytys, niin miten me itse kukin mahdetaan pärjätä?
Paras on viipyä jatkuvassa rukouksessa ja pysytellä kaidalla polulla. Ei anneta pikkurilliäkään lähtemällä mihinkään uuteen liikkeeseen edes katsomaan. "Vanha viini" on parasta.

Äänestä

Aivan ja uskonlahkolaiset syyttelevät toisiaan ja mellastavat. Minä oon oikeessa, sinä väärässä jne... Nämä oikeeoppiset ovat olleet iskemässä puukoa selkään ja syyttämässä. Sanoneet suoraan, että oot perkeleestä??? Mutta tänään näiden lahkolaisten paljon haukkuma jehovantodistaja käyttäytyikin toisin. Häneltä tuli aitoa kuuntelua, huomioimista, ilman syyttävää sormea - aitoa oikeaa ymmärrystä. Vaikka ei tekojani hyväksynyt, mutta ymmärsi, mitkä oli tähän johtanut.

Äänestä

Natseja ovat suosittua nuorten keskuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paita ja peppu kirjoitti:

Ei ole helluntailaisetkaan aina olleet juutalaisfaneja, helluntailaisuuden synkkää historiaa:

Kammottavaa luettavaa, Varsinkin tuo uudestisyntyneiden uskontunnustus on karmaiseva, ”Juutalaisten poistaminen kansamme ja muiden kansojen keskuudesta on meille Jumalan tahdon ja ennalta määräämisen mukainen tehtävä".

"Hitlerin noustessa valtaan useimmat vapaiden seurakuntien jäsenet olivat ilahtuneita. Sekä natsien että vapaakirkkojen kannatus oli suurimmillaan maanviljelijöiden ja pienyrittäjien parissa sekä Saksan itäosissa, kun taas suurkaupungeissa ja teollisuustyöväen parissa molempien suosio oli vähäisempää. Lukemattomissa kristillisissä saarnoissa ja lehdissä hehkutettiin, että Hitler oli Jumalan lähettämä johtaja Saksalle. Oli jopa evankelioivia traktaatteja, joissa kehotetaan kääntymään Kristukseen puoleen, kun Saksaa johtaa Jumalaan uskova Hitler ja ateismi on kukistettu."

"Helluntailainen Mülheimin seurakuntaliitto lisäsi 1937 uskontunnustukseensa omasta aloitteestaan lauseen ”Juutalaisten poistaminen kansamme ja muiden kansojen keskuudesta on meille Jumalan tahdon ja ennalta määräämisen mukainen tehtävä".

"Israel on myöntänyt 525 saksalaiselle ja 92 itävaltalaiselle arvonimen ”Vanhurskas kansakuntien joukossa” kiitokseksi työstä juutalaisten pelastamiseksi. Historian lähteissä ei ole mainintaa siitä, että näiden henkilöiden joukossa olisi ollut ainuttakaan vapaakirkkoihin kuulunutta"

saksalaista.http://villehoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148953-saksan-vapaakirkot-ja-adolf-hitler

http://harhaoppia.blogspot.fi/2013/08/helluntailaiset-antikristuksen-asialla.html

Kirjoittajat ovat itse helluntailaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu