Kokoomus on kuntapuolue

Kuntalainen

Kokoomuksen www.sivu:
----------------------

Kunnallisvaalit

Kokoomus on kuntapuolue

Kokoomuksen toiminnan ja kannatuksen ydin on kunnallispolitiikassa. Vuoden 2000 kunnallisvaalien tuloksen perusteella valittiin 2028 kokoomuslaista kunnanvaltuutettua.

Määrä on tosin kasvanut vaalikauden aikana kun esimerkiksi kristillisdemokraateista ja keskustasta on usea valtuutettu siirtynyt Kokoomuksen riveihin. Punamultahallituksen aikana varsinkin keskustalaisten "loikkaamiset" ovat lisääntyneet.

Valtuutettujen lisäksi Kokoomuksella on noin 10 000 luottamushenkilöä lautakunnissa, kuntayhtymien valtuustoissa ja hallituksissa sekä monessa muussa tehtävässä. Ensisijalla näihin tehtäviin ovat aina kunnallisvaaleissa ehdolla olleet.

Kunnat tuottavat 2/3-osaa meidän kaikkien käyttämistä palveluista

Suomessa kunnilla on suuri vastuu peruspalveluiden järjestämisestä. Kunnilla on oltava aito mahdollisuus ratkaista itsehallintonsa puitteissa niille lailla säädetyt tehtävät. Kokoomus haluaa jatkossakin turvata maan alueellisen tasapainoisen kehityksen ja ihmisten perusturvallisuuden asuinpaikasta riippumatta.

Kokoomuksen tavoitteena on huolehtia hyvin niistä paikallisesti tärkeistä asioista, jotka koskevat vanhempiamme, lapsiamme, naapureitamme tai vaikkapa työpaikan tarjoavia yrityksiä.

Ohjelmapohja uusittu

Kokoomuksen kunnallispoliittista toimintaa ohjaa Seinäjoen puoluekokouksessa 5.6.2004. hyväksytty Kokoomuslainen kunta-ohjelma. Tässä ohjelmassa Kokoomus kertoo mitä asioita me kunnissa tahdomme ajaa eri ikäryhmien näkökulmasta ja kerromme näkemyksemme kuntapalveluista ja niiden tuottamisesta.

Kunnallispolitiikkaan liittyy usein aluepolitiikka. Turun puoluekokouksessa kesällä 2002 hyväksyttiin alueellisen kehittämisen ohjelma, jonka valmistelua veti nykyinen puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen.

Alueellisen kehittämisen ohjelma »

2

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asgasd

      Juuri niin, siksi minunkin ääneni menee Kokoomukselle.

    • Uusinen

      jos nyt rehellisiä ollaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe