Viimeisten ovisuukyselyiden mukaan ovisuita on suurennettava, jotta kaikki äänestäjät pääsevät äänestämään ja ovet poistettava kulkua estämästä.
On kuitenkin suuri vaara, että äänestysprosentti jää alle 60, koska SDP:hen pettyneet kannattajat eivät joko aio äänestää lainkaan taikka sitten äänestävät keskustaa ja kokoomusta päästäkseen eroon jatkuvasta lakkoilusta ja yritysten karkottamisesta Suomesta.
On huhuttu, että SAK puuhaa äänestyskoneenkäyttäjien lakkoa siirtäkseen kunnallisvaalit odottamaan TUPO-neuvottelujen tulosta. Pääasia on kuitenkin saada Suomalaiset miettimään pysäyttämällä koko Suomi suurlakolla.
SAK:n teeman mukaisesti, jos otat Lasolia, älä piirtele äänestyskorttiin hävyttömiä kuvia.
Ja jos et ota lasolia, niin parempi kun et äänestä lainkaan, sillä omaa järkeä käyttäessä saattaa äänestää keskustaa ja kokoomusta.
Joten, Kalliossa liikkuessanne, varokaa parkkipirkkojen esiinmarssia.
Huomista ei ehkä tulekaan, kun se on huollettavana ja huolto vaalikiertueella tai sammunut jonnekin housuttomien metallimiesten kiertueella.
SDP:n äänestyspromillet
Lasolin kourissa..
2
136
Vastaukset
- vakava henkilö
Mitä tällä aloituksella on tekemistä Keskustan ja sen harjoittaman politiikan kanssa.
Mitä yleensäkin kaikesta päätellen jo vuosia poliittisilla palstoilla pyörineiden, pääasiasiassa toistensa nälvimiseen keskittyvällä härikköjengillä on tekemistä Keskustan, tai millään muullakaan poliittisella palstalla.
Miksi pitää tunkea tänne? Valittavana on pilvin pimein huuhaa-palstoja tuon lajin ja tason "keskusteluun". Nimimerkki "Lasolin kourissa" ja kumppanit voisivat kyllä mennä joskus itseensä ja miettiä mikä on elämän tarkoitus.- Kosulin Laurissa
--------
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780