Katolisen kirkon tahto on ollut että Latinan kieli aina säilytettäisiin kirkon pääsiallisena kielenä (esim. liturgiassa). Saman toteamuksen teki myös Vatikaaninin II konsiili, antaessaan kansan kielele käytölle oikeuden osittaisen käyttöön. Nykyinen tilanne, joka on nurinkurinen, jossa latina on vähemistössä ja baabelintornin kirouksen lapset, kansankielet, ovat enemistössä.
Voitte olla esitettyni asian kanssa eri mieltä mutta silloin olette nimellinen (tai ns. kuollut) katolilainen joka ei ilmeisesti usko kirkon runkoon, protestantti (ja silloin asia ei koske teitä-kirkon sisäinen asia) tai joku toinen harhaoppinen. (Jos luulette että on olemassa erillaisia katolilaisia katsokaa seuravaa siviua (www.geocities.com/peterpaulmin/LiberalCatholics.html ). Hyvä analoogi nykyiseen tilanteseen on motoorinen sairaus joka aiheutta tahdon otteen luisumista rumista ja sen liikkeistä. (Jumala rankaisee kirkkoaan koska se on harhateillä)
Kirkon johto ja muut kirkon aketeemikkot tietävät että konsiili isät eivät olisi halunnet tämän päivän tilanetta. Paavi Johannes Paavali II pyys i jo 80-luvun alussa anteeksi niitä hyväksikäyttöja jotka jotkut kirkossa ovat aiheuttaneet vääristeyneillä tulkinnoillaan ja agendoilaan. Tottahan toki on ihmisiä jotka ovat kirkon nykyistä sekaanusta ja moraalista relativismia toivoneet, mutta heidän tulee pidättäytyä valehtelusta ja väitteista että kirkko ja konsiili tätä toivoi. He haluavat liimata agendojaan kirkon yhteyteen jotta ne saisivat lailisuutta ja auktoriteettiä.
Veterum Sapientia(v.1962)-Paavi Johannes XXIII
On the Promotion of the Study of Latin
The wisdom of the ancient world, enshrined in Greek and Roman literature, and the truly memorable teaching of ancient peoples, served, surely, to herald the dawn of the Gospel which Gods Son, "the judge and teacher of grace and truth, the light and guide of the human race,"1 proclaimed on earth.
Such was the view of the Church Fathers and Doctors. In these outstanding literary monuments of antiquity, they recognized mans spiritual preparation for the supernatural riches which Jesus Christ communicated to mankind "to give history its fulfilment."2
Thus the inauguration of Christianity did not mean the obliteration of mans past achievements. Nothing was lost that was in any way true, just, noble and beautiful.
Venerable languages
The Church has ever held the literary evidences of this wisdom in the highest esteem. She values especially the Greek and Latin languages in which wisdom itself is cloaked, as it were, in a vesture of gold. She has likewise welcomed the use of other venerable languages, which flourished in the East. For these too have had no little influence on the progress of humanity and civilization. By their use in sacred liturgies and in versions of Holy Scripture, they have remained in force in certain regions even to the present day, bearing constant witness to the living voice of antiquity.
A primary place
But amid this variety of languages a primary place must surely be given to that language which had its origins in Latium, and later proved so admirable a means for the spreading of Christianity throughout the West.
And since in Gods special Providence this language united so many nations together under the authority of the Roman Empire— and that for so many centuries— it also became the rightful language of the Apostolic See.3 Preserved for posterity, it proved to be a bond of unity for the Christian peoples of Europe.
The nature of Latin
Of its very nature Latin is most suitable for promoting every form of culture among peoples. It gives rise to no jealousies. It does not favor any one nation, but presents itself with equal impartiality to all and is equally acceptable to all.
Nor must we overlook the characteristic nobility of Latin for mal structure. Its "concise, varied and harmonious style, full of majesty and dignity"4 makes for singular clarity and impressiveness of expression.
Preservation of Latin by the Holy See
For these reasons the Apostolic See has always been at pains to preserve Latin, deeming it worthy of being used in the exercise of her teaching authority "as the splendid vesture of her heavenly doctrine and sacred laws."5 She further requires her sacred ministers to use it, for by so doing they are the better able, wherever they may be, to acquaint themselves with the mind of the Holy See on any matter, and communicate the more easily with Rome and with one another.
Thus the "knowledge and use of this language," so intimately bound up with the Church's life, "is important not so much on cultural or literary grounds, as for religious reasons."6 These are the words of Our Predecessor Pius XI, who conducted a scientific inquiry into this whole subject, and indicated three qualities of the Latin language which harmonize to a remarkable degree with the Church's nature. "For the Church, precisely because it embraces all nations and is destined to endure to the end of time . . of its very nature requires a language which is universal, immutable, and non vernacular."7
Universal
Since "every Church must assemble round the Roman Church,"8 and since the Supreme Pontiffs have "true episcopal power, ordinary and immediate, over each and every Church and each and every Pastor, as well as over the faith-full"9 of every rite and language, it seems particularly desirable that the instrument of mutual communication be uniform and universal, especially between the Apostolic See and the Churches which use the same Latin rite.
When, therefore, the Roman Pontiffs wish to instruct the Catholic world, or when the Congregations of the Roman Curia handle matters or draw up decrees which concern the whole body of the faithful, they invariably make use of Latin, for this is a maternal voice acceptable to countless nations.
Immutable
Furthermore, the Church's language must be not only universal but also immutable. Modern languages are liable to change, and no single one of them is superior to the others in authority. Thus if the truths of the Catholic Church were entrusted to an unspecified number of them, the meaning of these truths, varied as they are, would not be manifested to everyone with sufficient clarity and precision. There would, moreover, be no language which could serve as a common and constant norm by which to gauge the exact meaning of other renderings.
But Latin is indeed such a language. It is set and unchanging. it has long since ceased to be affected by those alterations in the meaning of words which are the normal result of daily, popular use. Certain Latin words, it is true, acquired new meanings as Christian teaching developed and needed to be explained and defended, but these new meanings have long since become accepted and firmly established.
Non-vernacular
Finally, the Catholic Church has a dignity far surpassing that of every merely human society, for it was founded by Christ the Lord. It is altogether fitting, therefore, that the language it uses should be noble, majestic, and non-vernacular.
In addition, the Latin language "can be called truly catholic."10 It has been consecrated through constant use by the Apostolic See, the mother and teacher of all Churches, and must be esteemed "a treasure . . . of incomparable worth."11. It is a general passport to the proper understanding of the Christian writers of antiquity and the documents of the Church's teaching.12 It is also a most effective bond, binding the Church of today with that of the past and of the future in wonderful continuity.
Educational value of Latin
There can be no doubt as to the formative and educational value either of the language of the Romans or of great literature generally. It is a most effective training for the pliant minds of youth. It exercises, matures and perfects the principal faculties of mind and spirit. It sharpens the wits and gives keenness of judgment. It helps the young mind to grasp things accurately and develop a true sense of values. It is also a means for teaching highly intelligent thought and speech.
A natural result
It will be quite clear from these considerations why the Roman Pontiffs have so often extolled the excellence and importance of Latin, and why they have prescribed its study and use by the secular and regular clergy, forecasting the dangers that would result from its neglect.
A resolve to uphold Latin
And We also, impelled by the weightiest of reasons—the same as those which prompted Our Predecessors and provincial synods 13—are fully determined to restore this language to its position of honor, and to do all We can to promote its study and use. The employment of Latin has recently been contested in many quarters, and many are asking what the mind of the Apostolic See is in this matter. We have therefore decided to issue the timely directives contained in this document, so as to ensure that the ancient and uninterrupted use of Latin be maintained and, where necessary, restored.
We believe that We made Our own views on this subject sufficiently clear when We said to a number of eminent Latin scholars:
"It is a matter of regret that so many people, unaccountably dazzled by the marvelous progress of science, are taking it upon themselves to oust or restrict the study of Latin and other kindred subjects. . . . Yet, in spite of the urgent need for science, Our own view is that the very contrary policy should be followed. The greatest impression is made on the mind by those things which correspond more closely to mans nature and dignity. And therefore the greatest zeal should be shown in the acquisition of whatever educates and ennobles the mind. Otherwise poor mortal creatures may well become like the machines they build—cold, hard, and devoid of love."14
PROVISIONS FOR THE PROMOTION OF LATIN STUDIES
With the foregoing considerations in mind, to which We have given careful thought, We now, in the full consciousness of Our Office and in virtue of Our authority, decree and command the following:
Responsibility for enforcement
1.Bishops and superiors-general of religious orders shall take pains to ensure that in their seminaries and in their schools where adolescents are trained for the priesthood, all shall studiously observe the Apostolic Sees decision in this matter and obey these Our prescriptions most carefully.
2.In the exercise of their paternal care they shall be on their guard lest anyone under their jurisdiction, eager for revolutionary changes, writes against the use of Latin in the teaching of the higher sacred studies or in the liturgy, or through prejudice makes light of the Holy Sees will in this regard or interprets it falsely.
Study of Latin as a prerequisite
3. As is laid down in Canon Law (can. 1364) or commanded by Our Predecessors, before Church students begin their ecclesiastical studies proper they shall be given a sufficiently lengthy course of instruction in Latin by highly competent masters, following a method designed to teach them the language with the utmost accuracy. "And that too for this reason:
lest later on, when they begin their major studies . . . they are unable by reason of their ignorance of the language to gain a full understanding of the doctrines or take part in those scholastic disputations which constitute so excellent an intellectual training for young men in the defense of the faith." 15
We wish the same rule to apply to those whom God calls to the priesthood at a more advanced age, and whose classical studies have either been neglected or conducted too superficially. No one is to be admitted to the study of philosophy or theology except he be thoroughly grounded in this language and capable of using it.
Traditional curriculum to be restored
4. Wherever the study of Latin has suffered partial eclipse through the assimilation of the academic program to that which obtains in State public schools, with the result that the instruction given is no longer so thorough and well-grounded as formerly, there the traditional method of teaching this language shall be completely restored. Such is Our will, and there should be no doubt in anyone's mind about the necessity of keeping a strict watch over the course of studies followed by Church students; and that not only as regards the number and kinds of subjects they study, but also as regards the length of time devoted to the teaching of these subjects.
Should circumstances of time and place demand the addition of other subjects to the curriculum besides the usual ones, then either the course of studies must be lengthened, or these additional subjects must be condensed or their study relegated to another time.
Sacred sciences to be taught in Latin
5. In accordance with numerous previous instructions, the major sacred sciences shall be taught in Latin, which, as we know from many centuries of use, "must be considered most suitable for explaining with the utmost facility and clarity the most difficult and profound ideas and concepts."16 For apart from the fact that it has long since been enriched with a vocabulary of appropriate and unequivocal terms, best calculated to safeguard the integrity of the Catholic faith, it also serves in no slight measure to prune away useless verbiage.
Hence professors of these sciences in universities or seminaries are required to speak Latin and to make use of textbooks writ ten in Latin. If ignorance of Latin makes it difficult for some to obey these instructions, they shall gradually be replaced by professors who are suited to this task. Any difficulties that may be advanced by students or professors must be overcome by the patient insistence of the bishops or religious superiors, and the good will of the professors.
A Latin Academy
6. Since Latin is the Church's living language, it must be adequate to daily increasing linguistic requirements. It must be furnished with new words that are apt and suitable for expressing modern things, words that will be uniform and universal in their application. and constructed in conformity with the genius of the ancient Latin tongue. Such was the method followed by the sacred Fathers and the best writers among the scholastics.
To this end, therefore, We com mission the Sacred Congregation of Seminaries and Universities to set up a Latin Academy staffed by an international body of Latin and Greek professors. The principal aim of this Academy—like the national academies founded to promote their respective languages— will be to superintend the proper development of Latin, augmenting the Latin lexicon where necessary with words which conform to the particular character and color of the language.
It will also conduct schools for the study of Latin of every era, particularly the Christian one. The aim of these schools will be to impart a fuller understanding of Latin and the ability to use it and to write it with proper elegance. They will exist for those who are destined to teach Latin in seminaries and ecclesiastical colleges, or to write decrees and judgments or conduct correspondence in the ministries of the Holy See, diocesan curias, and the offices of religious orders.
The teaching of Greek
7. Latin is closely allied to Greek both in formal structure and in the importance of its extant writings. Hence — as Our Predecessors have frequently ordained—future ministers of the altar must be instructed in Greek in the lower and middle schools. Thus when they come to study the higher sciences—and especially if they are aiming for a degree in Sacred Scripture or theology— they will be enabled to follow the Greek sources of scholastic philosophy and understand them correctly; and not only these, but also the original texts of Sacred Scripture, the liturgy, and the sacred Fathers.17
A syllabus for the teaching of Latin
8. We further commission the Sacred Congregation of Seminaries and Universities to prepare a syllabus for the teaching of Latin which all shall faithfully observe. The syllabus will be designed to give those who follow it an adequate understanding of the language and its use. Episcopal boards may indeed rearrange this syllabus if circumstances warrant, but they must never curtail it or alter its nature. Ordinaries may not take it upon themselves to put their own proposals into effect until these have been examined and approved by the Sacred Congregation.
Finally, in virtue of Our apostolic authority, We will and command that all the decisions, decrees, proclamations and recommendations of this Our Constitution remain firmly established and ratified, notwithstanding anything to the contrary, however worthy of special note.
Given at Rome, at St. Peters, on the feast of St. Peters Throne on the 22nd day of February in the year 1962, the fourth of Our pontificate.
JOHN PP. XXIII
Voitte olla esitettyni asian kanssa eri mieltä mutta silloin olette nimellinen (tai ns. kuollut) katolilainen joka ei ilmeisesti usko kirkon runkoon, protestantti (ja silloin asia ei koske teitä-kirkon sisäinen asia) tai joku toinen harhaoppinen. (Jos luulette että on olemassa erillaisia katolilaisia katsokaa seuravaa siviua (www.geocities.com/peterpaulmin/LiberalCatholics.html ). Hyvä analoogi nykyiseen tilanteseen on motoorinen sairaus joka aiheutta tahdon otteen luisumista rumista ja sen liikkeistä. (Jumala rankaisee kirkkoaan koska se on harhateillä)
Kirkon johto ja muut kirkon aketeemikkot tietävät että konsiili isät eivät olisi halunnet tämän päivän tilanetta. Paavi Johannes Paavali II pyys i jo 80-luvun alussa anteeksi niitä hyväksikäyttöja jotka jotkut kirkossa ovat aiheuttaneet vääristeyneillä tulkinnoillaan ja agendoilaan. Tottahan toki on ihmisiä jotka ovat kirkon nykyistä sekaanusta ja moraalista relativismia toivoneet, mutta heidän tulee pidättäytyä valehtelusta ja väitteista että kirkko ja konsiili tätä toivoi. He haluavat liimata agendojaan kirkon yhteyteen jotta ne saisivat lailisuutta ja auktoriteettiä.
Veterum Sapientia(v.1962)-Paavi Johannes XXIII
On the Promotion of the Study of Latin
The wisdom of the ancient world, enshrined in Greek and Roman literature, and the truly memorable teaching of ancient peoples, served, surely, to herald the dawn of the Gospel which Gods Son, "the judge and teacher of grace and truth, the light and guide of the human race,"1 proclaimed on earth.
Such was the view of the Church Fathers and Doctors. In these outstanding literary monuments of antiquity, they recognized mans spiritual preparation for the supernatural riches which Jesus Christ communicated to mankind "to give history its fulfilment."2
Thus the inauguration of Christianity did not mean the obliteration of mans past achievements. Nothing was lost that was in any way true, just, noble and beautiful.
Venerable languages
The Church has ever held the literary evidences of this wisdom in the highest esteem. She values especially the Greek and Latin languages in which wisdom itself is cloaked, as it were, in a vesture of gold. She has likewise welcomed the use of other venerable languages, which flourished in the East. For these too have had no little influence on the progress of humanity and civilization. By their use in sacred liturgies and in versions of Holy Scripture, they have remained in force in certain regions even to the present day, bearing constant witness to the living voice of antiquity.
A primary place
But amid this variety of languages a primary place must surely be given to that language which had its origins in Latium, and later proved so admirable a means for the spreading of Christianity throughout the West.
And since in Gods special Providence this language united so many nations together under the authority of the Roman Empire— and that for so many centuries— it also became the rightful language of the Apostolic See.3 Preserved for posterity, it proved to be a bond of unity for the Christian peoples of Europe.
The nature of Latin
Of its very nature Latin is most suitable for promoting every form of culture among peoples. It gives rise to no jealousies. It does not favor any one nation, but presents itself with equal impartiality to all and is equally acceptable to all.
Nor must we overlook the characteristic nobility of Latin for mal structure. Its "concise, varied and harmonious style, full of majesty and dignity"4 makes for singular clarity and impressiveness of expression.
Preservation of Latin by the Holy See
For these reasons the Apostolic See has always been at pains to preserve Latin, deeming it worthy of being used in the exercise of her teaching authority "as the splendid vesture of her heavenly doctrine and sacred laws."5 She further requires her sacred ministers to use it, for by so doing they are the better able, wherever they may be, to acquaint themselves with the mind of the Holy See on any matter, and communicate the more easily with Rome and with one another.
Thus the "knowledge and use of this language," so intimately bound up with the Church's life, "is important not so much on cultural or literary grounds, as for religious reasons."6 These are the words of Our Predecessor Pius XI, who conducted a scientific inquiry into this whole subject, and indicated three qualities of the Latin language which harmonize to a remarkable degree with the Church's nature. "For the Church, precisely because it embraces all nations and is destined to endure to the end of time . . of its very nature requires a language which is universal, immutable, and non vernacular."7
Universal
Since "every Church must assemble round the Roman Church,"8 and since the Supreme Pontiffs have "true episcopal power, ordinary and immediate, over each and every Church and each and every Pastor, as well as over the faith-full"9 of every rite and language, it seems particularly desirable that the instrument of mutual communication be uniform and universal, especially between the Apostolic See and the Churches which use the same Latin rite.
When, therefore, the Roman Pontiffs wish to instruct the Catholic world, or when the Congregations of the Roman Curia handle matters or draw up decrees which concern the whole body of the faithful, they invariably make use of Latin, for this is a maternal voice acceptable to countless nations.
Immutable
Furthermore, the Church's language must be not only universal but also immutable. Modern languages are liable to change, and no single one of them is superior to the others in authority. Thus if the truths of the Catholic Church were entrusted to an unspecified number of them, the meaning of these truths, varied as they are, would not be manifested to everyone with sufficient clarity and precision. There would, moreover, be no language which could serve as a common and constant norm by which to gauge the exact meaning of other renderings.
But Latin is indeed such a language. It is set and unchanging. it has long since ceased to be affected by those alterations in the meaning of words which are the normal result of daily, popular use. Certain Latin words, it is true, acquired new meanings as Christian teaching developed and needed to be explained and defended, but these new meanings have long since become accepted and firmly established.
Non-vernacular
Finally, the Catholic Church has a dignity far surpassing that of every merely human society, for it was founded by Christ the Lord. It is altogether fitting, therefore, that the language it uses should be noble, majestic, and non-vernacular.
In addition, the Latin language "can be called truly catholic."10 It has been consecrated through constant use by the Apostolic See, the mother and teacher of all Churches, and must be esteemed "a treasure . . . of incomparable worth."11. It is a general passport to the proper understanding of the Christian writers of antiquity and the documents of the Church's teaching.12 It is also a most effective bond, binding the Church of today with that of the past and of the future in wonderful continuity.
Educational value of Latin
There can be no doubt as to the formative and educational value either of the language of the Romans or of great literature generally. It is a most effective training for the pliant minds of youth. It exercises, matures and perfects the principal faculties of mind and spirit. It sharpens the wits and gives keenness of judgment. It helps the young mind to grasp things accurately and develop a true sense of values. It is also a means for teaching highly intelligent thought and speech.
A natural result
It will be quite clear from these considerations why the Roman Pontiffs have so often extolled the excellence and importance of Latin, and why they have prescribed its study and use by the secular and regular clergy, forecasting the dangers that would result from its neglect.
A resolve to uphold Latin
And We also, impelled by the weightiest of reasons—the same as those which prompted Our Predecessors and provincial synods 13—are fully determined to restore this language to its position of honor, and to do all We can to promote its study and use. The employment of Latin has recently been contested in many quarters, and many are asking what the mind of the Apostolic See is in this matter. We have therefore decided to issue the timely directives contained in this document, so as to ensure that the ancient and uninterrupted use of Latin be maintained and, where necessary, restored.
We believe that We made Our own views on this subject sufficiently clear when We said to a number of eminent Latin scholars:
"It is a matter of regret that so many people, unaccountably dazzled by the marvelous progress of science, are taking it upon themselves to oust or restrict the study of Latin and other kindred subjects. . . . Yet, in spite of the urgent need for science, Our own view is that the very contrary policy should be followed. The greatest impression is made on the mind by those things which correspond more closely to mans nature and dignity. And therefore the greatest zeal should be shown in the acquisition of whatever educates and ennobles the mind. Otherwise poor mortal creatures may well become like the machines they build—cold, hard, and devoid of love."14
PROVISIONS FOR THE PROMOTION OF LATIN STUDIES
With the foregoing considerations in mind, to which We have given careful thought, We now, in the full consciousness of Our Office and in virtue of Our authority, decree and command the following:
Responsibility for enforcement
1.Bishops and superiors-general of religious orders shall take pains to ensure that in their seminaries and in their schools where adolescents are trained for the priesthood, all shall studiously observe the Apostolic Sees decision in this matter and obey these Our prescriptions most carefully.
2.In the exercise of their paternal care they shall be on their guard lest anyone under their jurisdiction, eager for revolutionary changes, writes against the use of Latin in the teaching of the higher sacred studies or in the liturgy, or through prejudice makes light of the Holy Sees will in this regard or interprets it falsely.
Study of Latin as a prerequisite
3. As is laid down in Canon Law (can. 1364) or commanded by Our Predecessors, before Church students begin their ecclesiastical studies proper they shall be given a sufficiently lengthy course of instruction in Latin by highly competent masters, following a method designed to teach them the language with the utmost accuracy. "And that too for this reason:
lest later on, when they begin their major studies . . . they are unable by reason of their ignorance of the language to gain a full understanding of the doctrines or take part in those scholastic disputations which constitute so excellent an intellectual training for young men in the defense of the faith." 15
We wish the same rule to apply to those whom God calls to the priesthood at a more advanced age, and whose classical studies have either been neglected or conducted too superficially. No one is to be admitted to the study of philosophy or theology except he be thoroughly grounded in this language and capable of using it.
Traditional curriculum to be restored
4. Wherever the study of Latin has suffered partial eclipse through the assimilation of the academic program to that which obtains in State public schools, with the result that the instruction given is no longer so thorough and well-grounded as formerly, there the traditional method of teaching this language shall be completely restored. Such is Our will, and there should be no doubt in anyone's mind about the necessity of keeping a strict watch over the course of studies followed by Church students; and that not only as regards the number and kinds of subjects they study, but also as regards the length of time devoted to the teaching of these subjects.
Should circumstances of time and place demand the addition of other subjects to the curriculum besides the usual ones, then either the course of studies must be lengthened, or these additional subjects must be condensed or their study relegated to another time.
Sacred sciences to be taught in Latin
5. In accordance with numerous previous instructions, the major sacred sciences shall be taught in Latin, which, as we know from many centuries of use, "must be considered most suitable for explaining with the utmost facility and clarity the most difficult and profound ideas and concepts."16 For apart from the fact that it has long since been enriched with a vocabulary of appropriate and unequivocal terms, best calculated to safeguard the integrity of the Catholic faith, it also serves in no slight measure to prune away useless verbiage.
Hence professors of these sciences in universities or seminaries are required to speak Latin and to make use of textbooks writ ten in Latin. If ignorance of Latin makes it difficult for some to obey these instructions, they shall gradually be replaced by professors who are suited to this task. Any difficulties that may be advanced by students or professors must be overcome by the patient insistence of the bishops or religious superiors, and the good will of the professors.
A Latin Academy
6. Since Latin is the Church's living language, it must be adequate to daily increasing linguistic requirements. It must be furnished with new words that are apt and suitable for expressing modern things, words that will be uniform and universal in their application. and constructed in conformity with the genius of the ancient Latin tongue. Such was the method followed by the sacred Fathers and the best writers among the scholastics.
To this end, therefore, We com mission the Sacred Congregation of Seminaries and Universities to set up a Latin Academy staffed by an international body of Latin and Greek professors. The principal aim of this Academy—like the national academies founded to promote their respective languages— will be to superintend the proper development of Latin, augmenting the Latin lexicon where necessary with words which conform to the particular character and color of the language.
It will also conduct schools for the study of Latin of every era, particularly the Christian one. The aim of these schools will be to impart a fuller understanding of Latin and the ability to use it and to write it with proper elegance. They will exist for those who are destined to teach Latin in seminaries and ecclesiastical colleges, or to write decrees and judgments or conduct correspondence in the ministries of the Holy See, diocesan curias, and the offices of religious orders.
The teaching of Greek
7. Latin is closely allied to Greek both in formal structure and in the importance of its extant writings. Hence — as Our Predecessors have frequently ordained—future ministers of the altar must be instructed in Greek in the lower and middle schools. Thus when they come to study the higher sciences—and especially if they are aiming for a degree in Sacred Scripture or theology— they will be enabled to follow the Greek sources of scholastic philosophy and understand them correctly; and not only these, but also the original texts of Sacred Scripture, the liturgy, and the sacred Fathers.17
A syllabus for the teaching of Latin
8. We further commission the Sacred Congregation of Seminaries and Universities to prepare a syllabus for the teaching of Latin which all shall faithfully observe. The syllabus will be designed to give those who follow it an adequate understanding of the language and its use. Episcopal boards may indeed rearrange this syllabus if circumstances warrant, but they must never curtail it or alter its nature. Ordinaries may not take it upon themselves to put their own proposals into effect until these have been examined and approved by the Sacred Congregation.
Finally, in virtue of Our apostolic authority, We will and command that all the decisions, decrees, proclamations and recommendations of this Our Constitution remain firmly established and ratified, notwithstanding anything to the contrary, however worthy of special note.
Given at Rome, at St. Peters, on the feast of St. Peters Throne on the 22nd day of February in the year 1962, the fourth of Our pontificate.
JOHN PP. XXIII
Vastaukset 38
Vanhimmat
Olen aivan samaa mieltä kanssasi Lorand. Latina on liturginen kieli katolisessa kirkossa. Onneksi Henrikin katedraaliseurakunnassa päämessussa käytetään liturgisena kielenä latinaa. Arkimessut vieteään suomen kielellä eivätkä ne edes tunnu messuilta. Luen myös aina ruusukkorukouksen latinaksi, se on todellakin paljon kauniimpi latinan kielellä kuin suomeksi luettuna.
Toivon, että myös muut seurakunnat ottaisivat latinan liturgian kieleksi, asiassa on vain yksi mutta eli se, etteivät puolalaiset papit ilmeisestikään ole opiskelleet latinaa papiksi valmistuessaan. Meillähän ei ole kuin Oulussa ja Henrikissä muun maalainen kirkkoherra, kaikissa muissa seurakunnissa kirkkoherrana on puolalainen pappi. Piispa käyttää liturgisena kielenä latinaa Henrikin messuissa.
Olen täysin samaa mieltä, mutta mitä tehdä totuuden esiin tuomiselle kun monet haluavat vetää vain omia haluja läpi ymmärtämättä Katolisen kirkon traditiota ja luonetta. Emmehän halua olla kuin kaikki muut, haluamme olla KATOLILAISIA sen pikantisilla yksityiskohdilla. Kauan eläköön latina ja sen puolustajat tietämättömyyden aikana!
että tämmöinen harhaoppinen sekaantuu tähän pyhän kielen pyhän keskusteluun. Kas kun et perustele latinan "pyhyyttä" sillä, että Jeesus ja apostolit puhuivat latinaa. Meinaan vaan, että kun roisia juttuja rupeaa puhumaan kannattaa pistää kerralla ronskisti överiksi!!
Niin, ja sitten vaan raamatutkin pois kansalta ja kaikki vaan latinaksi, että tavallinen kansa ei ymmärrä yhtään mitään, eihän kansan tarvitse mitään tietääkään, näinhän sen on juuri oltava.???
Tässä toinen erioppinen sekaantuu keskusteluun.
Sekin asia on otettava huomioon, että latina on kuollut kieli. Suoritin aikoinaan latinan pron. Ei ollut ainakaan minulle helppoa. Tuskinpa tavallinen kansa ymmärtäsi mitään latinankielisestä liturgiasta tai ehkäpä sillä asialla sitten ei olisikaan merkitystä.
Latinan pron olen minäkin suorittanut ja kiinnostus latinaan tuli aikoinaan nimenomaan kirkkolatinasta. Latinan kieli on vuosisatoja ollut Katolisen kirkon liturginen kieli, se on osa kirkkomme traditiota.
Mitä tulee sanaan ”tavallinen kansa”, sillä tarkoitettiin aikoinaan kansaa, joka ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Tänä päivänä ainakin Suomessa katolilaiset osaavat sekä lukea että kirjoittaa. Pyhä Messu-vihkosessa on rinnakkain liturginen teksti latinaksi, ruotsiksi ja suomeksi. Tuskin yhdellekään katolilaiselle on liturgia latinan kielellä vieras asia.
Jos latina on sitten ainoa kieli, jolla katolinen messu voidaan pitää, niin sitten asia on niin. Se on kai sitten senkin vuoksi hyvä asia, että katolinen pappi voidaan lähettää mihin maahan vain, kun ei ole kielen aiheuttamia vaikeuksia eikä perhettä sitomassa. Vähän sääliksi käy kuitenkin katolisia pappeja: vieraassa maassa vieraiden ihmisten joukossa kieltä osaamatta ilman palkkaa, vain vahva usko tukena.
Anteeksi Lorand, tämä ei liity aiheeseen.
Kyllä Verna, katolinen pappi voidaan lähetttää mihin tahansa maailmassa. Pappeus ei ole virka kuten esim. luterilaisessa kirkossa. Papin työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja työpaikkana on koko maailma. Juuri sen takia, antaessaan pappislupauksen pappi tietää omistautuvansa ainoastaan kirkolle. Hänen tulee olla valmis muuttamaan pois kotimaastaan milloin tahansa ja useimmat katoliset papit käyvät vain pari kertaa vuodessa omassa kotimaassaan. Meilläkin on Suomessa ainoastaan yksi suomalainen pappi, muut ovat tulleet muista maista.
Katolilainen ei ole koskaan yksin, oli hän sitten missä tahansa katolisessa maassa. Koti on kaikkialla, missä on kirkko. Useimmat katoliset papit puhuvat italiaa, eikä kommunikointi tuota ongelmia kirkkorakennuksen ulkopuolellakaan.
Uskon, että asia teoriassa on noin, mutta jotenkin tuntuu siltä, kuin katolisilta papeilta odotettaisiin liikoja, ts. että he eivät enää pappeina olisi vajavaisia ihmisiä, vaan jotenkin yli-ihmisiä.
Satuin näkemään televisiosta dokumentin katolisista papeista, joilla oli naisystävä ja lapsia. Kuinka riipaisevalta tuntui katsoa ohjelmaa. Jos katsot asioita ylhäältäpäin, niin se on sinulle pelkkää teoriaa: pappi on lupautunut lähtemään töihin vieraaseen maahan, olemaan tavoitettavissa 24 tuntia vuorokaudessa, omistautumaan kokonaaan kirkolle. Ehkä tuollainen nykyaikana vielä luostarissa onnistuu muiden samoin ajattelevien ja samaa sukupuolta olevien keskellä, mutta muuten tuohon pystyy vain poikkeusyksilö tai yli-ihminen. Ehkäpä suomalaisissa ei ole tuollaisia poikkeusyksilöitä. Miksi puolalaisissa sitten on?
tuollainen latinankieli on prutkahtanut uskontoon. Minun muistini mukaan latinaa ei ainakaan alkukirkossa kukaan osannut, saatikka olisi puhunut. Minä pahaa pelkään näiltäkin osin kysymyksessä olevan joko väärennös tai ainakin harhaanjohtamisen yritys, tavallisen syntisen pettämiseksi.
Sari Kanervo & Tiina Saarinen: Kultturit keskuudessamme kertoo, että Rooman valtakunnan jakaantuminen 300-luvulla Rooman ja Konstantinopolin (Bysantin) valtapiireihin heijastui myös kristinuskoon. Jumalanpalveluskieleksi lännessä tuli latina ja idässä kreikka.
Asiasta voi toki olla muitakin tulkintoja, tämä on yksi. Latinaa oli käytetty katolisessa kirkossa yhtenä kielenä varmasti paljon aikaisemmin, tilanne vain vakiintui 300-luvulla.
Latina oli roomalaisten kansankieli, tämänhän takia salamessuissa Rooman katakombeissa vaihdettiin jo kristinuskon alkuaikoina kieltä kreikasta latinaan. Roomalaisten mukanaan se levisi imperiumin eri osiin. Imperiumin heikentymisen ja kukistumisen aikoihin latinan paikallisten murteiden ja barbaarikielten sulautumisesta syntyivät romaaniset kielet. Jo 800-luvulla kuitenkin kansanlatina (eli vulgääri latina, siksi Vulgate) oli kuitenkin monessa suhteessa erilaista kuin klassinen latina, ja Kaarle Suuri halusikin kuulla saarnat kansanlatinaksi. Tähän aikaan on selvästi havaittavissa ensimmäisiä kirjoituksia, jotka voi nykyihminen tunnistaa vaikkapa ranskaksi (kaukaisin esimerkki) tai italiaksi (läheisin esimerkki).
Eivät pappimme Sinun sääliäsi kaipaa.
Mielenkiintoisia mielipiteitä kirkon "pyhästä kielestä".
Sanoisin kuitenkin pari kommenttia, omakohtaisia sellaisia:
- Latina ei ole kuitenkaan ihan kuollut kieli, koska kirkko todellakin käyttää sitä, ja myös muuallakin siihen luodaan uusia sanoja jne.
- Luulisin, että latina tuli luonnollisesti kirkon yhteiseksi kieleksi kirkon "roomalaisuuden" takia, sen takia siis, että Roomasta tuli pietarinistuimen ansiosta koko universaalin kirkon keskus. Myöhempi kirkkohistoria on toki värittänyt karttaa, mutta lienee selvää, että yhdellä kielellä on enemmän siunauksellisia vaikutuksia kuin muita kirkon ykseyden kannalta ainakin.
- Latinan ja papit: Ennen vanhaan seminaareissa (myös extra urbem) todellakin käytettiin latinaa yhteisenä opintojen kielenä, ja siksi vieläkin vanhempi papisto osaa kieltä opiskelukielenään. Italia on vähemmän universaali kieli kuin latina koskaan, koska se on vain yksi vernakulaari muiden joukossa. Suurin osa papeista ei sitä edes puhu. Monet kyllä. Nykyään monet papit ovat suorastaan kyvyttömiä käyttämään ja ymmärtämään latinaa, ja se on suuri ongelma.
- Latina ja maallikot: Maallikot ovat karkeasti sanoen melkeinpä yhtä kauan, kuin kirkko on ollut olemassa, "viihtyneet" latinankielisessä messussa. Toisaalta vähitellen viime vuosisatojen aikana kansankieli korvasi latinan esim. lukukappaleissa yms. (Tämä jo ennen Vatikaanin kakkosta!) Eikä kansalle varmaankaan kovin paljon ole latinaksi saarnattu... Toinen pointti on se, että ennen kaiuttimien aikaa suurissa kirkoissa tuskin on sanat alttarilta kaikuneet tarpeeksi kovaa ja selvää, jotta kansa olisi niitä oikeasti ymmärtäen kuullut. Siksi kielellä ei kansan kannalta kovin suurta merkitystä edes ollut/ole. - Joku ilkeämielinen voisi sanoa, että uskonnonopetuksen tehtävä on panna kansa ymmärtämään, mitä messussa tapahtuu, ei kaikki messun sanat aina kuitenkaan kuulu tai jää mieleen tai saa ymmärtävää maaperää kuulijassa...
Ihmisenä ja vieraissa oloissa itsekin olleena voin kokea myötätuntoa toista vieraissa oloissa olevaa ihmistä kohtaan. En ymmärrä, mitä pahaa sinä siinäkin näet.
Latinan kieli oli alun perin Latiumin maakunnan ( muinainen maakunta Italian keskiosassa ) asukkaiden paikallismurre, joka levisi Rooman mahdin tuella yli Italian rajojen. Siihen tuli vaikutteita mm. kreikan ja etruskien kielestä.
Tavallisesti latinalla ymmärretään kirjallista, klassista latinaa, jota on luettu kouluissakin. Mutta kansan parissa versoi kirja- ja puhekielestä eroava kansanomainen kielenkäyttö. Tämä ns. vulgäärilatina esiintyi murteina Italiassa ja provinsseissa. Varsinainen latina oli lainkäytön, hallinnon ja kulttuurin kielenä.
Keskiajalla latina oli edelleen kirkon ja hallinnon kielenä. Kieli sai vaikutteita uusilta kansoilta, läheni kansan latinaa, etenkin uskonnollisessa käytössä, koska vieroksuttiin pakanallista latinaa. Näin syntyi ns. kirkkolatina, keskiajan latina, tärkeä yleis- ja sivistyskieli, koska muut kielet eivät olleet kehittyneet.
Vielä uudella ajallakin latina palveli yleiskielenä diplomatiaa ( n. v:een 1700 ), kirkkoa ja opillista sivistystä. Se oli tieteellisten julkaisujen pääkieli 1800-luvulle asti.
Niin että latina on ollut yhden italialaisen maakunnnan paikallismurre, ja sieltä se sitten levisi laajemmalle.
Lähdeteos jäi mainitsematta: Otavan Iso tietosanakirja
Pakanallisen Rooman kieli jolla yritetään edelleen tehdä tyhjäksi Baabelin tornin tapahtumat.
Alkuperäiset kristityt kuten Jeesus tai vaikka Pietari eivät ole koskaan tuollaista pakanakieltä käyttäneet. Mikäli vähääkään muistan oikein latinankieliset Roomalaiset hyväksyivät kristinuskon vasta kolmannella vuosisadalla.
Siihen asti he pitivät tiukasti kiinni omista, varmaan sinänsä hyvistä, jumalistaan.
Laitanpa tähän tapahtumaa kuvaavan liitteen josta ilmenee ettei Herramme tekoja ole hyvä tehdä tyhjäksi, oli sitten minkälainen Roomalainen tai muu pakana pakana tahansa. :)
Liite 1.
1. Mooseksen kirja 1-32
1 Ja koko maailmalla oli yhtäläinen kieli ja yhtäläinen puheenparsi.
2 Ja koska he matkustivat idästä, löysivät he kedon Sinearin maalla, ja asuivat siellä.
3 Ja sanoivat keskenänsä: käykäämme tiilejä tekemään ja polttamaan. Ja heillä olivat tiilit kivein siassa, ja maan pihka siteeksi.
4 Ja sanoivat: käykäämme, rakentakaamme meillemme kaupunki ja torni, joka taivaaseen ulottuisi, tehdäksemme meillemme nimeä; ettei meitä hajoitettaisi kaikkiin maihin.
5 Silloin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmisten lapset rakensivat.
6 Ja Herra sanoi: katso, se on yhtäläinen kansa, ja yhtäläinen kieli on kaikkein heidän seassansa, ja he ovat ruvenneet tätä tekemään: ja nyt ei heitä taideta estettää mistään, kuin he ovat aikoneet tehdä.
7 Käykäämme, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä; niin ettei kenkään ymmärtäisi toisensa kieltä.
8 Ja niin Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin; ja he lakkasivat sitä kaupunkia rakentamasta.
9 Ja sentähden kutsuttiin hänen nimensä Babel: sillä siellä Herra sekoitti koko maan kielen: ja Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin.
10 Nämät ovat Semin sukukunnat: Sem oli sadan ajastajan vanha, ja siitti Arphaksadin, kaksi ajastaikaa vedenpaisumisen jälkeen.
11 Ja eli sitte viisisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
12 Arphaksad oli viidenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Salan.
13 Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
14 Sala oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Eberin.
15 Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
16 Eber oli neljänneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Pelegin.
17 Ja eli sitte neljäsataa ja kolmekymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
18 Peleg oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Regun.
19 Ja eli sitte kaksisataa ja yhdeksän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
20 Regu oli kahdenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Serugin.
21 Ja eli sitte kaksisataa ja seitsemän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
22 Serug oli kolmenkymmenen ajastajan vanha ja siitti Nahorin.
23 Ja eli sitte kaksisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
24 Nahor oli yhdeksänkolmattakymmentä ajastajan vanha, ja siitti Taran.
25 Ja eli sitte sata ja yhdeksäntoistakymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
26 Tara oli seitsemänkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Abramin, Nahorin ja Haranin.
27 Nämät ovat Taran sukukunnat: Tara siitti Abramin, Nahorin ja Haranin. Haran siitti Lotin.
28 Ja Haran kuoli isänsä, Taran edessä, isänsä maalla Kaldean Uurissa.
29 Silloin Abram ja Nahor ottivat heillensä emännät: Abramin emännän nimi oli Sarai, ja Nahorin emännän nimi oli Milka, Haranin tytär, joka oli Milkan ja Jiskan isä.
30 Mutta Sarai oli hedelmätöin, eikä ollut hänellä lasta.
31 Ja Tara otti poikansa Abramin ja Lotin Haranin pojan, poikansa pojan, ja miniänsä Sarain, poikansa Abramin emännän, ja he läksivät ulos ynnä Kaldean Uurista menemään Kanaanin maalle, ja tulivat Haraniin, ja asuivat siellä.
32 Ja Tara oli kahdensadan ja viiden ajastajan vanha ja kuoli Haranissa.
Aikanaan paavin menoissa kansa sai tyytyä latinankielisiin pölötyksiin, joista ei mitään kukaan ymmärtänyt, kun taasen protestanttisuus toi raamatun käännöksen ja kansallisen puhekielen kirkkoihin, jota kuulijat ymmärsivät, ja ajan kanssa siitä tulikin oivallinen työkalu seurakunnan kurissapitämiseksi. Jota katolinenkin kirkko mielihyvin ryhtyi tähän tarkoitukseen käyttämään.
Kun Rooma edellytti sakramenttien ja tiettyjen muiden tekojen kautta kuuliaisuutta kirkolle, ehtona pelastukseen, niin protestanttisuus yksinkertaisti kaiken "armoon" ja pelastuksen uskoon Jeesukseen ja hänen sovitustyöhön.
Tuhat viisisataa luvulle tultaessa Vatikaani ja paavit olivat luoneet kestävän ja toimivan hallintojärjestelmän, jolla ei ainoastaan alistettu kansaa vaan myös kuninkaita ja ruhtinaita.
Kardinaalit ja piispat olivat ne, joilla oli moniin hallinnollisiin asioihin eri valtioissa se viimeinen sana, siunaus sanottavanaan, tai oikeastaan se oli se Inkvisitio joka oli paavin jälkeen se ylin valta ja voima.
Vallan käyttö oli mm. alistamista, myös papiston ja munkkien koulutuksessa ja sen jälkeen viran toimituksessa. Koulutusohjelmaan, joka oli luotu satojen vuosien kuluessa, ei kuulunut varsinaisen uskonnon opetusta ja raamatun tutkimista, vaan oppi oli sitä, mitä Vatikaani oli, mitä se edusti ja mitä se tahtoi.
Jumalanpalvelukseen ja eri siunaustilanteisiin oli olemassa sakramentit ja latinankieliset liturgiat, jotka tuli oppia ulkoa.
Mikä ei ollut kirkon mukaista, se oli kerettiläisyyttä, ja kerettiläisten yleinen tuomio oli kuolema, ellei sitten selvinnyt pannanjulistuksella.
Biologian lajien määrittelyssä ja ehkä rajoitetusti lääketieteessä latinalla lienee sijansa tulevaisuudessakin.
Teologisessa tutkimuksessa latinalla ei koskaan ole ollut vahvaa tieteellistä asemaa, alkutekstien ollessa hepreaa tai kreikkaa.
Sinänsä minulla ei ole mitään sanomista vaikka katolinen kirkko ottaisi ainoaksi kielekseen Vinku-Intian. Pitihän kirkko pitkään latinaakin ainoana kielenään.
Tavallisena syntisenä en minä ainakaan pysty sen opetusta itselleni omaksumaan, opetettiin sitä millä kielellä tahansa.
Olen varsin tyytyväinen ellette ala väittämään Jeesuksen puhuneen kansalle ruotsia.
Jos ei olis luterus tullu niin ei me tyhmät kansalaiset vieläkään ymmärettäs yhtään mitään siitä mitä herrat sanoo... ON se jumala armollinen kun lähetti ex-munkin joka rupes köyrimään Kathariina von Boraa ja sitä kautta saipi itsellensä ILIMESTYKSEN että ei kansa oo koskaan tajunnunna mittään enne kuin Lutteri tuli. Lutter oli kuin Jeessus! eikös niin. vapahti meidät latinasta. Minäkin sain koulussa vain viitosen latinasta. Olis tarvittu sielläkin Lutteria. Kyllä se on hyvä mies. Ja hyvistä teoistakin vapautti! Vaimo väittää joskus että ei saa syntiä tehdä mutta hakkaan sitä sitten piplialla. Niin on.
Totine tosi, ei enä nykymaimas sais mukuli kiusat tommosel latinal. Kyl ruatillakki o enemä käyttö. Senkans pärjä ainaki ahvenamaal, mut misä latinal pärjä, ei missä.
Olis mar se kauhi paik, jos pap kirkos ruppeis pölöttämä jotta latina, ku nytteki o usse vaikkia ymmärttä mitä pap millonki sano.
Joku viisas sanos joskus, et kyl noi roomalaise ova hullui. Kyl siin taita jotta perä ol.
Ltherus sai kyl bora flikast hyvä ämmä itteläs. Seeverra meiläki o luastareist ollu suaranaist hyätty.
...viettämästä Pyhää Messua vaikkapa kokonaan latinaksi - aina silloin tällöin P. Henrikin katedraalissa ainakin. Ja vieläpä kokonaan laulettuna! Voitaisiinpa käyttää joskus vaikkapa tridentiläistä messua...
muistella rooman pakanuutta.
Onhan meillä Suomessa latinankielinen uutislähetyskin päivittäin radiossa. Catholic Students' Club pitää tiistaisin messun latina /englanti Henrikissä. Eli liturgia latinaksi on päämessun lisäksi myös tiistaina.
http://www.catholic.fi/soc/csc/index.html
Latinan kielen käyttö pyhässä messussa tuskin on pakanuuden muistelua - ainakaan millään positiivisella tavalla. Samaa periaatetta noudattaen esim. Saksan demokraattisesti valitun valtiojohdon pitäisi varmaankin kieltäytyä puhumasta saksaa nykyään.
Latina on messussa vaikuttava, yhdistävä, mystisoiva kieli, joka on kirkolliskokouksenkin mukaan edelleen kirkon liturgian pääkieli.
Sen lisäksi uudemmat liturgiset dokumentit painottavat, että katolilaisten on hyvä osata messun pääosat ja hymnit latinaksi. Ja vieläpä muistutetaan, että papit saavat aina viettää messun myös latinaksi (eli kukaan ei voi esim. vierailevaa pappia pakottaa viettämään messua kansankielellä).
Tridentiininen messu olisi loistava lisä perhe- ym. messujen rinnalla. Kyseessä on kuitenkin sama uhri ja sama liturginen traditio. Ja paavi toivoo, että piispat antaisivat mahdollisuuksia "vanhaan messuun".
Latinan kielen käyttö pyhässä messussa tuskin on pakanuuden muistelua - ainakaan millään positiivisella tavalla. Samaa periaatetta noudattaen esim. Saksan demokraattisesti valitun valtiojohdon pitäisi varmaankin kieltäytyä puhumasta saksaa nykyään.
Latina on messussa vaikuttava, yhdistävä, mystisoiva kieli, joka on kirkolliskokouksenkin mukaan edelleen kirkon liturgian pääkieli.
Sen lisäksi uudemmat liturgiset dokumentit painottavat, että katolilaisten on hyvä osata messun pääosat ja hymnit latinaksi. Ja vieläpä muistutetaan, että papit saavat aina viettää messun myös latinaksi (eli kukaan ei voi esim. vierailevaa pappia pakottaa viettämään messua kansankielellä).
Tridentiininen messu olisi loistava lisä perhe- ym. messujen rinnalla. Kyseessä on kuitenkin sama uhri ja sama liturginen traditio. Ja paavi toivoo, että piispat antaisivat mahdollisuuksia "vanhaan messuun".
perinteitä. Todellisuudessa se on varsin sopivaa minunkin mielestäni, varsinkin kuin meillä kullakin on nykyisin mahdollisuus saada varsinainen kristillinen opetus omalla kielellämme.
Mukavaa kun vastasit! Vastauksesi syvensi ymmärrystäni.
Tervessi vaa Turust!
noissa mainitsemissasi messuissa? Onko koko liturgia latinaksi lukukappaleita myöten?
Vanha perinne ainakin katedraaleissa on toimittaa koko messu latinaksi - ja vieläpä laulettuna!
Onko Suomessa muuten aikoihin toimitettu tridentiläistä "vanhaa messua"?!?
eli liturginen osuus on latinaa kuten sunnuntain päämessussakin. Ruusukko on kokonaan latinankielinen.
Ihanaa, että päämessussa käytetään latinaa ja ruusukko on kokonaan platinaksi. Se on niin nättiä ja kaunista- tulee jo pelkästään siitä sielua hivelevästä kauneudesta niin harras mieli sieluun, että ehdotankin ,että fidestä ruvettaisiin toimittamaan latinaksi. Sitten saisi ihan kotonasa hiljentyä kauniin kielen parissa. Millainenhan latinan kielen taito Jeesuksella mahtoi olla?
Olen kovasti ihmetellyt tuota, että Henrikissä olisi nykyisin päämessu latinaksi. Näin ei ollut vielä siihen aikaan kun itse vaikutin pääkaupungissa. Ensin oli latinankielinen messu, erityisesti ajateltu ulkomaalaisia varten, ja klo 11 päämessu kansankielellä. Fidesistä olin ymmärtävinäni, että missa latina olisi edelleenkin ennen päämessua. Onko siis niin, että Henrikissä nykyään on kaksi latinankielistä messua peräkkäin, vai olisiko missa latina päämessu vain Reetan päässä ;)?
Oma suhteeni latinaan on sellainen, että kunnioitan sitä kirkon perinteen kielenä ja nautin sen kauneudesta, mutta ensisijaista on kuitenkin se, että ihminen kielen kautta koko persoonallaan sitoutuu jumalanpalvelukseen. Tämä tapahtuu käsitykseni mukaan parhaiten omalla äidinkielellä. Siksi sitä tulisi käyttää mahdollisimman paljon.
Henrikissä käytetään päämessussa latinankieltä liturgiassa mm. Gloria, Credo ja eukaristinen rukous ovat latinankielellä. Isä Teemun aikana myös Pater Noster kuului messuun. Et ole kovin kauan ollut pois Henrikistä, messuhan alkoi aikaisemmin 11.15. Kokonaan suomenkielinen on pari kertaa vuodessa vietettävä Henrikin messu, muissa päämessuissa käytetään latinaa yllä olevissa kohdissa ja usein myös messun lopussa lauletaan Salve Regina.
Onneksi on jotain jäänyt päähänkin viiden vuoden latinan opiskelun jälkeen.
Suomenkielellä on liturgia pääosin ja sitten saarna. Pärjää ja ymmärtää ilman latinantaitoa. Credo todella lauletaan ja lauluosuudet on usein kauniisti latinaksi. Credon sisältö tosin katolisille on tuttu että sikäli mitään "opetusta" ei tule kuin kansankielellä.
ootsä vähän palikka vai asutsä myllypurossa
Kyllä .... tosi ihanaa, että latinaa käytetään. Tuosta messun kielestä tosiaan sen verran että osa liturgiasta todella on latinaksi. Mutta CREDO, lopuksi laulettu Ave Maria ja muut liturgiset jutut löytyvät sieltä "virsikirjan" takaa suomeksi. Eli sieltä voi ainakin katsoa mitä mahdollisesti vieraat ilmaisut tarkoittavat.
Fideksessä voisi olla tosiaan latinanopetusta tms kyllä, vaikka itse lehden onkin oltava suomenkielinen, koska on tavalliselle kansalle julkaistu. Osittain hyvä idea.
Jotenkin mulla on tunne että Jeesus osasi täydellisesti latinaa - kuten Kaikkivaltiaana nykyisinkin kutsuu ihmisiä luokseen pelastukseen millä kielellä tahansa.
Kiesus pahemmin roomalais-miehittäjien kieltä puhua...
Kyllä puhui ja suomea ja savvoo kans! Kyllä te ootta harvinaisen yksniittistä sakkia, vailla tuumorinhajun häivääkään, mutta kiitos siitä, sain mahtavat naurut! Ja sehän tunnetusti pidentää ikää:):)
Nasaretin duunari Jeesus ei takulla puhunut, mutta tietenkin Kristus Jumala...Olet oikeassa!