Näin ne aatteet leviävät tännekin, kun Seinäjoen helluntaiseurakunnasta vai mikä yhteisö se on, eroaa oma lahko ja perustaa uuden kalifaatin. Ainakin perustajan ulkonäkö valokuvassa muistuttaa noita isisläisä. Notta pojaat.
Hellureille uusi seurakunta
Niilo Yyyy
15648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Älähän puhu puppua
Tämän päivän Ilkka lehti esitteli pastorit Saranpää ja Niemelä, jotka perustavat uuden seurakunnan. Etsivät seurakunnalle tiloja. Ehdottaisin entistä Seurahuonetta, näyttäisi olevan tyhjillään ja hiljainen. Olisi hieno paikka ja keskeisellä paikalla. Joku jo ehdotti toisessa ketjussa näille nuorille miehille myös ilmaisruokien jakelua, koska kokevat nykyisen ruuanjakelun olevan helluntaiseurakunnassa epäoikeudenmukaista.
Mielipide ja sanomisen vapaus, ihan sama onko niiden esittäjä millainen tahansa ja on syytä muistaa että Jumala ei tehnyt valuvirheitä.
Voisiko tämä uusi mahdollinen seurakunta ottaa itselleen koko seinäjoen alueen ilmaisruokajakelun? Nykuinen jakelu tökkii helluntaiseurakunnassa pahoin.
Nuoriso haluaa liberaalimpaa linjaa. Tuttua juttua jo muinaisen Rooman ajoilta. Tätä ongelmaa ei ole väestötappioaluelilla.
Hellureilla mitään oppia ole, kunhan puristavat jäsenistöään, josta joku aina silloin tällöin pysyy erossa viinasta, katuu sotkujaan. Kai sitä tuollaistakin uskonnollista yhteisöä joku tarvitsee, ja jonsei muut niin seurakunnan johto. Roudaavat Amerikoista asti ihmeidentekijöitä ja muita taikureita jotka tulkitsevat vuolaasti pipliaa..
Kyllä moni on saanut avun seurakunnista henkiseen hätään ja aineelliseen,nyt on kysymys uudesta seurakunnasta, mahtaako tulla liian liberaali, eli ohittaako Raamatun auktoriteetin.
Hätää ja tuskaa lievittää jo pelkkä yhteisöllisyys ilman uskonnollista hömppää. Vaikkapa moottoripyöräkerho, vapaa muurarit, ruskean reiän ritarit jne, mutta jokainen voi vappaasti päättää mihin jengiin kuuluu. Raamattu on vain tulkintaa ja sitäki on osattava tulkita ymmärryksellä, ei niin kuin piru, eklettisesti.
Kysyn vaan nikille jatkoa,,,yleensä se suunta on ollut, valitettavasti.
Porttokirkko kerää rahaa ja valtaa. Taas vaalit tekojen kautta taivaaseen.
Vähä on sieltä tuttuja tulossa taivastielle.
Tärkeintä on yhteinen perusta, elävä usko Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen.
Se näillä molemmilla lienee sama. Koditkin ovat erilaisia, eivätkö sitten hengelliset kodit? Ja välillä käydään kylässä toistensa luona.
Tulevina päivinä monet vielä etsivät apua ja lohtua Jumalalta.
se kyllä ihmetyttää kun on jo muutenkin niin monta eri sorttia.. hel. vapaaki, bab. metodi. evlut. kat.kirk. orttod. ym.ym. vähän niiku keksihylly valikoimaa rittää.
Mietin että millä resursseilla he srk:aa perustavat? Tilat maksavat, palkkaakin he varmaan tarvitsevat elämiseen. Uskonnollisen yhdistyksenkin pitää tehdä verottajalle tietyt ilmoitukset, onko heillä kykyä tähän? Minkä verran seurakuntalaisia loppujen lopuksi on heihin liittymässä ja jos ovat nuoria niin pystyvätkö nuoret tukemaan srk:ta taloudellisesti. Ihan ensimmäiseksi eivät sitä ruoka-apuakaan varmasti pysty antamaan. Että onnea vaan yritykselle!
Seurannut tuota seinäjoen helluntaiseurakunnan toimintaa mielenkiinnolla, lähinnä netin välityksellä.
Organisaatio muistuttaa pahasti lomaosakemyyntiä hulluina vuosina. Ainoa ero on myytävä tuote.
Siellä missä on raha on valta. Siellä missä on valta on kieroilu.
Ei Jeesus tarvinnut videotykkejä, värivaloja eikä muutakaan av materiaalia. Alussa oli Sana. Muu on turhaa.
Ja siellä seinäjoen helluntaiseurakunnassa kun taas on värivalot välkkynyt ja illuusioita luotu kuin kolmannessa valtakunnassa kiihkon vuosina ja näkyjäkin nähty, niin nythän joku voisi näyssään nähdä mun puhelinnumeron ja soittaa mulle 15 minuutin sisään ja kertoa, että olen ylläolevassa tekstissäni väärässä.. ... Odottelen.... aika alkoi nyt. :D