Uskovien vaino lopun ajan Israelissa

"Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika tulee" (Mat.10:22-23).

Tämä voi toteutua vasta nyt kun Israel niminen valtio on Lähi-Idässä.
Jeshuan toinen paluu ei siis voinut tapahtua ennen nykyisen Israelin itsenäistymistä 14.5.1948.

Jeshuaan uskovat juutalaiset evankelioivat Israelia hyvin voimakkaasti juuri ennen Messiaan paluuta. Silloin on mitä ilmeisimmin hyvin nopea ja raju herätys Israelissa eikä ehditä kunnolla edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun ennen Herran paluuta.
Tämä kaikki tapahtuu vainojen keskellä Israelissa, joka muuttuu vihanajan puolivälissä "yöksi jolloin kukaan ei voi tehdä työtä" (Joh.9:4-5), Antikristus tuo pimeyden täydessä vallassaan Kreikan maailmanvallan alueella.
Maassa on näet silloin suuri hätä ja viha tätä kansaa kohtaa (Luuk.21:23), Herran avulla uskovat selviytyvät voittajina.

Vasta kun koko Israelin jäännös pelastuu, tilanne muuttuu ja Israelista tulee messiaaninen pappiskansa Kristuksen rauhan valtakuntaan (Sak.12; Room.9:27-28; 11:25-27; Jes.61:4-6), jolloin ylösnoussut Daavid on heidän kuningas ja ruhtinas (Hes.37:24-27).
570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jeesus hakee omansa kotiin kun pelastuvien luku on täynnä.

Äänestä
  • Just,144.000 lukumäärä on selvästi esillä ilmestyskirjassa vapaasti
    lukemalla, jos kiinnostaa. Eiköhän se ole jo täyttynyt tuhannen vuosi-
    tuhansien kuluessa. Sen " riuhtaisun"pitäisi tapahtua samaan aikaan
    Jeesuksen paluun yhteydessä.Correct if i'm wrong !

    Äänestä

Niin hakee.

Äänestä

Ketä vainotaan muka uskonsa takia. Ainoastaan islamilaiset ISIS tappajat
vainoavat muita eri uskontojen kannattajia.Israelin valtion sotilaat tekevät
samoin, mutta sitä ei kutsuta vainoksi, koska muut maapallon kansat
hyväksyvät sen. Kummallista oikeudentajua, eikös olekkin ?

Äänestä

Missä raamattu ilmoittaa sen tapahtuvan olevan " kirjaimellinen ".Raamattu
esittää myöskin taivaallisen Jerusalemin joka istutetaan taivasten valtakuntaan. Ennallistamista tarvitaan massa sekä taivaissa paholaisten
joukkojen hävittämiseen lopullisesti kaikilta mahdollisilta alueilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


filade kirjoitti:

"Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika tulee" (Mat.10:22-23).

Tämä voi toteutua vasta nyt kun Israel niminen valtio on Lähi-Idässä.
Jeshuan toinen paluu ei siis voinut tapahtua ennen nykyisen Israelin itsenäistymistä 14.5.1948.

Jeshuaan uskovat juutalaiset evankelioivat Israelia hyvin voimakkaasti juuri ennen Messiaan paluuta. Silloin on mitä ilmeisimmin hyvin nopea ja raju herätys Israelissa eikä ehditä kunnolla edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun ennen Herran paluuta.
Tämä kaikki tapahtuu vainojen keskellä Israelissa, joka muuttuu vihanajan puolivälissä "yöksi jolloin kukaan ei voi tehdä työtä" (Joh.9:4-5), Antikristus tuo pimeyden täydessä vallassaan Kreikan maailmanvallan alueella.
Maassa on näet silloin suuri hätä ja viha tätä kansaa kohtaa (Luuk.21:23), Herran avulla uskovat selviytyvät voittajina.

Vasta kun koko Israelin jäännös pelastuu, tilanne muuttuu ja Israelista tulee messiaaninen pappiskansa Kristuksen rauhan valtakuntaan (Sak.12; Room.9:27-28; 11:25-27; Jes.61:4-6), jolloin ylösnoussut Daavid on heidän kuningas ja ruhtinas (Hes.37:24-27).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu