itse toimin vanhustenkin kanssa työssä. Vanhuuden takia en ole koskaan evännyt hoitoa, jos muuten on asiat kunnossa. Osa terveyskeskuksen vuodeosaston huonoimmista ihan oikeasti odottaa kuolemaa ja päivä on makaamista petissä tietämättä mistään eikä omaiset käy. Osa vanhuksista on äkillisesti huonontuneet ja joutuneet kotoa hoitoon. Siinä ryhmässä on vielä paranemisen potentiaalia! Eikunhoitokäyntiin!
Kaikista pahin on sellaisen täyden päivätyön tehneen, väsyneen sairaan vanhan ihmisen sellaiset omaiset, jotka ei ole olleet siinä arjessa mukana. Kaikki hoidot viimeisen päälle!
Joskus se jatkettu elämä on vain kipuja ja kärsimystä.
Toivoisin itse alan ammatti-ihmisenä, että asia otettaisiin esille, puhuminen on paras konsti.
Itse hyväksyin vanhemmistani toisen oman ratkaisun, vaikka toinen ratkaisu olis tuonut lisää vuosia monta. Se ratkaisu olis ollut kuitenkin raskas ratkaisu minun vanhemmalleni itselleen. Hän teki ratkaisunsa ja ja me jäljelle jääneet se hyväksyttiin ja saateltiin päätökseen asti.
Se että pystyisi vanha ihminen puhumaan ja suunnittelemaan omaa vanhuuttaan ja puhumaan siitä, olis ihanne!
Ei olis väärinkäsityksiä! Niitä on suurin osa tyytymättömyydestä!!!
Kaikista pahin on sellaisen täyden päivätyön tehneen, väsyneen sairaan vanhan ihmisen sellaiset omaiset, jotka ei ole olleet siinä arjessa mukana. Kaikki hoidot viimeisen päälle!
Joskus se jatkettu elämä on vain kipuja ja kärsimystä.
Toivoisin itse alan ammatti-ihmisenä, että asia otettaisiin esille, puhuminen on paras konsti.
Itse hyväksyin vanhemmistani toisen oman ratkaisun, vaikka toinen ratkaisu olis tuonut lisää vuosia monta. Se ratkaisu olis ollut kuitenkin raskas ratkaisu minun vanhemmalleni itselleen. Hän teki ratkaisunsa ja ja me jäljelle jääneet se hyväksyttiin ja saateltiin päätökseen asti.
Se että pystyisi vanha ihminen puhumaan ja suunnittelemaan omaa vanhuuttaan ja puhumaan siitä, olis ihanne!
Ei olis väärinkäsityksiä! Niitä on suurin osa tyytymättömyydestä!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minusta on hirvittävää havaita, että juuri osa omaisista vaatimalla vaativat tehohoitoja ihmiselle, joka ei edes niitä itse halua..ja elämä on yhtä hirvittävää, jonninjoutavaa makailua tai istumista kalseassa hoitolaitoksessa.
Tuntuu sitlä, että osa ihmisistä ei kertakaikkiaan tajua, miten hirvittävästi sairaus muuttaa ihmistä ja se muutosprosessi vain jatkuu entistä kauhistuttavampana.
Näitä pitkäaikaishoitolaitoksia nähneenä on oma päätös vahvistunut entistä voimakkaammin. Joskus koen hirvittävää henkistä ja jopa fyysystä uupumista siitä syystä etten voi auttaa näitä ihmisiä - voin vain aina ja aina jatkaa tuota helvetillistä olotilaa.
Jokaisen vanhuksen ja pitkäaikaissairaan kotalossa näen oman vanhuuteni ja sen hirvittävyyden mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Oikeastaan - nyt kun yhteiskunta hoitaa sairaat ja kuolevat - on osa aikuisen ihmisen elinkaareen luonnollisena osana kuuluva luopumisen prosessi jäänyt ikään kuin "viranomaistahoille"...omaiset ovat ihan äimän käkenä ja avuttomia tuollaisen uuden tilanteen tullessa esille.
Eräs elämän kehitystehtävistä (kehitysprosessista) on jäänyt vajaaksi - eikä aikuiset ihmiset tietyltä osin kasva ihmisinä - vaan he jäävät ikäänkuin - lapsen rooliin loppuelämäkseen. Hoitohenkilökunta kasvaa henkisesti joka kokemuksesta - muut eivät.
Entä sitten jos näin on kun näyttää?
Olen lukenut täällä tekstejäsi. Saat minut ajattelemaan. Monet väitteesi ovat totta.
Kun tilanne on mikä se on; Monet odottelevat kuolemaa ja moni toivoisi monen kuolemaa, miten se kuolema sitten saadaan aikaan?
Kaikki hyvin huonokuntoiset eivät kuolemaa odota. Jokainen päivä on heille lahja. Mihin vedetään raja? Miten? Kuka?
Lääkärien vetämään rajaan ainakaan minä en luota yhtään, heillä ei ole aikaa, halua eikä sydäntä.
Mutta, olen nähnyt ihan selkeitä rääkkäystapauksia - jos näin suoraan voisi ilmaista. Niin hirvittäviä, että sitä ei pysty edes käsittämään. Omaiset tulevat ehkä kerran viikossa käymään ja näkevät vain yhden tilanteen..he eivät hoida omaistaan joka päivä, ole sen käsinkosketeltavan ja aistittavissa olevan kurjuuden kanssa tekemisissä.
Rajanveto on selkeintä - kun sen tekee jokainen itse, tietäen mikä odottaa, mitä haluaa ja mitä ei halua. Mutta, kuolema tai helpotus - miten vain - ei ole tilattavissa, ei niinkuin esim. Hollannissa, jossa sairas voi pyytää selkeästi kuolinapua omaan poislähtöönsä.
Jos ajattelen itseäni, sairaalan vuoteessa makaavana, toivon, että minulla säilyy itsemäärämisoikeus sen suhteen, mitä elämältäni haluan. Nyt se ei toimi, olen pelkkä esine hoito-organisaation käsissä, se tekee minulle mitä sen kuuluu tehdä, syöttää, juottaa, pesee, pukee jne. mutta se ei anna minulle elämää sellaisena, kuin mitä minä ehkä haluaisin. Se ei kykene takaamaan minulle mitään muuta kuin kehoni, fyysisen olemukseni hyvinvoinnin..sen, että olen täällä vielä huomenna ja ylihuomenna..ei muuta. Helpotusta kipuihin, pahoinvointiin ,kyllä, mutta siihen se jääkin.
Kun menetän oman kehoni hallinnan (sairauden myötä)..olen menetänyt paljon ja kun menetän ajatteluni..tai järkeni valon.. olen menettänyt ihan kaiken. Minä todellakin olen vain pelkkä keho, jota ylläpidetään. Ainoa toivoni on siis hoitotahto, johon olen mahdollisimman tarkoin kirjannut, sen mitä haluan ja mitä en halua, mutta aktiivista kuolinapua siinä ei lienee voi pyytää? Jos sen voi tehdä..ja se toteutetaan, asia on ok. minun puolestani. Jos näin ei ole, nipotan vastaan niin kauan tätä järjestelmää vastaan kuin vain ikinä voin. Koska järjestelmä, joka takaa meille vain mahdollisuuden jatkaa fyysistä elämäämme, mutta ei mitään muuta, on kurja ja epäinhimillinen.
Aktiivisen eutanasia-lain voimaansaattaminen tai kuolinavun salliminen ei riistä elämää niiltä, jotka haluavat elää, vaan antaa mahdollisuuden ihmisille valita; kärsiä vai vapautua kärsimyksistä ja se taas on inhimillistä. Ei kukaan voi omistaa meitä.
Joko olet kirjottanjut OMAN hoitotestamenttisi?
ALOITA SIITÄ.
Meinasin vielä lisätä että pikkunatsi, mutta koska olen hieno ihminen niin en tietenkään sano ääneen mitään tuollaista.