Katso, Herran käsi ei ole lyhyt auttamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan. Jes. 59:1.
Monet ihmiset, jotka muuten osoittautuvat tosi kristityiksi, ovat niin huolen ja murheen vallassa, niin kuin ei mitään apua olisi, niin kuin heillä olisi huoli, jossa Jumala ei voisi auttaa, aivan kuin Jumala olisi kuollut tai tunnoton, ja Korkeimman lasten pitäisi surra. Muuten heillä kyllä tuntuu olevan uskoa ja ajatuskykyä kylliksi. Mutta kun jokin hätä ja vaikeus heitä huolestuttaa, niin he huokaavat ja surevat, kuin ei heillä olisikaan Jumalaa ja Vapahtajaa. Jos heitä kehotetaan turvaamaan Jumalaan, vastaavat he: »Tiedän kyllä, että Jumala oli voimakas ja uskollinen. Mutta tämä on sellainen tapaus, jota ei voida auttaa.» Tällainen surumielisyys saattaa ajoittain vallata jokaisen kristityn.
Mutta jos kristitty tuntee itsensä onnettomaksi tai jonkin asian auttamattomaksi, on hän synkkä, epäuskoinen ja erehtynyt. Herra vastaa meille aina: »Onko käteni nyt niin lyhyt, että se ei voi auttaa, vai onko voimani niin heikko, ettei se voi pelastaa? Eikö sydämeni enää syki teidän tähtenne? Missä on se erotodistus, jonka annettuani olen teidät hylännyt? Tai missä on se korkorahan kantaja, jolle olen teidät myynyt?»
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-21.html
Monet ihmiset, jotka muuten osoittautuvat tosi kristityiksi, ovat niin huolen ja murheen vallassa, niin kuin ei mitään apua olisi, niin kuin heillä olisi huoli, jossa Jumala ei voisi auttaa, aivan kuin Jumala olisi kuollut tai tunnoton, ja Korkeimman lasten pitäisi surra. Muuten heillä kyllä tuntuu olevan uskoa ja ajatuskykyä kylliksi. Mutta kun jokin hätä ja vaikeus heitä huolestuttaa, niin he huokaavat ja surevat, kuin ei heillä olisikaan Jumalaa ja Vapahtajaa. Jos heitä kehotetaan turvaamaan Jumalaan, vastaavat he: »Tiedän kyllä, että Jumala oli voimakas ja uskollinen. Mutta tämä on sellainen tapaus, jota ei voida auttaa.» Tällainen surumielisyys saattaa ajoittain vallata jokaisen kristityn.
Mutta jos kristitty tuntee itsensä onnettomaksi tai jonkin asian auttamattomaksi, on hän synkkä, epäuskoinen ja erehtynyt. Herra vastaa meille aina: »Onko käteni nyt niin lyhyt, että se ei voi auttaa, vai onko voimani niin heikko, ettei se voi pelastaa? Eikö sydämeni enää syki teidän tähtenne? Missä on se erotodistus, jonka annettuani olen teidät hylännyt? Tai missä on se korkorahan kantaja, jolle olen teidät myynyt?»
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-21.html
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kristitty siis kokonaan erehtyy ajatellessaan, että hänen täytyy olla onneton. Jumalan lapsi ei koskaan voi olla oikein onneton. Sillä jo Jumalan lapsena oleminen on niin suuri onni, että jokainen auttamatonkin maallisen elämän onnettomuus on sen suhteen kuin hiekkajyvänen koko maapalloon verrattuna.
Herrammehan voi meitä kaikessa auttaa. »Herran oikea käsi voi kaiken muuttaa.» Ja jos Herra ei pidä jotain muuttamisen tai auttamisen arvoisena, ei se saa tuottaa Jumalan lapselle murhetta. Sillä apostolin sanoihin vedoten voimme uskoa kaiken, mikä tapahtuu, olevan heille onneksi: »Tiedämme, että niille, jotka Jumalaa rakastavat, kaikki parhaaksi kääntyy.»
Jumalan lapsilla on muihin ihmisiin verrattuna se suuri etu, että tapahtuupa mitä tahansa, on se heille hyödyksi. Maailman lapsella saattaa olla enemmän kultaa ja hopeaa, enemmän taloja ja kartanoita, enemmän ruokaa ja vaatteita, enemmän iloja ja huvituksia. Mutta hän ei koskaan pääse siihen onnelliseen asemaan, missä Jumalan lapset elävät, että kaikki kääntyy hänelle parhaaksi, vaan päinvastoin vahingoksi. Ja kun hänen mielestään hänellä oli mitä parhain olo ja hänen omansa on korkeimmillaan, on hän pahan hengen orja ja ikuisen kadotuksen perijä.
Kun Jumalan lapset sen sijaan luulevat vajonneensa kaikkein syvimmälle kärsimysten ja vaikeuksien kuiluun. Kun Job istuu säkkiin puettuna tuhkassa ja hieroo valitellen haavojaan, kun Jeremia makaa kurakuopassa, Daniel jalopeuran luolassa ja köyhä Lasarus riepuihinsa puettuna rikkaan oven edessä. Silloin on heidän kohtalonsa kuitenkin niin onnellinen, että he ovat Herran silmäteriä, vanhurskauden lapsia, pyhää kansaa, jonka enkelit lopulta kantavat Aabrahamin helmaan.
Sen takia siis Jumalan lapset eivät koskaan voi olla onnettomat. Onnettomuus on heille itselleen hyödyksi - ja vieläpä itse synti, joka on suurin paha, ei ole heitä tuomitseva, kiusaaja ei heitä voita, kuolema ei vahingoita heitä, vaan kaikki nämä julmat viholliset ovat heille Herran viittauksesta joksikin hyödyksi.