Luin Tapio Nousiaisen kirjaa nimeltä Yksi ainoa elämä. Siinä lueteltiin niitä merkkejä, joita on ihmisellä, jos ihminen on uudestisyntynyt kristitty. Yksi merkki oli pelastusvarmuus. Eli varmuus siitä, että pääsee taivaaseen. Mutta entäs jos ihminen pelkää, ettei pääse taivaaseen? Minulla, vaikka uskovainen olenkin, on pelko siitä, että pääsenkö minä taivaaseen vai enkö pääse. Minulle tuli mieleen se, kun Raamatussa puhutaan, että viimeisenä päivänä monet tulevat Jeesuksen luokse sanoen:"Herra, herra, emmekö me sinun nimissäsi profetoineet ja ajaneet ulos pahoja henkiä?" Ja Jeesus vastaa:"En tunne teitä. Menkää pois luotani, vääryydentekijät." Tietääkö kukaan, ketä nämä vääryydentekijät ovat? Ovatko hekin Jeesukseen uskovia kristittyjä kuten minä? ja entäpä jos minäkin olen yksi heistä? Kerran otin asian puheeksi Pelastusarmeijan tilaisuudessa ja minulle sanottiin, että niillä väärintekijöillä tarkoitetaan nimikristittyjä, jotka eivät usko Jeesukseen vaikka käyvät kirkossa. Mutta minulle tuli sellainen kuva, että Raamatussa puhutaan ihmisistä, jotka ovat LUULLEET OLEVANSA uskovia, mutta sitten yllättäin eivät kelpaakaan Jeesukselle. Onneksi minulla on vielä armonaikaa jäljellä ja aikaa tässä elämässä tehdä parannus ennen kuin tulee minun aika lähteä täältä maan päältä. Jos ei tee synneistä parannusta, joutuu helvettiin. Sekin minua mietityttää, että mitä se oikeastaan pohjimmiltaan on se, että tekee parannuksen? onko se synneistään luopumistä? sitä, että ei tahallaan tee syntiä? Minulla on semmoinen tunne että olen tehnyt paljon pahaa tässä elämässä ja on syyllinen olo.
Pelastusvarmuus
6
497
Vastaukset
- Tjaa-a
Onnea etsintään! Kun ensin kahlaat läpi kaikki uskomukset siitä mikä on syntiä ja miten pelastuu, huomaat että on paras jäädä nurkkaan istumaan ja pyrkiä olemaan ajattelematta mitään, sillä ajatuksetkin voivat olla syntiä. Tällaisiksihan Jumala meidät luotuaan tarkoittikin: pelosta vapiseviksi, nurkassa istuviksi, hiljaisiksi ja käsityskykyä käyttämättömiksi.
Toinen vaihtoehto on tietysti ajatella, että meidät luotuaan Jumalalla oli ihmiselle jokin tarkoitus. Se voi olla eläminen, ajattelu ja toimiminen. Se voi olla rohkeus tehdä asioita, syntiäkin, elää ja kokea. Ainakin perisynnin käsite puoltaa sitä, että teimme mitä tahansa, synti on jo meissä. Pitää vaan pyrkiä siihen, ettemme liioin loukkaa muita ihmisiä.
Mutta muita ihmisiä laisinkaan loukkaamatta emme voi elää. Aina löytyy joku, jota sinun mielipiteesi loukkaa. Jokainen tekosi loukkaa jotakuta. Siksi voisi ajatella, että Jumalalle otollisinta olisi katsella ja etsiä sitä, miksi on tällainen kuin on, miksi on ihminen: syntinen, usein raaka ja julmakin, heikko ja itsekäs. Ja toisaalta, joskus jalo, pyyteetön, hyvä ja kaunis.
Elää pienine heikkouksineen ja pienine synteineen, pyrkiä taapertamaan tämä elämä jotakuinkin inhimillisyyden perusteet mukana pitäen ja katsoa sitten sillä viimeisellä tuomiolla, mitä se luvattu armo merkitsee.
Mutta tällainen ajatteluhan on tietysti syntiä. Ainakin joidenkin mielestä. - Apollos
Ensiksi täytyy tarkentaa sitä, mitä pelastusvarmuus tarkoittaa. Jeesus kertoo Pyhän Hengen tehtävistä ja siitä mitä Pyhä Henki opettaa ihmisille, hän kertoo Pyhän Hengen ilmoittavan synnin, vanhurskauden ja tuomion. Jos olemme saaneet Pyhän Hengen, niin meillä on silloin jo omaakin kokemusta tästä, toisaalla Jeesus painottaa sitä, että Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta.
Pelastusvarmuus on siis Pyhän Hengen antama todistus Jeesuksesta, siitä, että Jeesus elää ja on noussut kuolleista ja siitä, että jokainen joka pysyy Kristuksessa (kuten Paavali sanoo) on pelastettu yhdessä hänen kanssaan. Tämä on todellisesti tiedostettava asia ja Paavali kehottaa tutkistelemaan itseään, onko Kristuksessa, hänen omansa.
Pelastusvarmuus siis ei ole varmuutta siitä, että olisi itse tai että joku toinen olisi pelastettu, vaan tämä varmuus liittyy varmuuteen Jeesuksesta. Vasta sen jälkeen voi ymmärtää, että Jeesuksessa myös minä olen pelastettu. Room8:1 ” Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.”
Jos Jumala antaa kuvailemasi ahdistuksen, niin silloin se on syytä ottaa vakavasti. Ahdistus voi olla omista teoista johtuvaa pelkoa, että jää kiinni jostain tai muuta psykologista ahdistusta, mutta se voi olla myös Jumalan mielenmukaista ahdistusta, joka johtaa ihmisen tekemään parannuksen.
Parannuksen tekeminen on elämän suunnan muuttamista Jumalan ilmaisemaan suuntaan ja synnin hylkäämistä mutta se ei ole lakihenkistä puurtamista, jossa omilla teoilla yritetään lepytellä Jumalaa. Oikea parannus on synnin hylkäämistä niin, että sen tunnustaa Jeesukselle, pyytää anteeksi ja uskoo anteeksi jolloin anteeksisaaminen vaikuttaa sen, ettei ole enää synnin orja.
Varmaankin tiedät, että synnintunnon vaikuttaa Pyhä Henki ja koska näin on, niin Pyhä Henki toimii sinussa ja haluaa johdattaa parannukseen ja jatkamaan elämää Kristuksessa omatunto puhtaana. Muutenhan synnin valta olisi suurempi kuin Jumalan valta, mutta niin ei ole, vaan sinun kaikki syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen uhrikuoleman perusteella. Hän kantoi sinun rangaistuksesi, että sinä olisit siitä vapaa, eikä sinunkaan tarvitsisi enää elää oman itsekkään luonnon mukaisesti, vaan Hengen johdatuksessa.
Tärkeintä on, ettemme katso itseämme ja omia syntejämme voivotellen niiden kanssa, vaan käännämme katseen Jeesukseen, joka vapauttaa niistä. Anteeksisaatuja syntejä ei tarvitse muistella, ne on saatu anteeksi kertakaikkisesti eikä Jumala niitä enää muista, joten niitä ei tarvitse muistaa itsekään.
Pyhä Henki on vakuutemme meissä todistamassa siitä, että kuulumme Jeesukselle. Ellei Pyhä Henki toimisi sinussakin, niin sinä et edes olisi huolissasi siitä, oletko aidosti uskossa, se on asia joka ei luonnollista uudestisyntymätöntä ihmistä sureta lainkaan ennen kuin Jumalan Pyhä Henki alkaa vaikuttaa ja johtaa parannukseen ja pelastukseen.
Uudestisyntyneellekin voi tulla epäilyksen aikoja, jos ajautuu liian kauas Jeesuksesta. Silloin alkaa askarrella enemmän oman itsen ympärillä ja kun itsestään ihmisestä ei pelastuksen edellytyksiä löydy, niin tulee epävarmuus joka poistuu kun uudestaan muistaa uskon perustuvan yksin Jeesukseen, ei siihen mitä itse on, me olemme saman armon varassa kuin ryöväri oli ristillä ja hänkin pelastui kun uskoi.
Profiilisivullani on linkki "Oma puheenvuoroni uskosta" jossa kirjoitan jotain uskon perustasta. - jli
löydät Raamatun opetuksia tästä aiheesta, joka on melko laaja ja on jopa monenlaisia käsityksiä.
Linkki on:
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastusvarmuus.htm
Toivottavasti löydät niiden joukosta sen ymmärryksen, jonka ihminen tarvitsee.
Pelastushan ei ole kiinni käsityksistämme ja opillisesta ymmärryksestämme, vaan se pohjautuu Kristuksen sovitustyöhön. Itse pelastus on lahja, jonka armosta saamme Jumalalta ottaa vastaan ilman omaa ansiotamme (Ef.2:8-10). Kristillinen vaellus eli suhteet muihin ihmisiin on sitten toinen asia, jossa olemme vajavaisia. Mutta pelastuksemme ei ole siitä kiinni, kuten ehkä jotkut kuvittelevat ja pelkäävät. Vajavaisina saamme olla pelastettuina. - Tutkimalla
Kenen perään perkeleellä on hätä?
No sen ketä se ei ole vielä tavoittanut tai kenellä on mahdollisuus pelastua.
Sellaisen kimpussa se tietenkin on.
Ihminen saadessaan syntinsä anteeksi ja tajuamalla että sitä ei voi hyvittää mitenkään, ei maksaa tai korvata , tulee ihmiseen halu olla tekemättä syntiä.
Jos syntii joutuu siitä huolimatta niin syntinsa saa anteeksi jos oikeasti sitä haluaa.
Ensin tulee omantunnon kolkutukset joita sinulla on.Se on herättävä tila.
Sitten ihminen herää ja alkaa katumaan syntejään.Sinulla taitaa olla niitäkin.
Kun tuska on suuri ja ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pyytää syntejään anteeksi ,saada ne anteeksi ja uskoa se (perkele yrittää estää uskomisenkin(se on perkele,tunnista se)).
Kun ihminen tajuaa saaneensa enemmän kun millään rahalla voi saada niin hän tuntee ikuisesti kiitosta siitä ja Jumala pitää ihmistä hyvin lähellä.Ei pidä unohtaa että perkele hyörii kun herhiläinen ympärillä yrittäen ja yrittäen saada sinut johonkin inhimmilliseen syntiin.
Kokemuksesta tiedän että synteihin joutuu mutta aina kun huomaa niin asian voi sovittaa.
Tästä ei perkele tykkää :)
Jumala ei vaadi meitä ihmetekoihin tms.
Tulkaa lasten kaltasiksi niin taivasten valtakunta on teidän.Näinkin hän on sanonut.
Kai se kertoo kaikesta vilpittömästä uskosta ja ajatuksista ihmisissä.Sellainen pieni lapsi on.
Pahuuden opitaan myöhemmin.
Jos ihminen ei välitä herätyksen äänistä vaan rypee synneissään ,pilkaten ja ilkkuen.
Häneltä voidaan ottaa pois tämä ominaisuus.
Tällainen ihminen pyrkii tekemään tekoja ja ihmeitä.Hän ei koskaan tule teoillaan ansaitsemaan taivaspaikkaa.Näin ajattelen.
Sinne ei mennä rahalla, ei kunnialla tai vallalla.
Jeesus on hyvä esimerkki.Hän eli köyhissä olosuhteissa.Hän ei ollut rikkauksien perään.
Hän ei kumarrellut muita ihmisiä(jotka luulivat itsestään suuria).
Kirjoituksesi perusteella ajattelen että olet lähellä Jumalaa koska perkele veisi sinut mielellään epäuskoiseen tilaan.Huomaat sen.
Kaikkea pitää tapahtua ja tapahtuukin,sinussakin.
Älä pelkää vaan rukoile Jumalalta apua.
Kyllä hän auttaa.
Pitää selvästi jo nyt sinusta huolta! - K. T.
Raamattu sanoo: "Herran pelko on viisauden alku".
Olen ollut kohta 4 vuotta uskossa ja käyny läpi monia vaikeuksia uskonelämäni aikana. Kehoitan sinua rukoilemaan. Raamattu kehoittaa meitä, jokaista henkilökohtaiseen kammiorukoukseen. Menet jonnekin missä saat olla rauhassa yksin. Menet vaikka polvilleen ja rukoilet. Tärkeintä on että aina tunnustat kaikki tiedostetut synnit heti ja hylkäät ne. Raamattu sanoo: "Joka rikkomuksensa salaa ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää saa armon." Olen huomannut ett, joka päivä uskonelämässä tarvitsee veren puhdistusta. Ja kun rukouksessa antaa Jumalan puhua niin kyllä Hän nostaa sydämelle niitä asioita, joista täytyy tehdä parannus. Sitä mukaa kun lukee Raamattua niin sanan miekka terävöittyy. Paholainen on lukuisien juonien mestari mutta sana lupaa, että hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat. Sitä mukaa sen juonet paljastuu kun lukee sanaa ja hengellinen näkökyky kasvaa. Paholainen yrittää kylvää usein väärää syyllisyyttä meihin. Raamattu sanoo että Jeesus säälii heikkouksiamme, onhan Hän ollut kaikessa kiusattu samalla tavalla kuin mekin, kuitenkin lankeamatta. Kun olet kiusauksissa, et ole vielä langennut. Lue Roomalaiskirjeen 8. luku. Se on hyvää rohkaisevaa Jumalan sanaa. Kuten myös 1. Johanneksen kirje. ja 5. luku.
Paholainen pelkää Jeesuksen nimeä, Jeesuksen verta ja Jumalan sanaa. Siunausta sinulle = ) - vinkki
Kannattaa lukea Kalevi Lehtisen kirja Löytöretkellä. Aivan loistava kirja kaikista uskon perusasioista ja myös pelastusvarmuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670