Kun ihminen tulee uskoon jokaiselle on oma tehtävä - henkilökohtainen.
Jumala ottaa sielunrakenteen huomioon ja sen tulisi tulla esille jo seurakunnassa. 'Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen (seurakunnan).' Ef.4:11-12.
Jo ennen uskoontuloa ihmisellä on tietty sielunrakenne. Uskoontullessa se toivon mukaan pääsee Jumalan käyttöön. Tässäkin on vapaa valinta, antaako lahjansa Jumalan käyttöön vai ei. Joku antaa laulunlahjan Jumalan käyttöön sen sijaan, että lähtisi kapakoihin laulamaan tai tanssipaikoille.
Evankelistan sielunrakenne on kanssa jo ennen uskoontuloa. Joku tulee uskoon ja antaa lahjansa Jumalan palvelukseen ja Jumala ei jää kenellekään velkaa. Hän siunaa työnsä ja lahjan antajaa. Joku evankelistasielu menee ohi armonajan eikä ota Jumalan kutsua vastaan. Tälläisellä sielunrakenteella oleva ihminen voi olla vaikka helppoheikkinä markkinoilla. Tai joku suupaltti myyntimies palvellen itseään ja vatsaansa.
Tässä tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että armoitus saadaan jo syntymälahjana. Loppu on valinnoista kiinni. Koska jokaiselle on oma paikka niin on hyvä tutkia onko omalla paikalla. Jos ei sitä tiedä voi rukoilla Herraa mikä olisi se tapa jolla voisi tehdä Jumalanvaltakunnan työtä.
Kuka on pyhä
37
935
Vastaukset
- Olevainen
"Te olette pyhitetyt Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkiaan." Heb.kir.
"Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa."
"Hän on meidän pyhityksemme."
"Olkaa pyhät, sillä Jumala on pyhä"
Emme siis voi olla pyhiä, kuin ja yksinomaan jos olemme sisäisesti Pyhän Hengen sinetillä kiinni Jeesuksessa ja Hänen elämässään, vain Hän meissä on pyhityksemme.
Mitään muuta pyhitystä, joka kelpaa Jumalalle, ei ole olemassakaan.- poikalapsi
Perusteluja kaipaan. En ole välttämättä eri mieltä lainkaan, mutta ei irtojakeita latelemalla voi MITÄÄN todistaa. Paikka paikoin, paikka paikoin...
- poikalapsi
ystävällinen kysymys: Miksi et ole poistanut kaikkia viestejä, joissa on sana homo - näinhän uhkasit tekeväsi ja oma uhoketjusi onkin palstan historian suosituin kaiketi? Vastaapas, saat toki poistaa tämän viestini vastattuasi siihen ensin REHELLISESTI.
- JuhaniOriginal
Olevainen, nyt en ymmärrä sinua ollenkaan.
Jokainen uudestisyntynyt mies on pyhä. Pyhä Kristuksessa.
Olipa vaikka uskova helppoheikki tai uskova automaalari. Kaikki uskovat ovat tasa-arvoisia. Vaikka olisi korkeampi virka hengellisesti niin kaikki ovat tasa-arvoisia ja veljiä.
Paavali kirjoittaa pyhistä ym. Kol.1:2 Kolossassa oleville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme!
Ketkä Olevainen ovat nuo mainitut pyhät? - OlevainenOrginal
JuhaniOriginal kirjoitti:
Olevainen, nyt en ymmärrä sinua ollenkaan.
Jokainen uudestisyntynyt mies on pyhä. Pyhä Kristuksessa.
Olipa vaikka uskova helppoheikki tai uskova automaalari. Kaikki uskovat ovat tasa-arvoisia. Vaikka olisi korkeampi virka hengellisesti niin kaikki ovat tasa-arvoisia ja veljiä.
Paavali kirjoittaa pyhistä ym. Kol.1:2 Kolossassa oleville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme!
Ketkä Olevainen ovat nuo mainitut pyhät?itsekkin tuossa mainitsit, mikä siinä on mitä et ymmärrä?
- OlevainenOrginal
poikalapsi kirjoitti:
ystävällinen kysymys: Miksi et ole poistanut kaikkia viestejä, joissa on sana homo - näinhän uhkasit tekeväsi ja oma uhoketjusi onkin palstan historian suosituin kaiketi? Vastaapas, saat toki poistaa tämän viestini vastattuasi siihen ensin REHELLISESTI.
ei vaan voi, menee kaikki vastaukset,tässä ketjussa jos yhden poistaa,ihan REHELLISESTI !
- upotettu
JuhaniOriginal kirjoitti:
Olevainen, nyt en ymmärrä sinua ollenkaan.
Jokainen uudestisyntynyt mies on pyhä. Pyhä Kristuksessa.
Olipa vaikka uskova helppoheikki tai uskova automaalari. Kaikki uskovat ovat tasa-arvoisia. Vaikka olisi korkeampi virka hengellisesti niin kaikki ovat tasa-arvoisia ja veljiä.
Paavali kirjoittaa pyhistä ym. Kol.1:2 Kolossassa oleville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme!
Ketkä Olevainen ovat nuo mainitut pyhät?Lueppas Juhani tuo olevaisen kirjoitus uudelleen!
>>Sinä sanot-
>>Olevainen, nyt en ymmärrä sinua ollenkaan.
Jokainen uudestisyntynyt mies on pyhä. Pyhä Kristuksessa.
Olipa vaikka uskova helppoheikki tai uskova automaalari. Kaikki uskovat ovat tasa-arvoisia. Vaikka olisi korkeampi virka hengellisesti niin kaikki ovat tasa-arvoisia ja veljiä.>Näin Olevainen kirjoitti-
>>Emme siis voi olla pyhiä, kuin ja yksinomaan jos olemme sisäisesti Pyhän Hengen sinetillä kiinni Jeesuksessa ja Hänen elämässään, vain Hän meissä on pyhityksemme. - poikalapsi
poikalapsi kirjoitti:
ystävällinen kysymys: Miksi et ole poistanut kaikkia viestejä, joissa on sana homo - näinhän uhkasit tekeväsi ja oma uhoketjusi onkin palstan historian suosituin kaiketi? Vastaapas, saat toki poistaa tämän viestini vastattuasi siihen ensin REHELLISESTI.
Jaa, jaa...se oli sitten helluntailaiskäsitys rehellisyydestä...
Tälläkin hetkellä muutamassa kethussa on sellasiia viestejä, jotka voisit kyllä poistella, vaan... - Olevainen
poikalapsi kirjoitti:
Jaa, jaa...se oli sitten helluntailaiskäsitys rehellisyydestä...
Tälläkin hetkellä muutamassa kethussa on sellasiia viestejä, jotka voisit kyllä poistella, vaan..."poikalapsi" et ole minun omatuntoni siihen, mitä teen, tai jätän tekemättä,eikä varsinkaan, miten sheriffin toimeni hoidan."Työanjani" on YLLÄPITO, et sinä!
terv, Sheriffi - JuhaniOriginal
upotettu kirjoitti:
Lueppas Juhani tuo olevaisen kirjoitus uudelleen!
>>Sinä sanot-
>>Olevainen, nyt en ymmärrä sinua ollenkaan.
Jokainen uudestisyntynyt mies on pyhä. Pyhä Kristuksessa.
Olipa vaikka uskova helppoheikki tai uskova automaalari. Kaikki uskovat ovat tasa-arvoisia. Vaikka olisi korkeampi virka hengellisesti niin kaikki ovat tasa-arvoisia ja veljiä.>Näin Olevainen kirjoitti-
>>Emme siis voi olla pyhiä, kuin ja yksinomaan jos olemme sisäisesti Pyhän Hengen sinetillä kiinni Jeesuksessa ja Hänen elämässään, vain Hän meissä on pyhityksemme.Kyllä minä luin sen ja lue myös minun kirjoitukset onko niissä jotain paikattavaa sen suhteen ketkä ovat pyhät?
Siunausta upotettu!
- madson
Onko evankelista pyhä, onko myyntitykki pyhä, entä torilla myyntiä harjoittava helppo heikki.
Evankelista ei millään tavoin ole sen pyhempi kuin muutkaan rehellistä työtä harjoittavat ihmiset, täysin samoilla viivoilla ollaan. Kaikki rehellinen työ on Jumalan lahjaa.
Lähestymme pyhäinpäivää. Käymme haudoilla sytyttämässä kynttilöitä, muistelemme edes menneitä pyhiä, niitä jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat pois nukkuneet. Sieltä kumpujen kätköistä löytyy niin evankelistoja, myyntitykkejä, helppo heikkejä jne...- poikalapsi
Kannanottosi on muuten tosi hyvä: kiitos siitä!
- Kadun nainen
Mahtavaa että on terveitä ajattelijoita.
- madson
poikalapsi kirjoitti:
Kannanottosi on muuten tosi hyvä: kiitos siitä!
kiitos
- madson
Kadun nainen kirjoitti:
Mahtavaa että on terveitä ajattelijoita.
kiitos kannustuksesta. Ei mun ajatukset varmaan ole sen terveempiä kuin sinunkaan. Täällä on kiva huomata ja oppia aina jotain uutta. Välillä täällä on kyllä aika mahdotonta.
- Tuula.
Kadun nainen kirjoitti:
Mahtavaa että on terveitä ajattelijoita.
Älä muuta sano. Täällä on terveitä ajattelijoita ,mutta arvostelun pitäisi olla rakentavaa arviointia.
- madson
Monet armolahjat lahjat saadaan jo syntymässä. Usein ihanoidaan evankelistoja, pappeja ja yleensä hengellisen työn tekijöitä. Arvostan toki heitäkin.
Toisinaan tuntuu, että jotenkin itsestään selvyytenä pidetään sitä, että joka päivä saamme leipämme. Minusta meidän pitäsisi arvostaa entistä enemmän alkutuotantoa maanviljely, karjanhoito, ruuan jalostus jne..Jos tämä tuotanto loppuisi, niin elämäkin loppuisi maapallolta lähes täysin. Minusta alkutuotanto puolella lepää paljon armo lahjoja ja Jumalan siunausta. Sieltä tulee leipä evankelistalle, helppo heikille ja meille kaikille.
En ole itse maanviljelijä, mutta pienviljelys tilalta olen syntyisin, siksi kai sitä tulee näin ajateltua. Minusta ammatin valinta kysymyksessä ohjaavat paljolti omat mieltymykset pienestä pitäen, palkkaus ja työn saatavuus.- JuhaniOriginal
Tiesin jo kirjoittaessani, että jotkut eivät edes halua ymmärtää mitä tarkoitan. Kirjoituksen motiivi oli olla rakentava uskovalle. Evankelista ei ole sen arvokkaampi kuin piilossa oleva esirukoilijakaan. Raamatussa Jeesusta seurasi joukko naisia jotka palvelivat Häntä varoillansa.
Evankelistan otin esimerkiksi tuulesta temmaten ja ne ns. maalliset ammatit oli karrikoituja mutta tosia. Itse olen evankelista ja kyllä näet täällä sen arvostuksen. Olisin yhtä hyvin voinut ottaa esimerkiksi vaikka paimenen ja opettajan.
Armoitukset tulevat syntymälahjana mutta henkilahjat Pyhän Hengen kasteessa tai myöhemmin. Ei kuitenkaan syntymälahjana. Toivon, että ymmärsit nyt tarkoitukseni.
Nyt kysyn sinulta mitä en itse ymmärrä. Galleriasivuillasi lukee 'tulinen oinas'. Uskotko horoskooppeihin? Ne ei kuulu uskovalle. - madson
JuhaniOriginal kirjoitti:
Tiesin jo kirjoittaessani, että jotkut eivät edes halua ymmärtää mitä tarkoitan. Kirjoituksen motiivi oli olla rakentava uskovalle. Evankelista ei ole sen arvokkaampi kuin piilossa oleva esirukoilijakaan. Raamatussa Jeesusta seurasi joukko naisia jotka palvelivat Häntä varoillansa.
Evankelistan otin esimerkiksi tuulesta temmaten ja ne ns. maalliset ammatit oli karrikoituja mutta tosia. Itse olen evankelista ja kyllä näet täällä sen arvostuksen. Olisin yhtä hyvin voinut ottaa esimerkiksi vaikka paimenen ja opettajan.
Armoitukset tulevat syntymälahjana mutta henkilahjat Pyhän Hengen kasteessa tai myöhemmin. Ei kuitenkaan syntymälahjana. Toivon, että ymmärsit nyt tarkoitukseni.
Nyt kysyn sinulta mitä en itse ymmärrä. Galleriasivuillasi lukee 'tulinen oinas'. Uskotko horoskooppeihin? Ne ei kuulu uskovalle.Kysyt uskotko horoskooppeihin. Ytimekäs vastaus. En pätkääkään. Se miksi siellä lukee "tulinen oinas" johtuu luonteestani ja siitä, että joku on joskus nimennyt taivaalla olevat tähtikuviot. Syntymäni ajoittuu varhais kevääseen, siis oinaan tähtikuvion kohdalle. Tämä on fakta, ei siis uskon asia.
Tämä oli aivan hyvä keskustelun aihe. Laajensin sitä huomaamattani avaraksi. Nythän on tulossa myös pyhäin päivä, joten ajoituskin on kohdallaan. Jotkut keskustelun aiheet aukenevat hyvin ja niihin tosi mielenkiintoista ottaa kantaa.
Mielestäni niin armoitukset kuin muutkin lahjat olemme saaneet synnyinlahjana. "älä pidä halpoina pienten alkujen päiviä" Siis, Jumalan antamat lahjat kasvavat meissä, kunnes ne puhkeavat kukkaansa.
- Opetuslapsi
Ai, mä kun luulin, ett Jumalalle olis suurinta kunniaa tuonut se, että Hän tekee mahdottoman mahdolliseksi. Niin, siis sitä vaan, et oon aina ajatellut, et ihmisen on kovin vaikee olla riippuvainen Jumalasta, jos kykenee juoksemaan ihan itsekseen. Minusta Raamattu osoittaa selvästi, et ihmisen omat lahjat ei käy. Siks me normaaliuskovat tarvitaan Pyhää Henkeä, ja kutsu tehtäviin.
Siis, Isä lähettää mieluummin pikalähetiksi rullatuolissa olevan ihmisen, kuin maratoonarin. Se nääs tuo kunnian Hänelle, eikä ihmiselle.
Mitä seuraavaksi Herralta riisutaan? = )- Yö-Hoitsu
Hengellisessä elämässä jos missä esiintyy hengellistä kehitysvammaisuutta. Kun Jumala käyttää ihmistä suomillaan lahjoilla, on ihmisen annettava kunnia Jumalalle. Jumala ei kunniaansa jaa.
Meinaan, että jos meinaa olla jatkossakin Jumalan käytössä on annettava kunnia Herralle.
Ps. Yhtä hyvin rullatuolissa oleva voi viedä kunnian itselleen kuin maratoonari.
Herralta ei voi riisua mitään!
- Agbal
Tuo on täysin totta. Näin asiat ovat. Tietysti ei kukaan pysty sanomaan mitään niin ettei sitä joku jostain syystä tulkitse väärin. Ominaisuudet ja lahjat antaa ensin Jumala meille. Me saamme valita miten käytämme. Jos ei ole antanut laulun eikä soiton lahjaa, niin ei hän odota meidän soittavan ja laulavan esimerkiksi evankelioinitryhmässä. jos on antanut niin miksi emme käyttäisi näitä lahjoja Jumalan kunniaksi. Mitä voi olla suurempaa ihmisen elämässä kuin saada palvella Elävää ja Todellista ja Ainoaa ja Rakastavaa Jumalaa kaikella sillä mitä hän on meille antanut. Vieläpä juuri sillä paikalla minkä hän on meille uskonut. Minun tehtäväni ei varsinaisesti ole helluntailaisten keskuudessa ainakaan tällä hetkellä. Jos Jumala joskus näin osoittaa niin haluan olla valmis.
- Oppilas
ei tosiaan ole monellekaam selvillä, eikä varsinkaan, kun ei edes tunneta Jumalaa, eikä Jeesuksen merkitystä uskonelämssä.
Väärä palsta ehkä puhua pyhityksestä lainkaan, koska uskomaton , siis uudestisyntymätön, ei voisikaan sitä ymmrtää.
Pyhitys kun on täysin Jumalan teko Jeesuksessa Kristuksessa, Jeesus uskovassa ihmisessä on hänen pyhityksensä, eikä suinkaan niinkään tärkeät asiat, kuin maanviljelys, sitä sopii kehittää ja turvaamaan leipämme, mutta ei sillä ole pyhityksen kanssa mitään yhteistä, niinkuin tuolla ketjussa on asiat kääntyneet päälaelleen, avauskirjoitukseen nähden.
Eikä tosin ole meidän lahjojen tai "sielun" voimien ja taipumustenkaan suhteen.- Tero
Oli muuten outoo munkkilatinaa! Siis ME ollaan pyhiä, koska me ollaan uskovia, koska me ollaan omasta mielestä parempia, koska me ollaan luettu se Raamatusta ja koska me ollaan se itte niin tulkittu?????? Voi PYHÄ yksinkertaisuus!
- tod e
Tero kirjoitti:

olla Jumalan pyhä ei merkitse sitä, että on kaikinpuolin parempi ihminen. sen pitäisi merkitsee sitä, että ymmärtää esim. olla nöyrä Jumalan ja ihmisten edessä.
Jumalan pyhyys ei ole ihmisen pyhyys-mittareilla mitattavissa ja juuri siksi syntyy samantyyppisiä väärinymmärryksiä, kuin sinullakin tuntuu olevan.
väärinymmärtämistä ilmentyy myös uskovilla itselläänkin tämän asian suhteen, ei sen puoleen. - Oppilas
Tero kirjoitti:
Oli muuten outoo munkkilatinaa! Siis ME ollaan pyhiä, koska me ollaan uskovia, koska me ollaan omasta mielestä parempia, koska me ollaan luettu se Raamatusta ja koska me ollaan se itte niin tulkittu?????? Voi PYHÄ yksinkertaisuus!
tuo "pyhä-yksin-kertaisuus", kun ei ymmärretä asiaa alkuunkaan, tämä palsta on väärä paikka puhua pyhityksestä uskovan elämässä, koska vain uskova, uudestisyntynyt ihminen voi ylipäätänsä pyhittyä, koska pyhitys on ertttautumista Jumalle, eli Jeesus uudestisynyneessä ihmisessä voi vain olla pyhitystä, ja sitähän ei voi käsittää, henkilö, joka ei ole Jeesuksessa.
Pyhitys ei ole meistä lähtevää hyvyyttä tai tekemistä eikä mitään tekoja.
Pyhitys on yksinomaan Jumalan työ meissä, Jeesus sisäisesti uskovassa.
Ihmisenä voimme olla huonompia kuin monet ei uskovat.
Että, se ysnikertaisuus on sielläpäin, eli tiedon ja uskon puute, ensin täytyisi tulla elävään uskoon, päänusko ei juurikaan auta. - Linnea,
Oppilas kirjoitti:
tuo "pyhä-yksin-kertaisuus", kun ei ymmärretä asiaa alkuunkaan, tämä palsta on väärä paikka puhua pyhityksestä uskovan elämässä, koska vain uskova, uudestisyntynyt ihminen voi ylipäätänsä pyhittyä, koska pyhitys on ertttautumista Jumalle, eli Jeesus uudestisynyneessä ihmisessä voi vain olla pyhitystä, ja sitähän ei voi käsittää, henkilö, joka ei ole Jeesuksessa.
Pyhitys ei ole meistä lähtevää hyvyyttä tai tekemistä eikä mitään tekoja.
Pyhitys on yksinomaan Jumalan työ meissä, Jeesus sisäisesti uskovassa.
Ihmisenä voimme olla huonompia kuin monet ei uskovat.
Että, se ysnikertaisuus on sielläpäin, eli tiedon ja uskon puute, ensin täytyisi tulla elävään uskoon, päänusko ei juurikaan auta.Pyrkikää rauhaan kaikkien ihmisten kanssa ja pyhitykseen, koska ilman sitä ei ole kukaan näkevä Herraa. Hebr.12:14.
Pyhityksemme on Jeesus mutta kyseisestä jakeesta huomaa sen tarkoittavan myös pyhityselämää jota Jumala ei elä puolestamme. - Oppilas
Linnea, kirjoitti:
Pyrkikää rauhaan kaikkien ihmisten kanssa ja pyhitykseen, koska ilman sitä ei ole kukaan näkevä Herraa. Hebr.12:14.
Pyhityksemme on Jeesus mutta kyseisestä jakeesta huomaa sen tarkoittavan myös pyhityselämää jota Jumala ei elä puolestamme.toisin sanonutkaan ?
- Yö-Hoitsu
Oppilas kirjoitti:
toisin sanonutkaan ?
Ihan oikea paikka keskustella tästäkin asiasta. Ota kuule iisisti. Onnea elämääsi!
- Oppilas
Yö-Hoitsu kirjoitti:
Ihan oikea paikka keskustella tästäkin asiasta. Ota kuule iisisti. Onnea elämääsi!
Pyhitykseen, mitä se on sinulle?
- "netti pastori"
Kun Jumaala valitsi Israelin olemaan Hänen kansansa Hän kutsui sen olemaan Pyhä kansa.
Tarkoittiko tämä Pyhänä oleminen sitä mitä usein luullaan, miltei synnittömiä ja erittäin hurskaita. Valitessaan Israelin Jumala tiesi sen olevan niskurikansa ja että se tulee kulkemaan epäjumalien perässä. Ei kuulosta hirveän Pyhältä.
Pyhyys onkin enemmän sitä että on Pyhitetty Jumalan käyttöön varattu vain Hänelle.
Samoin seurakuntakin ollen Pyhä kansa Julistaakseensa Hänen jaloja tekoja joka on pimeydestä kutsunut meidät ihmeelliseen valkeuteensa.
Tämä ei tietysti sulje pyhittymistä pois, mutta olla Pyhä on olla erotettu Jumalalle. - Tero
Aika paljon tuntuu olevan liikkeellä myöhempien aikojen pyhiä! =)
- atri parkka
kerran sinulta on kaikkien uskovien tarkoitus olla evankelistoja, mutta en ehtinyt lueskella vastaustasi, mutta nytpä näen käsityksesi tuosta alustuksesta.
Nuorempana meille opetettiin, että kaikki uskovat ovat evankelistoja, ja heti uskoontultua pitää alkaa evankelioimaan.
Näin vanhempana ajattelen asiasta vähän eri lailla.- JuhaniOriginal
Nyt vastaan jo ehkä toisen kerran ja kuittaa, jos nyt sopii lukea.
Raamattu sanoo: viisas voittaa sieluja.
Koko hengellinen työ, olkoon se vaikka telttajuhlien makkaramyyntiä, vessan siivousta tai suurteltan pääkokouksen julistusta, tähtää sielujen voittoon. - atri parkka
JuhaniOriginal kirjoitti:
Nyt vastaan jo ehkä toisen kerran ja kuittaa, jos nyt sopii lukea.
Raamattu sanoo: viisas voittaa sieluja.
Koko hengellinen työ, olkoon se vaikka telttajuhlien makkaramyyntiä, vessan siivousta tai suurteltan pääkokouksen julistusta, tähtää sielujen voittoon.tuo nyt ei ollut juuri sitä mitä tarkoitin.
Sinä olet evankelista, minä en. Mitä tarkoittaa "Kristuksen todistajana" oleminen? Oletko sitä mieltä, että vain muutamat on tarkoitettu evankelistoiksi? Jos on niin, niin miten muut uskovat suorittavat tämän todistajan tehtävän? - JuhaniOriginal
atri parkka kirjoitti:
tuo nyt ei ollut juuri sitä mitä tarkoitin.
Sinä olet evankelista, minä en. Mitä tarkoittaa "Kristuksen todistajana" oleminen? Oletko sitä mieltä, että vain muutamat on tarkoitettu evankelistoiksi? Jos on niin, niin miten muut uskovat suorittavat tämän todistajan tehtävän?Jokainen uudestisyntynyt uskova on Kristuksen todistaja.
Esimerkiksi minä joka en ole missään opiskelemassa, en evankelioi siellä noille opskelijoille jotka eivät käy kokouksessa. Sen tekee uskova opiskelija.
En ole esim. telakalla töissä ja siellä työn ohessa evankelioimassa. Sen tekee uskova telakkatyöläinen.
Jne.
Kaikki uskovat ovat todistajia siellä missä vaikuttavat.
Evankelista on hengellinen virka niinkuin opettaja ja paimenkin.
En tiedä millaista vastausta haet mutta en juuri nyt osaa paremmin sanoa .
Kuittaa ja kysy lisää vaikka todennäköisesti tiedät vanhempana uskovana enemmän kuin minä.
- madson
Tässä Jumalan maailmassa palvelutehtävät ovat moninaiset. Jos katsomme Jumalan silmin tätä maailmaa ja mitä kaikkea täällä tarvitaan, ei tarvitse tuijottaa omaa napaa, olenko pyhä.
Jos evankelistalle alkaa tulla nälkä, ei ole ruokaa, rupeaa hän kyselemään Jumalansa perään, missä olet? Jos tätä jatkuu pitkään alkaa epäusko saada valtaansa ja pian käy niin, että nälkäkuoleman partaalla hylätään Jumala, kun ei pitänyt huolta.
Samalla tavoin voimme ajatella jos joku tarvitsee lohduttajaa, tai rohkaisun sanoja...Entä työttömät, heidänkin uskoaan koetellaan..Entä kodittomat..Listaa voisi jatkaa kuinka pitkälle vain. Tässä kohden voisi kysyä kuka on pyhä. Mielestäni pyhyteen olennaisesti kuuluu, että olemme kukin paikallamme niissä tehtävissä jotka Jumala on meille osoittanut.
Silloin itse kukin saa avun ajallaan ja voimme kiittää Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672