Talletus OP-sijoitusarahastoon, tuotto 3,25 %

Mitä ajattelette ko. rahastoasta ja kuinka luotettavana pidätte tuottotavoitetta 3,25 kun omistajakunta siitä sitten päättää jälkikäteen pankin tuloksen perusteella.

Kyseessä voisi olla muutaman kymmenentuhatta, eli eläkeläisellä noin 1.000 euron odotus vuositasolla. Ei enää aikaa osakekeinottaluun.
12838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikä sijoitusrahasto tuottaa vakiotuoton?

Jos tarkoitat Helsingin op:n myymää tuottodebentuuria, se ei ole rahasto, vaan jonkin sortin joukkovelkakirjalaina (="yrityslaina"). Se on osakeyhtiömuotoisen Helsingin op:n korvike osuuskunta-osuuspankkien uusille tuotto-osuuksille.

Huomaathan, että myös tuottodebentuurin osalta
"Debentuurilla on huonompi etuoikeusasema kuin liikkeellelaskijan muilla sitoumuksilla. Saadaksesi täydelliset tiedot liikkeeseenlaskijasta ja Helsingin OP Tuottodebentuurista 4/2014 sekä niihin liittyvistä riskeistä, tutustu Helsingin OP Pankki Oyj:n julkaisemaan joukkovelkakirjaohjelman esitteeseen ja lainakohtaisiin ehtoihin."

Äänestä

Paikallisen pankkimme esitteessä kirjoitetaan "Osuuspankkisi on päättänyt Tuotto-osuusannista 2014-2015. Se tarkoittaa sitä, että asiakasomistajana sinulla on mahdollisuus merkitä oman pankkisi Tuotto-osuuksia eli asiakasomistajan pitkäaikaiseksi sijoituskohteeksi tarkoitettuja osuuksia. Vähimmäissijoitus on 100 euroa ja enimmäismäärä on osuuspankkikohtainen.

Kyse ei ole Helsingin op vaan paikallispankki maaseudulla (valtakunnallinen kampanjointi)

Tuoton vahvistaa

Pankin edustajisto vahvistaa tuotto-osuuden vuosittain jälkikäteen.

Uusajattelija

Äänestä
  • No ei ne tuotto-osuudetkaan ole mikään rahasto, vaan omistajan laina osuuskunnalle. Oman pääoman ehtoista rahaa.

    Eikä sille luvata edes tuota korkoa varmaksi, vaan se on tavoite, johon pyritään.

    Niin, ja kampanjointi voi olla vaikka kuinka laajaa, mutta niitä tuotto-osuuksia ei voi ostaa, jos ei ole ko. osuuspankin omistajajäsen.

    Äänestä

Jäseniä ollaan jopa vaimon kanssa.

Vaimo kun haluaa pitää rahoja 0 % tilillä josta ei kerry kuin bonusta 0,25 % eli ei käytännössä mitään tuottoa, eli jos tulee äkkitarvetta. Jollakin toisella tilillä löytyy kyllä vähän parempaa korkoa 0,6-0,7 % paikkeilla.

Pankkimme on kyllä vakavarainen ja hyvin tuottava, eli en sikäli epäilisi laittaa ainakin osaa pikkutuotolle. Pankki yhdistyi äskettäin laajemmaksi kokonaisuudeksi, eli kulujakin on säästetty toimintoja yhdistämällä.

Kysyin lähinnä siksi, että jostakin OP tilin tuotoista on jossakin käyty keskustelua mutta ei ole osunut silmiini.

Kiitos kuitenkin kommenteista, eli kyse on luottaako omaan pankkiin ja sen toimintaan.

Äänestä

  • asdfq kirjoitti:

    Ota vielä huomioon, että tuotto-osuudet eivät ole mitään "äkkitarpeen" rahavarantoja. Jos nyt lunastaisit osuuden, saisit rahat vuoden 2015 lopussa.

    Tuolla selkokielistä asiaa aiheesta
    http://www.taloustaito.fi/Sijoitukset/Muut-sijoitukset/Millainen-sijoitus-on-uusi-OPn-tuotto-osuus/

    Kiitos edelleen tiedosta.

    Lähinnä tuo kiinnostaa kun muutama kymppitonni on maannut korottomalla pankkitilillä "joutilaana muutaman vuoden" ja nyt kiinnostaisi eläkeläisen saada jotakin eläkkeen lisäjatkeeksi, osa ajasta kun ollaan etelän lämmössä ja kesämökillä.

    Olisi tuo "tyhjää parempi" vaihtoehto kun ei kiinnosta tuo osakepelikään. Velkoja kun ei ole ja investointisuunnitelmat on vähän niin kun jäissä seitsenkymppisillä.

    Äänestä

  • old_profile_37830 kirjoitti:

    Kiitos edelleen tiedosta.

    Lähinnä tuo kiinnostaa kun muutama kymppitonni on maannut korottomalla pankkitilillä "joutilaana muutaman vuoden" ja nyt kiinnostaisi eläkeläisen saada jotakin eläkkeen lisäjatkeeksi, osa ajasta kun ollaan etelän lämmössä ja kesämökillä.

    Olisi tuo "tyhjää parempi" vaihtoehto kun ei kiinnosta tuo osakepelikään. Velkoja kun ei ole ja investointisuunnitelmat on vähän niin kun jäissä seitsenkymppisillä.

    Osakkeista saa keskimäärin paremman tuoton ja niiden myyminen rahantarpeessa on paljon helpompaa. Vankkojen yhtiöiden pitkäaikainen omistaminen ei ole mitään "peliä". Tätä mieltä ovat ainakin yli 70-vuotiaat vanhempani, jotka hyvinkin mielellään ottavat eläkkeensä lisäksi osinkoja mm. sellaisista yhtiöistä kuin Sampo, UPM-Kymmene ja Fortum.

    Äänestä

  • Entäs jos sittenkin kirjoitti:

    Osakkeista saa keskimäärin paremman tuoton ja niiden myyminen rahantarpeessa on paljon helpompaa. Vankkojen yhtiöiden pitkäaikainen omistaminen ei ole mitään "peliä". Tätä mieltä ovat ainakin yli 70-vuotiaat vanhempani, jotka hyvinkin mielellään ottavat eläkkeensä lisäksi osinkoja mm. sellaisista yhtiöistä kuin Sampo, UPM-Kymmene ja Fortum.

    Olet täysin oikeassa ja kyllä kotimaassa löytyy hyviä kansainvälisiä yhtiöitä joihin voi luottaa sijoitusmielessä. Olen kuitenkin itse toiminut "hullunrohkeana" yrittäjänä jo yli 50 vuoden ajan ja päättänyt että nyt rauhoitutaan ja keskitytään omaan hyvinvointiin ja terveyden ylläpitoon. Perheelle ja lasten lastenlapsille sekä heidän lapsillekin pitää myös jättää enemmän aikaa.

    Yrittäjäeläke jäi tavanomaiseen tapaan hieman pieneksi, mutta turhia kuluja karsimalla tulee kyllä toimeen ja sitten vietetään lomia etelän auringossa ja kesäasunnolla.

    Toisin sanoen vaimokaan ei halua että sijoittaisimme johonkin osakesalkkuun kun sitten huomioni kiinnittyisi taas liikaa siihen. Hyvä jos saan suostumaan tuohon 3,25 % vaihtoehtoon 0 vaihtoedon asemasta.

    Eli tällainen tapaus.

    Äänestä

Sain juuri soiton OP-pankista, ja mulle tarjottiin tätä debentuurisijoitusta, sillä varjolla, että mulla olleen tuottotilin vakaa 1% korko pudotettiin ilmoitusluontoisesti 0.5%:een. Systeemi on kuulemma helsingissä omanlaisensa ja muissa osuuskunnissa toisenlainen (hieman), siksi ehkä aiemmassa ketjussa mainitut erot. Mutta hiivatti, en mä tiedä uskallanko luottaa edes osuuspnakin maksukykyyn viiden vuoden päästä! Kytkynä tuohon saisi vielä mahdollisuuden säästää toiselle tilille olik se nyt 2,5% korolla. Onko kukaan merkinnyt näitä? Sijoittajaneuvoja ehdotti, että pitäisin 30% helppokäyttöisellä säästötilillä, josta voi nostaa varoja, ja loput 35%/35% debentuuriin ja sille kytkytilille.

Kysyin muuten tältä neuvojalta, että onko hän itse merkinnyt debentuuria. vastaus oli ei! Koska hänellä ei kuulemma ole sellaisia varoja. Minimi on 1000 EUR, hei... varsinainen neuvoja. Ottaisitko sokean mukaan neuvomaan vaateostoksille?

Äänestä
  • Minulla on nyt mietinnässä tilanne, että tarjotusta "tuottotavoitteesta 3,25" menee ensin pois tuo 0,25 kun bonuskertymä poistuu, Sitten maksat verottajalle 30 % 3,25 määrästä, joka laskee tuoton n 2 % tasoon käytännössä. Tosin irtisanominen onnistuu koska tahansa ja rahat saa käyttöönsä seuraavan vuoden loppuun mennessä ja korko "juoksee". Ei tuo 200 euroa kymppitonnia kohden niin suuri summa kuitenkaan ole.

    "Suo siellä vetelä täällä".

    Äänestä

Eikös tuo tuotto osuus vastaa vanhaa osuuspankin osuusmaksun lisäosuutta -> saatu korko on tällä hetkellä 1500 euroon verovapaata.

no joo, onko 0,25%:n bonuskertymä parempi kuin 3,25%:n korko 1.500 euroon asti. Tiedä häntä.

Niin ja debentuuri on eri asia. Ongelma nykyään debentuureissa taitaa olla se, että ne on kytketty kursseihin.

Äänestä
  • - joo, kyllä on suurin piirtein sama asia. Tämä uusi tuotto-osuus vain käsitellään pankin omassa kirjanpidossa vähän eri tavalla, joten niitä ei siksi sanota enää lisäosuuksiksi. Pienten korkojen verovapauden osalta kannattaa huomioida, että se on henkilökohtainen, eli siihen lasketaan kaikki eri osuuskunnista saadut osuuspääoman korot yhteen.

    - debentuuri on eri asia, kyllä. Mutta tässä osuuspankin tapauksessa Helsingin OP:n debentuurilaina on tehty matkimaan muiden osuuspankkien tuotto-osuuksia. Helsingin OP on osakeyhtiö, eikä sillä siten tietenkään voi olla osuuksia niin kuin osuuskuntamuotoisilla osuuspankeilla, mutta he tahtovat tarjota vastaavanlaista sijoitusmahdollisuutta omille asiakkailleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusajattelija kirjoitti:

Mitä ajattelette ko. rahastoasta ja kuinka luotettavana pidätte tuottotavoitetta 3,25 kun omistajakunta siitä sitten päättää jälkikäteen pankin tuloksen perusteella.

Kyseessä voisi olla muutaman kymmenentuhatta, eli eläkeläisellä noin 1.000 euron odotus vuositasolla. Ei enää aikaa osakekeinottaluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu