'Niin sanottujen teististen eli Jumalaan uskovien filosofien määrä on viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana lisääntynyt merkittävästi. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan englanninkielisen maailman akateemisista filosofeista hieman yli seitsemäsosa oli teistejä, kun heitä vielä 1950-luvulla ei ollut juuri lainkaan.'
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/4908/jumala_palasi_filosofiaan
Jumala palasi filosofiaan
Muutosta
3
50
Vastaukset 3
Vaikka maailma on pimeä, se ei voi loputtomiin pitää kiinni evoluutiosta, koska tiede tietää, ettei spontaania elämän alkua eikä makroevoluutiota ole. Mutta. Tähänkin liittyy satanallinen eksytys. Nimittäin ajatus, että avaruuden muukalaiset ovat istuttaneet elämän Maahan tulee kasvattamaan suosiotaan.
- Totuutta
Aikuisille suunnattuja satuja on evoluutioteoriat.
Raamattu kertoo totuuden ja siihen uskoo ristikansa. Monikohan niistä englanninkielisen maailman akateemisista teistisistä filosofeista on kajahtanut lahkolaiskristitty?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666