Profeetta Rokka

” Ihoni nousi kananlihalle, kun tämän luin. Olen kuullut profetian aikaisemmin, mutta nyt näyttää siltä, että näky toteutuu meidän silmiemme edessä.” ; näin kirjoitti henkilö, joka lähetti minulle Jukka Rokan profetian.

Tunsin edesmenneen ( k.2002 ) lähetyssaarnaaja Jukka Rokan vuosikymmenien ajan. Jo nuorena miehenä kuuntelin hänen puheitaan, profetioitaan ja näkyjään. Voimakas julistus ja kuuluva ääni erotti Rokan monista muista julistajista.
Saarnoja tuli ja saarnoja meni.
Samoin kävi profetioiden, niitä tuli ja niitä meni, mutta muutamat profetiat jäivät elämään, sekä puhuttelemaan kuulijoitaan.
Oheinen Rokan profeetallinen näky on kokenut ”ylösnousemuksen.” Siitä puhutaan ja keskustellaan niin sosiaalisessa mediassa kuin pöytäkeskusteluissa.
Katsotaan mitä Rokka ennusti Helluntaiherätyksen Talvipäivillä Tampereella.
Hän kertoi, että hänelle näytettiin sama näky kolme kertaa, iltapäivällä, seuraavan päivän aamupäivällä ja vielä iltapäivällä. Kun Rokka mietti pitäisikö hänen ilmoittaa näkemänsä asiat kokousväelle, niin hän kuuli selvästi äänen sanovan, että hänen pitää mennä kokoushuoneiston eteen ja kertoa näky. Näky poltti Rokan sisimmässä, mutta huomioitavaa on se, että Rokka ei suin päin rynnännyt lavalle viestiään julistamaan, vaan arvio mielessään oliko profetia tarkoitettu tuotavaksi esiin välittömästi ja juuri tälle joukolle. Saatuaan asiaan sisäisen varmuuden hän astui esiin ja toi sanomansa.

Toinen merkille pantava seikka oli se, että vaikka kyseessä oli Helluntaiherätyksen työntekijöiden merkittävin vuosittainen tapahtuma, niin Rokan profetialle löytyi tilaa. Olin itse paikan päällä ja muistan vieläkin tunteen, jonka profetia minuun jätti.
SIRPPI HEILUI MOSKOVAN YLLÄ JA VASARA UKRAINAN YLLÄ

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/622/profeetta_rokka
11410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Otteita Jukka Rokan profetiasta:

” Sallinette minun kertovan, mitä näin, koin ja kuulin. Näky annettiin minulle kolme kertaa, eilen, tänään aamupäivällä ja nyt kolmannen kerran. Näin tuolle harmaalle seinälle Ilmestyvän entisen Neuvostoliiton eri osiin pirstoutuneiden kansojen kartan. Nuo kansat korostuivat kartalta kuin verisin rajoin. Mutta noiden kansojen ylle laskeutui valoisa siunausten pilvi. Kuulin kaikkialta valtavaa kiitosta ja ylistystä. Se merkitsee, että Herra on laskeva väkevän herätyksen noiden kansojen keskuuteen, mutta tuota siunausten aikaa ei kestä kauan.Kansojen karttaa katsellessani näin entisen Neuvostoliiton symbolin, sirppi ja vasara, kuin reväistynä kahtia. Sirppi heilui Moskovan yllä, mutta vasara jossain Ukrainan alueella. Yhtäkkiä näin leveäteräisen verta valuvan ”islamin miekan” iskevän jostain Lähi- Idän suunnalta kohti Ukrainaa ja muita irti reväistyjä kansoja. Sitten nuo irrallaan olleet Sirppi ja vasara alkoivat lähestyä toisiaan tihkuen verta, vainotuksi joutuneiden juutalaisten ja kristittyjen verta. Kun verivirrat huuhtoivat kansoja, kuulin väkevänä itkun ja valituksen keskeltä pyhien kiitosta ja ylistystä, sillä he ymmärsivät Jeesuksen tulemuksen olevan edessä. Kesken kaiken järkytyksen kuulin voimallisen huudon: ” Työpäivänne on lyhyt, mutta siunattu. Täyttykää Hengellä! Palatkaa alkulähteille, sillä ilman Pyhää Henkeä ette kestä, mitä edessä on. Katso, minä tulen pian; sanoo Herra.”

Äänestä

Sitä Islamin miekkaa tässä onkin etitty Ukrainasta epätoivon vimmalla...

Rokkaa pukkaa....

Äänestä

KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:420 SULJE
Se on Raamatulla ratsastamista politiikan varjolla eli täältä pesee ja linkoaa!

KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:370 SULJE
No sitten loppuu myös israelfanitus tasan tähän paikkaan.
ja jos ei, niin täältä pesee edelleen!

Äänestä

ROKKA ON PUHUNUT JA PUHUU VIELÄKIN

Rokan profetian ajankohtaiset sanat ovat Moskova, Ukraina ja tappava, verta vuotava ” islamin miekka.”
Profetian järkyttävä osuus saattaa tehdä moniin lukijoihin merkittävän vaikutuksen, mutta minua innoittaa eniten profetian loppuosa: ” Täyttykää Hengellä. Palatkaa alkulähteille, sillä ilman Pyhää Henkeä ette kestä.”
Liikkuessamme Patmos- kokousmatkoilla olemme profetiallisen sanan lisäksi rohkaisseet kuulijoita varustautumaan Pyhän Hengen voimalla ja Hengen lahjoilla. Nämä asiat tulevat syksyllä nousemaan voimallisesti esiin julistamamme sanoman välityksellä.
Lokakuun 6 päivänä starttaa radio Patmos jossa lauantaisin kuullaan ohjelmasarja: ”Maailma profetiassa ”, ohjelmassa kuulemme Jukka Rokan julistusta.
Olkaamme herkkiä ja aistikaamme millaisessa ajassa elämme. Täyttykäämme Hengellä ja palvelkaamme Herraa ilolla.

Äänestä
  • Elämme viimeisten vitsauksien toteutumisen aikoja, sotineen verenvuodatuksineen. Sota ja hävitys on oleva ajan loppuun asti.
    Koko maa tuli täyteen väkivaltaa ja vihaa.
    Kaikki nämä vitsaukset vihat, ahistukset, vainot, sodat, ja pedon kumartamiset ovat ennen Jeesuksen toista tulemista.

    Äänestä

Kehoitus meille Vuoriselta.
'Olkaamme herkkiä ja aistikaamme millaisessa ajassa elämme. Täyttykäämme Hengellä ja palvelkaamme Herraa ilolla.'

Äänestä

"Proveetta Rokka" Mitä sanoo Raamattu? Luuk.16:16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti... Jompi kumpi, puhuu potaskaa.

Äänestä
  • Raamattuun uskomme.
    Rokat sen sijaan meni reisille.

    Äänestä

KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:420 SULJE
Se on Raamatulla ratsastamista politiikan varjolla eli täältä pesee ja linkoaa!

KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
"Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

Äänestä

Joo. Kaikkitietävä terroristi muslimihan se tietää raamatusta jotakin.

Äänestä

Rokka oli Jumalan palvelija . Elävän Jumalan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuorisen blogi kirjoitti:

” Ihoni nousi kananlihalle, kun tämän luin. Olen kuullut profetian aikaisemmin, mutta nyt näyttää siltä, että näky toteutuu meidän silmiemme edessä.” ; näin kirjoitti henkilö, joka lähetti minulle Jukka Rokan profetian.

Tunsin edesmenneen ( k.2002 ) lähetyssaarnaaja Jukka Rokan vuosikymmenien ajan. Jo nuorena miehenä kuuntelin hänen puheitaan, profetioitaan ja näkyjään. Voimakas julistus ja kuuluva ääni erotti Rokan monista muista julistajista.
Saarnoja tuli ja saarnoja meni.
Samoin kävi profetioiden, niitä tuli ja niitä meni, mutta muutamat profetiat jäivät elämään, sekä puhuttelemaan kuulijoitaan.
Oheinen Rokan profeetallinen näky on kokenut ”ylösnousemuksen.” Siitä puhutaan ja keskustellaan niin sosiaalisessa mediassa kuin pöytäkeskusteluissa.
Katsotaan mitä Rokka ennusti Helluntaiherätyksen Talvipäivillä Tampereella.
Hän kertoi, että hänelle näytettiin sama näky kolme kertaa, iltapäivällä, seuraavan päivän aamupäivällä ja vielä iltapäivällä. Kun Rokka mietti pitäisikö hänen ilmoittaa näkemänsä asiat kokousväelle, niin hän kuuli selvästi äänen sanovan, että hänen pitää mennä kokoushuoneiston eteen ja kertoa näky. Näky poltti Rokan sisimmässä, mutta huomioitavaa on se, että Rokka ei suin päin rynnännyt lavalle viestiään julistamaan, vaan arvio mielessään oliko profetia tarkoitettu tuotavaksi esiin välittömästi ja juuri tälle joukolle. Saatuaan asiaan sisäisen varmuuden hän astui esiin ja toi sanomansa.

Toinen merkille pantava seikka oli se, että vaikka kyseessä oli Helluntaiherätyksen työntekijöiden merkittävin vuosittainen tapahtuma, niin Rokan profetialle löytyi tilaa. Olin itse paikan päällä ja muistan vieläkin tunteen, jonka profetia minuun jätti.
SIRPPI HEILUI MOSKOVAN YLLÄ JA VASARA UKRAINAN YLLÄ

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/622/profeetta_rokka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu