Sillä se on armoa, että joku Jumalaan kiintyneen omantuntonsa tähden kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. 1 Piet. 2:19.
Saarnassaan 15. sunnuntaina Kolminaisuudesta sanoo Luther: »Jumalan käskyjen noudattamista sanotaan yleensä Jumalan palvelemiseksi, samoin sen tekemättä jättämistä, minkä hän on kieltänyt. Tällä tavallahan koko maailma olisi täynnään Jumalan palvelemista ei vain kirkossa, vaan myös kotoisissa töissä, keittiössä, kellarissa, työpajassa, pellolla, porvareitten ja talonpoikain kodeissa, jos vain oikein menettelisimme askareitamme hoitaessamme. Sillä totta on, että Jumala on järjestänyt sekä kirkon että myös maalliset toimet, ja kaikki käytännölliset askareet. Siis kaikki, jotka niitä suorittavat, etusijassa äiti ja isä, sitten lapset ja lopuksi palvelijat ja naapurit, kaikki he yhdessä palvelevat Jumalaa. Sillä se on hänen tahtonsa ja määräyksensä. Jos siis ihminen hoitaisi työnsä ja toimensa tunnollisesti, voisi hän vaivoistaan huolimatta olla iloinen ja hyvällä tuulella, eikä mikään tuntuisi hänestä vaikealta. Mutta kiusaaja koettaa kaikin voimin estää ihmistä olemasta tyytyväinen ja koettaa jokaisessa herättää vastenmielisyyttä hänelle määrättyyn tehtävään, niin että ihmiset eivät rakastaisi työtänsä eivätkä siitä Jumalaa kiittäisi.» Näin siis sanoo Luther.
Nyt siis me kaikki vain tarvitsisimme nöyrän sydämen, hengellisen näkemiskyvyn, uskoa, rakkautta ja halua Jumalan lain täyttämiseen. Tarvitsemme hengelliset silmät, että näkisimme, kukin virkaamme ja kutsumustamme täyttäessämme Jumalan edessämme, näkisimme Jumalan käskyt ja tahdon, emmekä ajattelisi vain työtämme sellaisenaan.
Toiseksi meiltä vaaditaan suurta kärsivällisyyttä, sillä paha henki koettaa tehdä meille arvomme ja olosuhteemme epämieluisiksi ja vastenmielisiksi. Mikä armo onkaan silloin saada rakastaa Jumalaa! Silloin maalliset vaikeutemme haihtuvat, ja me kärsimme, koska se on hänen tahtonsa ja kestämme kaiken kärsivällisesti! Apostoli Pietari sanoo: »Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin. Sillä se on armoa, että joku Jumalaan kiintyneen omantuntonsa tähden kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä silloin, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on armoksi Jumalan silmissä. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän edestänne, jättäen teille esikuvan, jotta noudattaisitte hänen jälkiään.» Palvelijat ja lapset, huomatkaa, että sanotaan: »Ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.» Jumalaan kiintyneen omantuntonsa tähden - kestää vaivoja - sillä se on armoksi Jumalan silmissä - sillä siihen te olette kutsutut - koska Kristuskin kärsi teidän edestänne.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-22.html
Saarnassaan 15. sunnuntaina Kolminaisuudesta sanoo Luther: »Jumalan käskyjen noudattamista sanotaan yleensä Jumalan palvelemiseksi, samoin sen tekemättä jättämistä, minkä hän on kieltänyt. Tällä tavallahan koko maailma olisi täynnään Jumalan palvelemista ei vain kirkossa, vaan myös kotoisissa töissä, keittiössä, kellarissa, työpajassa, pellolla, porvareitten ja talonpoikain kodeissa, jos vain oikein menettelisimme askareitamme hoitaessamme. Sillä totta on, että Jumala on järjestänyt sekä kirkon että myös maalliset toimet, ja kaikki käytännölliset askareet. Siis kaikki, jotka niitä suorittavat, etusijassa äiti ja isä, sitten lapset ja lopuksi palvelijat ja naapurit, kaikki he yhdessä palvelevat Jumalaa. Sillä se on hänen tahtonsa ja määräyksensä. Jos siis ihminen hoitaisi työnsä ja toimensa tunnollisesti, voisi hän vaivoistaan huolimatta olla iloinen ja hyvällä tuulella, eikä mikään tuntuisi hänestä vaikealta. Mutta kiusaaja koettaa kaikin voimin estää ihmistä olemasta tyytyväinen ja koettaa jokaisessa herättää vastenmielisyyttä hänelle määrättyyn tehtävään, niin että ihmiset eivät rakastaisi työtänsä eivätkä siitä Jumalaa kiittäisi.» Näin siis sanoo Luther.
Nyt siis me kaikki vain tarvitsisimme nöyrän sydämen, hengellisen näkemiskyvyn, uskoa, rakkautta ja halua Jumalan lain täyttämiseen. Tarvitsemme hengelliset silmät, että näkisimme, kukin virkaamme ja kutsumustamme täyttäessämme Jumalan edessämme, näkisimme Jumalan käskyt ja tahdon, emmekä ajattelisi vain työtämme sellaisenaan.
Toiseksi meiltä vaaditaan suurta kärsivällisyyttä, sillä paha henki koettaa tehdä meille arvomme ja olosuhteemme epämieluisiksi ja vastenmielisiksi. Mikä armo onkaan silloin saada rakastaa Jumalaa! Silloin maalliset vaikeutemme haihtuvat, ja me kärsimme, koska se on hänen tahtonsa ja kestämme kaiken kärsivällisesti! Apostoli Pietari sanoo: »Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin. Sillä se on armoa, että joku Jumalaan kiintyneen omantuntonsa tähden kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä silloin, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on armoksi Jumalan silmissä. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän edestänne, jättäen teille esikuvan, jotta noudattaisitte hänen jälkiään.» Palvelijat ja lapset, huomatkaa, että sanotaan: »Ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.» Jumalaan kiintyneen omantuntonsa tähden - kestää vaivoja - sillä se on armoksi Jumalan silmissä - sillä siihen te olette kutsutut - koska Kristuskin kärsi teidän edestänne.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-22.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
On todella armoksi, kun lapsi, joka uskoo Vapahtajaan, kärsii jumalattomien vanhempiensa ja sisarustensa nurjuutta, mutta kestää sen nöyrästi, kärsivällisesti ja rohkeasti Jumalaan kiintyneen omantuntonsa tähden. Ei asetu turhaan vastarintaan, eikä sen tähden tule surulliseksi ja murheelliseksi, eikä tule jälleen maalliseksi mieleltään, vaan kestää kärsivällisesti luottaen Herraan ja häneen turvaten, sillä Herra on hänen ystävänsä ja Vapahtaja hänen turvansa. Se on todella armoksi. On armoksi, kun uskovainen kristitty, jolla on jumalaton puoliso »Jumalaan kiintyneen omantuntonsa tähden» kestää murheensa, kärsii vääryyttä, ja osoittaa rakkautta puolisolleen hänelle alituisesti anteeksi antaen.