Aatoksia ja eetoksia

Seurakuntavaalien kirkollispoliittiset kauniit fraasit yhtenäisyydestä ja yhteisöllisyydestä on jo lausuttu kristikansalaisten päänmenoksi. Odotettavissa on, että vaalien jälkeen elämä jatkuu entisellään eri kuppikuntien riidellessä keskenään ja arkkipiispallisen hallinnon jyrätessä toisinuskovat maanrakoon.

Kirkosta on tullut valtakunta, joka riitaantuu itsensä kanssa ja siten aiheuttaa oman sortumisensa. Kaiken lisäksi riitely johtuu maallistumisen mukanaan tuomista yhteiskunnallista aatteista, joilla ei uskon ydinsanoman kanssa ole paljonkaan tekemistä. Ja kun riidat ovat juureltaan maallisia, ne pystytään myös maallisin keinoin ratkaisemaan sopivalla organisaatiomuutoksella.

Suurimmat kiistakysymykset ja jakolinjat koskevat edelleen naispappeutta ja seksuaalivähemmistöjen "oikeuksia". Toimiva ratkaisu ei voi olla Luther -säätiön, Sleyn tai muiden jumalanpalvelusyhteisöjen tai herätysliikkeiden sulkeminen tai päästäminen kirkon ulkopuolelle, vaan on toimittava juuri päinvastoin: On oltava hallinnollinen valmius muodostaa yksilöllisiä vaikka maanlaajuisia seurakuntia, jotka samoin kuin ruotsinkielinen seurakunta toimii suomenkielisen kanssa rinnatusten.

Ei kieli voi olla ainoa peruste muodostaa seurakunta (itse asiassa kieli on melkoisen huono hengellinen peruste). Yhtälailla lähinaapurini voisi kuulua Sley-, Luther-, Sateenkaari- tai johonkin muuhun seurakuntaan kirkon sisällä. Ainakaan minun kannaltani tilanne ei eroaisi silloin mitenkään ruotsinkieliseen seurakuntaan kuuluvaan naapuriini verrattuna: myös meneillään olevissa seurakuntavaaleissa äänestämme eri seurakunnissa.

Riidat on aina ratkaistavissa, jos tahtoa sovitteluun vain riittää.

http://seurakunnan-hiljaiset-espoonlahdensrk.ehdolla.fi/