Katselin Tanssii tähtien kanssa ja eräs pari tanssi The Righteous Brothersin kappaleen Unchained love tahdissa, mutta esittäjä ei ollut R.B., vaan ilmeisesti vain jokin versio, joka vaikutti kovin intohimottomalta, eikä todellinen sydämestä tuleva kaipuu päässyt esille. Käykö myös kristitylle näin kun kuuntelee "väärää" versiota virrestä? Uskoa se ei tietenkään tuhoa, mutta onko tottumus pahakin häiriötekijä?
Tuo kyseinen kappale on muuten soitettu myös elokuvassa Ghost, jossa naisen mies kuoli äkillisesti (muistaakseni väkivaltaisesti) ja tämä sitten kaipasi vaimoaan sieltä puolen. (Alunperin se on ollut muussa filmissä.) Sehän olikin sitten tärppi, koska kuvasi tilannetta niin hyvin. Elokuva oli kai aikoinaan suosittu ja samaten tuo vanha kappale nousi siinä uudestaan listojen kärkeen.
Tuo kyseinen kappale on muuten soitettu myös elokuvassa Ghost, jossa naisen mies kuoli äkillisesti (muistaakseni väkivaltaisesti) ja tämä sitten kaipasi vaimoaan sieltä puolen. (Alunperin se on ollut muussa filmissä.) Sehän olikin sitten tärppi, koska kuvasi tilannetta niin hyvin. Elokuva oli kai aikoinaan suosittu ja samaten tuo vanha kappale nousi siinä uudestaan listojen kärkeen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
No voin paljastaa, että esim. tänään eräs suosikkivirteni soitettiin liian laahaavasti ja meni siis mielestäni täysin piloille, aivan kuin tuo mainitsemani kappale tuossa ohjelmassa. Onko siis niin, että joillekin musiikki yksinkertaisesti on niin tärkeätä, että sillä saattaa olla suurikin vaikutus haluttuun efektiin?
Kyllä se ärsyttää kun lauletaan virsiä laahaavasti vaikka kastetilaisuudessa. Jotenkin tunnelma menee pilalle. Aika paljon on juuri laahaavaa laulamista, että kun aloitetaan joku virsi niin se laahaa koko ajan jäljessä. Aika tuskastuttavaa sitä on kuunnella.
Niin no kastetilaisuus onkin vähän eri juttu. Ei sitä voi vaatia, että ihmisillä on laulunääntä, ja jos ei sellaisia satu olemaan paikalla. Lähinnä tarkoitin yleensä jumalanpalvelusta. Kastetilaisuudessa on nimenomaan hyvä laulaa, vaikka ei juuri ääntä olisikaan. Pääasia että lauletaan. Nehän ovatkin itse asiassa rohkeuden osoittamista a cappella, kun ei siellä yleensä ole edes mitään soitinta paikalla...
En käy kuin harvoin jumalanpalveluksissa, mutta kyllä niissäkin on laahaamista. Minusta kastetilaisuudessa on tunnelma tärkeä mutta ihmiset kokee nämä asiat niin eri tavalla. Tietty pääasia on silti että lauletaan.
Jumalanpalveluksessa kai kanttori ja kuoro määrävät tahdin ja minkälaisen version virrestä esittävät. Eihän yleisö voi laulaa nopeammin, jos ei kanttori soita nopeammin. Ja erityisesti sellaisissa, joissa urut peittävät yleisön äänen, ei sitä huonoa edes kuule. En minäkään paikan päällä käy enää usein, kuuntelen vain radiosta. Ehkä silläkin on jotakin tekemistä, lauletaanko matalalla vai korkealla äänialalla.
Lähinnä olen vain hämmästynyt sellaisissa, joissa virsi on silmiinpistävän valoisa ja iloinen, ja siitäkin saatu laahaava (yritetäänkö sillä jotain hartautta, en tiedä).
Samalla huvittaa, että se pilaa tunnelman, onneksi ei usko siitä karise. Mitä ihminen siis lopultakin hakee jumalanpalveluksesta?
Siis se on juuri hassua kun laulaminen laahaa kanttorin soiton perässä, ihan kuin ihmiset pääsisi mukaan aina liian myöhään. Luulisi että mennään soiton mukaan mutta ei mennä, tosi tuskastuttavaa kuunneltavaa. Ja olen huomannut saman että iloisista virsistäkin onnistutaan saamaan usein laahaavia, tosi rasittavaa eikä sovi sanoitukseen yhtään. Ei se varmaan kaikkien tunnelmaa pilaa joidenkin vain. Eikö ihmiset hae jumalanpalveluksesta jonkinlaista kosketusta Jumalaan.
Tulipa tästä mieleen, en ollut huomannut oman seurakuntani laahaavuutta kuin vasta kun en ollut paikan päällä ja kuuntelin radiosta. Mutta meillä kyllä oli laahaava kanttorikin. Hauskinta oli kun huomasin, että he vetivät yhden lempivirteni niin pieleen kuin vain voi vetää. Mutta paikan päällä todellakin, urut peittävät laulunäänen oikeastaan kokonaan. (En kuule edes omaa ääntäni ja se onkin hyvä...). Joskus tietysti radiojumalanpalveluksissa huomaa, että akustiikka on pielessä. Sille nyt ei kai kukaan voi mitään.
Joo monesti on vain hyvä jos urut peittää laulun kokonaan.
Mihin aloittaja sitten pyrkikin, niin VALITUSVIRSI tästäkin aloituksesta sukeutui....:)
Itse pidän kregoriaanisesta kuoromusiikista.
Aloituksessa kysyttiin vähän sinnepäin, tuntuuko virsi intohimottomalta, jos sen esittää joku muu kuin alkuperäinen esittäjä. Mä en koe niin, koska virret ovat tehty pääasiassa yhdessä laulettaviksi, ei esitettäviksi. Niinpä virsistä on kuultu monenlaisia versioita. Joku niistä voi itselle olla se "oikea", johon vertaa muita kuulemiaan.
Nykyään tosin virsistäkin on tullut monipuolisemmin käytettyjä, josta kertoo esimerkiksi lukuisat virsilevyt, joita tunnetut muusikot ovat levyttäneet.
Tässä ketjussa on puhuttu myös virrenveisuun laahaavuudesta ja temposta. Mistä se kertoo? Mun nähdäkseni ainakin siitä, että virret ovat meille tärkeitä ja virrenveisuu jumalanpalveluksessa eräällä tavalla suomalaiseen identiteettiin kuuluva. Minusta se on hyvä asia ja toivon, että virret edelleenkin puhuttelevat meitä.
Antti-pappi
Ai sinulla on ihan hauska tulkinta sanoistani: "tuntuuko virsi intohimottomalta, jos sen esittää joku muu kuin alkuperäinen esittäjä". Se ei nyt ollut ihan tarkoituksena. Ehkäpä analogiani oli vähän ontuva.
Tässähän sen näkee, että ihmiset eivät ymmärrä juurikaan toisiaan...
No, samapa tuo. Ei tässä mistään tärkeästä ollut kyse.
Oli kyse tärkeästä tai ei, mutta tämä keskustelu on mielenkiintoinen. Hyvin voimme sitä jatkaakin. Musiikki on hyvä juttu, vaikken mikään alan asiantuntija olekaan.
Niin ja voimme yrittää oppia ymmärtämään toisiamme enemmänkin.
Ystävällisesti,
Antti-pappi
Olet oikeassa. Minustakin aihe on hyvä ja mukava kuulla ajatuksia /tunnelmia.
Itse olen virsiä kuunnellessani ja laulaessani huomannut sen, että kyseessä ei ole laulaminen tosiaankaan tai esittäminen.
Kyseessä on sielusta kumpuava ilmaisu lauluna, kuten sielussa se tuntuu.
Laahaava virsi on mielestäni upeaa, sillä se on rauhallista, puhuttelevaa ja miettimisen arvoista.
Soi kunniaksi luojan virsikin tulee mielestäni laulaa lujaa, hitaasti ja maistellen.
Se on sielujen sointuja yhdistyneenä seurakunnaksi.
Ehkäpä se onkin niin, että meidän kirkossa on vain kahta meininkiä: joko laahaavaa virsilaulua (iloisissakin) tai sitten lähdetään gospel-, rock- tai esim. jazz.-linjalle. Sitten onkin hukassa, jos ei kumpikaan ole omaan makuun. Popia ja kaikkea sellaista on kivaa kuunnella muualla, mutta ei sitten kirkossa hetkauta, saati liian laahaava tyyli virsissä. Tulee mieleen oikeastaan ne yhteislaulut telkkarissa, joissa jokaisesta kappaleesta saadaan ihan samanlainen.
No kuten sanottu, pystyn elämään ilmankin mitään, mietin vain miten muut. Virsistä pidän kyllä jostain niistä vanhimmista kuten 1500-luvun virsistä. Niissä on mystiikkaa tai jotain, hyvin esitettynä. Mutta ainahan nämä ovat makuasioita.
Minäkin tykkään vanhasta kirkkomusiikista esim. keskiaikaisesta rukouslaulusta. En kyllä ole itse sitä laulanut vain kuunnellut. Toisaalta tykkään kyllä uudestakin mutta gospel ei ole oikein minun makuuni. Siitä laahaavasta laulusta vielä niin jotenkin sellainen tekee tunnelman liian arkiseksi tai ehkä melkein masentavaksi. Että olisi kiva jos ihmiset olisivat vähän enemmän tunnetasolla mukana laulamisessa. Toivottavasti kukaan ei nyt loukkaannu tästä.
Ehkä meidän pitäisikin lainailla enemmän katolilaisilta ja ortodokseilta, sillä monet ihmisethän eivät ole kiintyneet virsiperinteeseen. Siihen kiintyy vasta, kun on kuunnellut riittävän kauan, kuten tässä edellä on käynyt ilmi. Itsekin pidän oikein gregoriaanisestakin laulusta ja vastaavista, mutta tietenkään tuollaiseen musisointiin tuskin seurakunnilla on resursseja.
Voi jopa olla niin, että lopulta kirkon pienentyessä joudumme lauleskelemaan a cappella huonoilla laulunäänillämme rääneitä virsistä ja vastaavista ja silloin keksimistämme lauluista. Tosin välttämättä silloin en enää itse ole hengissä, vaan kuuntelemassa taivaallista kuoroa.
Olisi kiva keskustella enemmänkin kirkkomusiikista, mutta en tiedä miten sen oikein voisi tehdä, kun en halua kertoa itsestäni mitään ja menisi varmaan aika vaikeaksi kierrellä ja kaarrella. En minäkään oikein virsistä ole innostunut, mutta on joitakin hyviä virsiä ja virret sopivat tiettyihin tilanteisiin.
"ortodokseilta, sillä monet ihmisethän eivät ole kiintyneet virsiperinteeseen. "
Kuka sitä ord. ulinaa jaksaa kuunnella ?
Nuotta soittaa hyvää musiikkia !
Tulkaa kaikki meille tänne Salem-seurakuntaan.
Meillä on täällä hienot jumpat usein.
Nuoretkin tykkää.
Koska Israel on maailman paras maa.
Jopa Suomea parempi.
Terveuloa tänne meidän pikku-Israeliin kuuntelemaan musiikkia ja syömään appelsiineja, suoraan Israelista, tottakai.
Olen muuten huomannut, että musiikin avulla kristittyjen ykseys ja yhteys toteutuu hienolla tavalla. Mukana voivat laulaa täydestä sydämestä kunkin kodin kasvatit!!! Virsillä ja muullakin hengellisellä musiikilla on erityinen merkitys niiden parissa, jotka ovat kaukana omasta kotimaastaan. Monesti olen nauru silmäkuulmassa sanonut, että jopa saksalainen voi tuntua naapurilta, kun yhdessä laulamme samaa virttä eri kielellä ja vähän erilaisella poljennolla.
Erityisin luostari/katedraali, missä olen musiikkia kuunnellut, oli Mont Saint Michelin saarella Normandiassa, mikä on yksi maailman seitsemästä ihmeestäkin. http://www.sacred-destinations.com/france/mont-st-michel Nousuveden aikaan se on saari ja laskuveden aikaan sinne mennään kävellen.
Minä olen muuten käynyt tuolla, aivan mahtava paikka.
Tuo voisi olla todella käymisen arvoinen paikka!
Kannattaa ehdottomasti käydä ja varata aikaa, nähtävää riittää.
Enemmän lehmänkelloa peliin niin alkaa homma ruuvaamaan !
kunnolla botnee alapäähän ja kaikua niin jo rokkaa !