erilaisia kohtia? Huomasin tämän, kun joku puhui siitä että ottaa Raamatun kokonaisuudessaan tosissaan. Mitä siis tarkoittaa, kun näin sanotaan? Esim. Vanhassa Testamentissa on paljonkin tekstiä, jonka painoarvo ei ole mitenkään yhtä tärkeä kuin sanotaan nyt vaikka Uuden Testamentin itse evankeliumi.
Alkukristityt lukivat Vanhaa Testamenttia ja nimenomaan niitä kohtia, joissa tämä tuleva evankeliumi oli ennusteena ja jotka selvensivät Jumalan kokonaissuunnitelmaa. Mutta varmasti ymmärrämme, että esim. kertomus Simpsonista ja Delilahista ei ollenkaan ole niin tärkeä. Muistan myös jostain lukeneeni, että Jeesuksella olisi ollut paljon lainauksia, Mooseksen kirjoista neljännestä tai viidennestä. Sitten taas Luther piti joitakin kohtia selkeämpinä jne. Esim. Luther tykkäsi Roomalaiskirjeestä, mutta ei Heprealaiskirjeestä. Itselleni taas Heprealaiskirje avaa paljonkin Roomalaiskirjeen lisäksi (mitä siis joskus hämmästelen näin luterilaisena kristittynä).
Lisäksi ne kysymykset Jumalan sana = ? 1. Raamattu sisältää jumalallista puhetta, vaikkakin ihmisten esittämänä Pyhän Hengen vaikutuksesta 2. Jumalan sana = Jeesuksen sanat ja Jeesus itsekin sanoi, etteivät hänen sanansa katoa 3. Jumalan Sana = Jeesus Kristus itse ja evankeliuminsa.
Ja tietysti sitten tämän päälle on ihan hyvä traditio. Uskontunnustuksemme jne.
MItä siis tarkoittaa, kun joku sanoo että kokonaisuudessaan ottaa Raamatun tosissaan? Kannattaa varmaan selventää nykypäivänä mitä tarkoittaa, ettei tule väärinkäsityksiä. Erityisesti jos on jossain eräänlaisessa porukassa, jossa tuollaista sanontaa pidetään itsestäänselvänä sisäpiirin kielenä.
Alkukristityt lukivat Vanhaa Testamenttia ja nimenomaan niitä kohtia, joissa tämä tuleva evankeliumi oli ennusteena ja jotka selvensivät Jumalan kokonaissuunnitelmaa. Mutta varmasti ymmärrämme, että esim. kertomus Simpsonista ja Delilahista ei ollenkaan ole niin tärkeä. Muistan myös jostain lukeneeni, että Jeesuksella olisi ollut paljon lainauksia, Mooseksen kirjoista neljännestä tai viidennestä. Sitten taas Luther piti joitakin kohtia selkeämpinä jne. Esim. Luther tykkäsi Roomalaiskirjeestä, mutta ei Heprealaiskirjeestä. Itselleni taas Heprealaiskirje avaa paljonkin Roomalaiskirjeen lisäksi (mitä siis joskus hämmästelen näin luterilaisena kristittynä).
Lisäksi ne kysymykset Jumalan sana = ? 1. Raamattu sisältää jumalallista puhetta, vaikkakin ihmisten esittämänä Pyhän Hengen vaikutuksesta 2. Jumalan sana = Jeesuksen sanat ja Jeesus itsekin sanoi, etteivät hänen sanansa katoa 3. Jumalan Sana = Jeesus Kristus itse ja evankeliuminsa.
Ja tietysti sitten tämän päälle on ihan hyvä traditio. Uskontunnustuksemme jne.
MItä siis tarkoittaa, kun joku sanoo että kokonaisuudessaan ottaa Raamatun tosissaan? Kannattaa varmaan selventää nykypäivänä mitä tarkoittaa, ettei tule väärinkäsityksiä. Erityisesti jos on jossain eräänlaisessa porukassa, jossa tuollaista sanontaa pidetään itsestäänselvänä sisäpiirin kielenä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihmettelin aikoinaan, kun luin tuon, ettei Lutherille avautunut Heprealaiskirje, joka mielestäni on Vanha Testamantti pähkinänkuoressa ja miten sitten on Jumalan suunnitelman määrä jatkua, nyt evankeliumin tultua.
Aloittaja on siis balttis ?
Täälläkin on yksi, jolle heprealaiskirje selitti ja avasi koko homman.
Mielenkiintoinen ajatus tuo erään sivustakatsojan kuvailema prototyyppi. Juuri tuo muiden pintapuolinen arvostelu ärsyttää itseäni suunnattomasti ja silti huomaan myös siihen itse syyllistyväni. Jeesus jo sanoi, älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Kovin helposti se muiden arvostelu vaan tulee.
Ja kyllä, jos ei arvostella uskosta, niin jostain kuitenkin, liittyi se sitten lastenkasvatuksellisiin asioihin, päihteiden käyttöön, taloudelliseen tilanteeseen, jne. Jossain piireissä puhutaan suomalaisten sisäistetystä häpeästä ja luulen että se liittyy tähän mainitsemaasi syyllisyyteen. Ihmiset tuntevat häpeää, mutta luulevat sitä syyllisyydeksi ja sitten muita arvostelemalla koetetaan löytää itsestä edes jotain hyvää, josta ei tarvitsisi tuntea häpeää. Tähänkin voi löytää vastauksen uskosta, jos saa juurrutettua tukevasti itsetuntonsa luomiseen ja lunastukseen.
Sinikka-pappi
Saattaa olla, että olemme vähän samantyyppiset siinä mielessä, että muistan sinun kertoneen, että vasta aikuisiällä sinua on alkanut kiinnostamaan enemmän uskon asiat. Itsellekin vasta aikuisena alkoi kirkastumaan Kristus, enkä myöskään ole kuulunut herätysliikkeisiin tai vastaaviin, en mihinkään ryhmään, etsiskellyt vain tietäni rauhassa. Raamatun lukua ei ole siis liikaa ohjannut pelkästään jonkin yhden ryhmän "tyyli" ja opetus. Näin siis Heprealaiskirje oli selvää pässinlihaa (Jumalan itsensä vaikuttamana, en tästä itselleni mitään pisteitä ota.)
Häpeästä taas, liekö vaikuttanut sekin, että varmaan naapurikansamme ovat aina sitten moittineet meitä, milloin mistäkin ja nöyrästi olemme ottaneet syyt niskoillemme, koska niinhän se käy voittajan kanssa. Häviäjä on syyllinen. Tuo nyt vain yksi syy, voihan niitä olla muitakin. Tätähän voisi analysoida loputtomiin...
Sosiaalinen paine säätelee meitä monin tavoin, syyllistäminen on niistä yksi ja varsin tehokas keino. Niin kauan kun pidämme jotain tapaa elää muita parempana ja moitimme toisia siitä, etteivät he ole saavuttaneet tuota ihannetta, se toimii. Luomme tiukkoja kulisseja ympärillemme. Kun maailma monimuotoistuu ja tulee uusia tapoja ja arvoja, silloin ei enää tarvitse kulisseja vaan oikeasti valita ilman kovaa sosiaalista painetta sen oman tavan elää.
Kyllä luterilaisella uskonnolla on oma sijan sille, miksi suomalaiset kärsivät tuosta häpeästä – oikeastaan väärästä häpeästä. Ankeimmillaan kun on opetettu että on huono ihminen, se on heijastunut kasvatuskulutuuriinkin.
Syyllistämällä ihmisen persoonaa (ei siis tekoja) syntyy häpeää joka on syvemmällä kuin syyllisyys. Jos lasta ja nuorta jatkuvasti mitätöidään, ilmaistaan kuinka kelpaamaton ja huono hän on, silloin ei mikään hyvä pääse kehittymään.
Häpeä on kipeä asia ja siitä yritetään päästä irti monin keinoin. Yksi tapa kai lienee se että koetetaan vetää muutkin siihen samaan häpeän alhoon. Tarvitaan siis joitakin jotka kokee olevan vieläkin huonompia ihmisiä kuin itse on, se vähäksi aikaa saa tuntemaan olon hyväksi.
Usko voi olla yksi vastaus, riippuen siitä rakentaako se hyvää vain toimiiko se pelkän häpeän varaventtiilinä. Siihen tarvitaan myös tietoista itsensä arviointia ja pois kasvamista jotta pääsee irti ”pahoista tavoistaan”
Itse ajattelen ,että Raamattu tulee ottaa kokonaisuutena. Sitä en sano, onko Raamattu kokonaan totta sanasta sanaan, on myös vertauskuvallista tekstiä ja sellaista, mitä nykysanasto ei tunne, tai toisin päin.
Häpeä on varmaankin kulttuurissa, mutta on myös tervettä häpeää, silloin jos on oikeasti tehnyt väärin. Varmaan myös ankara uskonnollinen kasvatus on kasvattanut häpeää, kun melkein kaikki on ollut kiellettyä. Ilo ja mielihyvä. Eikö iloitseminenkin ole ollut jotenkin väärin. "Itku pitkästä ilosta" on sanottu kun joku on näyttänyt iloista naamaa, tai on nauranut.
Minusta toisen mollaaminen lähtee epävarmuudesta, siis siitä, mitä itse pelkää tekevänsä, siitä toista moittii. Oma raadollinen sisin huutaa toiselle, kun tuo toinen on kehdannut langeta siihen syntiin, mitä itse hädin tuskin on välttynyt tekemästä.