Venäläinen verkkosodankäynti käyttää hyväksi suomalaisen yhteiskunnan piirteitä, tutkija Saara Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta kertoo. Hänen mukaansa trollaajan, eli rekrytoidun kansalaiskeskusteluvaikuttajan, voi tunnistaa sosiaalisessa mediassa muutamista merkeistä, kuten kommentoinnin yksipuolisuudesta sekä hyökkäävyydestä.
–Se on tosi nerokas tapa tehdä informaatiovaikuttamista, koska se on huomaamatonta, Jantunen kuvaa ilmiötä Uudelle Suomelle.
Venäjän tekemisiä systemaattisesti puolustelevien nettikirjoittajien uskotaan vaikuttavan suomalaisissa verkkopalveluissa.
Venäläisillä tai venäläismielisillä trollaajilla on Jantusen mukaan erilaisia toimialoja. Osa trolleista kommentoi lehtien kommenttipalstoilla. Osa sosiaalisessa mediassa. Osa kirjoittaa blogeja. Osa saattaa erikoistua internet-optimointiin eli hakukoneiden opettamiseen niin, että kun haetaan hakutuloksia, tulee tiettyjä tuloksia.
–Kun tutkii tällaista trollitehdasta, on hyvä katsoa, miten muut maat tämän tekevät. USA:lla, Kiinalla ja Israelilla on vastaavanlaiset laitokset. Tämä on Venäjän versio niistä, Jantunen kertoo.
–Miksi Venäjä olisi tässä yhtään heikompi kuin muutkaan vahvat valtiot? Miksi ei käytettäisi samoja keinoja, hän toteaa.
Venäjä-mieliset trollaajat käyttävät hyväkseen suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvaa ajatusta, jonka mukaan kaikkia pitää kuunnella ja kaikilla on sananvapaus.
Us

Vastaukset 2
Vanhimmat
idän trollit
Nato on samanlainen paskakerho kuin on EU:kin. Luvattiin sitä tätä ja tuota ja puolet lupauksista pidettiin. Nyt Suomi on nettomaksaja ikuisesti. Natosta luvataan myös ihanuuksia ja turvaa ja kaikkea hyvää. Todellisuus tulee sitten, kun ollaan jäseniä. Maksamme sekä osan kansalaistemme hengellä, että kaikkien veronmaksajien selkänahasta Nato-jäsenyytemme.